Onko sitä? Viime vuonna tuli parikin kirjettä, joissa kerrottiin, että laajakaistani puretaan v. 2009 loppuun mennessä eikä uusia liittymiä ja nopeuden nostoa ollut tarjolla ollenkaan. Nyt sitten näkyy olevan osoitteeseeni tarjolla jopa 8 megan yhteys 18 kk:n sopparilla. Onko Soneralla tehty uusi linjaus haja-asutusalueen palveluista?
Soneran laajakaistastredegia?
16
2009
Vastaukset
- Sonera-asiantuntija
Ilmoitettujen muutoksien suhteen ei ole tehty yleisiä uusia linjauksia. On hankala sanoa tarkasti mistä asia johtuu, mutta on mahdollista, että kyse olisi virheellisestä saatavuustiedosta osoitteeseesi.
Asian selvittämiseksi ja osoitteesi saatavuustietojen varmistamiseksi, suosittelen ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme, esimerkiksi 0200 17000 (pvm/mpm) numeromme tai Omien Sivujen (http://www.sonera.fi) yhteydenottolomakkeen kautta. Pääset käyttämään lomaketta kirjautumalla ensin sähköposti tunnuksillasi Omille Sivuille.
T: Sami Soneran asiakaspalvelusta- timotej
tosiaan liittymäni oli vieläkin kieltolistalla eli ei nopeuden nostoa. Mutta kirjautumatta sai kyllä tarjousta jopa 8 megan yhteydestä. Olisikohan EU pakottanut Sonerankin avaamaan linjan uusille liittymille, sillä tukien sopimuskautta on vielä runsaasti jäljellä? Pääsisiköhän tuosta tarjouksesta osalliseksi, jos irtisanoisin oman liittymäni ja joku toinen perheenjäsen avaisi uuden liittymän tuohon samaan osoitteeseen?
- Nimetön
"Asian selvittämiseksi ja osoitteesi saatavuustietojen varmistamiseksi, suosittelen ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme, esimerkiksi 0200 17000 (pvm/mpm)"
Oikeinko pvm / mpm maksuilla, siis:
paikallis-vitutus-maksuun (PVM)
tai
muka palvelemme maksulla (MPM)
?!?
Sonera vielä soittaa jotain paskaa musiikkia korvaan asiakkaiden laskuun. Kun soitan vikapalveluun niin pitäisi helvetti vastata heti eikä vasta huomenna!
Soneran asiakaspalvelu on aika helvetin perseestä. Siis minä maksan 20-30 minuuttia jonninjoutavia jorinoista joissa testataan modeemini toimivuutta, moneen kertaan.
Modeemini toimii, jouduin jopa hakemaan Sonerapisteellä hakemassa todistuksen. Ei mitään puhetta korvauksista.
Asiakaspalvelu lopulta jossakin 20-30 minuutin vaiheilla suostuu laittamaan vikailmoituksen.
Kuinka ollakaan. Asuntoni kaapelirasia oli ikäloppu rikkinäinen paska. Mistä johtuen kaapeliyhteyteni on toiminut satunnaisesti. Rasian vaihto uuteen poisti ongelmani.
Olin viikon verran täysin ilman yhteyttä, lisäksi kuukausia hyvin satunnaisen yhteyden kanssa (toimi miten sattui). Lisäksi tuhlasin rahaa runsaasti useisiin 20-30 minuutin puheluihin Soneran vikapuhelimeen. Olen kiitollinen ettei tarvitse maksaa mitään vian korjaamisesta, mutta Sonera voisi myös tulla vastaan antamalla puutteellisesta ja surkeasta ja hidasta palvelustaan hyvitystä ainakin antamalla tämän kuun (Maaliskuun) ilmaiseksi. - ihmettä
Nimetön kirjoitti:
"Asian selvittämiseksi ja osoitteesi saatavuustietojen varmistamiseksi, suosittelen ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme, esimerkiksi 0200 17000 (pvm/mpm)"
Oikeinko pvm / mpm maksuilla, siis:
paikallis-vitutus-maksuun (PVM)
tai
muka palvelemme maksulla (MPM)
?!?
