Kysymyshän on siitä että seurakunnassamme on lainvanhurskauden rakentajia. Laki saa aikaan vain vihaa kuten veljemme Paavali meille todistaa. Jokaisella meillä on ainakin jonkun verran kokemusta siitä mitä tapahtuu jos me alamme vaatimaan toiselta ihmiseltä väkisin jotakin. Lasten kasvatuksessa jos missä tämä tulee hyvin esiin.
Lapinluottamus ei perustu Jumalan sanaan lainkaan, sen vaatiminen toisilta ei sitäkään vähää.
On Jumalan siuaus, etteivät kaikki joukossa ole niin henkisesti sairaita, että kysymättä kouraamatta alistuisivat tällaiseen lakihenkiseen johtajiston pakkovaltaan. Sen sijaan vaativat kivenkovaan seurakuntalaisina johtajistoltakin Jumalan sanan rakkauden ja palvelukäskyn noudattamista.
Johtajiston joka asuu ruotsinlapissa pitää nöyrtyä seurakunnan alaisuuteen, muutoin ei hyvä seuraa.
On selvää että he suuttuvat, kun Jumalasta seuraaviksi ovat mieltäneet itsensä ja nyt pitäisi nöyrtyä palvelemaan seurakuntaa Kristuksen sanalla, sen alaisuudessa.
Tämä väärä seurakuntaoppi ja lapinvanhinten Raamatun vastainen asema, erehtymättöminä muiden ihmisten yläpuolella, ei ole vain tämän ajan ilmiö, se on vaivannut jo hajaannuksista asti, yli 100 vuotta.
Seurakunta on yksi ja pysyy. Lestadiolaiset eivät voi omia Kristuksen seurakuntaa itselleen, eikä lapinmaan seurakunta ole missään eritysaemassa muihin verrattuna.
On selvää että ajallinen yhteisö tarvitsee johtajansa. Raskas työ, jota tekevät tarvitsevat tukemme ja rukouksemme Jumalan puoleen heidän edestään.
Sen sijaan hengellisessä yhteisössä joka on seurakunta, Kristuksen ruumis koko maailman laajuisesti, ei ole kuin yksi johtaja, hän on Jeesus Kristus.
Harvinaisen
20
853
Vastaukset
- nöyrää pohdintaa.
Asiat on näin, lappi on vain paikka siinä missä savo tai uusimaa ym, sillä erotuksella että siellä on kylmä ja väki ei viihdy arktisissa olosuhteissa vaan muuttavat etelään.
Harhaoppia se on, jos joku sanoo Jellivaaraa raamatun mukaiseksi hengelliseksi kodiksi.
Liike tulee hajoamaan jos ihmisiä näin aliarvioidaan. Etsikkoaika on menossa.- hajjoo ?
ei sunkan se hajjoo, mutta Jumala ottaa Hengen pois. pitäs oikee ruotia yks pääsäätärin saarna, niin näkis, kummosta hoipertelua se opillisesti on. mutta tiukkikset silti palvoo ja sitten ne, joita herrahissi vie ylös
- Nauratti
hajjoo ? kirjoitti:
ei sunkan se hajjoo, mutta Jumala ottaa Hengen pois. pitäs oikee ruotia yks pääsäätärin saarna, niin näkis, kummosta hoipertelua se opillisesti on. mutta tiukkikset silti palvoo ja sitten ne, joita herrahissi vie ylös
päärsäätärin nimeä kun ei yks vanhus osannut lausua kirjeitä lukiessaan, niin monen yrityksen jälkeen päätyi persesäteriin. nuoriso jännitti jo etukäteen miten lausuu ja räjähti kyllä nauramaan... ;) vieressä istuvan piti sitten oikaista nimi kohdalleen, vaikka olisihan se noinkin kohdallaan ollut?
- Jalmari
taikarummut ja joikut kaikuneet. Lappalaiset ovat lapin sitkeää kansaa ja uskoo omiin juttuihinsa, on sitten poro erotus, viinan juonti tai omat uskonsa Jumalaan.
