Olen varsin kiinnostunut lasten kirjoissa esiintyneistä piilomerkityksistä.
Tässä muutama esimerkki:
Narnian yhteyden kristinuskoon ovat olleet melkopaljon esillä.
Pekka Töpöhännässä Pekkaa kiusataan "hännän" pituuden vuoksi, Monnia apureineen käytetään gestapon vertauksina ja Monni kehuskelee Maija Maitoparralle isosta hännästään.
Ruohometsän kansassa kaiken sen ahdistavan meiningin valossa käsitellään yhteiskunnan muodostamista, totalitarismia sekä ihmisen suhdetta luontoon.
Tuleeko kellekään muita tapauskia mieleen, ja jos on linkkiä tarjota niin olisin kiitollinen?
Lastenkirjojen piilomerkitykset
9
1236
Vastaukset
- mutuilija
Muistelen kuulleeni jostain, että kirjassa Fedja-setä, kissa ja koira oli aikoinaan piilotettuna kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Tämä voi olla ihan kukkuakin. En ole itse lukenut tuota kirjaa vielä.
Tämmöinen linkki löytyi kuitenkin http://www.ess.fi/?article=209008)
Lisäksi tuli mieleen Gulliverin retket:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gulliverin_retket - TainaS
Itse luin aikanaan innostuneena Bruno Bettelheimin "Satujen lumous" -nimisen teoksen, vaikkakin se sinun kysymykseesi nähden voi mennä ehkä vähän aiheen sivusta. Siinä analysoidaan satuja psykoanalyyttiseltä kannalta ja lapsen henkisen kehittymisen kannalta. Mielenkiintoista ja silmiä avaavaa asiaa silti.
Sitten ehdottaisin Muumi-kirjoja. Vaikka pinta on lastenkirjaa, merkitykset ovat aikuisille suunnattuja... - nanskua
Potterit, jotka ei kyllä toki ole mitään lastenkirjoja. Vaikka vielä eka ja toka voi ihan soveltua ala-asteikäisillekin. Mutta ne kun on fantasiaa, mutta niissä on niin hyvin monenlailla yhteiskunnallisia asioita. Ihan jo vaikka orjuutetut kotitontut jne.
- heihei-..-
Rowling on ihan varmasti tietoisesti ottanut kantaa tämän yhteiskunnan ongelmiin.
Aloitetaan vaikkapa rotusorrosta. Jotkut vaaleaihoisetan ovat sitä mieltä, että mustat ovat jotain joita ei voi edes ihmisiksi laskea. Heidät pannaan sitten tekemään kaikki likaisimmat työt ja sellaista. Edellä mainitusta asiasta löytyy esimerkkejä pitkin historiaa, kuten tiedetään.
Ihan sama asia velhomaailmassa: jästisyntyisiä ihmisiä sorretaan ihan samalla tavalla. Sana on tällä kertaa "kuraverinen."
Taikaeläimiä kohdellaan niinikään alistavasti, velhojen ajatellaan usein olevan kaikkien otusten yläpuolella.
Näitähän riittää, mutta ajanpuutteen vuoksi mainitsen vielä yhden.
Nimittäin, verratkaapa ihmiset Hitleriä Voldemortiin. Olen melko varma että tämäkään ei ole sattumaa. Hitler on hullu, joka haluaa valloittaa koko maailman "puhdistaen" sen samalla vähempiarvoiseksi katsomistaan ihmisistä. Voldemort on niinikään saman sairaan päähänpinttymän omaava olento.
Muistan kun lukioaikanani äidinkielenopettajani kertoi että klassikkosaduissa on todella paljon kaksimielisyyksiä, koska ennen ajateltiin että myös vanhempien on saatava huvia kirjoista.
Esimerkiksi: Hannussa ja Kertussa paha noita haluaa lihottaa Hannua ja kokeilee toisinaan hänen "käsivarttaan" aikomuksenaan lopulta työntää hänet "uuniinsa". Tuhkimossa prissi sovittaa "jalkoja lasikenkiin" löytääkseen sen tytön jonka kanssa vietti yön "tanssien". Kun alkaa miettimään, näitä samantasoisia monimielisyyksiä on aika monessa sadussa.- Liisa ihmemaassa
Jatkan vielä edellisen mielipiteenkirjoittajan kirjoitukseen. Esim Prinsessa Ruusunen on Punahilkka ovat klassisia esimerkkejä ja täynnä symbolimerkityksiä. Lisään vielä Hans C. Andersenin sadut Ruma Ankanpoikanen, Merenneito ja mitä kaikkia niitä onkaan. Jopa meidän hölmöläissadut, suomalaiset ja ulkolaiset kansansadut ja eläintarinat ovat täynnä montaa tasoa merkitseviä tarinoita.
- Satutytsy
Siis oikeastihan vanhat sadut ovat alun perin olleet aikuisille tarkoitettuja, ei ole ollut mitään "lastenkirjallisuutta". "Lapsuus" niin kuin me sen ymmärrämme on ollut olemassa vasta parisataa vuotta. Alkuperäiset sadut, esim. Tuhkimo, ovat olleet todella paljon julmempia kuin nämä nykyversiot. Ja asiasta kuudenteen, en tiedä voiko tätä piilomerkitykseksi lukea, mutta monet saduthan, tuo Tuhkimo mukaan lukien, ovat suoranaista aivopesua vanhaan, patriarkaaliseen yhteiskuntaan jämähtäneine miesten ja naisten rooleineen ja stereotypioineen.
- hihku
Luulisin, että mistä tahansa lastenkirjasta voi aikuinen löytää yhteiskuntaa heijastelevia piilomerkityksiä, ainakin jos niitä hakemalla hakee. Voihan esim. hyvän ja pahan taistelun tulkita viittaukseksi kylmään sotaan ja niin edes päin. Lastenkirjoilla on myös monesti joku tarkoituksenmukainen kasvatusajatus, jolloin vallitsevia yhteiskunnan arvoja pyritään syöttämään lapselle sadun tai runon muodossa. Muun muassa Immi Hellenin runot 1900-luvun alusta viestivät hyvin selvästi suomalaista koti, uskonto ja isänmaa -aatetta sekä perinteisiä naisen ja miehen tai tytön ja pojan rooleja. Toisaalta Elina Karjalaisen Uppo-Nalle -runoissa 1990-luvulla on hyvinkin pasifistisia ja antirasistisia ajatuksia.
- käsitteet sekaisin
Viisikoiden poikatyttö Pauli (Paula) oli ehkä intersukupuolinen. Sanaa tuskin oli olemassa kirjojen kirjoittamisen aikoihin. Tai no androgyyni nyt ainakin. Liioittelin vähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745329Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy19510856Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 351597
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500