Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

30 ja neitsyt

Niin siinä sitten lopulta kävi. Täytin maaliskuun alussa 30-vuotta enkä edelleenkään ole saanut. En kertaakaan tähän päivään mennessä!

Melkein on jo elokuvan ainekset kasassa, mutta onhan se toisaalta säälittävää, jos hetero kundi ei 30-vuotisjuhliinsa mennessä saa KERTAAKAAN.

Jo tilastollisesti jostain olisi joskus pitänyt löytyä joku "hoito" tai pidempiaikainen (edes) seurustelusuhde, joka olisi johtanut toimintaan. Mutta ei. Sääli.

Nyt tuntee itsensä jo niin vanhaksi, ettei taatusti ENÄÄ uskalla tehdä aloitteita, jotka voisivat johtaa sänkyyn asti. Kuinka selität, että "on vain päässyt käymään näin..." Niin, että mitenkään. Ja olisi eri asia, jos olisi jokin uskonnollinen vakaumus tai jotain, mutta kun ei sitäkään!

Jännää, miten joillain miehillä natsaa "aina" ja toiset jäävät kokonaan ilman, siis täysin kokonaan ilman! Olisin tyytyväinen, jos olisin edes kerran saanut tähän mennessä. Onko se liikaa toivottu? Olisiko se edes kohtuullista?
6618042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Joo... perässä oon tulossa olen 20 vuotias. Olen todella ujo vaikka olen parantanut tätä puolta, että sentään kavereiden kanssa juttelen paljon. Ennen olin hiljaa kaveriporukoissakin ja kouluissa. Oon aatellut itse, että ehkä vahingossa seurustelen ensimmäisen kerran 25 vuotiaana, kun muilla on jo perhe perustettu. Opiskelun johdosta, jos pääsen edes opiskelemaan, niin lisävuosia tulee 3 tai neljä vuotta ja kun haen sellaisille aloille molemmissa vaihtoehdoissa, että ne ovat luultavasti täysin miesvaltaisia opiskelupaikkoja. 4 vuoden vaihtoehdoissa on suurempia mahdollisuuksia löytää rakas, kun miettii kaupungeja, mutta tämä kolmen vuoden juttu joka kaikkein eniten kiinnostaa on kuulemma niin kuolleessa kaupungissakin vielä, että olen 23, ennenkuin mahdollisuuksia varmaan rakas löytää on. En tiedä. No olen valmistautunut tähän jo pienestä pitäen, tietysti tämä vaikeuttaa varmasti asioita löytää kumppani, kun valmistautuu suoraan pahimpaan. Itse siis olen etsinyt elämänkumppania juuri pienestä pitäen ja siksi tämä aika pahalta välillä tuntuukin. Tiedän, etten ole komistus, enkä mikään kiiltokuvapoika haluaisikaan olla, mutta ongelma on myös siinä, etten osaa kehonkielelläni ilmeisesti ja katseilla ilmaista oikein asioita. Naiset eivät ole kiinnostuneet minusta ollenkaan, kun yritän saada katsekontaktia, katsovat muualle. Syytän vain itseäni ongelmistani, mutta olisihan se kiva, että luuserikin joskus löytäisi rakkaansa. Voiskin keksiä elokuvan nimen tästä Dude, where´s my love?

En ole uskaltanut tehdä koskaan aloitetta mihinkään suuntaan ja kokoajanhan se päivä päivältä vain vähenee se uskallus.... tietää että miten hölmöä se on, menee vain juttelemaan, mutta ei vain uskalla...

Niin, en tiedä sitten miten se on naisten kohdalla onko heissä sellaisia, jotka tykkäävät sellaisista miehistä joita useimmat naiset pitävät rumina tai jotain, kerta on sanonta, että kaikille on oma rakas, ei se kait sitten niin ole, vaan joillekkin on monta rakasta ja joillekin ei kait sitten yhtään. Pitää kait alkaa vaan keskittyä kehittääkseen itseään kielissä, harrastuksissa, käydä helvetisti puntilla, opiskella vaan naama punasena, yrittää vaan unohtaa tämä. Onnistuu ehkä yhden päivän ja taas tämä asia on täysin taas mielissä. Tai vaihtoehtoisesti ryypätä kunnolla, ei ole sitä pitkään aikaan tullut tehtyä, kun on paareissa tullut oltua ilman alkoholia monesti, jos sitä vaikka rakkaan löytäisi baarista, mutta ei. Kaikkein kuulemma eniten suhteet solmitaan työpaikoilla ja opiskelupaikoissa, no en ole kummassakaan.

Itse ei ole kiire tuon neitsyyden menettämisen kanssa, jos rakas löytyy viereltä, tietysti olenhan miespuolinen olento, toki olisi myös fyysinen yhteiselo mukavaa , tai mistä minä vielä tiedä miten hirveää se vaikka on.

Itse ainakin pakko se on pystyä selittämään olisi vaikka 40 v ja neitsyt, jotenkin tuntuisi itsestä väärältä olla sanomatta sitä, no tiedä sitten mitä
oikeassa tilanteessa tekisi.

Toiseaalta tuntuu, jos nyt puhutaan vain neitsyyden menetyksestä, joskus että ehkä on jopa parempi, ettei saa kertaakaan, jotta jos saa kerran niin tuntuu se kai pahalta jos ei enää koskaan saa tai tietää mistä on jäänyt paitsi monet monet vuodet. Näin olen jostain täältä suomi24 sivuilta lukenut tällaisen ajatelman.

No tsemppiä sinulle ja olihan tämä minun kirjoitus itseasiassa aivan turha, no jotain omaa avautumista taas vaihteeksi.

Äänestä
  • Hienoa, että olet sosiaalisissa tilanteissa kuitenkin kehittynyt parempaan suuntaan. Pitää vaan hakea aktiivisesti kontaktia myös vastakkaiseen sukupuoleen.

    Älä turhia odota: rima nousee yhä ylemmäs ja aloittaminen on vuosi vuodelta hankalampaa. Pian olet 25-vuotias ja sitten 30-vuotias. Alottamienn käy vuosi vuodelta yhä mahdottomamaksi.

    Tärkeintä on että alat toimia vaikak tulisi pakkeja aluksi. Mene puhumaan anisille äläkä turhia miti, jos katsovat vinoon.

    Tuossa iässä on paras aika toimia, eikä ole vielä liian myöhäistä!

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    Hienoa, että olet sosiaalisissa tilanteissa kuitenkin kehittynyt parempaan suuntaan. Pitää vaan hakea aktiivisesti kontaktia myös vastakkaiseen sukupuoleen.

    Älä turhia odota: rima nousee yhä ylemmäs ja aloittaminen on vuosi vuodelta hankalampaa. Pian olet 25-vuotias ja sitten 30-vuotias. Alottamienn käy vuosi vuodelta yhä mahdottomamaksi.

    Tärkeintä on että alat toimia vaikak tulisi pakkeja aluksi. Mene puhumaan anisille äläkä turhia miti, jos katsovat vinoon.

    Tuossa iässä on paras aika toimia, eikä ole vielä liian myöhäistä!

    Ei 20-, 25-, 30- tai 35-vuotias ole liian vanha kokemaan ensimmäistä kertaa. Ainakin toivon niin. Tänä kesänä tulee omaan mittariin 21 ja tuntuu, ettei tämäkään vuosi mitään tuo.

    Tiedän mitä tarkoitatte, kun sanotte, että "liian vanha tekemään aloitetta", kynnys kasvaa vuosi vuodelta korkeammaksi, vaikka niin ei saisi olla.

    Jos yhtään lohduttaa, niin naisena olen sitä mieltä, että kaikista kultaisimmat miehet ovat niitä hiukan hissukoita, jotka eivät ole jokaisessa reiässä käyneet pyörimässä. En ensimmäistä kertaa haluaisi harrastaa seksiä miehen kanssa, joka on kanssani samaa ikäluokkaa, mutta käynyt kyntämässä jo ties kuinka montaa naista.

    Pää pystyyn, meitä neitsyitä riittää :)

    Äänestä

  • Kiss Kiss Bang Bang kirjoitti:

    ''Jos yhtään lohduttaa, niin naisena olen sitä mieltä, että kaikista kultaisimmat miehet ovat niitä hiukan hissukoita, jotka eivät ole jokaisessa reiässä käyneet pyörimässä.''

    En tahtoisi sanoa pahasti, mutta asia on nıın, etta jos olen kultaınen, toıvoisin olevanı sita jollaın muulla perusteella kuin etta olen hıssukka jne.

    Äänestä

  • Dude. Where's my love ? Rakkaus on kuoleva juttu nykymaailmassa =)

    Äänestä

  • kultaınen? mies kirjoitti:

    ''Jos yhtään lohduttaa, niin naisena olen sitä mieltä, että kaikista kultaisimmat miehet ovat niitä hiukan hissukoita, jotka eivät ole jokaisessa reiässä käyneet pyörimässä.''