- frede
Olet oikeassa. Jo Agricola puhui tästää, "Laki sielun hirmuittee, evankelium sen taas tarittee."
sanot: Johtajiston pitää nöyrtyä seurakunnan alaisuuteen. Kyllä näin on, jos he tekevät vaatimusen joka ei perustu Jumalan sanaan, kaikkien muiden pitää silloin oikaista asia. Ja heidän tulee oikaistua.
Ei olekaan tämän ajan ilmiö, kun hajaannus oli 107 v. sitten, oli kyy ollut jo rinnassa jonkun aikaa, ei sellaista muutosta tosta vaan poj'ita
kyllä asiat pitää ruotia, munaskuita myöten.
Kyllä johtajisto pitää olla, mutta sen pitää tunnustaa sitä Jumalaa kuin, Aabraham, Iisak, ja Jaakobkin tekivät, oikein sanoit Meillä on yksi johtaja, ja se on Jeesus Kristus Jumalan Poika. Jonka jälkeen kaikki muut ovat alamaisia.- lapinpelaaminen
Saarnaajat ja luottamusmiehet pohtivat taas, miten on käyty kirkkoherrojen luona sopimassa 1968 käsikirjan mukaisen liturgian käytöstä ehtoolliskirkossa.
Kenelläkään ei ole mitään hajua siitä, miksi tällaista showta ehtoollisen ympärillä pidetään. Tiedetään vain, että "vanhimmat ovat näin ymmärtäneet". Mihin vanhimpien ymmärrys/ymmärtämättömyys perustuu, sitä ei tiedä heistä yksikään.
Koko juttu on väärinkäsitystä ja tietämättömyyttä. Täållainen kristittyjen surettaminen turhilla asioilla ei voi olla Pyhästä Hengestä - !Hallelujaa
lapinpelaaminen kirjoitti:
Saarnaajat ja luottamusmiehet pohtivat taas, miten on käyty kirkkoherrojen luona sopimassa 1968 käsikirjan mukaisen liturgian käytöstä ehtoolliskirkossa.
Kenelläkään ei ole mitään hajua siitä, miksi tällaista showta ehtoollisen ympärillä pidetään. Tiedetään vain, että "vanhimmat ovat näin ymmärtäneet". Mihin vanhimpien ymmärrys/ymmärtämättömyys perustuu, sitä ei tiedä heistä yksikään.
Koko juttu on väärinkäsitystä ja tietämättömyyttä. Täållainen kristittyjen surettaminen turhilla asioilla ei voi olla Pyhästä Hengestä...omien tekojensa-, omien tekemättä jättämistensä-, oman ymmärryksensä-, oman vaelluksensa avulla, niin silloin häneltä puuttuu aivan oleellinen. Tämä olellinen on USKOLLA ILMAN OMIA ANSIOITA VASTAAN OTETTU KRISTUKSEN LAHJAVANHURSKAUS, JONKA JUMALA LAHJOITTAA ->
1. YKSIN ARMOSTA
2. YKSIN KRISTUKSEN TÄHDEN
3. LAHJA OTETAAN VASTAAN YKSIN USKOLLA
Kun tämä (kristinuskon ydin) oleellinen puuttuu, niin se on sitten tätä sekoilua sinne ja tänne ja lillukanvarsien keskellä kahlaamista jota olemme täälläkin nähneet. Mielestäni riittävästi.
-------
Jos ja kun sinä itse olet armosta Kristuksen tähden autuaaksi tullut, ja uskon kautta Kristuksen vereen olet syntisi anteeksi saanut, niin silloin sinä haluat jokaisen pelastuvan samalla tavalla kun itsekin olet pelastunut. Siis nuo kolme kohtaa jotka luettelin äsken.
Ei silloin tule kateutta siitä että tuo kaverikin tuossa rinnallani pelastuu, vaan siitä tulee kiitos ja ylistys Jumalalle, KUIN YHDESTÄ SUUSTA.
Hallelujaa! Kiitos Jeesus sinun rakkaudestasi.
