Lastenkirjojen piilomerkityksistä

Billy_Ray_Curys

Tänään nostalgia syistä katsoin "Ruohometsän kansa" -elokuvan. Siinä lapsuuden pelottavuuksia tsekkaillessa tulin ajattelleeksi miten tällainen elokuva antaa piilomerkityksillään kakaroille hyviä arvoja.

Ruohometsän kansa tuo esille luonnonsuojelullisia näkökohtia näyttäen miten ihmisten toimet haittaavat muiden lajien elämää, mukana on myös liiallisen yhteiskunnan harjoittaman kontrollin vastustamista.

Peppi Pitkätossussa Peppi on selvästi feminismin uraauurtaja.

Muumeissa käsitellään monenlaisia aiheita sota-ajan traumoista kaamosmasennukseen sekä miten boheeminen elämäntapa ei välttämättä olekaan pahasta. Myös viittauksia homoseksuaalisuuteen on esitetty, joita en Tove Janssonin lesbouden vuoksi pitäisi niin kummana, mutta joissa on samanlaista paranoijaa kuin väitteissä Disneyn seksuaalisista piiloviesteistä ja vastaavissa.

Pekka Töpöhännässä iso häntäinen Monni kiusaa Pekka-parkaa pienestä hännästä. Pekka näyttää kuitenkin olevansa reipas ja asiansa osaava pienestä hännästään huolimatta. Häntä voi symboloida monia eri asioita.

Lasten kirjoista siis oppii tärkeitä asioita, joiden avulla ihmiset voivat elää paremmin, vapammin ja eettisemmin.

Raamatussakin on symbolisia satuja, vaan melko typeriä osa:

Luomistarun symboliikasta diggaan: Aluksi ihmiset elävät sovussa luonnon ja eläinten kanssa, paratiisissa. Sitten syntyy kulttuuri, maata aletaan viljellä ja eläimiä kasvattamaan, ihmisten kohtelu toisiaan ja luontoa kohtaan muuttuu kehnoksi.

Muiden tarinoiden symboliikka sitten melkolailla sukkaa: Aabrahamista on hyve uhrata oma lapsensa sokean uskon aikana, baabelin torni opettaa että yhteystyöllä saatavat suuret saavutukset ovat Jumalaa uhmaavia pyhäinhäväistyksiä, Sodomalla ja Gomorralla oikeutetaan homo-holocaustia, etc etc etc.

Lapsille ennemmin siis luettavaksi kunnon lasten kirjoja hyvine opetuksineen ja moraalisine piilomerkityksineen, ei raamatun kämäisiä ja moraaliltaan kyseenalaisia tylsiä tarinoita.

Jos jollain on muita esimerkkejä lastenkirjojen piilomerkityksistä, tai tähdennyksijä esimerkkeihin, otan innolla vastaan. Linkitkin olisivat enemmän kuin jees, jos joku aiheesta tietää.

24

969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ota innolla vastaan

      Raamatussa Sodoma ja Gomorra edustivat ateismin seuraamuksia. Ateismissa ei ole piilomerkityksiä, mutta ateismia ajetaan piiloperustein. Ateismin seuraukset eivät ole piiloseurauksia, mutta kielteisinä ne sysätään sellaisiksi. Lastenkirjallisuutta myöten ateitit suosivat ensin piilohomoja kirjailijoita, sitten kirjojen piilohomoutta, myöhemmin julkipornotaiteilijoita ja ns. taidepornoa ja muuta iankaikkisen nykyaikaista.

      • NineStar

        Eikö sinun pitänyt mennä jo nukkumaan?

        Kyllä me kaikki tiedetään että sinä vaan trollaat ja yrität loukata kaikkia tämän palstan kirjoittajia!

        yhdistät kaiken pahan ateismiin mutta eikö sinun kannattaisi mennä takaisin sinne isänmaallispalstalle kirjoittamaan vihaasi homoja ja mustia kohtaan niinkuin ennenkin!


      • ertert
        NineStar kirjoitti:

        Eikö sinun pitänyt mennä jo nukkumaan?

        Kyllä me kaikki tiedetään että sinä vaan trollaat ja yrität loukata kaikkia tämän palstan kirjoittajia!

        yhdistät kaiken pahan ateismiin mutta eikö sinun kannattaisi mennä takaisin sinne isänmaallispalstalle kirjoittamaan vihaasi homoja ja mustia kohtaan niinkuin ennenkin!