    En tahtoisi sanoa pahasti, mutta asia on nıın, etta jos olen kultaınen, toıvoisin olevanı sita jollaın muulla perusteella kuin etta olen hıssukka jne.

    Mä taas toivoisin, että toi asenne näkyisi jossain muuallakin kuin elokuvissa.

    Äänestä

Kannattaisi mennä johonkin kylpylään! Siellä usein vanhemmat naiset kyllä jeesaa paineet pois. Tai bongaa hetkeksi näistä s-baarista tytön pääset alkuun ja saat itse varmuutta. Älä masennu! Nyt pitää alkaa toimia muuten ikää alkaa tulla liikaa ja myöhäistä.

Äänestä
  • "Kannattaisi mennä johonkin kylpylään! Siellä usein vanhemmat naiset kyllä jeesaa paineet pois."

    Mitähän tämä käytännössä tarkoittaa? Siis Suomessa vai ulkomailla kylpylään? Ja missä siellä tällaista tapahtuu?

    Se on kyllä totta, että baarista pitäisi pokata seuraa. Asiaa pitää taas yrittää, kun kevät alkaa kutsua viehkeitä keimailijoita yön alttarille eli baaritiskille. ;)

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    "Kannattaisi mennä johonkin kylpylään! Siellä usein vanhemmat naiset kyllä jeesaa paineet pois."

    Niin, se kun kelekka tietyn suunnan ottaa nii sitä on vaikia enään kääntää,ja sún kelekkas näyttää menevän puuta päin.
    Pilluahan on tarjolla joka puolella, esim. netti pullollaan narttuja maksullisia ja ilimasia,tulevat vaikka kotia käymään.MUTTA kun ongelma on se, että sinä et sitä korttia uskalla koskaan kääntää.
    Vai et sinä kehtaa sanua naisille olevas neitsyt,onko
    sulla immenkalvo mulukun päässä, vai mitä kertomista siinä on.senkö työnnät kyrpää pilluun vähin äänin.

    Äänestä

  • tod erwarten kirjoitti:

    Entä jos nainen ei olekaan tyytyväinen?

    Olen tottunut siihen, että hommat tehdään kunnolla ja työlle annetaan takuu. Olipa sitten kyseessä ammatilliset hommat tai naisen hoitaminen.

    Miten varmistan, että nainen on 100%:n tyytyväinen, kun minä olen puikoissa ekaa kertaa?

    Katsos, eihän tässä ole kyse minun itseni tyydyttämisestä. Olen omalla kädellä pitänyt itseni 30 ikävuoteen asti tyytyväisenä. Pointti on siinä, että olisi kiva päästä tuomaan naisille iloa! Olen siis naisten asialla, en itseni.

    Harva mies kai ajattelee asiaa naisen näkökulmasta, että mies on nimenomaan naista varten! Mies tyydyttää naisen eikä päinvastoin.

    Mielenkiintoista, muuten, miten tällainen kaveri jää ilman piaperi vaikka on oikeasti rehellinen, avoin ja haluaa tuottaa naiselle nautintoa. Naiset ovat niin älykkäitä, että valitsevat mieluummin seuransa miehistä, joille oma tyydytys tulee ykkösenä. Säälittävää. Monella naisella on pallo hukassa. Eivät raukat ymmärrä, että parempia miehiä olisi saatavilla...

    Eihän kukaan ajaisi Corollaa, jos uuden S-Mersun saisi samalla rahalla. Eihän?

    (pitkä esileikki)

    textisi vahvistaa aiemman arvioni. liian rehellinen. sitten sinulla näkyy myös tuota ikävää rehellisyyssyndroomaa, että oma rehellisyys näyttää nousseen hattuun ja pidät itseäsi muita parempana koskolet rehellinen.

    huomaa, että rehellisyydellä kehuminen on vähän sama kuin kehuisi "en varastanut vaikka kävelin omenan ohi". Eli on kyseenalaista onko siinä mitään kehumista.

    Jos tuo ei riittänyt lopettamaan itse-korottamista, niin ehkä tämä muistutus: olet yhä neitsyt :p

    Tämä maa on pullollaan minuuttimikkoja parisuhteessa, joista ei ole yhtään mihinkään,samaten lahnoja akkoja.
    Alakaa jo vituttamaan tuo sun itsetietoisuutes, tuommonen lässyttäminen.
    Kerroppa osottees niin tuun antaan potkun perseelles.

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    "Kannattaisi mennä johonkin kylpylään! Siellä usein vanhemmat naiset kyllä jeesaa paineet pois."

    Mitähän tämä käytännössä tarkoittaa? Siis Suomessa vai ulkomailla kylpylään? Ja missä siellä tällaista tapahtuu?

    Se on kyllä totta, että baarista pitäisi pokata seuraa. Asiaa pitää taas yrittää, kun kevät alkaa kutsua viehkeitä keimailijoita yön alttarille eli baaritiskille. ;)

    Kokemuksesta tiedän, että kylpylässä siis Suomesssa saa helposti 50-60v naisilta pimppaa. Ne kyllä opettaa sua ja ottaa mielellään poikuuden pois. Itse n 20v sitten olin myös vähän ujo. Oli tosi makeeta laueta nuorena miehenä noiden rouva ihmisten sisään.

    Äänestä

  • juuso. kirjoitti:

    ehkä 20 vuotta sitten saitkin kerran kylpylässä
    mutta siitä on jo PIKKASEN AIKAA KULUNU!!!

    EI ONNISTU ENÄÄ!!! ihme kun et itse asiaa ajatellut

    Äänestä

  • tosta kylpyläideasta kirjoitti:

    ehkä 20 vuotta sitten saitkin kerran kylpylässä
    mutta siitä on jo PIKKASEN AIKAA KULUNU!!!

    EI ONNISTU ENÄÄ!!! ihme kun et itse asiaa ajatellut

    Eipä tuo maailma siitä miksikään ole muuttunut. mitä olen monilta kuullut jotka käyvät kylpylöissä. Sama tahti jatkuu eli 25-30v jätkät paneskelee v45-60 naisia. Kyllä naiset sen vuoksi menevät noihin paikkoihin, että saavat joko vierasta. Tai muuten panettaa.

    Äänestä

  • TakkuTakiainen kirjoitti:

    (pitkä esileikki)

    textisi vahvistaa aiemman arvioni. liian rehellinen. sitten sinulla näkyy myös tuota ikävää rehellisyyssyndroomaa, että oma rehellisyys näyttää nousseen hattuun ja pidät itseäsi muita parempana koskolet rehellinen.

    huomaa, että rehellisyydellä kehuminen on vähän sama kuin kehuisi "en varastanut vaikka kävelin omenan ohi". Eli on kyseenalaista onko siinä mitään kehumista.

    Jos tuo ei riittänyt lopettamaan itse-korottamista, niin ehkä tämä muistutus: olet yhä neitsyt :p

    ja aina rehellinen.

    Mutta tosielämässä se ei ole noussut päähäni. Täällä vaan tuossa edellisessä viestissä buustasin omaatuntoanin kehuvani itseäni poikkeuksillisen reiluksi tyypiksi.

    Esimerkki elämästäni: Koko täysikäisyyteni aikana olisin voinut saada piparia kerran, mutta jätin väliin. Miksikö? Baarissa ikäiseni naimisissa oleva kahden lapsen äiti kävi kuumana ja "halusi tehdä tuhmia juttuja" kanssani. Luonnollisesti en lähtenyt mukaan pettämiseen (siis tämän naisen aviomiehen pettämiseen).

    Vein naisen yökerhon tanssilattialta narikalle, josta soitettiin naisen aviomies noutamaan hänet autolla kotiin klo. 02 yöllä. Odotin naisen kanssa yökerhon ulkopuolella ja näin, kun aviomies nouti hänet. Erikoinen kokemus. Katsoin sekunnin murto-osan suoraan silmiin aviomiestä, jonka vaimo olisi olut valmis hyppäämään sänkyyn kanssani. Epätodellista.

    Jotenkin jäi säälittämään, että nuori naimisissa oleva nainen olisi ollut vaalmis pettämään aviomiestään kanssani. Valitettavasti en koske varattuihin naisiin, vaikka nainen itse sitä kovasti haluaisi! Kunnioitan muiden miesten kumppaneita.

    (Kuinkakohan moni mies jättäisi oikeasti vastaavan tilanteen käyttämättä? Nainen käy kuumana ja vonkaa avoimesti. Tämä nuori nainen oli oikeasti vieläpä hyvän näköinen ja ehkä 5 vuotta ikäänsä nuoremman oloinen. Hän keräsi "hieman" katseita yökerhossa...)

    Äänestä

  • tod erwarten kirjoitti:

    Tämä maa on pullollaan minuuttimikkoja parisuhteessa, joista ei ole yhtään mihinkään,samaten lahnoja akkoja.
    Alakaa jo vituttamaan tuo sun itsetietoisuutes, tuommonen lässyttäminen.
    Kerroppa osottees niin tuun antaan potkun perseelles.