Kiitos Jeesus siitä että sinä tänäänkin etsit syntiä, saadaksesi armahtaa heitä, antaa heille kaikki synnit anteeksi sinun nimesi ja pyhän sovintoveresi tähden.
Mikä on se henki joka haluaa riistää Jumalan armon pois sinulta itseltäsi, ja käyttää sinua hyväkseen riistääkseen Jumalan armon pois toisiltakin? Vastaus: Se on itse saatana enkelin muodossa, - OMAVANHURSKAUS!!
SINÄ JOKA VIELÄ TÄNÄÄN TUOMITSET TOISIA OMAN VANHURSKAUDEN PALVELUKSESSA, rukoile että Jeesus päästäisi sinut Jumala lasten vapauteen, Jumala rauhaan joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Rukoile että Jeesus päästäsi sinut jo tänään lunastettujen ja pyhitettyjen joukkoon.
Hepr. 2:10 Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.
Hepr. 2:11 Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,
Hepr. 2:12 kun hän sanoo: "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä";
Hepr. 2:13 ja taas: "Minä panen uskallukseni häneen"; ja taas: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!"
Hepr. 2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen,
Hepr. 2:15 ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
Hepr. 2:16 Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
Hepr. 2:17 Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
Hepr. 2:18 Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.
- Pottunen
Olen erimieltä.
Kun nyt joukolla haluatte käydä "pohjantuulien" kimppuun, niin minussa tapahtuu päinvastaista.
On totta, että kristuksen seuraaminen on vain yksi asia.
Se kuitenkin tuntuu puuttuvan nyt arvosteluista.
Olen kuunnellut kyllä näitä saarnoja pohjoisesta ja taidan kuunnella uudestaan.
Minusta kuitenkin tuntuu, että tapahtumassa on seuraavaa:
Te olette menossa eksytykseen.
Ei ole oikea mieli siinä, että rakkaus jätetään pois ja kylmällä "kädellä" osoitellaan ja tuomitaan.
Mihin jäi rakkaus erehtyväisiä ihmisiä kohtaan?
Surullista on aina se, jos joku ihminen seuraa vääriä paimenia, olkoon ne sitten pohjoisesta tai etelästä.
Keskusteluista puuttuu kristillinen rakkaus.
Se on kyllä totuutta etsivä ja sitä rakastava, mutta siinä ei ole vihaa Jumalan luotia kohtaan, vaan rakkautta.- hra pottunen
Uskotko itse tuota, mitä meille kirjoitat?
En haluaisi aliarvoida sinuakaan vastaamalla kyllä.
Kun mennään noinkin paljon faktojen ja uskon
ulkopuolelle pottusmaisiin latteuksiin, täytyy kysymyksessä olla provo ja sheriffin inkarnaatio. - Pottunen
hra pottunen kirjoitti:
Uskotko itse tuota, mitä meille kirjoitat?
En haluaisi aliarvoida sinuakaan vastaamalla kyllä.
Kun mennään noinkin paljon faktojen ja uskon
ulkopuolelle pottusmaisiin latteuksiin, täytyy kysymyksessä olla provo ja sheriffin inkarnaatio.salaliittoteoria ? ? ?
Tuskin olet kuitenkaan samalla nimimerkillä kun minä, mutta omaasi et sitten "muistanut" käyttää? - He ovat jo kaukana vieraall...
Te olette menossa eksytykseen>>>> Hyvä ja oikea huomio. Itse asiassa he ovat jo. Leeviläiset käyttätyivät aivan samoin he panettelivat samoin ja valhekin oli heillä valjastettu aseekseen. Samoin heilläkin nyt on.
Mihin jäi rakkaus erehtyväisiä ihmisiä kohtaan? Rakkautta heillä ei ole koskaan ollutkaan sen näkee heidän rakkaudettomista panetteluista ja valheista seurakunnan työntekijöitä kohtaan. - allergikko
Kyllä nuo pohjoisen tuulet ovat raikkaita. Väistyy etelän pölyt ja tomut, kun tuuli oikein puhaltaa. On parempi hengittää ja elää täydellisempää elämää, kun pohjoistuuli hetken taas saa puhdistaa ilmaa.
