Rikoksesta syytetty sanoo ettei muista mitään, mitä on tapahtunut. Asia voi olla totta, mutta puolustuksen kannalta huonoin mahdollinen suunnitelma, jos se on harkittua. Silloin ei voi puolustautua mitenkään. Silloin myös saattaa tulla kylkiäisenä vankeutta sellaisesta, jota todellakaan ei ole tehnyt.
Joku taas kiisti kaikki rikokset, vaikka jäi rysän päältä kiinni. Sekin on huono juttu, sillä silloin menee uskottavuus. Silloin voi myöskin saada joskus taparikollisena tuomion asiasta mitä ei ole edes oikeasti tehnyt.
Vanha hokema kaikki on vankilassa syyttömänä ei pidä paikkaansa. Mutta tuossakaan ei ole koko totuus. On vankeja jotka ovat oikasti syyttömiä rikokseen, mistä istuvat. Osa onneksi selviää, että kysymyksessä on väärä henkilö, osa ei. Syyttämänä ollut saa hyvät korvaukset, mutta lohduttaako se menetettyjä aikoja?
Tuskin.
Itselle on kaksi kertaa tullut hovioikeudesta soitto tai ilmoitus, Sulo.S on päästettävä välittömästi aiheettomasta tutkintavankeudesta, jos ei ole syytä muusta asiasta pitää vangittuna. Pamppu haki ulkoilusta kesken lentopallopelin, ja sanoi;
pakkaa tavarat ja siviliin. Vaasan hovioikeus teki viisaan ratkaisun.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Voisiko tässä nyt ikään kuin kolikon toiselle puolelle tasoitukseksi miettiä hieman kaikkia niitä rikoksia jotka eivät koskaan selviä. Sulon mielestä ehkä niitä ei ole ollenkaan tehtykään kun ei ole kiinnikään jääty, niiden sovittamisesta puhumattakaan. Ikävää tietysti Sulonkin kannalta että hän on näissä asioissa ikään kuin saamapuolella jos oletetaan että tuomioistuimien tietoon ovat tulleet kaikki Sulon tapahtumarikkaan rikoshistorian aikana tekemät laittomuudet.
moi sulo.
minä istuin jokelassa syyttömänä tutkinnassa kuukausia.eristivätkin pirut ihan kiusallaan.
oli selvää etten ollut tehnyt sitä rikosta.
kuukausia kesti vankinta ja sitten tutkinnanjohtaja heitti matkustuskieltoon.
tuli syöpäkin. se leikattiin.
matkustuskielto kesti kans kuukausia.
sitten kesti vielä 3vuotta ennekuin asia oli syyttäjällä ja se sanoi vasta että mies on ihan syytön.
sain korvauksia.ei lohduttanut kuitenkaan.paitsi ettei ulosottomies saanut niitä rahoja kun ne on vapaudenmenetyksestä korvauksia eikä siis tuloja.
niin, että vangilla ja entisellä vangilla on aina hieno selitys asiaan kuin asiaan!
Paljonko Sulo sait korvauksia nuilta ajoilta jotka olit vangittuna ilman mitään syytä?
...............................
Kuinka voisin uskoa suomalaiseen oikeuteen. Kaksi kertaa on syyttömänä tuomittu sellaisesta jota en ole todella tehnyt. Ja kolme kertaa taas on todettu syyttömäksi sellaisista jutuista jotka olen tehnyt! Arvauslaitos tuokin instanssi on!
Mitäs mieltä tästä? Oikeusmurha!
Koitko itse samoja tuntoja, kuin tämä henkilö?
http://ohjelmat.yle.fi/poliisitv/raportit/syyttomana_tuomitun_vaimona_vaikeaa
sinä käytit ja kuinka usein se toimi?
Tuliko isot korvaukset, kun olit syyttömänä tutkintavankeudessa?