    "Tämä maa on pullollaan minuuttimikkoja parisuhteessa, joista ei ole yhtään mihinkään,samaten lahnoja akkoja."

    Sitä minäkin ihmettelen. Moni mies tuntuu saavan kohtuullisen "helposti", mutta edes tilastollinen tuuri ei ole kohdalleni osunut. On se vaan kumma.

    Äänestä

  • juuso. kirjoitti:

    Eipä tuo maailma siitä miksikään ole muuttunut. mitä olen monilta kuullut jotka käyvät kylpylöissä. Sama tahti jatkuu eli 25-30v jätkät paneskelee v45-60 naisia. Kyllä naiset sen vuoksi menevät noihin paikkoihin, että saavat joko vierasta. Tai muuten panettaa.

    Tuostahan nuori kolli saa hyvää kokemusta, kun pääsee vanhempia naisia hoitelemaan ja oppia saamaan!

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    ja aina rehellinen.

    Mutta tosielämässä se ei ole noussut päähäni. Täällä vaan tuossa edellisessä viestissä buustasin omaatuntoanin kehuvani itseäni poikkeuksillisen reiluksi tyypiksi.

    Esimerkki elämästäni: Koko täysikäisyyteni aikana olisin voinut saada piparia kerran, mutta jätin väliin. Miksikö? Baarissa ikäiseni naimisissa oleva kahden lapsen äiti kävi kuumana ja "halusi tehdä tuhmia juttuja" kanssani. Luonnollisesti en lähtenyt mukaan pettämiseen (siis tämän naisen aviomiehen pettämiseen).

    Vein naisen yökerhon tanssilattialta narikalle, josta soitettiin naisen aviomies noutamaan hänet autolla kotiin klo. 02 yöllä. Odotin naisen kanssa yökerhon ulkopuolella ja näin, kun aviomies nouti hänet. Erikoinen kokemus. Katsoin sekunnin murto-osan suoraan silmiin aviomiestä, jonka vaimo olisi olut valmis hyppäämään sänkyyn kanssani. Epätodellista.

    Jotenkin jäi säälittämään, että nuori naimisissa oleva nainen olisi ollut vaalmis pettämään aviomiestään kanssani. Valitettavasti en koske varattuihin naisiin, vaikka nainen itse sitä kovasti haluaisi! Kunnioitan muiden miesten kumppaneita.

    (Kuinkakohan moni mies jättäisi oikeasti vastaavan tilanteen käyttämättä? Nainen käy kuumana ja vonkaa avoimesti. Tämä nuori nainen oli oikeasti vieläpä hyvän näköinen ja ehkä 5 vuotta ikäänsä nuoremman oloinen. Hän keräsi "hieman" katseita yökerhossa...)

    Siis hahmotahan nyt itsellesi haetko hyvännäköistä piparia poistamaan "ongelman" vai pidempiaikaista seuralaista, jonka kanssa "ongelma" poistuu päiväjärjestyksestä itsestään ja ajan kanssa? Ensimmäistä löytyy enimmäkseen yöelämästä/baarista, jos itsekunnioitus antaa myöden ja jälkimmäistä sattumalta sieltä sun täältä, ehkä todella hyvällä tuurilla sieltä yöelämästä.

    Jos keskittyy piparinmetsästykseen, jää todennäköisesti soittelemaan lehdellä, koska ilmiselvä vonkaaminen tahtoo vähän etoa ellei kyseessä ole oma kumppani. Soidinmenot on taitolaji ja sinun tapauksessa taitaa olla parempi keskittyä muihin avuihin ja muihin apajiin, sillä et taida kuitenkaan löytää sieltä sitä sopivaa. ;)

    Kyselepä kaveripiiristä vaihvihkaa tietävätkö sopivasti vapaita naisia, lähde erilaisille kursseille, joissa joutuu pakostakin parityöskentelyyn (ensiapu, kokkaaminen, lukupiirit, vapaaehtoistyö) ja ota se puusilmävaihde pois päältä. Myös töissä, lähikaupassa ja vakibaarissa - avaa mies silmäsi! Äläkä tietoisesti etsi vaan anna niiden naisten tulla vastaan mutta avaa se suusi ja pidä sammakot kurissa (ja kai niitäkin voi laukoa, näkeepä sitten onko naisella huumorintajua).

    Ja sitten se tärkein: älä pidä naista imbesillinä saati täysin avuttomana mutta älä myöskään palvo maata hänen allaan - suhtaudu kuin ihmisyksilöön mutta ole pienessä määrin herrasmies (avaa ovi, auta takki päälle, tuoli alle jne), niin eiköhän ala tapahtua. Ja anna sopivasti aikaa, hätäilyllä ei synny kuin vahinkoja ja kusipäisiä lapsia tuumasi vanha kansa.

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    Entä jos nainen ei olekaan tyytyväinen?

    Olen tottunut siihen, että hommat tehdään kunnolla ja työlle annetaan takuu. Olipa sitten kyseessä ammatilliset hommat tai naisen hoitaminen.

    Miten varmistan, että nainen on 100%:n tyytyväinen, kun minä olen puikoissa ekaa kertaa?

    Katsos, eihän tässä ole kyse minun itseni tyydyttämisestä. Olen omalla kädellä pitänyt itseni 30 ikävuoteen asti tyytyväisenä. Pointti on siinä, että olisi kiva päästä tuomaan naisille iloa! Olen siis naisten asialla, en itseni.

    Harva mies kai ajattelee asiaa naisen näkökulmasta, että mies on nimenomaan naista varten! Mies tyydyttää naisen eikä päinvastoin.

    Mielenkiintoista, muuten, miten tällainen kaveri jää ilman piaperi vaikka on oikeasti rehellinen, avoin ja haluaa tuottaa naiselle nautintoa. Naiset ovat niin älykkäitä, että valitsevat mieluummin seuransa miehistä, joille oma tyydytys tulee ykkösenä. Säälittävää. Monella naisella on pallo hukassa. Eivät raukat ymmärrä, että parempia miehiä olisi saatavilla...

    Eihän kukaan ajaisi Corollaa, jos uuden S-Mersun saisi samalla rahalla. Eihän?

    Kun olet noin symppis, niin varmasti nainen on tyytyväinen, jos harrastatte seksiä. Voit aina kesken seksin kysellä häneltä, että mikä tuntuu hyvältä. Voit myös jälkeenpäin kysellä, että mistä hän tykkäsi ja mistä ei. Monille naisille, kuten miehillekin seksistä puhuminen on vaikeaa, mutta se on tärkeää, jos halutaan, että kumpikin nauttii seksistä. Eli voit kysellä seksin jälkeen naiselta vaihtoehtoja, esim. että tykkääkö enemmän sormettamisesta vai nuolemisesta. Vaihtoehtoihin vastaaminen on helpointa. Myös jonkinlaisia numeroita voi pyytää antamaan kesken seksin eli asteikolla 1-10, jos 10 on orgasmi, niin miltä tämä tuntuu.

    Oletko kokeillut laittaa seuranhakuilmoitusta nettiin? Pelkästään naisten kanssa treffailu tai yleensä vain toimiminen toisi sinulle itsevarmuutta ja naisnäkökulmaa asioihin. Jos hirveästi pelkää tehdä naisille ehdotuksia, niin voi käydä hankkimassa itsetuntoa kohottavan masennuslääkityksen. Ne kyllä saattavat estää seksin harrastamisen, mutta helpottavat oloa.

    Yleensäkin ei tarvitse pelätä epäonnistumista. Epäonnistumistakin oppii aina jotain uutta.

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    "Kannattaisi mennä johonkin kylpylään! Siellä usein vanhemmat naiset kyllä jeesaa paineet pois."

    Mitähän tämä käytännössä tarkoittaa? Siis Suomessa vai ulkomailla kylpylään? Ja missä siellä tällaista tapahtuu?

    Se on kyllä totta, että baarista pitäisi pokata seuraa. Asiaa pitää taas yrittää, kun kevät alkaa kutsua viehkeitä keimailijoita yön alttarille eli baaritiskille. ;)

    ulkomaanmatkaa.. joku thaimaa esim? sun ei tarvitse länsimaalaisena miehenä maksaa seurasta ollenkaan.. jos oot turisti niin paikalliset on sun kimpussas (saat fyysisesti työntää niitä luotas).

    Joo, se on kyllä totta, että ne näkee sussa pelkän helpon ja paremman elämän, rahapussin ja elättäjän. mut jos pystyt olla välittämättä asiasta ja hoidat vaan omat tarpeesi ja sitten muille laitumille, niin ei se väärin ole. Kummallakin on kuitenkin loppupeleissä jokin tavoite jonka pyrkii saavuttamaan, joko sen saavuttaa vain toinen, tai miksei vaikkapa kumpikin ;)

    Tai sitten lyöt sille naiselle joka tulee baarissa juttelemaan 1000 bht kouraan (20€) ja sanot että lähetääs hotellille.

    3. vaihtoehto on, että odotat vielä tovin, niin saadaan yhelle leffalle jatko-osa.. ei sekään väärin ole.