        Multinikin jutut ovat niin syvältä perseestä revittyjä, että ne todella kyllästyttävät. Niissä ei ole logiikan häivääkään eikä ne liity koko asiaan millään tavalla. Ne ovat jopa trollauksena ala-arvoisia.


      • Billy_Ray_Curys

        Tuollaisella typeryydellä mustaat muidenkin kristittyjen mainetta. Tekstissäsi ei ole sisältä, etkä selvästikään ole miettinyt asiaasi sen pidemmälle.

        Sodomassa ja Gomorrassa on kyse holokaustista. Ihmiset, jotka elivät oman biologiansa ohjaamina, tapettiin.

        Mainitsemani lasten kirjat antavat arvoja, joiden avulla tämä nyt vallitseva elämämme olisi parempaa.


      • Kössönöm

        että ateistit kirjoittivat raamatun?


      • Näkyy että olet lapsena lukenut raamattua ja jäänyt vaille todellisen maailman tapahtumiin liittyviä asioita.

        Ei kukaan muuten noin kovin vihaa kaikkia ja kaikkea.


    • mitään??

      Miten yhtään kirjaa lapsille tai aikuisille voitaisiin tehdä ilman jotain "sanomaa". Jokaisella kirjoittajalla on jonkinlaiset arvot, jotka väkisin tulevat mukaan hänen teksteihinsä. Eihän sellaista olekaan, jossa ei olisi mukana jonkinlaisia arvoja, olisi ne sitten toisten mielestä hyviä tai huonoja, niin niitä aina on. Eiköhän se lapsillekin liene pääasia, että heille tarjotaan monenlaista informaatiota, piilotettuna tai suoraan. Kyllä he sieltä omansa valitsevat - ja matkivat vanhempiaan.

      • Billy_Ray_Curys

        Taisin nolata itseni. Mutta onhan nimenoman lastenkirjallisuudessa mielenkiintoista miten lapsesta saakka rakastamistaan tarinoista löytyykin rivien alta syvempää sanomaa.


      • Billy_Ray_Curys
        Billy_Ray_Curys kirjoitti:

        Taisin nolata itseni. Mutta onhan nimenoman lastenkirjallisuudessa mielenkiintoista miten lapsesta saakka rakastamistaan tarinoista löytyykin rivien alta syvempää sanomaa.

        ja lastenkirjojen opettaman moraalin välillä on mielestäni mainitsemisen arvoinen.


      • Billy_Ray_Curys kirjoitti:

        Taisin nolata itseni. Mutta onhan nimenoman lastenkirjallisuudessa mielenkiintoista miten lapsesta saakka rakastamistaan tarinoista löytyykin rivien alta syvempää sanomaa.

        nolannut itseäsi. Kirjoituksesi pani minutkin miettimään.

        Luin lapsena tavallisia klassisia tyttökirjoja. Nyt, kun otit asian puheeksi, tulin vasta ajatelleksi, että usein niissä seikkaili orpo tai muuten huolenpidon puutteessa oleva lapsi, joka joutui kärsimään puutetta ja pilkkaa, mutta lopulta voitti vaikeutensa ja järjesti elämänsä järkevästi ja kaikin puolin parhain päin.

        Hyvä arvohan sekin on: elämänhallinnan alkeita ala-asteikäisille :)


    • En tiedä noista lastenkirjoista, en ole niin perehtynyt niihin, mutta ainakin kotimaiset tv-sarjat, joissa homoseksuaalit esitetään tavallisina, mukavina ihmisinä, tekevät kullanarvoista työtä suvaitsevaisuuden puolesta. Salkkarit, joita joka toinen kymmenvuotias katsoo joka ilta, on hyvä esimerkki tästä. Piilomerkityksistä ei tässä tosin ole kysymys, vaan asian ihan avoimesta käsittelystä, mikä sekin on minusta paikallaan.

    • Kadun-nainen

      Päinvastainen esimerkki:


      Maailman ihanin nallekarhu NallePuh ja ystävänsä saivat joskus vuosia sitten kritiikkiä islamin uskoisissa maissa jopa niin paljon, että Turkissa WTP-sarja uhattiin poistaa tv:stä. Nasu possun animoitua hahmoa ei hyväksytty näytettäväksi lapsille, koska porsasta ei pidetä " oikeana eläimenä ", epäpuhtautensa takia islamin uskossa. Lapsien etu voitti onneksi lopulta.....