Sonera vielä soittaa jotain paskaa musiikkia korvaan asiakkaiden laskuun. Kun soitan vikapalveluun niin pitäisi helvetti vastata heti eikä vasta huomenna!
Soneran asiakaspalvelu on aika helvetin perseestä. Siis minä maksan 20-30 minuuttia jonninjoutavia jorinoista joissa testataan modeemini toimivuutta, moneen kertaan.
Modeemini toimii, jouduin jopa hakemaan Sonerapisteellä hakemassa todistuksen. Ei mitään puhetta korvauksista.
Asiakaspalvelu lopulta jossakin 20-30 minuutin vaiheilla suostuu laittamaan vikailmoituksen.
Kuinka ollakaan. Asuntoni kaapelirasia oli ikäloppu rikkinäinen paska. Mistä johtuen kaapeliyhteyteni on toiminut satunnaisesti. Rasian vaihto uuteen poisti ongelmani.
Olin viikon verran täysin ilman yhteyttä, lisäksi kuukausia hyvin satunnaisen yhteyden kanssa (toimi miten sattui). Lisäksi tuhlasin rahaa runsaasti useisiin 20-30 minuutin puheluihin Soneran vikapuhelimeen. Olen kiitollinen ettei tarvitse maksaa mitään vian korjaamisesta, mutta Sonera voisi myös tulla vastaan antamalla puutteellisesta ja surkeasta ja hidasta palvelustaan hyvitystä ainakin antamalla tämän kuun (Maaliskuun) ilmaiseksi.sä selität..? Eihän se nyt perkele Soneran vika ole jos sun seinissä on vialliset rasiat ja netti toimii miten sattuu, sinun vika se on, vastaat itse kämppäsi laitteista..!
Säälittävä pelle olet..=)
- melko tarkkaan
että vieläkö on valmis jatkamaan Soneran rukoilemista vikojen sattuessa kohdalle.
Meidät saatiin houkuteltua tuohon 18:sta kuukauden sopimukseen ja siihen se huolto sitten jäikin ja nytkään emme saa niitä mitä liittymään kuuluu ja mistä maksamme. Monet yhteydenotot Soneraan eivät ole tuoneet edes vastausta meille takaisinpäin. Niin ylimielistä, niin ylimielistä että kaduttaa ja kovasti kun teimme tuon sopimuksen.- ongelmia
teillä on ollut Soneran liittymän kanssa? Meillä ainakin on pelannut loistavasti, tosin kylläkin toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Eihän täällä muita vaihtoehtoja ole, joten tuokin alennus, mitä tuo tarjottu 18 kk soppari toisi, on aina kotiinpäin.
- ongelmia
ongelmia kirjoitti:

ja niin on nytkin vaikka uskottelimme että jos se homma hoituisi jotenkin.
Nopeus vaihtelee monta sataa kb/s ja muita hintaan kuuluvia asioita ei olla saatu vaikka on kuinka kerjätty. Yhteys saattaa olla poikki ja siitä on kovaa kädenvääntöä joka kerta että onko se asiakkaan kotona se vika koska ei se voi olla Soneran päässä. Nämä virret meillä osataan ulkomuistista koska niitä on niin paljon jouduttu kuuntelemaan asiakaspalvelusta.
Hinta on toisiin verrattuna kalliimpi mutta huolto, asiakkaiden palvelu, ei toimi. Asiakaspalvelu on mennyt aina vaan huonompaan ja sinnekin soittaminen maksaa nykyisin. - Sonera-asiantuntija
ongelmia kirjoitti:
ja niin on nytkin vaikka uskottelimme että jos se homma hoituisi jotenkin.
Nopeus vaihtelee monta sataa kb/s ja muita hintaan kuuluvia asioita ei olla saatu vaikka on kuinka kerjätty. Yhteys saattaa olla poikki ja siitä on kovaa kädenvääntöä joka kerta että onko se asiakkaan kotona se vika koska ei se voi olla Soneran päässä. Nämä virret meillä osataan ulkomuistista koska niitä on niin paljon jouduttu kuuntelemaan asiakaspalvelusta.