Täällä etelän kuumuudessa pölyää niin kauheasti, että ihan tukehduttaa. Tule jo pohjantuuli ja osoita mikä on tärkeintä tässä elämässä!
Sehän on se raikas evankeliumi, josta pohjoisen ihmiset ovat Jumalan armosta saaneet osallisuuden ja josta he osaavat myös toisille niin kauniisti kertoa. Kaipaan niin kuulla sitä tämän tukehduttavan ilmapiirin keskellä. Amen. - teutatess
allergikko kirjoitti:
Kyllä nuo pohjoisen tuulet ovat raikkaita. Väistyy etelän pölyt ja tomut, kun tuuli oikein puhaltaa. On parempi hengittää ja elää täydellisempää elämää, kun pohjoistuuli hetken taas saa puhdistaa ilmaa.
Täällä etelän kuumuudessa pölyää niin kauheasti, että ihan tukehduttaa. Tule jo pohjantuuli ja osoita mikä on tärkeintä tässä elämässä!
Sehän on se raikas evankeliumi, josta pohjoisen ihmiset ovat Jumalan armosta saaneet osallisuuden ja josta he osaavat myös toisille niin kauniisti kertoa. Kaipaan niin kuulla sitä tämän tukehduttavan ilmapiirin keskellä. Amen.Joka viis veisaa muista kuin vainsinä itse, olet keksinyt pölyt ja kuumat itse. Jos noin olisi täällä kuolisi jo monia ihmisiä lämpö halvauksiin. Mikä Evankelium se on jota sinä kaunistelet, Evankelium on ilosanoma Jumalalta, eikä Jumalaa vastaan kuin pohjatuulet nyt huutavat . Jos sinä kaipaat sellaista, tyrkytä
ittelles älä meille. - ??????????????
He ovat jo kaukana vieraall... kirjoitti:
Te olette menossa eksytykseen>>>> Hyvä ja oikea huomio. Itse asiassa he ovat jo. Leeviläiset käyttätyivät aivan samoin he panettelivat samoin ja valhekin oli heillä valjastettu aseekseen. Samoin heilläkin nyt on.
Mihin jäi rakkaus erehtyväisiä ihmisiä kohtaan? Rakkautta heillä ei ole koskaan ollutkaan sen näkee heidän rakkaudettomista panetteluista ja valheista seurakunnan työntekijöitä kohtaan.Surkeaa jauhamista rakkaudesta!
Kuinka te osaattekin sekottaa yksinkertaiset asiat tuolla tavalla?
Ihmistä voidaan toki rakastaa, mutta ei hänen vääriä tekojaan, valheellisia opetuksiaan tai eksyttäviä puheitaan. Ei rakkaus sellaisia saa peittää. - allergikko
teutatess kirjoitti:
Joka viis veisaa muista kuin vainsinä itse, olet keksinyt pölyt ja kuumat itse. Jos noin olisi täällä kuolisi jo monia ihmisiä lämpö halvauksiin. Mikä Evankelium se on jota sinä kaunistelet, Evankelium on ilosanoma Jumalalta, eikä Jumalaa vastaan kuin pohjatuulet nyt huutavat . Jos sinä kaipaat sellaista, tyrkytä
ittelles älä meille.Miksi sinä sitten tyrkytät noita omia uskomuksiasi täällä meille kaikille muille, enkä minä saisi kertoa miten nautin pohjatuulista? Miksi se sinua noin suututtaa?
Minusta tuntuu pahalle, kun sinut on saatu kiedottua tuohon etelän hämähäkkien verkkoon noin pahasti.
Jos oikein suostuisit kuuntelemaan mitä pohjoisesta kuuluu, etkä uskoisi kaikkia panetteluja, voisit iloisesti yllättyä. Rupeaisit pian nauttimaan raikkaista evankeliumin tuulista. Aivan sielu vapautuu, kun saarnataan armon evankeliumia syntien anteeksisaamisesta. Vanhimmat aina sanovat, että Kristus on seurakunnan pää. Miksi halutaan kääntää asiat pahoinpäin täällä etelässä!
