”The Soviet Story”

”The Soviet Story” - Viron lähetystö levittää valheita ja väärennöksiä
19.3.2009 14.51 | Johan Bäckman | Yleinen
Izvestija-lehden mukaan Viron lähetystö avaa Suomessa uuden rintaman informaatiosodassa Venäjää ja venäläisiä vastaan. Yksi tämän sodan keskeinen väline on latvialaisten uusnatsien valmistama ”The Soviet Story”-niminen kömpelö ja härski propagandaelokuva.

Soviet Story herättää aina huomiota siellä, missä sitä yritetään näyttää. Se ei ole mikään ihme. Olen itse katsonut filmin, ja pidän sen sisältöä rikollisena. Kysymys on selvästi kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Filmin idea on lietsoa venäläisvastaista vihaa ja hysteriaa. Tekele on laadultaan niin heikko, että Suomen TV tuskin ottaisi roskaa näyttääkseen.

On hämmästyttävää, että tämän laatuinen ”elokuva” on olennainen osa Latvian ja Viron virallista ulkopolitiikkaa. Latvian presidentti oli läsnä filmin ”ensi-illassa”, jonne ei tosin vaivautunut juuri muita kun latvialaisia uusnatseja. Venäjällä asiaa on seurattu lähinä tyrmistyksellä.

The Soviet Story -elokuvan keskeinen idea on sama kuin natsipropagandassa: lietsoa vihaa Venäjää ja venäläisiä vastaan. Filmin sävy on sen verran jyrkkä, että tässä tapauksessa voidaan puhua jo sotapropagandasta. Venäjä ja venäläiset esitetään erittäin halventavassa valossa. Kysymys ei siis missään tapauksessa ole ”historiantulkinnoista”.

Tuskin on yllätys, että filmin materiaali on pääosin samaa kuin natsipropagandassa aikanaan. Kuvia onkin otettu suoraan mm. 1941 julkistetusta natsien propagandafilmistä ”Punainen sumu”. Keskeinen idea on puhua ”kommunismin rikoksista” ja ruumisröykkiöitä näyttämällä lietsoa verenhimoista vihaa Venäjän nykyistä hallintoa ja venäläisiä vastaan.

Olennainen väärennös on esitellä kuvat natsien uhreista väitettyinä ”kommunismin rikosten” uhreina. Tällaisia väärennöksiä elokuvassa on useita. Kuvia ruumisröykkiöistä ei tietenkään ole vaikeata löytää, mutta olennaista onkin niiden taustalle tekaistu selostus.

Soviet Story perustuu kokonaan väärennöksiin. Yksi näistä on elokuvassa näytetty Gestapon ja NKVD:n välinen ”sopimus”. Mitään tällaista sopimusta ei ole olemassa. Väärennös on tunnettu jo entuudestaan ja se on ensi kertaa esitetty 1999 venäläisen uusnatsijärjestön juutalaisvastaisessa sanomalehdessä (Pamjat nro 1/26 1999). Väitetyn ”sopimuksen” tekstissä olevat virheet osoittavat sen väärennökseksi. Tämä uusnatsien tekaisema paperi kuitenkin kelpaa mm. Latvian presidentille ja latvialaisille europarlametaarikoille ulkopolitiikan välineeksi.

Elokuvan törkein valhe on väite ”holodomorista” eli Stalinin muka määrämästä ukrainalaisten joukkomurhasta nälkään näännyttämällä. Tosiasiassa mitään tällaista ei tapahtunut. Neuvostoliiton maaseudulla kärsittiin yleisesti nälänhädästä 1920- ja 1930-luvuilla, eikä Ukraina ollut tästä mikään poikkeus. Soviet Storyssä näytetyt ”Ukrainan nälänhätää” esittävät kuvat on otettu aivan toisessa yhteydessä, Volgan alueen Povolozhen nälänhädästä 1921-1922. Kuvat on varastettu Nansen-komitean tuolloin maailmalle levittämistä postikorteista. Soviet Storyn tekijät kuitenkin väittävät, että Povolozhen yleisesti tunnetut kuvat vuosilta 1921-1922 esittäisivätkin Ukrainan ”holodomorin” uhreja 1932-1933.

Soviet Story -elokuva edelleen väittää, että Stalin olisi tappanut ukrainalaiset tahallaan nälkään riistämällä Ukrainasta tarkoituksella kaiken viljan. Tosiasiassa arkistodokumentit osoittavat, että nälänhädän ilmettyä Stalin vähensi viljan pakko-ottoa Ukrainassa tilanteen parantamiseksi.

Soviet Storyn kiero valhe on väittää, että Neuvostoliitto olisi vienyt Ukrainalaista viljaa ulkomaille miljoonia tonneja. Tähän liittyen elokuvassa esitetään tilasto. Sen luvut ovatkin oikeita, mutta ne eivät kuvaa Ukrainan viljan vientiä vaan viljan kokonaisvientiä koko Neuvostoliitosta. Tosiasiassa neuvostovalta vähensi viljan vientiä huomattavasti nälänhädän alettua.

Elokuvassa esitetään myös autenttisiksi väitettyjä Gulag-piirroksia eräänlaisina todisteina. Tosiasiassa kysymyksessä ovat tilaustyönä Saksassa 1980-luvun lopulla tehdyt Danzig Baldajevin piirrokset. Näitä kuvia levitetään myös Virossa jonkinlaisina ”todisteina” jostakin. Tosiasiassa kysymys on bisneksestä.

Soviet Story käyttää runsaasti myös Sergey Melnikoff -nimellä liikkuvan henkilön materiaalia. Melnikoff on tunnettu uusnatsi, jonka mielestä kaikki venäläiset ovat geneettisesti vammaisia ja heidät pitäisi tuhota (ks. Melnikoffin kirjoitus http://gulag.ipvnews.org/new/article20080611.php). Myös Melnikoff on erikoistunut esittelemään kuvat natsien ruumisröykkiöistä ”kommunismin rikosten” todisteina. Jostakin syystä Viron ja Latvian viranomaisille tämäkin kelpaa erääksi ulkopolitiikan välineeksi.

Soviet Story väittää, että Marx olisi toivonut pikkukansojen tuhoa osana ”vallankumouksellista holokaustia”. Elokuvassa esitetty viite ei johda mihinkään. Väitetyssä lähteessä ei puhuta aiheesta mitään eikä mainittua sitaattia ole olemassa muualla kuin latvialaisten uusnatsien aivoissa.

Tyypillisin väärennös on Stalinin vainojen uhrien määrän liioitteleminen monikymmenkertaiseksi. Vainoista pidettiin kuitenkin tarkasti kirjaa. Vuosina 1937-1940 noin 1,5 miljoonaa ihmistä tuomittiin kuolemaan tai karkotukseen. Sekin on tietysti liikaa ja ilman muuta todiste poliittisesta vainosta. Luku on kuitenkin melko lailla pienempi kuin roskaelokuvassa väitetyt ”kymmenet miljoonat”. Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa jaettiin 862 983 kuolemantuomiota vuosina 1918-1953 eli Stalinin elinaikana. Sekin on liikaa, mutta kuitenkin vähemmän kuin väitetyt kymmenet (tai sadat) miljoonat.

Elokuvan väite siitä, että Gestapo olisi saanut koulutusta NKVD:ltä on valhe. Mitään todisteita tällaisesta ”koulutuksesta” ei ole koskaan esitetty missään. Myös väite siitä, että Neuvostoliitto olisi luovuttanut Gestapolle juutalaisia, on tyypillinen väärä tieto. Neuvostoliiton ja Saksan pakolaiskomissioiden kokous esitetään elokuvassa valheellisesti Neuvostoliiton osallisuutena ”juutalaiskysymyksen” ratkaisemiseen.

Tyypillisin väärä tieto on väite, että karkotuksissa ihmiset olisi sullottu ”härkävaunuihin”, 60-70 ihmistä kuhunkin. Tosiasiassa karkotukset toteutettiin matkustajavaunuilla, kylläkin alkeellisilla, mutta ei missään tapauksessa eläinvaunuilla. Viron karkotuksissa perhekunnat saivat ottaa runsaasti tavaroita mukaansa. Kysymys oli nimenomaan karkotuksista kaukaisille alueille eikä keskitysleirituomioista. Monissa tapauksissa neuvostovalta näin pelasti virolaiset sodan jaloista.