    Tsemppiä!

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    Entä jos nainen ei olekaan tyytyväinen?

    Olen tottunut siihen, että hommat tehdään kunnolla ja työlle annetaan takuu. Olipa sitten kyseessä ammatilliset hommat tai naisen hoitaminen.

    Miten varmistan, että nainen on 100%:n tyytyväinen, kun minä olen puikoissa ekaa kertaa?

    Katsos, eihän tässä ole kyse minun itseni tyydyttämisestä. Olen omalla kädellä pitänyt itseni 30 ikävuoteen asti tyytyväisenä. Pointti on siinä, että olisi kiva päästä tuomaan naisille iloa! Olen siis naisten asialla, en itseni.

    Harva mies kai ajattelee asiaa naisen näkökulmasta, että mies on nimenomaan naista varten! Mies tyydyttää naisen eikä päinvastoin.

    Mielenkiintoista, muuten, miten tällainen kaveri jää ilman piaperi vaikka on oikeasti rehellinen, avoin ja haluaa tuottaa naiselle nautintoa. Naiset ovat niin älykkäitä, että valitsevat mieluummin seuransa miehistä, joille oma tyydytys tulee ykkösenä. Säälittävää. Monella naisella on pallo hukassa. Eivät raukat ymmärrä, että parempia miehiä olisi saatavilla...

    Eihän kukaan ajaisi Corollaa, jos uuden S-Mersun saisi samalla rahalla. Eihän?

    Ei naiset odota mieheltä mitään kovin loistavaa suoritusta, suurin osa ihmisistä, kun ei ole mitään casanovia sängyssä. Suomalaiset miehet varsinkin on itsekkäitä minuuttimunia, joten jos edes jotenkin otat naisen huomioon, niin nainen on tyytyväinen.

    ps. pikku vinkkinä: ota nainen, jolla on ollut vain suomalaisia kumppaneita, sellainen ei osaa odottaa samaa kuin ulkomaalaisten kanssa maannut.

    Äänestä

minulla on teoria ongelmastasi!!! aikuisten oikeesti.

Silmiini pisti tämä kohta textissäsi: "Nyt tuntee itsensä jo niin vanhaksi, ettei taatusti ENÄÄ uskalla tehdä aloitteita, jotka voisivat johtaa sänkyyn asti. Kuinka selität, että "on vain päässyt käymään näin..." "

Sä taidat nyt yliarvioida pinnallisen sexin / irtosuhteiden arvon. Et ymmärrä valehtelua! Itse huomasin vähän aikaa sitten seuraavan elämän tosiasian: Tekohymyilijät saavat paljon sexiä.

Ei sitä saa olemalla rehellinen ja kunollinen! Olet käsittänyt kaiken väärin!

---Nyt tuntee itsensä jo niin vanhaksi, ettei taatusti ENÄÄ uskalla tehdä aloitteita, jotka voisivat johtaa sänkyyn asti. Kuinka selität, että "on vain päässyt käymään näin..." ---
MIXI PITÄISI SELITTÄÄ? MIXI KERTOA TOTUUS?! HÖLÖMÖ! LUULETKO ETTÄ NE PINPPIHAUKAT JOTKA SAAVAT KOKO AJAN , OVAT REHELLISIÄ PARTNEREILLEEN?! LUULETKO ETTÄ HE KERTOVAT TOTUUDEN ITSESTÄÄN KAIKISSA ASIOISSA?!!?! eijeijeijei. olet käsittänyt kaiken väärin. mieti asiaa syvästi, ja myös sitä HALUATKO todella pelkkää-sexiä eli irtosexiä sen jälkeen kun ymmärrät sen todellisen arvon (joka on pieni).

Äänestä
  • Kirjoitat asiaa. Olen/yritän olla liian reilu ja rehellinen ihmisille.

    Niinhän se sanontakin kuuluu: "Nice guys always finish last".

    http://en.wikipedia.org/wiki/Nice_guy

    According to McDaniel (2005), popular culture and dating advice "suggest that women claim they want a 'nice guy' because they believe that is what is expected of them when, in reality, they want the so-called 'challenge' that comes with dating a not-so-nice guy."

    Urbaniak & Kilmann (2003) write that:

    "Although women often portray themselves as wanting to date kind, sensitive, and emotionally expressive men, the nice guy stereotype contends that, when actually presented with a choice between such a 'nice guy' and an unkind, insensitive, emotionally-closed, 'macho man' or 'jerk,' they invariably reject the nice guy in favor of his 'so-called' macho competitor."

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    Kirjoitat asiaa. Olen/yritän olla liian reilu ja rehellinen ihmisille.

    Tässä se ongelma onkin:

    "Tony Clink offers an explanation for why many women are attracted to the jerk rather than the nice guy:

    "It's not because women like jerks. Women prefer polite over rude, and attentive over distracted. The problem is the way nice guys present these positive characteristics. In order to appear friendly and romantic, these 'nice guys' think they have to turn off their sexuality. They hide their desires in order not to offend, presenting an androgynous, asexual persona.

    The first impression they give is one of emasculation, weakness, and lack of desire. At best, they confuse the woman as to whether they even find her attractive. That's what jerks offer women that nice guys don't: they're not afraid to be sexual."

    Äänestä

  • nöösi_poika kirjoitti:

    Kirjoitat asiaa. Olen/yritän olla liian reilu ja rehellinen ihmisille.

    Niinhän se sanontakin kuuluu: "Nice guys always finish last".

    http://en.wikipedia.org/wiki/Nice_guy

    According to McDaniel (2005), popular culture and dating advice "suggest that women claim they want a 'nice guy' because they believe that is what is expected of them when, in reality, they want the so-called 'challenge' that comes with dating a not-so-nice guy."

    Urbaniak & Kilmann (2003) write that:

    "Although women often portray themselves as wanting to date kind, sensitive, and emotionally expressive men, the nice guy stereotype contends that, when actually presented with a choice between such a 'nice guy' and an unkind, insensitive, emotionally-closed, 'macho man' or 'jerk,' they invariably reject the nice guy in favor of his 'so-called' macho competitor."

    ainakin multa!!! Eikä se "rakastelu" nyt niin ihmeellinen asia ole, itseä ainakin tympii koko juttu. Mutta se että jäbä pitää arvoistaan kiinni, vaikka ehkä siten joutuu kärsimään, on musta hatunnoston paikka! Liian usein (nykyään) paskanpuhumisella, itsensä ylikorostamisella (=valehtelulla) on liian suuri arvo! Kaippa sitten toi rehellisyys/reiluus on nykyään naivia. Ja toi mitä kirjoitit varattuun naiseen sekaantumisesta on kans totta.

    Äänestä

Itse en poikuuttani noin kauaa jemmannut, mutta liian kauan silti. Minulle alkoi tästä tulemaan jo todella suuri päänvaiva ja ahdistuksen aihe.

Itselläni oli tilanne jossa yritin taas tuttuun tapaani IHAN LIIAN HIENOVARAISESTI lähestyä erästä naista, joka oli ihan päivän selvästi minusta kiinnostunut. Sitten kuitenkin homma meni kasaan koska en mitään tehnyt ja vitutus oli kova. Tämän samaisen illan aikana yksi puolituttu tyttö tuli minun kanssani juttelemaan. Hän oli tosi mukava ja viaton ihminen. Huomasin että hän oli minusta kiinnostunut ja vitutuksen takia pelkoni oli kadonnut.

Päädyimme asunnolleni ja sitten se yksinkertaisesti tapahtui. Kun tyttö aamulla luotani lähti niin nauroin kyllä pitkän tovin typeryyttäni. Olin niin kauan poikuuteni menettämistä pelännyt ja noin helposti se kävi. Itse tilanne ehkä aluksi hivenen jännitti, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen mitä olin sen ajatellut olevan.

Suuri kivi putosi harteiltani ja pystyin jatkamaan elämääni. Sosiaalisuuteni kasvoi heti pari pykälää ja itsevarmuus nousi tasolle jossa se oli ennen kuin tämä tilanne alkoi ahdistamaan.

Eli suosittelisin, että yksinkertaisesti etsit naisen, joka on ihana. Hänen ei välttämättä tarvitse olla järin kaunis kunhan hän on todella mukava. Haistele hieman tilannetta ja ehdota että hän tulisi mukaasi. Hiero hieman hänen hartioitaan yms. ja sitten pikkuhiljaa ajaudutte itse hommiin.

Usein sanotaan, että pitää odottaa sitä oikeaa ja kyllä sen tietää millon on aika. Tämä on tavallaan totta, mutta joillakin ujous on vain niin suuri este ettei hommasta tule mitään ellei sitä tee väkisten.

Ponnistelu jonka joudut tekemään vaikuttaa suurelta, mutta todellisuudessa se on pieni. Kun tämän taakan saat niskastasi niin varmasti helpottaa paljon. Sen sijaan ensimmäiseltä kerralta en odottaisi mitään kovin ihmeellistä. Tämän jälkeen vain uudesti kokeilemaan, koska ekan kerran jälkee homma vasta alkaa.