    • Löytyy omasta kirjahyllystä, edelleenkin yksi suosikeistani, voisi lukaista sen tässä pian uudestaan taas :)

      • Billy_Ray_Curys

        Itselle siis. Kaikki lapsuuden tulkinnat tulvisi tekstin edetessä silmien eteen :( Uniin tunkeutuisi. En ole siis kirjaa lukenut, elokuvan ja sarjaa katsonut vain.


      • Billy_Ray_Curys kirjoitti:

        Itselle siis. Kaikki lapsuuden tulkinnat tulvisi tekstin edetessä silmien eteen :( Uniin tunkeutuisi. En ole siis kirjaa lukenut, elokuvan ja sarjaa katsonut vain.

        Suosittelen kovasti :)


      • Billy_Ray_Curys
        Today kirjoitti:

        Suosittelen kovasti :)

        Muutenkin vuoden sisällä pari lasten kirjaa muuhun vyöryyn sekoittunut, niin tämähän mitä parhaiten sopii joukkoon. Veljeni leijonamielen ja Kuka lohduttaisi Nyytiä lukaisin vähän ennen vuoden vaihdetta. Vaikka lasten kirjoja ovatkin, niin näissä on suoraan tajuntaan iskevä suora mutta tärkeä sanoma.


      • Billy_Ray_Curys kirjoitti:

        Muutenkin vuoden sisällä pari lasten kirjaa muuhun vyöryyn sekoittunut, niin tämähän mitä parhaiten sopii joukkoon. Veljeni leijonamielen ja Kuka lohduttaisi Nyytiä lukaisin vähän ennen vuoden vaihdetta. Vaikka lasten kirjoja ovatkin, niin näissä on suoraan tajuntaan iskevä suora mutta tärkeä sanoma.

        Vanhoissa lastenkirjoissa olikin kunnolla sanomaa. Nykyiset ovat vain yksiulotteisia ja pinnallisia joissa suorastaan pilkataan lapsen älyä ja tahtoa oppia.


    • HildeBryn

      Kuten tunnettua, Narnia-lastenkirjasarjaan on sisällytetty piilomerkityksiä ja vastaavuuksia kristinuskoon. Varsinkin helluntailaiset luetuttavat lapsillaan mieluusti Narnioita. Liisa Ihmemaassa -kirjan kirjoittaja oli pastori ja kristinuskon tematiikka paistaa sielläkin läpi.

      Sen sijaan hyvin mielenkiintoinen lastenkirjailija on esimerkiksi Philip Pullman, jonka kirjoja lapselleni ostaessani jopa kirjakaupan myyjä kyseli "Tiedänkö millainen se on?"

      Philip Pulmanin Universumien Tomu -sarjassa päähenkilö, nuori tyttö nimeltä Lyra, on mukana taistelussa sadistista diktaattoria, Kaikkivaltiasta, vastaan. Hyvyyttä kirjassa edustaa Taivaita ennen hallinnut musta enkeli, jonka Kaikkivaltias väkivalloin syrjäytti ja ajoi maanpakoon. Pullman on itse todennut mm. Narnia-sarjan kirjoista, että "ne ovat silkkaa propagandaa". Kiinnostava kirjailija.

      • Billy_Ray_Curys

        Katson löytyisikö kirjastosta Universumien Tomu -sarjaa. Nyt on kesken Jack Blackin kirjoittama "Kulkurin tarina", elämänkerrallinen tarina lakia jatkuvasti rikkovasta kulkurista 1900-luvun alussa.

        Narnian "Aslan-Jeesus" tyylinen juttu käsittääkseni on myös Taru sormusten herrassa, ASlanin sijaan Gandalf kuolee ja nousee uudelleen korkeammassa muodossa. Oikeastaan Jeesus-myytti on sinänsä näissä tapauksissa virheellinen, että ylösnousemusmyyttiä on käytetty taruissa ennen Jeesustakin.

        Alapuolella olevassa viestissäni kirjoitin Liisa Ihmemaassa kirjasta seuraava:

        "Sitten on tämä kiistelty kohtaus jossa mursu ja puuseppä houkuttelevat simpukoita luokseen ja syövät suihinsa: puusepällä kuulemma symboloidaan Jeesusta ja lihavalla mursulla Buddhaa, simpukoiden syömisellä miten uskonnoilla houkutellaan ihmiset mukaan ja sitten ihmiset joutuvat puille paljaille, kuin tulisivat syödyiksi."