Ei täällä kukaan ilman syntiä pääse elämää läpi. Ja on hyvä varoitella erilaisista maailman tuulista ja synneistä meitä seurakuntalaisia. Ei siitä saa suuttua.
Parannussaarnaa ja evankeliumia meille kristityille ja lakia ilman elävää uskoa oleville heräämiseksi. Kuunnellessasi tarkasti vanhimpien opetuksia, huomaat varmaankin minkälaisessa sieluntilassa oleville kulloinkin saarnataan. Älä omi kaikkia heräämättömille saarnattuja asioita itsellesi, vaan omi ne armonlupaukset, joita Jumalan sana tarjoaa katuvaisille ja armoitetuille. Jos nimittäin olet sellainen.
Panetteluista ja pahan puhumisesta sinunkin tulisi varmaan tehdä parannus. Ja jos ajattelet, että joku on erehtynyt jossain asiassa, niin varmaan kannat anteeksiantavaista mieltä ja rukoilet vihamiestesikin edestä ja myös rukoilet itsellesi rakastavaa sydäntä myös sellaisia kohtaan, joita et juuri nyt jaksa rakastaa.
Kyllä vihollinen meitä sumuttaa monilla eri tavoilla ja yrittää saada riitelemään tiellä. Toisen ymmärtäminen ja auttaminen lähtee yleensä itsestä. Kun muuttaa omaa käyttäytymistään ensin, sitten vasta voi odottaa toisenkin muuttavan omaansa. - lämmittää sydäntä
allergikko kirjoitti:
Kyllä nuo pohjoisen tuulet ovat raikkaita. Väistyy etelän pölyt ja tomut, kun tuuli oikein puhaltaa. On parempi hengittää ja elää täydellisempää elämää, kun pohjoistuuli hetken taas saa puhdistaa ilmaa.
Täällä etelän kuumuudessa pölyää niin kauheasti, että ihan tukehduttaa. Tule jo pohjantuuli ja osoita mikä on tärkeintä tässä elämässä!
Sehän on se raikas evankeliumi, josta pohjoisen ihmiset ovat Jumalan armosta saaneet osallisuuden ja josta he osaavat myös toisille niin kauniisti kertoa. Kaipaan niin kuulla sitä tämän tukehduttavan ilmapiirin keskellä. Amen.Ensikesänä me jotka uskomme että Herramme Jeesus on seurakunnan Herra, joka puhuu palvelijansa kautta.
Nämä etelän pölypunkin saavat kyytiä kun pohjan tuuli pauhaa heidän sisimmässään. Voi niitä ressukoita kun ovat uskoneet valheen ja kuvittelevat olevansa jotakin ymmärtäväisiä, voi ressukoita. Samaa toivon, lisäksi että nämä omaan liivaan tukehtuvat saisivat uskoa omalle kohdalleen. - teutatess
allergikko kirjoitti:
Miksi sinä sitten tyrkytät noita omia uskomuksiasi täällä meille kaikille muille, enkä minä saisi kertoa miten nautin pohjatuulista? Miksi se sinua noin suututtaa?
Minusta tuntuu pahalle, kun sinut on saatu kiedottua tuohon etelän hämähäkkien verkkoon noin pahasti.
Jos oikein suostuisit kuuntelemaan mitä pohjoisesta kuuluu, etkä uskoisi kaikkia panetteluja, voisit iloisesti yllättyä. Rupeaisit pian nauttimaan raikkaista evankeliumin tuulista. Aivan sielu vapautuu, kun saarnataan armon evankeliumia syntien anteeksisaamisesta. Vanhimmat aina sanovat, että Kristus on seurakunnan pää. Miksi halutaan kääntää asiat pahoinpäin täällä etelässä!
Ei täällä kukaan ilman syntiä pääse elämää läpi. Ja on hyvä varoitella erilaisista maailman tuulista ja synneistä meitä seurakuntalaisia. Ei siitä saa suuttua.
Parannussaarnaa ja evankeliumia meille kristityille ja lakia ilman elävää uskoa oleville heräämiseksi. Kuunnellessasi tarkasti vanhimpien opetuksia, huomaat varmaankin minkälaisessa sieluntilassa oleville kulloinkin saarnataan. Älä omi kaikkia heräämättömille saarnattuja asioita itsellesi, vaan omi ne armonlupaukset, joita Jumalan sana tarjoaa katuvaisille ja armoitetuille. Jos nimittäin olet sellainen.
Panetteluista ja pahan puhumisesta sinunkin tulisi varmaan tehdä parannus. Ja jos ajattelet, että joku on erehtynyt jossain asiassa, niin varmaan kannat anteeksiantavaista mieltä ja rukoilet vihamiestesikin edestä ja myös rukoilet itsellesi rakastavaa sydäntä myös sellaisia kohtaan, joita et juuri nyt jaksa rakastaa.
Kyllä vihollinen meitä sumuttaa monilla eri tavoilla ja yrittää saada riitelemään tiellä. Toisen ymmärtäminen ja auttaminen lähtee yleensä itsestä. Kun muuttaa omaa käyttäytymistään ensin, sitten vasta voi odottaa toisenkin muuttavan omaansa.Minä luulen, että minun tietoni on oikeaa.
Se ei suututa minua, mutta se taitaa suututtaa sinua, minua taitaa tuntua pahalta kun sinut on kiedottu pohjatuuliin, sanoit he lempeästi kertovat? sen varsin valehtelit he huutamalla huutavat asiota julki.
Missä nyt on rakkaus joka pitäisi paistaa goosenin maahan, ja miksi sinä kaunistelet sellaisia asioita jotka jo on piloja, kuten vanhimmat sanovat että Kristus on seurakunnan pää. Ja heidän muut puheensa kumoaa sen ?!
Täällä etelässä ei käännetä mitään asiaa pahoinpäin, vaan he ovat tekemässä Jeesuksesta keppi miehen, turhaa puhetta ja kaunisrtelua olet tekemässä. Ei varmastikaan kukaan pääse ilman syntiä läpi ja tuntuu että sitä on välillä vaikka kuinka paljon, anna anteeksi.
Loppu osa viestistäsi oli kaunista luettavaa. - laiturilla äsken
lämmittää sydäntä kirjoitti:
Ensikesänä me jotka uskomme että Herramme Jeesus on seurakunnan Herra, joka puhuu palvelijansa kautta.
Nämä etelän pölypunkin saavat kyytiä kun pohjan tuuli pauhaa heidän sisimmässään. Voi niitä ressukoita kun ovat uskoneet valheen ja kuvittelevat olevansa jotakin ymmärtäväisiä, voi ressukoita. Samaa toivon, lisäksi että nämä omaan liivaan tukehtuvat saisivat uskoa omalle kohdalleen.ja aurinko lämmitti niin suloisesti...
Mutta pohjoisesta kävi tuuli niin hyytävän kylmästi, että toinen puoli minua oli lämmin ja toinen aivan jäässä.
???????????????? - Odota kesää
laiturilla äsken kirjoitti:
ja aurinko lämmitti niin suloisesti...
Mutta pohjoisesta kävi tuuli niin hyytävän kylmästi, että toinen puoli minua oli lämmin ja toinen aivan jäässä.
????????????????Odota kesää silloin se vasta virvoittaa, sanoohan raamattukin "ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella". Talvella tarkoitetaan kylmiä aikoja.
- on kyllä
Odota kesää kirjoitti:
Odota kesää silloin se vasta virvoittaa, sanoohan raamattukin "ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella". Talvella tarkoitetaan kylmiä aikoja.
kesälläkin pohjoistuuli kylmä...
Ja nykyään on harvoin niin lämmintä kesällä, että voisi edes toivoa kylmiä tuulia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965