Äänestä
  • Kiitos hyvistä neuvoista.

    Ehkä olisi aika siirtyä hiljalleen suoran toiminnan puolelle...

    Äänestä

juttu. Mitäs sitten vaikka olis 100-v ja neitsyt! Se on jokaisen oma asia, ei siitä kannata ainakaan paineita ottaa. Jos joku sitä kysyy, niin valehtelee sit vaan, näinhän se nykymaailma menee. Töihinkin pääsee parhaiten ne jotka osaavat eniten valehdella pokkana.

Äänestä
  • että on huora tai pukki niinkö?
    Miksi jakorasioita arvostetaan täh.
    ymmärrättekö te itsekään mitä puhutte.

    Äänestä

ei tuo oo edes vielä mitään. Allekirj. on 33v. Sulla on vielä vuosia aikaa...

Äänestä
  • Jep, täällä kanssa hämeestä 25v kaveri jolla poikuus. Ekaa kertaa tätä palstaa tulin lukemaan, ja heti löytyi kohtalontovereita. Tosin en asiasta mitenkään yllättynyt.

    Itse olen sosiaalinen, normi näköinen kaveri joka saa silmäpeliä baarissa/terassilla aikaiseksi, ja katseita tulee kadullakin vaihdettua, mutta siinäpä se. Joitakin naisia (varattuja) ystävinä on, ja heidän kanssa tulen ihan hyvin juttuun. Kehuvat ja ihmettelevät miksi seuraa en löydä.

    Asia todellakin pahenee vuosi vuodelta. Yksinäisyys kalvaa siihen malliin että alkoholista tullut jossain määrin ystävä ihan näin arki-iltoisinkin. Vituttaa niin saatanasti hakata päätä seinaan illasta toiseen, ja mennä yksin nukkumaan. Tarvii vaan joku hyvä tapa oppia elämään ilman naista, keksis vaan. Ideoita?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Jep, täällä kanssa hämeestä 25v kaveri jolla poikuus. Ekaa kertaa tätä palstaa tulin lukemaan, ja heti löytyi kohtalontovereita. Tosin en asiasta mitenkään yllättynyt.

    "Asia todellakin pahenee vuosi vuodelta. Yksinäisyys kalvaa siihen malliin että alkoholista tullut jossain määrin ystävä ihan näin arki-iltoisinkin. Vituttaa niin saatanasti hakata päätä seinaan illasta toiseen, ja mennä yksin nukkumaan. Tarvii vaan joku hyvä tapa oppia elämään ilman naista, keksis vaan. Ideoita? " No tässäpä muutamia allekirjoittaneen käyttämiä konsteja: työ, työ, työ sekä vapaa-ajalla mm. liikuntaa ja matkustelua. Kyllä näillä kalenteri täyttyy ja pahin v***tus unohtuu - ainakin hetkeksi. Lisäbonuksena tulee myös kohtuullinen toimeentulo ja hyvä fyysinen kunto. Aloittajan tavoin mittarissa 30 vuotta mutta kokemuksia kauniimmasta sukupuolesta pyöreä nolla. Kokonaan tuota kokemattomuuden tuomaa erilaisuuden tunnetta ei varmasti poista mikään. Näköjään senkin asian kanssa voi kuitenkin päivä kerrallaan selvitä eteenpäin.

    Äänestä

  • Loozr kirjoitti:

    Tolla nöösi_pojan asenteella toivonkin sun jäävän ilman. Että nyppii tuollainen ylimielisyys. Teet itsestäsi paremman kunnet kerran ole naista saanut. Ja naista et tyydytä ekalla panollasi, et edes tokalla. Et ole mikään taivaan lahja jota kukaan ei vielä ole löytänyt. Tekisi niin mieli nähdä sut naamatusten, saada susta ensivaikutelma koska tekstiesi perusteella se on kaikkea muuta kuin positiivinen. Huh. Ps. Varmaa pillua irtoaa nööseille suomi24:n deittipalstalta, kyllä sieltä löytyy joku 26-v impi. Voitte sitten yhdessä tähdätä sitä kullia pilluun ja miettiä molemmat omilla tahoillanne että onko se siellä. Kiitos, kuittaan.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Jep, täällä kanssa hämeestä 25v kaveri jolla poikuus. Ekaa kertaa tätä palstaa tulin lukemaan, ja heti löytyi kohtalontovereita. Tosin en asiasta mitenkään yllättynyt.

    Itse olen sosiaalinen, normi näköinen kaveri joka saa silmäpeliä baarissa/terassilla aikaiseksi, ja katseita tulee kadullakin vaihdettua, mutta siinäpä se. Joitakin naisia (varattuja) ystävinä on, ja heidän kanssa tulen ihan hyvin juttuun. Kehuvat ja ihmettelevät miksi seuraa en löydä.

    Asia todellakin pahenee vuosi vuodelta. Yksinäisyys kalvaa siihen malliin että alkoholista tullut jossain määrin ystävä ihan näin arki-iltoisinkin. Vituttaa niin saatanasti hakata päätä seinaan illasta toiseen, ja mennä yksin nukkumaan. Tarvii vaan joku hyvä tapa oppia elämään ilman naista, keksis vaan. Ideoita?

    Niin se pahenee päivä päivältä, mutta punttis auttaa, itse ei ole kyllä pitkään aikaan tullut käytyä. Kännissä kitaran soitto. Matkustelu voi tosiaan olla hyvä juttu, kenellä siihen sitten kauheasti on vaan varaa. Kyllä se päivä kerrallaan menee ei siin mitää, mut jos ei aina meekkä, ei sit maha mitää. Itse oli tarkoitus heittää kirves kaivoon, 3 - 4 vuoden päästä jos, ei rakasta ole löytynyt. Ehkä jopa 2 viikon kuluttua. Pitää vaan saada joku työpaikka tai opiskelu paikka keskittyä vain sataprosenttisesti jompaan kumpaan, kumman saa, sitten harrastuksiin ja siinä se, jotai elokuvia voi sitten katsella ja tollein, niin siinä on tekemistä hyvin 30:ksi vuodeksi. On saattanut saada hyvin säästöön, jopa rahaa, kun ei tee rahalla muuta, kun syö, maksaa laskut, tekee pienen rempan kymmenen vuoden välein, kun baareissakaan ei sitten käy niin. Joku tollanen suunnitelma. Jos siis sitä ylimääräst rahaa jää.

    Äänestä

  • Sannna79 kirjoitti:

    Tolla nöösi_pojan asenteella toivonkin sun jäävän ilman. Että nyppii tuollainen ylimielisyys. Teet itsestäsi paremman kunnet kerran ole naista saanut. Ja naista et tyydytä ekalla panollasi, et edes tokalla. Et ole mikään taivaan lahja jota kukaan ei vielä ole löytänyt. Tekisi niin mieli nähdä sut naamatusten, saada susta ensivaikutelma koska tekstiesi perusteella se on kaikkea muuta kuin positiivinen. Huh. Ps. Varmaa pillua irtoaa nööseille suomi24:n deittipalstalta, kyllä sieltä löytyy joku 26-v impi. Voitte sitten yhdessä tähdätä sitä kullia pilluun ja miettiä molemmat omilla tahoillanne että onko se siellä. Kiitos, kuittaan.

    näemmä kasva nk. aikuiseksi.

    Äänestä

  • Asdfqwerty kirjoitti:

    Niin se pahenee päivä päivältä, mutta punttis auttaa, itse ei ole kyllä pitkään aikaan tullut käytyä. Kännissä kitaran soitto. Matkustelu voi tosiaan olla hyvä juttu, kenellä siihen sitten kauheasti on vaan varaa. Kyllä se päivä kerrallaan menee ei siin mitää, mut jos ei aina meekkä, ei sit maha mitää. Itse oli tarkoitus heittää kirves kaivoon, 3 - 4 vuoden päästä jos, ei rakasta ole löytynyt. Ehkä jopa 2 viikon kuluttua. Pitää vaan saada joku työpaikka tai opiskelu paikka keskittyä vain sataprosenttisesti jompaan kumpaan, kumman saa, sitten harrastuksiin ja siinä se, jotai elokuvia voi sitten katsella ja tollein, niin siinä on tekemistä hyvin 30:ksi vuodeksi. On saattanut saada hyvin säästöön, jopa rahaa, kun ei tee rahalla muuta, kun syö, maksaa laskut, tekee pienen rempan kymmenen vuoden välein, kun baareissakaan ei sitten käy niin. Joku tollanen suunnitelma. Jos siis sitä ylimääräst rahaa jää.