Soviet Storyn tyypillisin valhe on väittää, että Venäjä ei muistaisi Stalinin vainojen uhreja. Venäjällä on kuitenkin hyväksytty useita lakeja tuomittujen maineenpalautuksesta, korvausten maksamisesta ja ympäri maata on rakennettu vainojen muistomerkkejä. Stalinismi tuomittiin virallisesti jo 1956. Venäjän korkein johto on osallistunut stalinismin uhrien muistamiseen. Mutta meille väitetään, että koko asia olisi siellä unohdettu. Tämä ei pidä paikkaansa.

Selvänä kiihotuksena kansanryhmää vastaan voidaan pitää Soviet Storyn kohtausta, jossa (natsien) ruumiskasat yhdistetään Punaisen torin voitonpäivän paraatiin. Tarkoitus on väittää, että siinä juhlittaisiin joukkomurhaamista. Tämä on tyypillistä kiihotusta kansanryhmää vastaan. Tätä kohtaa elokuvassa pidetään yleisesti Venäjällä erittäin loukkaavana ja kysymyksessä onkin poikkeuksellisen törkeä rikollinen provokaatio.

Elokuvassa esiintyvät ”asiantuntijat” ovat joko tunnettuja huijareita tai pahaa-aavistamattomia ihmisiä, joille ei ole kerrottu elokuvan tarkoituksesta. Tekijät ovat myös varastaneet ”haastatteluita” muista yhteyksistä. Elokuvan tekijöiden levittämän kirjeen mukaan elokuva olisi osa ”Euroopan parlamentin naapuruuspolitiikkaa”. Räikeää natsipropagandaa tukemassa esiintyy Ari Vatanen, joka kertoo setiensä kaatumisesta talvisodassa. Näin siis myös Vatasen setien ja talvisodankin muisto on saatu masinoitua latvialaisten uusnatsien propaganda-aseeksi Venäjää ja venäläisiä vastaan.

Soviet Story -elokuvan valheiden, väärennösten ja huiputusten lista on loppumattoman pitkä. Sitä riittää elokuvan ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Filmi on myös raskasta katsottavaa: siinä ei näytetä juuri muuta kuin ruumisröykkiöitä. Syntyy vaikutelma, että elokuvan valmistaneet latvialaiset uusnatsit saavat elokuvan sisällöstä jonkinlaista pimeää mielihyvää. Tavalliselle ihmiselle katselukokemus on kuitenkin vaikea myös elokuvan törkeän räikeyden vuoksi. Lapsille se ei sovi missään tapauksessa.

Kokonaisuutena ”The Soviet Story” kertoo havainnollisesti ihmismielen pahuudesta eli siitä, kuinka loppumattomilla väärennöksillä ja härskeillä valheilla lietsotaan rasistista ja verenhimoista vihaa. Asetelma on täsmälleen sama kuin natsien juutalaisvastaisessa propagandassa. Kysymys ei ole mistään muusta kuin puhtaasta fasismista.

Se tosiasia, että sekä Viro että Latvia käyttävät ”The Soviet Story”-elokuvaa osana virallista ulkopolitiikkaansa, osoittaa selvästi, että rikollinen rasismi, muukalaisviha sekä selvät väärennökset ja valheet ovat olennainen osa näiden maiden virallista politiikkaa. Tästä on todisteena sekin, että Viron lähetystö aikoo esittää elokuvan Helsingissä yhdessä muiden törkyfilmien kanssa.

Virolaisille fasisteille tiedoksi: elokuvanne esittäminen johtaa oikeustoimiin Suomessa. Viekää elokuvanne takaisin sinne mistä olette ne saaneetkin.

P.S.
The Soviet Story -elokuvan valheet yksityiskohtaisesti selostava englanninkielinen kirja ”The Soviet Story - Forgery Tissue” on saatavana veloituksetta osoitteesta [email protected] . Kirjaa jaetaan ilmaiseksi myös 23.3. mielenosoituksissa.