        Tämä ei oikein sopisi kirjailijan kristillisyyteen.


    • Billy_Ray_Curys

      Hitto, miten nämä paljon tulkintaa osakseen saaneet unohtuivat.

      Liisa ihmemaassa -teoksessa Liisan jatkuva pituus kasvu ja kutistuminen lisättynä äkillisiin mielialan vaihdoksiin on tulkittu pienen tytön siirtymiseksi murrosikään.

      Sitten on tämä kiistelty kohtaus jossa mursu ja puuseppä houkuttelevat simpukoita luokseen ja syövät suihinsa: puusepällä kuulemma symboloidaan Jeesusta ja lihavalla mursulla Buddhaa, simpukoiden syömisellä miten uskonnoilla houkutellaan ihmiset mukaan ja sitten ihmiset joutuvat puille paljaille, kuin tulisivat syödyiksi.

      Peter panista olen lukenut seuraavan tulkinnan: Peter, hyvä tyyppi joka leikkii kaveredensa kanssa, ei koskaan kasva aikuiseksi. Kapteeni koukku taas on aikuisen perikuva. Hän pelkää krokotiilin mahassa tikittävää kelloa, eli symbolisesti ajan kulua sekä vanhemista.

    • paha tapaus

      Oletteko huomanneet, että Tintti on täydellisen epäseksuaalinen sarjakuvahahmo? Ja että Tintti-sarjakuvissa naiset ovat täysin marginaalissa? Käytännöllisesti katsoen ainoa naishahmo on Bianca Castafiore, typerä harppu, jolla ei ole yhtään järkevää vuorosanaa.

      Taustalta löytyy katolinen piilosanoma. Seksi on perkeleestä. Aseksuaalinen Tintti olkoon esikuvamme.

      • Billy_Ray_Curys

        Kyseessä ei selvästikään ole aseksuaalinen päähahmo, vaan homoseksuaalinen. Tintti on herkkä kaunispoika, Haddock maailmaa nähnyt karski merikapteeni; eli klassinen homoseksuaalinen roolijako alistujaan ja alistajaan.


      • paha tapaus
        Billy_Ray_Curys kirjoitti:

        Kyseessä ei selvästikään ole aseksuaalinen päähahmo, vaan homoseksuaalinen. Tintti on herkkä kaunispoika, Haddock maailmaa nähnyt karski merikapteeni; eli klassinen homoseksuaalinen roolijako alistujaan ja alistajaan.

        Haddock on monessa suhteessa hillitön mies. Hänessä olisi kyllä potentiaalia dominoivaksi, hyvin maskuliiniseksi mieheksi.

        Mutta ei. Juopottelu, raivoaminen ja kiroilu kyllä onnistuu. Mutta seksuaalisuus puuttuu täysin. Ei vilkaisuakaan naisten suuntaan. Tai miesten. Tai edes Miloun suuntaan. Ei mitään.

        Kirosanatkin ovat hänellä täysin epäseksuaalisia. Jotenkin Haddock olisi 100x uskottavampi hahmo, jos hän huutaisi "Ektoplasmat, merikurkut, badzibazukit!" sijasta vaikkapa "Runkkarit!"


    • Hämeen Hitain

      Eiköhän VT:n luomiskertomus ole tarina ihmisen tietoiseksi tulosta. Eeva tarkoittanee ihmisen tunnepuolta elikkäs feminiinistä puolta. Eeva-puolesta ihmiselle on ollut korvaamaton hyöty, kun se on tuonut kyvyn asettua toisen asemaan eli empatian.
      Vaan Aatamille avuksihan Eeva luotiinkin.

      Tietoisuus toi automaattisesti mukanaan myös syntiinlankeemuksen ja paratiisista karkoituksen. Aikuistuessaan ihminen saa ulkomaailman kohdatessaan aikuisen murheet. On huolehdittava tulevasta ja joskus juuttuu menneeseenkin. Tässä hetkessä eläminen on kovin vaikeata.

      Tiedon puun hedelmät olivat tietenkin väistämättä maisteltava, koska siihen oli kykykin kehittynyt. Tuskinpa siihen olisi tarvittu edes käärmeen (kyvyttömyyden) houkuttelua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2304
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      27
      1294
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      87
      1086
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      1012
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      159
      967
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      924
    7. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      893
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      833
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      833
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      50
      796
    Aihe