    Vain neitsyet pitävät seksiä maailman tärkeinpänä asiana. Toiset ihmiset katkeroituvat ja toiset nöyrtyvät, kun eivät saa seksiä. Ihan samalta se seksi tuntuu naisen kanssa kuin harrastaisitte itsetyydytystä. Mies hajoaa seksin puutteesta, koska on itsekäs olento. Miksei voisi nöyrtyä ja ajatella, että seksittömyys on evoluution valinta. Heikolla perintötekijöillä varustetut miehet karsiutuvat pois.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    Noniinno totta, en vain jaksanu kirjoitella koko asiaani niinkuin olen joihinkin juttuihin kirjoittanut. Niistä teksteistä on aika pitkiä tullut, ettei heti tule noottia jos niitä ei kirjoittele mitä itse ajattelee, niinkuin edelliseen viestiini en kirjoittanut. Eli jos rakkaan löydän on oikeastaan ihan sama rakasteleeko sitä, koskaan, näin olen oikeasti ajatellut, en sitten tiedä mikä on sitten todellisuus, mutta toki olisihan se tietysti mukavaa, mutta tärkeintä on kanssa eläminen, toisen kanssa asioiden tekeminen ja toisen tukeminen ja yhdessä olo siis noin yksiselitteisesti. Tiedän, että sieltä tulee takasin noottia, mutta ihan sama. Tiedän, että voi kuulostaa oudolta, että mies puolinen hakee kumppania, eikä siis tarkoitan mitään pelkkää seksiä. Ei sitä kukaan usko ja osittain ongelma onkin ehkä siinä, että eihän sitä voi lähestyä, kun ei mistään kukaan huomaa millä mielellä sitä on esim baarissa liikenteessä, kun kaikki naiset luulee, että seksiä se vaan on hakemassa. Vaikka olisikin hakemassa elämän kumppania ja yhteiseloa. Tiedän ehkä vähän heikkoa hakea elämän kumppania baarista, mutta... Ihmetyttää vaan, että ne hyvillä perintötekijöillä varustetut saa sitten melkeen ihan kaiken, että niissä on kaikki hyvin melkeen. Sitten on sellaisia, joilla ei niinkun onnistu mikään vaikka ihan oikeasti tekee hommia asioiden eteen. En sitten tiedä. Tuntuu vain joskus siltä. Taas tällaista turhaa valitusta, pahoitteluni kaikille.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    Vain neitsyet pitävät seksiä maailman tärkeinpänä asiana. Toiset ihmiset katkeroituvat ja toiset nöyrtyvät, kun eivät saa seksiä. Ihan samalta se seksi tuntuu naisen kanssa kuin harrastaisitte itsetyydytystä. Mies hajoaa seksin puutteesta, koska on itsekäs olento. Miksei voisi nöyrtyä ja ajatella, että seksittömyys on evoluution valinta. Heikolla perintötekijöillä varustetut miehet karsiutuvat pois.

    ei evoluutio ole totta!!!! iha naurettava systeemi

    Äänestä

Tiedän, että tässä asiassa on kaksi koulukuntaa. Puolesta ja vastaan. Itse olen 43-vuotias mies. Toista kertaa naimisissa ja pillua on tullut takuulla riittävästi. Jos olisin asemassasi menisin kirjaimellisesti HUORIIN. Ei se mitään ratkaise. Ei se ole edes seksiä, mutta se murtaisi muurin. Sinulla on muuri joka on vaikea ylittää. Riko kuparinen käymällä maksullisissa.Äläkä mieti jälkeenpäin teitkö oikein vai vääärin. Sen jälkeen olisit saanut edes kastaa kalusi naisen vaginassa. ÄLÄ ODOTA ENÄÄ TEE SE!

Äänestä
  • toi on järkevä idea.

    Äänestä

No, minä bongasin viime syksynä 28v neidy-miehen (olen pari vuotta nuorempi). Tapailtiin jonkun aikaa, kuukauden päästä ensikohtaamisesta minä tein seksiin aloitteen ja mies ilmaisi kautta rantain että on kokematon. Ei siinä sitten mitään, ajattelin että otetaan iisisti.

Hän useasti sytytteli minut ihan ilmiliekkeihin (kun olin opastanut että miten se käy :) ), ja kun onneton menin ehdottomaan että miten olisi niin jo hän vastaa että ei. Tämä toistui, aina jäin ilman ja olo oli lähes tuskainen. Huom. odotin vain että hän antaisi minun ottaa ohjat käsiini, siinä tilanteessa miehen mikä tahansa vähänkin sojottava uloke olisi kelvannut ja homma olisi alkanut varmasti ennemmin tai myöhemmin toimia.

Tykkäsin miehestä tosi paljon, mutta laitoin sitten homman poikki kun en hänen sanojensa mukaan voinut tehdä asian eteen mitään eikä homma tuntunut hänenkään puolelta etenevän. Tuntui pahalta kun toinen koko ajan antaa ymmärtää etten ole tarpeeksi haluttava eikä hän luota minuun. Oli hankala olla toisen lähelläkin kun piti vaan kytätä lämmittääkö läheisyys liikaa. Tuli huono omatunto kun halusin häntä - ja eihän siinä ole mitään väärää että haluaa rakastella tykkäämänsä ihmisen kanssa! Pussailukin alkoi tuntua ällöltä, onhan se väärin innostua jos tietää että toinen on vastentahtoinen.

Nyt jos tulee toinen samanmoinen vastaan, mietin kyllä kaksi kertaa. Ei siinä mitään jos ei osaa/tiedä, sitten opetellaan yhdessä. Punkassa tiedän mitä haluan ja voin olla välistä kapellimestarina, se ei haittaa. Mutta jos toinen ei vaan uskalla ... mutta pitää siinä silti lähellään ... se on kamalaa. Tuntuu niinkuin olisi pelkkä leikkikalu tai kokeilukappale toiselle.

Että näin. Ei ole aina kiinni siitä että naiset on hankalia ja silkkaa ilkeyttään antavat maailman kaiken seksin vain rentuille ja jättävät hyvät miehet ilman.

Äänestä
  • Se on tuo henkinen puoli aika paha ongelma jos on hermoissa vikaa ,ettei osaa rentoutua,mutta mutta, kyllähän naisetkin on saanu paljon pahaa aikaan just sillä et kun juoruillaan kahden väliset asiat yksityiskohtia myöden kavereille ja työkavereille ja puoli tutuille,meinaan et jos siel päässä on klikkiä niin tota taustaa vasten se luottamus ei sitten ole ihan hetkessä ansaittu. samperi soikoon ku naisiin ei kertakaikkiaan voi luottaa.ei.

    Äänestä

  • ja voi voi sentään kirjoitti:

    Se on tuo henkinen puoli aika paha ongelma jos on hermoissa vikaa ,ettei osaa rentoutua,mutta mutta, kyllähän naisetkin on saanu paljon pahaa aikaan just sillä et kun juoruillaan kahden väliset asiat yksityiskohtia myöden kavereille ja työkavereille ja puoli tutuille,meinaan et jos siel päässä on klikkiä niin tota taustaa vasten se luottamus ei sitten ole ihan hetkessä ansaittu. samperi soikoon ku naisiin ei kertakaikkiaan voi luottaa.ei.

    Suositellen todella vahvasti että lukisitte kirjan The Game - Neil Strauss. Tämä on tositarina ja kertoo miehestä jolla on sama ongelma mutta pääsee sen yli ihmekyllä vaikka ei ole mikään komistus.
    TÄMÄ TARINA ON TOSI. KAIKKI TODELLA TAPAHTUI. Miehet kiistävät sen, Naiset epäilevät sitä. Mutta tarjoan sinulle kaiken Alastomana, haavoittuvana ja ahdistavan todellisena. Pyydän anteeksi jo etukäteen. ÄLÄ INHOA PELAAJAA… INHOA ITSE PELIÄ. Epävarma ja turhautunut toimittaja Neil Strauss päätti muuttua sulavan vietteleväksi Styleksi, joka keskustelee houkuttelevasti, ajattelee salamannopeasti ja jota yksikään nainen ei voi vastustaa. Tässä kirjassa hän paljastaa, miten hän sen teki. Uskomaton, hersyvän hauska kirja kuvaa hullua ja rappiolla olevaa pokaajien alamaailmaa, jonka jäsenet ovat omistautuneet harjoittamaan viettelytaitojaan maailman baareissa ja klubeilla. Strauss opastaa muun muassa, miten valitaan luotettava siipimies, miten heitetään avausrepliikki täydellisen itsevarmasti, miten rakennetaan myönteisten vastausten rikkumaton sarja ja miten napataan naisen puhelinnumero - joka ikinen kerta.. Maailmanlaajuiseksi bestselleriksi nousseessa tositarinassa on mukana julkkiksia Paris Hiltonista Britney Spearsiin ja Tom Cruisesta Courtney Loveen. Yhdysvaltalainen toimittaja Neil Strauss kirjoittaa säännöllisesti New York Times -ja Rolling Stone -lehtiin. Hän on myös julkaissut kirjoja yhdessä muun muassa Mötley Crüen (The Dirt - Törkytehdas, Like 2005), Marilyn Mansonin (Helvettiin ja takaisin, Like 2003)ja Jenna Jamesonin (How to Make Love Like a Porn Star) kanssa. Hän asuu Los Angelesissa. Suomentanut Tero Valkonen