Hinta on toisiin verrattuna kalliimpi mutta huolto, asiakkaiden palvelu, ei toimi. Asiakaspalvelu on mennyt aina vaan huonompaan ja sinnekin soittaminen maksaa nykyisin.Yhteyden häiriö- tai ongelmatilanteissa ongelma voi olla verkkomme puolella, mutta myös asiakkaan laitteistossa.
Joissain ongelmatapauksissa, häiriön syy voi selvitä suoraan vikapalvelumme kautta, mutta aina asia ei selviä ennen asentajan tutkintaa paikanpäällä. Tästä syystä asiakasta voidaan neuvoa liittymän ongelmanselvityksen yhteydessä testamaan myös omaa laitteistoaan. Laitetestauksella selviää yleensä nopeasti, rajautuuko häiriö verkkomme vai asiakkaan laitteiston puolelle.
Kerroit, että liittymäsi nopeudessa on ollut vaihtelua. Mikä liittymä ja nopeusluokka sinulla on tällä hetkellä käytössäsi ja millaisia latausnopeuksia liittymälläsi on ollut? Kerroit myös, että et ollut saanut jotain liittymääsi kuuluvaa palvelua. Näin foorumin kautta apukeinomme ovat rajalliset, mutta voin koittaa antaa tässä ohjeita asian selvittämiseen.
Löydät ohjeita ongelmanselvitykseen myös Internet Avustaja -sivustomme, http://www.sonera.fi/avustaja , kautta.
T: Sami Soneran asiakaspalvelusta - joku joka tietää paremmin
ongelmia kirjoitti:
ja niin on nytkin vaikka uskottelimme että jos se homma hoituisi jotenkin.
Nopeus vaihtelee monta sataa kb/s ja muita hintaan kuuluvia asioita ei olla saatu vaikka on kuinka kerjätty. Yhteys saattaa olla poikki ja siitä on kovaa kädenvääntöä joka kerta että onko se asiakkaan kotona se vika koska ei se voi olla Soneran päässä. Nämä virret meillä osataan ulkomuistista koska niitä on niin paljon jouduttu kuuntelemaan asiakaspalvelusta.
Hinta on toisiin verrattuna kalliimpi mutta huolto, asiakkaiden palvelu, ei toimi. Asiakaspalvelu on mennyt aina vaan huonompaan ja sinnekin soittaminen maksaa nykyisin.Ootko muuten ottanu huomioon sen että jos sieltä sanotaan että vika on laitteissa, niin vika saattaa olla oikeesti laitteissa...
henk. koht. mua ottaa päähän henkilöt jotka inisee että #yhyy liittymä ei toimi ja ne sanoo että mun amiga ei kykene 24mb yhteyteen". otappa nyt se naapurin modeemi ja kone ( all 10v. mielellään) ja kokeile että mikä nopeus siellä oikeen tulee... (itse olen ollut toisella operaattorilla vian selvityksessä töissä). Ihmiset ei oikeesti testaa laitteitaan ja rupee inisemään operaattorista. se on typerää koska a) operaattorio ei voi sille mitään jos on 20 vuotta vanhat perintö laitteet käytössä. b9 eikä siellä voida tehdä mitään jos et vaan osaa laittaa asetuksia modeemiis.....
ÄRSYTTÄÄ OIKEESTI TOMMONEN ININÄ JOS EI OO SANOTTAVAA...... - lämmittäjä
Sonera-asiantuntija kirjoitti:
Yhteyden häiriö- tai ongelmatilanteissa ongelma voi olla verkkomme puolella, mutta myös asiakkaan laitteistossa.
Joissain ongelmatapauksissa, häiriön syy voi selvitä suoraan vikapalvelumme kautta, mutta aina asia ei selviä ennen asentajan tutkintaa paikanpäällä. Tästä syystä asiakasta voidaan neuvoa liittymän ongelmanselvityksen yhteydessä testamaan myös omaa laitteistoaan. Laitetestauksella selviää yleensä nopeasti, rajautuuko häiriö verkkomme vai asiakkaan laitteiston puolelle.
Kerroit, että liittymäsi nopeudessa on ollut vaihtelua. Mikä liittymä ja nopeusluokka sinulla on tällä hetkellä käytössäsi ja millaisia latausnopeuksia liittymälläsi on ollut? Kerroit myös, että et ollut saanut jotain liittymääsi kuuluvaa palvelua. Näin foorumin kautta apukeinomme ovat rajalliset, mutta voin koittaa antaa tässä ohjeita asian selvittämiseen.
Löydät ohjeita ongelmanselvitykseen myös Internet Avustaja -sivustomme, http://www.sonera.fi/avustaja , kautta.
T: Sami Soneran asiakaspalvelustaYhteys poikki ja lankapuhelimella soitin asiakaspalveluun
Nyt tiedettiin että lanka toimii keskukseen ja
asiakaspalvelu neuvoi soittamaan johonkin vikapalvelu kai, samalla lupasi kääntää puheluni vikapuolelle
Siellä oli hyvä tyttö ja ohjasi minua mitä teen auki olevalla koneellani
Tyttön koneella ei näkynyt konettani
Tyttö sanoi että vika on heidän puolella ja koettaa etsiä vian kaukohaulla
Alle 2 tunnin yhteys toimi, eikä ole pahemmin yhteys takkuillut tähän päivään
Kyllä nuoret naiset osaa hommansa - avustajasta
Sonera-asiantuntija kirjoitti:
Yhteyden häiriö- tai ongelmatilanteissa ongelma voi olla verkkomme puolella, mutta myös asiakkaan laitteistossa.
Joissain ongelmatapauksissa, häiriön syy voi selvitä suoraan vikapalvelumme kautta, mutta aina asia ei selviä ennen asentajan tutkintaa paikanpäällä. Tästä syystä asiakasta voidaan neuvoa liittymän ongelmanselvityksen yhteydessä testamaan myös omaa laitteistoaan. Laitetestauksella selviää yleensä nopeasti, rajautuuko häiriö verkkomme vai asiakkaan laitteiston puolelle.
Kerroit, että liittymäsi nopeudessa on ollut vaihtelua. Mikä liittymä ja nopeusluokka sinulla on tällä hetkellä käytössäsi ja millaisia latausnopeuksia liittymälläsi on ollut? Kerroit myös, että et ollut saanut jotain liittymääsi kuuluvaa palvelua. Näin foorumin kautta apukeinomme ovat rajalliset, mutta voin koittaa antaa tässä ohjeita asian selvittämiseen.
Löydät ohjeita ongelmanselvitykseen myös Internet Avustaja -sivustomme, http://www.sonera.fi/avustaja , kautta.
T: Sami Soneran asiakaspalvelustaApua jos netti ei toimi...Että silleen...
- S Yväkurkku
avustajasta kirjoitti:
Apua jos netti ei toimi...Että silleen...
tasan samat litaniat eli suositukset ja ohjeistukset kuin: IE-> Työkalut -> Yhteyden vianmääritys. Se on sama sovellus eri käyttöliittymässä siten, että nappuloitten paikkoja ja värejä on muutettu, että voidaan Soneran toimesta sanoa sitä Internetavustajaksi. Yhteyden vianmääritys toimii ilman internetyhteyttäkin, mutta Internetavustaja ei, jos sitä ei ennen Internetyhteyden menetystä ole koneelle ladattu.
- eetu_ehygndspyr
Olet käsittänyt väärin "haja-asutusalueen palvelut". Soneralla on tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon 1-2 vuoden sopimuksia jolloin rahan tulo on varmaa vielä vähän aikaa, mutta nykyisellä palvelutasolla ei enää sen jälkeen.
Kun sopimus on tehty sinä joudut maksamaan, mutta se ei tarkoita sitä että sonera joutuisi antamaan sinulle toimivan yhteyden.
Itselläni on haja-asutusalueella laajakaista joka ei toiminut kolmeen kuukauteen jouduin kuitenkin maksamaan kk maksut myös siltä ajalta kun nettiä ei ollut.
