jätevesiongelmista, kuin koira veräjästä. Saastuttavat paljon meidän köyhien maaplättejä ja jopa pohjavesiä. Onkos tämä ihan oikein ??????
Miksiköhän maanomistajat
5
592
Vastaukset
- jätevesiputkia
kun niillä on niin paljon maata. Lehmät saa kuitenkin kusta meidän ikkunanalle.
- qwerty maaseutu
Maasedulla on voimassa jätevesiasetus, jonka mukaan haja-asutusalueen jätevede on vuoteen 2014 mennessä puhdistettava, joko liittymällä viemäriosuuskuntaan, tai rakennettava oma pienpuhdistamo.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että haja-asutusalueella asuville tulee paljon kalliimmaksi liittyminen viemäriosuuskuntaa, kuin taajama-asukeille liittyminen kunnalliseen viemäriverkostoon, myös oman pienpuhdistamon rakentaminen maksaa paljon, minimissään 3000-4000 euroa, kalleimmat noin kymppitonnin.
Maataloudella on taasen omat tarkoin säädellyt ohjeet lannnan käsittelyyn ja levitykseen.
Pitää muistaa, että lannan levitys ei ole kielletty, ja hajuhaitat ovat sallittuja, kun ne pysyvät kohtuullisina, ei muutaman päivän hajut haittaa mitään eikö ketään, ja niitä voi vielä pitää kohtuullisina.
Ja sitäpaitsi, kuka käskee rakentamaan maatilan läheisyyteen, oma töppäys, joten pitää vain niellä oma tyhmyys.- Tää talo
rakennettu josus kolkytluvulla,siitä ei nyt ollutkaan kysymys, väärään paikkaan rakennettu. Vaan siitä, että jos on paljon maata ja paljon karjaa, kuinkas paljon saastutetaan sitä meidänkin plänttiä siinä välissä. Uskomaton juttu. Minulta vaaditaan, köyhältä ihmiseltä, että sun on pakko ottaa pankkilainaa, että et saastuta.
- Hajuista viis
Tää talo kirjoitti:
rakennettu josus kolkytluvulla,siitä ei nyt ollutkaan kysymys, väärään paikkaan rakennettu. Vaan siitä, että jos on paljon maata ja paljon karjaa, kuinkas paljon saastutetaan sitä meidänkin plänttiä siinä välissä. Uskomaton juttu. Minulta vaaditaan, köyhältä ihmiseltä, että sun on pakko ottaa pankkilainaa, että et saastuta.
Raha haisee sanoi äit vainaakin kun Karhulaan muutettiin. Tämä on mulle periaate ja raha juttu.
- omistaa maan
siksi ne saa.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760