    Äänestä

  • Nuinkin päin...on myös niin että monet jotka ovat neitsyitä eivät vain ole onnistuneet. Mutta sitten kun tulee hetki että pääsee vaikka esim. naisen kämpille niin luonto hoitaa homman himaan. Ilmeisesti AIKA on se joka turruttaa luonnon hommia niin että tulee vääristymiä joita on jo vaikea korjata. Mutta itse olen huomannut että jos naiseen ei ole kiinnostusta niin homma ei millään alkaisi luonnonmukaisesti toimia. Mutta jos nainen on sexy ja ihastuttava yms... homma alkaa toimia. Toki olen missannut paljon, ja näin jälkikäteen voin sanoa että ongelma on silloin ollut nimenomaan tympääntyneessä agressiivisessa käytöksessä. Joskus tulee laukastua naiselle jotain hänen kysymykseen tai halunsa ilmaisulle ja homma menee läskiksi. En tiedä onko se katkeruuden siivitystä vai mitä mutta se on ainut ongelma mikä tuppaa luonnon tielle. Uskon että kun ihminen on mielestään menettänyt itse arvostamansa asialta pohjat se alkaa kaivelemaan ja syntyy piileviä agressiopuuskia jotak tuppaa kyseisissä asioissa tulemaan tielle. Ilmeisesti nämä korjaantuisi vain lääkityksellä mutta myös tiedostamisella ja sillä että jos lähtee naisasioihin niin lähtee vain kun tietää että nyt fiilikset on oikealla tasolla. Paskoilla fiiliksillä on turha mitään tehdä. Jotkut ovat niin kauan ilman että arvelevat että mahtaako tuo nainen olla oikea sittenkään kun sitä ei ihmisen ole tarkoitettu miettivän mutta näin käy jos on kauan poikuus tai neitsyys tallella. Siksi maksullisiin kait sitä tarviis yhen tai toisen mennä jotta tuo "tärkeä" asia olisi pois lopullisesti. sitä ei saisi takaisin ja oma valinta on vain se kertooko kellekään vaiko ei(tähän en ota kantaa kumpi). Moni jää sitten ajattelemaan että pitäisikö käydä, millon mä saan, olenko normaali, ku0olenko ensin.....plääpläää ja vain sen takia että tuhero jäi saamatta menee noin 40v miettimiseen ennenkuin kuolee alkoholismin aiheuttamiin haittoihin tai sydänsuruihin. Toisaalta jos menee maksullisiin ja pää ei sitä kestänytkään niin lopputulos voi olla sama. Tais viimeistään silloin kun menee höplättään totuuden ensirakkaalleen ja rakas sanoo heihei....maailma on paska ja se on ainut asia mikä kannattaa HYVÄKSYÄ ennen kuin tekee mitään raktaisuja missään asiassa. Itseäni helpottaa kun tiedän että sinun kohdallasi olisi luonto hoitanut homman. Ikävää ettei minulle KOSKAAN satu eteen aloitteen tekevät naiset. Aina olen saanut taistella jotta alkuun päästän mutta rimpuilu on aina niin kova että tarvitaan ne legendaariset kolmet treffit...

    Äänestä

  • pesää haluat?

    Äänestä

Nyt sinun on pantava töpinäksi ja unohdettava ensi alkuun turha jeesustelu ja analysointi. Itse ehdin juuri täyttää 30 kun poikuus kävi niin sietämättömäksi, että oli pakko toimia. Itse menin ravintoloihin ja en mainostanut mitenkään olevani vielä "poika". Itse asiassa minusta sai varmaan kokeneen käsityksen. No, taisi olla kolmas ilta, kun sain pimun mukaani ja sitten sitä mentiin. Olin päättänyt, että poikuus lähtee ja se lähti ja vielä suht helposti. Ai sitä tunnetta kun olin sen tehnyt viimeinkin kolmekymppisenä, oli se sen arvoista. Joskus pitää unohtaa asioitten märehtiminen ja toimia. Ehdit kyllä tekemään ajatustyötä myöhemminkin, mutta nyt suosittelisin suoraa toimintaa, joka päästää sinut piinasta.....

Äänestä

No mä olin 29v kun menetin poikuuteni. Mutta se oli ensimmäinen suhteeni ja tähän mennessä ainoa. Yhden naisen kanssa olen siis vain ollut. Nyt olen 32v. JOku 3 kertaa harrastin YHTEENSÄ seksiä hänen kanssa. Siinä kaikki. Nyt sit viimeiset 3 vuotta elänyt selibaatissa ja yksin.

Omaan uskonnollisen vakaumuksen, mutta olen tullut siihen tulokseen, että EI HELEVETTI KUKAAN voi olla ilman seksiä ja vasta avioliitossa sitä harrastaa. En ainakaan minä. "Oman käden oikeudella" puran paineeni nykyään. Alan menettämään toivoni sen suhteen että koskaan löydän naista. Sopeutunut pikku hiljaan siihen, että yksin elän elämäni. Vaikeaa se on ja hyvin yksinäistä. Nytkin menee juhannus yksinäisyydessä. Argh...sellaista se on.

Mievaan77

Äänestä

Mitä helkkaria? Annanpa nyt sulle neuvon,jos et muuten saa niin käy maksullisella!
Itte lähtisin siitä liikkeelle et ostaisin lentoliput bangokkiin ja taksilla pattayalle ni johan nyt saamari on kumma että kauanko neitsyt olet! Ne ottaa sut väkisin! Ja ei ole pakko vältsisti maksaa mitään jos leikkii vähän aikaa ns poikakaveria..

Äänestä

ois jotenki jännää lähtee ettii sulle joku kunno horo-hoito tuolt yöelämäst.. meitsin messis ei jäis ilman.. tai jos rima ei iltaa kohde laske ,ni sit on ollu liian vähä viinaa:DDD

Äänestä

30 vuotta täyteen neitsytnörttimiehenä. Toivoja paremmasta en odottele, kun tuntuu että omaan oudon auran joka aiheuttaa naisissa hylkimisreaktioita heti ensi näkemästä lähtien, ei tarvitse edes suuta avata. Turhaa siinä enää sitten yrittää mielistellä ja vongata, kun mahdollisuudet on menetetty. Sääli vain että henkisesti kyllä riittäisi seksuaalista mielikuvitusta vaikka mihin, mutta sille ei löydä halukkaita ottajia.

Äänestä
  • ikää 26 vuotta ja poikuus yhä tallella, mikä aiheuttaa aikamoista ahdistusta. Pitäisi jotenkin vaan saada hoidettua asia pois päiväjärjestyksestä. Olen urheileva, fiksu mies, en minkään elefanttimiehen näköinen. Klubeilla käydessäni tai vaikka kaupungilla kulkiessani saattaa joku nainen joskus katsellakin ja olla mahdollisesti kiinnostunut, mutta on vaan ylivoimaisen vaikeaa lähestyä ketään missään. Olen kärsinyt itsetunto- ja häpeäongelmista enkä ole niistä täysin vielä eroon päässytkään (poikuudesta eroon pääseminen ja seksielämä olisivat yksi askel niiden selättämisessä), mistä johtuu vaikeudet lähestyä naisia intiimissä mielessä. Kavereina on joitakin naisia eikä kaverisuhteissa mitään ongelmaa ole. Mutta se, että pääsisi intiimiin kanssakäymiseen naisen kanssa, onkin toinen juttu. Olen laittanut nettiin seuranhakuilmoituksiakin, mutta ei sitä kautta ole mitään tapahtunut. Maksullisiin en haluaisi mennä. Hukuttautumalla duuniin ja urheiluun saa edes välillä ajatuksia pois aiheesta.

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    ikää 26 vuotta ja poikuus yhä tallella, mikä aiheuttaa aikamoista ahdistusta. Pitäisi jotenkin vaan saada hoidettua asia pois päiväjärjestyksestä. Olen urheileva, fiksu mies, en minkään elefanttimiehen näköinen. Klubeilla käydessäni tai vaikka kaupungilla kulkiessani saattaa joku nainen joskus katsellakin ja olla mahdollisesti kiinnostunut, mutta on vaan ylivoimaisen vaikeaa lähestyä ketään missään. Olen kärsinyt itsetunto- ja häpeäongelmista enkä ole niistä täysin vielä eroon päässytkään (poikuudesta eroon pääseminen ja seksielämä olisivat yksi askel niiden selättämisessä), mistä johtuu vaikeudet lähestyä naisia intiimissä mielessä. Kavereina on joitakin naisia eikä kaverisuhteissa mitään ongelmaa ole. Mutta se, että pääsisi intiimiin kanssakäymiseen naisen kanssa, onkin toinen juttu. Olen laittanut nettiin seuranhakuilmoituksiakin, mutta ei sitä kautta ole mitään tapahtunut. Maksullisiin en haluaisi mennä. Hukuttautumalla duuniin ja urheiluun saa edes välillä ajatuksia pois aiheesta.