Lisäksi liittymä myytiin "rajattomalla käytöllä". Mitä ihmettä se sitten tarkoittaakin? Luonnollisestihan laajakaista käyttö on rajoittamatonta.
VÄÄRIN. Kun 2v sopimus oli tehty, nopeus pudotettiin murto-osaan, koska liittymän käyttö on rajoitettu "normaaliin käyttöön". Normaalia käyttöä on sähköpostin luku ja laajakaistalaskujen maksu nettipankissa. Nettiradion kuuntelu ja tiedostojen lataaminen on soneralle epänormaalia netin käyttöä! - joonatan
Soneran tarkoitus on unohtaa kaikki sivummalla olevat. Viimevuodesta on kirjeitö tullut että vanhat ns. kuprilangat poistetaa. Samalla siirrytään savumerkkeihin joilllla 1800 luvulla intiaanit toisilleen viestitti. Minulla on 8 MB nopeus josta tulee n. 6,8 MB se tosin ei kuparilankojen syy sillä mittausten niistä pitäisi tulla yli 10 NB. Johtuu siis verkon yleisestä hitaudesta. Asun eräässä länsisuomen kaupungissa, mutta täällä ei 80 vuotta takaisin ymmärretty perustaa omaa puhelinyhtiötä tai oikeastaa ei liitytty kaupugin puhelinyhteyksiin. koko laajakaistan alkuajan tapeltiin siitä että liitetäänkö olenassa oleva valokuitu näihin kuparoituihin rautalankoihin. Se saatiin vihdoin kun kansanedustajille vedettiin laajakaista. aluksi vain 256 MB nopeudella mutta siitä sentään pian päästiin suurenpiin. Nyt taas alkaa uusi ruljanssi. Videkuvan siirrto ei tule noilla langattomilla eikä koskaan tulla 450 nopeudella. Radioamatöörit on 70 luvulta saakka siirtäneen kyllä sillä nopeudella tekstiä ja kuvia. Vaikka tätä on kehitetty merkittävään siirtonopeuden nostoon ei ole päästy. Eniten harmittaa se kun naapuri 150 m päässä hoitelee laajakaistallaan asioitaan samalla nopeudella kuin minulla eli sillä 8 MB. Täällä ei vielä koko Soneran Mobiililaajakaista edes näy. Samoin ostin aikonaan soneralta puhelimen jossa olisi 3g mutta pilaa se oli soneran taholta. Ei vieläkään sitä ole pitää ajaa kaupungin keskustaan 10 km jossa se pätkien toimii. Mutta eihän ruotsalais tanskalais norjalainen yhtiö välitä sellaisesta takapajulasta kuin suomi. Maksan nykyään laajakaista ja puhelin liittymista melkein 200 € kuussa. olen ollut soneran asiakkaana 40 vuotta. Sonera näin palkitsee asiaikkaitaa.
- Uskolankaan
On nopea Suomi COM rakentaa kaupunkeissa
Kuparilla viedään loppumatka kuluttajalle
Ei Sonera toimita uusinta tekniikka - joonatan
Uskolankaan kirjoitti:
On nopea Suomi COM rakentaa kaupunkeissa
Kuparilla viedään loppumatka kuluttajalle
Ei Sonera toimita uusinta tekniikkaKyllä tällä nykyisellä toimeen tulen. Mutta harmittaa vietävästi tuo savumerkkeihin palaaminen. Kun naapurissa matkaa 200 m voidaan jatkaa samoilla nopeuksilla.Tosin siellä linjat omistaa paikallinen yhtiö. Siellä on vielä sellainenkin juttu että voivat valita minkä operaattorin haluavat. Pitää alkaa neuvotella naapurin kanssa sisäisestä verkosta kyllä täältä langattomalla modeemilla ulettuu sinne asti on jo kokeiltu normaalilla kelillä nopeus sama kuin langalla. Mut paluu tuonne 512 nopeuteen on kohtuuton sillä ei liikkuvaa kuvaa pysty mitenkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760