    30 v ja poikuus tallella. Oikeastaan vasta noin vuoden on ollut tunne, että poikuudesta olisi päästävä eroon. Siihen asti oli koko ajan jotain muuta ajateltavaa tai tekemistä eikä elämään naista tarvittu. toki tiesin joskus 25:na että olen harvinaisuus, mutta en vain uskalla lähestyä naista "tositarkoituksella".

    Kavereiden kanssa ei asiasta olla puhuttu, mutta uskon että ne tietää, koska en ole koskaan seurustellut kenenkään naisen kanssa enkä ole yhden illan juttu -tyyppiä. Toisaalta sosiaalinen luonteeni ja komea ulkonäköni on kuulemma antanut minulle työpaikalla kovan naisten miehen maineen. No onneksi eivät tiedä tosiasiaa...

    Äänestä

  • Joo eli samameininki tosiaan, että ihan kun olisi joku sellainen asia joku hylkimisjuttu, että naiset vain eivät katsokkaan, kun yrittää luoda katsekontaktia kääntävät katseen muualle, ei ole varaa suuta todellakaan aukoa, jos ei kerta edes silmiin saa katsoa.

    Äänestä

  • taasen sama meininki kirjoitti:

    Joo eli samameininki tosiaan, että ihan kun olisi joku sellainen asia joku hylkimisjuttu, että naiset vain eivät katsokkaan, kun yrittää luoda katsekontaktia kääntävät katseen muualle, ei ole varaa suuta todellakaan aukoa, jos ei kerta edes silmiin saa katsoa.

    se on aika epänormaalii jos ei oo siihen ikävuoteen mennessä saanu keltään.. se on jo epänormaalii jos on 18 eikä oo saanu keltään.

    totuushan on se että kukaan nainen ei oikeasti halua sänkyyn kokematonta miestä. en ainakaan minä

    Äänestä

  • niinpänii kirjoitti:

    Kyllä minä pidän epänormaalina sitä että 16 v. pennut kuksii toisiaan. 18 v. neitsyt (tyttö tai poika) on ihan normaalia.

    Äänestä

  • niinpänii kirjoitti:

    se on aika epänormaalii jos ei oo siihen ikävuoteen mennessä saanu keltään.. se on jo epänormaalii jos on 18 eikä oo saanu keltään.

    totuushan on se että kukaan nainen ei oikeasti halua sänkyyn kokematonta miestä. en ainakaan minä

    Sinun vääristyneen maailmankuvasi mukaan se ehkä on epänormaalia. Todellisuudessa ei ole mitään tämänsuuntaista, kyse on aikuisten asiasta joka ei ikävuosia katso.

    Äänestä

Et ole yksin. Täällä 32-v M. ja sama tilanne. Vituttaa. Pieleen eletty elämä. Lähtöruutuun ei enää pääse tässä vaiheessa. Kunpa sais edes tappavan sikainfluenssan.

Äänestä
  • Kaikkea hyvää toivotan. Saatat löytää naisen itsellesi.

    Tai saattaa toiveesi myös toteutua:

    Tuore ennustehan kuuluu, että nykyinen H1N1 on nyt vasta "ensimmäisellä kierroksella". Tämänhetkinen virus voi muuntautua samalla tavalla kuin vuoden 1918 influenssaa aiheuttanut H1N1-virus.

    http://en.wikipedia.org/wiki/1918_flu_pandemic

    Se siis pyörähti kerran ympäri maapallon ja iski uudelleen vuotta myöhemmin (1918) ja tappoi 500 miljoonaa ihmistä, 15% maapallon silloisesta populaatiosta.

    Pää pystyyn siis, noin 1 vuosi elinaikaa jäljellä suurella osalla meistä!

    Äänestä

Kertoa itsellänkin oli vähän vaikeata alkuun. Mene esim kylpylään naisten tansseihin tai ylipäätänsä kylpylään. Sieltä on helppo bongata vanhempia naisia joiden kanssa helppo opetella sexin alkeet. Nämä yleensä on halukkaita sänkyyn menemään tuolla.

Äänestä

Uskoisin, et teillä suurin ongelma (jotka ootte liki 30 poika) on se ettette ole kovin sosiaalisia? Se selittää tuo asian aika pitkälle. Tuolloin ensiaskeleen tekeminen katselusta puhumiseen on tietty vaikeeta.

Mutta parempi nolata ittesensä naisen edessä kuin potea omaa surkeuttaan kotona. Näin se vaan on!

Mulla oli kanssa aika vaikeeta tuo sosiaalinen puoli murrosiässä mutta panohalut oli niin kovat, jotta liki jokaiselle nätille kioskitytölle ehdotin mukaan lähtöä. Ei ne tullu mutta en luovuttanu vaan kehitin vaan pillun ruinaistaktiikkaa. Nyt osaan kaataa muijan muutamalla sanalla jos niin haluan.

Nyt on sitte oppinu ettei kannata vaan "kaataa" ketään, koska se saattaa aiheuttaa pahaa mieltä toisessa, kun halusit vaan pilluu jne. vastuuta omasta käytöksestään. Rohkeasti vaan nolaamaan itteään, siitä se panomiehen tie aukeaa.

Ei se oppi ojaan kaada :)

Äänestä

seksatailtiin, ei kuitenkaan tästä tytöstä tullut minun lasten äitiä. Niin olen jo 61v. Vuokolle vaan terveisiä!

Äänestä

Mulla kanssa on tullut 30 täyteen jo jonkin aikaa sitten ja edelleen on neitsyys tallella. Mulla olisi ollut joitain tilaisuuksia joskus nuorena, mutta olin ujo ja arka ja koska minua oli aina kiusattu koulussa "ylipainostani" (heittomerkeissä, koska en ollut oikeasti ylipainoinen, mutta poikien mielestä "läski"), niin olin itsekin sitä mieltä, etten ole minkään arvoinen ja ettei kukaan poika/mies voisi saada nautintoa seksistä kanssani. Nyt se on tietysti ihan tottakin, koska kyllähän mun ikäisen kuuluisi osata temppu jos toinenkin, mutta ei ehkä silloin olisi ollut.
Mutta sun ikäisellä miehellä on kyllä toivoa, koska ei naiset ole niin nirsoja tuon suhteen, mun ikäiselle naiselle se "juna" on mennyt jo ajat sitten. Kyllä minä ainakin koen menettäneeni aivan hirveän paljon elämässä tämän takia ja jos jollekin oikeassa elämässä kertoisin, niin minua pidettäisiin ihan friikkinä. Sänkyyn en vain voi mennä kenenkään kanssa, koska silloin totuus paljastuisi ihan väistämättä ja mies katoaisi nopeammin kuin aave.
Mutta te nuoret tytöt, jotka säästätte neitsyyttänne: Älkää! Ne muutamat vuodet, joiden jälkeen sen menetys on vielä mahdollista, kuluu todella nopeasti!

Äänestä
  • Itse olin 48-v kun sain ensimmäisen kerran naista ja menetin poikuuteni. Ja tämä tapahtui vielä selvin päin, olin hänen luona kylässä, nainen oli silloin 40-v ja hän teki aloitteen eikä tiennyt että olin kokematon. Nyt olemme seurustelleet jo muutaman vuoden.

    Äänestä

  • Joka tarpeeksi odott kirjoitti:

    Itse olin 48-v kun sain ensimmäisen kerran naista ja menetin poikuuteni. Ja tämä tapahtui vielä selvin päin, olin hänen luona kylässä, nainen oli silloin 40-v ja hän teki aloitteen eikä tiennyt että olin kokematon. Nyt olemme seurustelleet jo muutaman vuoden.

    Mä olin 34, kun eka kerran sekstailin, että kyl sä vielä ehdit...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

nöösi_poika kirjoitti:

Niin siinä sitten lopulta kävi. Täytin maaliskuun alussa 30-vuotta enkä edelleenkään ole saanut. En kertaakaan tähän päivään mennessä!

Melkein on jo elokuvan ainekset kasassa, mutta onhan se toisaalta säälittävää, jos hetero kundi ei 30-vuotisjuhliinsa mennessä saa KERTAAKAAN.

Jo tilastollisesti jostain olisi joskus pitänyt löytyä joku "hoito" tai pidempiaikainen (edes) seurustelusuhde, joka olisi johtanut toimintaan. Mutta ei. Sääli.

Nyt tuntee itsensä jo niin vanhaksi, ettei taatusti ENÄÄ uskalla tehdä aloitteita, jotka voisivat johtaa sänkyyn asti. Kuinka selität, että "on vain päässyt käymään näin..." Niin, että mitenkään. Ja olisi eri asia, jos olisi jokin uskonnollinen vakaumus tai jotain, mutta kun ei sitäkään!

Jännää, miten joillain miehillä natsaa "aina" ja toiset jäävät kokonaan ilman, siis täysin kokonaan ilman! Olisin tyytyväinen, jos olisin edes kerran saanut tähän mennessä. Onko se liikaa toivottu? Olisiko se edes kohtuullista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu