Raineisto myönsi aiheuttamansa lopullisen tappion komuille. Ei suoranaisesti, mutta sen voi lukea rivien välistä.
Hannu, ja suomalainen komukopla tuhosivat puolueidensa viimeisenkin maineen eilisessä mielenilmauksessa. Heidät rinnastettiin täysin niihin "onnettomiin" natsi-nuoriin jotka tulivat Helsinkiin saarnaamaan, paitsi että suomalaiset komut aiheuttivat paljon enemmän pahennusta yleisössä. Syy oli siinä, että heidät katsottiin Bäckmanin kaltaisiksi lähes maanpettureiksi ja venäläisten hännystelijöiksi. Heille naurettiin ja he aiheuttivat jopa jonkinsortin myötähäpeää yleisössä.
Mielenilmaus (vaikka Hannu selityksissään muuta väittääkin), ei mennyt niinkuin piti. Nashit ja Yövartijat olivat odottaneet että paikalle saapuisi suuria määriä suomen venäläisiä myös osoittamaan mieltään. He odottivat myös monta kertaa suurempia katsoja määriä esitykselle. Suomalaiset ja Suomen venäläiset ovat kuitenkin sen verran fiksua porukkaa, että eivät ota tuollaista paskanjauhanta karkeloa tosissaan.
Eniten ontui kuitenkin mielenilmauksen asiasisältö. EI KUKAAN oikea suomalainen ihminen usko mihinkään "Viron natsi hallintoon", tai että "Virossa harjoitetaan aparthead-politiikkaa". Tavallisessa kansassa nuo ovat vain naurettavia väitteitä, joita keksivät vain venäläiset nationalistit ja suomalaiset maanpetturi-pyrkyrit.
Lisäksi Sofie Oksasen kirjan vastustaminen oli aivan naurettavaa. Kyseessähän on kaunokirjallinen teos, ja Suomessa vallitsee mielipiteen vapaus. Kaikkien yleisössä olleiden mielipiteet asettuivat Oksasen ja kirjan puolelle, nashien ja komujen saarnatessa sitä vastaan.
Suurin voittaja mielenosoituksessa oli Sofi Oksasen kirja, joka saavutti suuren mielenkiinnon yleisössä. Mielenkiintoa herätti myös Latvialainen elokuva Baltian maiden sorrosta NL:n aikana.
Mielenosoitus jäi vaisuksi. Nashien kannalta se epäonnistui, ja Suomen kommunistien kannalta se oli ilmeisesti viimeinen niitti puolueiden lopullisen hajoamisen edessä. Suurta mielenkiintoa mielenilmaus ei herättänyt, koska tavalliset ihmiset eivät ymmärrä, miksi Baltian ja Venäjän välisistä kiistoista pitää saarnata Suomessa, eikä tavallisia suomalaisia juurikaan kiinnosta baltian maiden historia sen tarkemmin.
Hannu on näköjään lyönyt päälle (kommunisteille tyypilliset) selittely vaihteen omille tekemisille, näin tappion jälkeen. Tyypilliset "vallankumous ja luokkataistelu" viestit ovat vaihtuneet hirveäksi mielenilmauksen puolusteluksi. Teemoiksi on noussut fasismi/natsismi/juutalaiset/Viro vääristelee historiaa/Venäjä ja Nashit oikeassa ym.
Voithan sinä Hannu selitellä täällä palstalla 10-15 ihmiselle vaikka perseesi pohjasta, mutta kuitenkin lopullinen ratkaisu Suomen kommareille tapahtui eilen keskellä Helsinkiä. Kansan mielipiteet suuntautuivat täysin suomalaisia komuja vastaan, ja he tekivät itsestään merkityksettömiä ja naurettavia paskanpuhujia (monillehan he kyllä olivat jo tällaisia ennen mielenilmausta).
Ensi eduskuntavaaleissa nähdään sitten mielenilmauksen tulos, ja komupuolueden virallinen hajoaminen. Kyllä kansa muistaa...
Tappio on
10
221
Vastaukset
se on sinulle nimimerkki kirjoittaja tietysti ikävää, kun kansa voi lukea niistä, mistä on kyse.
Kommunistit ovat aina oleet natsikatsannossa maanpettureita, vaikka ovat vain työväenluokan etujoukkoa.
Porvareille työväenliikkeen nousu on painajainen, mutta tosiasia. Minne lie lukit, kun valta vaihtuu...
Jos sinulla on jotain millä kumota fasismin kannatuksesi tuo se nyt esiin, minä toin jo eilen ja julkisesti.- rajanvartija
mutta, so what.
- T Urpo
Sinun pitäisi ensin todistaa fasismin kannatuksen
olemassa olo, ennen kuin alat syytellä toisia
sen kannattamisesta.
Sinähän se kannattelet ryöstökapitalistin aisaa.
Missä työväenliike nousee?
Housuissasi?
Työväenliike on aikaa sitten noussut aatteesi
yläpuolelle.
Kertaas pelle taas kannatuslukujasi että pääset
nasikiimasta takaisin henkisesti normaalimmalle
kartalle.
- T Urpo
En minäkään ymmärrä ensinkään miksi Rainesto
kokee kovan luokan kapitalistien käsikassarat
heimoveljikseen?
Aivan käsittämätöntä. Kertoo siitä miten
luotettava "toveri" Rainesto on.
Voimme nähdä Rainestossa sosialismin ja kommunismin
perusongelman.
Se on täydellinen moraalittomuus ja epäluotetta-
vuus.
Kaikki kelpaa, jopa muslimit vahtimaan natsinuor-
ten joukkoa ja paskan puhuja Backmannia.
Kommunistin viheliäisimpiä ominaisuuksia on
valehtelu sumuttaakseen toisia ihmisiä.
Rainestokin kävelee suoraan Venäjän valtaa pitä-
vien kuoppaan kun vanhalla paskalla legitimoidaan
nyky Venäjää mutta kielteiset asiat unohdetaan
ja kuvitellaan että ne voidaan hävittää
kieltämällä!
Vain entinen ja nykyinen kommunisti voivat olla
niin idiootteja että luulevat hallitsevansa
yleistä mielipidettä määräilemällä.
Eniten minua NAURATTAA Raineston RAUKAN hurahta-
minen kotimaataan ryöstävien ryöstökapitalistien
käsikassaraksi.
Rainesto on enemmän sairas kuin kommunisti.
Valitettavasti. - komitean
puheenjohtajaa haastateltiin eilen mielenilmauksen aikana (MTV 3:n kymmenen uutisissa näytettiin).
Siinä toimittaja kysyi että: "jos tämä asia on kansalle niin tärkeä, niin miksi täällä ei ole juuri ketään osoittamassa mieltään?"
Antifasistisen komitean puheenjohtajan vastaus: "öö.... tuota minä en kommentoi"
Kertoisiko vähän miten suomalaiset suhtautuvat tuollaiseen Viro-Venäjä-historia höyryämiseen. Raineisto täällä palstalla on ihan kikkeli pystyssä, kun kuvittelee että tästä alkaa hirveä taistelu äärivasemmiston ja äärioikeiston välillä, vaikka tosiasiassa 99,99% suomalaisista mielenilmaus ei liikuta millään tavalla. Nasheja, Yövartijoita, ja suomalaisia komuja mielenilmaukseen osallistui huimat 15 yhteensä. Lapualaisia sen sijaan aivan valtava massa, jopa 4.
Molemmat ryhmät leimattiin naurunalaisiksi, eikä kukaan yleisöstä ottanut heidän juttujaan tosissaan. Eniten paheksuntaa herättivät mielenosoituksiin osallistuneet suomalaiset, jotka saarnasivat Nashien puolella.
Kuten tiedotusvälineet ovat osanneet kertoa, mielenilmaus meni mönkään, eikä aiheuttanut suomalaisissa juuri minkäänlaista mielenkiintoa. Voivathan kommunistit saarnata siitä täällä palstalla vaikka maailman tappiin asti (Suomessa on mielipiteen vapaus), mutta sen saarnan tulokset jäävät aika laihoiksi:)ilmeisestikään et.
Mielenosoituksen kannanotot ja motiivit selviävät hyvin Suomen antifasistisen komitean sivuilta. Siksi ne on nyt helposti luettavissa myös tällä listalla. Onko niissä jotain mitä et hyväksy?
Mielenilmaus oli fasismia vastaan, vähemmistön sortoa vastaan, rotuhygieniaa vastaan, venäläisten sortoa vastaan Virossa, historian vääristelyä vastaan eli tieteen puolesta myös historiaa kirjoitettaessa.
Mikä noista ei sinulle kelpaa...?? Onko tuossa joku asia joka ei kelpaa Suomen kommunisteille, kerrohan?
On myös merkittävää, että mielenilmaus sai tukea Simon Wiesentahl keskukselta. Onko nyt niin, että Suomen oikeisto ei ota tuota tulkea vastaan, vaan asettautuu avimesti fasistien leiriin. Ainakin uutisalähetyksistä voisi niin päätellä.
Lisäksi tulee huomata, että olin mukana, kun osoitetiin mieltä Israelin lähetystön edessä Israelin palestiinalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa vastaan. Silloinkin olin siis fasismia vastaan. Olen myös vaatinut julkisesti Israelin johtoa Haagiin, kansanväliseen tuomioistuimeen tuomittavaksi.
Johdonmukaisuus Ihmisoikeusasioissa ei ole mukana oikeiston linjauksissa, mutta ne ovat sitä minun linjauksissa.
On hyvin vaikeaa ymmärtää asioita, jos ei osaa niitä purkaa alkutekijöihinsä. Sama ongelma on Suomen oikeuslaitoksella, oikeistolla, fasisteilla ja muilla rajoittuneilla.
Abstarahointi prosessointi auttaa kummasti, kuten myös dialektisen ja historiallisen metodin hallinta. Totuus löytyy paljon helpommin ja paljon varmemmin.
Huomioikaa myös, että dosentti Bäckmann oppettaa oikeustiedettä, joten me antifasisti osaamme olla objektiivisia myös itseääme kohtaan, jos huomaat yhtäläisyyksiä oikeuslaitoksen ja tämän suhteen.- fasismia vastaan?
hannu_rainesto kirjoitti:
ilmeisestikään et.
Mielenosoituksen kannanotot ja motiivit selviävät hyvin Suomen antifasistisen komitean sivuilta. Siksi ne on nyt helposti luettavissa myös tällä listalla. Onko niissä jotain mitä et hyväksy?
Mielenilmaus oli fasismia vastaan, vähemmistön sortoa vastaan, rotuhygieniaa vastaan, venäläisten sortoa vastaan Virossa, historian vääristelyä vastaan eli tieteen puolesta myös historiaa kirjoitettaessa.
Mikä noista ei sinulle kelpaa...?? Onko tuossa joku asia joka ei kelpaa Suomen kommunisteille, kerrohan?
On myös merkittävää, että mielenilmaus sai tukea Simon Wiesentahl keskukselta. Onko nyt niin, että Suomen oikeisto ei ota tuota tulkea vastaan, vaan asettautuu avimesti fasistien leiriin. Ainakin uutisalähetyksistä voisi niin päätellä.
Lisäksi tulee huomata, että olin mukana, kun osoitetiin mieltä Israelin lähetystön edessä Israelin palestiinalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa vastaan. Silloinkin olin siis fasismia vastaan. Olen myös vaatinut julkisesti Israelin johtoa Haagiin, kansanväliseen tuomioistuimeen tuomittavaksi.
Johdonmukaisuus Ihmisoikeusasioissa ei ole mukana oikeiston linjauksissa, mutta ne ovat sitä minun linjauksissa.
On hyvin vaikeaa ymmärtää asioita, jos ei osaa niitä purkaa alkutekijöihinsä. Sama ongelma on Suomen oikeuslaitoksella, oikeistolla, fasisteilla ja muilla rajoittuneilla.
Abstarahointi prosessointi auttaa kummasti, kuten myös dialektisen ja historiallisen metodin hallinta. Totuus löytyy paljon helpommin ja paljon varmemmin.
Huomioikaa myös, että dosentti Bäckmann oppettaa oikeustiedettä, joten me antifasisti osaamme olla objektiivisia myös itseääme kohtaan, jos huomaat yhtäläisyyksiä oikeuslaitoksen ja tämän suhteen.Osaatko nyt sanoa että missä maassa Euroopassa on vielä fasismia?? Missä maassa on vielä rotuhygieniaa havaittavissa???? (ei ainakaan Euroopassa tällaisia löydy) Katsoitko taannoin sellaisen ohjelma sarjan tv:stä kuin Kamrat-Eesti?
Siinä haastateltiin suurta joukkoa virolaisia, ja viron venäläisiä. Virolaisten ja venäläisten yhteistelo onnistuu Virossa yleisesti todella hyvin. Ongelmia aiheuttavat vain sellaiset erillisissä venäläisissä yhteisöissä asuvat (kaupungeissa ja kylissä Viron ja Venäjän rajan lähellä), jotka ovat joskus neuvostoaikana muuttaneet Viroon, eivätkä ole koskaan viitsineet opetella Viron kieltä. Heillä ei ole koskaan ollut tarvetta opetella Viron kieltä, koska he ovat saaneet yhteisöissään kaikki palvelut Venäjän kielellä. Nyt jotkut heistä sitten ihmettelevät ja valittavat kun eivät saa Viron kansalaisuutta (suurin osa on elämäänsä tyytyväisiä vaikka heillä ei olekaan Viron kansalaisuutta). Tätä jotkut venäläiset kiihkonationalistit pitävät sortona venäläisiä vastaan.
Oletko ikinä miettinyt että kukahan tässä nyt mahtaa sitä historiaa vääristellä?? No eipä sillä ole väliä mitä mieltä sinä olet, sillä kuitenkin mielenosoituksessa voittajana selvisi virolainen tulkinta historiasta, eli se tulkinta joka historian kulusta vallitsee Euroopassa ja koko maailmassa yleisesti, jopa Venäjän virallisessa historian kirjoituksessa. Tästä uutisoi mm. tämänpäiväinen sanomalehti Karjalainen.
kyllä te olette säälittäviä... - T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
ilmeisestikään et.
Mielenosoituksen kannanotot ja motiivit selviävät hyvin Suomen antifasistisen komitean sivuilta. Siksi ne on nyt helposti luettavissa myös tällä listalla. Onko niissä jotain mitä et hyväksy?
Mielenilmaus oli fasismia vastaan, vähemmistön sortoa vastaan, rotuhygieniaa vastaan, venäläisten sortoa vastaan Virossa, historian vääristelyä vastaan eli tieteen puolesta myös historiaa kirjoitettaessa.
Mikä noista ei sinulle kelpaa...?? Onko tuossa joku asia joka ei kelpaa Suomen kommunisteille, kerrohan?
On myös merkittävää, että mielenilmaus sai tukea Simon Wiesentahl keskukselta. Onko nyt niin, että Suomen oikeisto ei ota tuota tulkea vastaan, vaan asettautuu avimesti fasistien leiriin. Ainakin uutisalähetyksistä voisi niin päätellä.
Lisäksi tulee huomata, että olin mukana, kun osoitetiin mieltä Israelin lähetystön edessä Israelin palestiinalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa vastaan. Silloinkin olin siis fasismia vastaan. Olen myös vaatinut julkisesti Israelin johtoa Haagiin, kansanväliseen tuomioistuimeen tuomittavaksi.
Johdonmukaisuus Ihmisoikeusasioissa ei ole mukana oikeiston linjauksissa, mutta ne ovat sitä minun linjauksissa.
On hyvin vaikeaa ymmärtää asioita, jos ei osaa niitä purkaa alkutekijöihinsä. Sama ongelma on Suomen oikeuslaitoksella, oikeistolla, fasisteilla ja muilla rajoittuneilla.
Abstarahointi prosessointi auttaa kummasti, kuten myös dialektisen ja historiallisen metodin hallinta. Totuus löytyy paljon helpommin ja paljon varmemmin.
Huomioikaa myös, että dosentti Bäckmann oppettaa oikeustiedettä, joten me antifasisti osaamme olla objektiivisia myös itseääme kohtaan, jos huomaat yhtäläisyyksiä oikeuslaitoksen ja tämän suhteen.99,99999 prosenttia fasismin vastustajiin.
Rainesto on taas nähnyt periskoopin pytyssä ja
riehaantunut siitä pahemman kerran.
Mielenilmaus oli sanan- ja julkaisun vapauden
täydellistä ymmärtämättömyyttä.
Simon Wiesenthal vainaa olisi tuominnut myös
stalinin vainot.
Rainesto kieltää ne. Kommunismin aikaan saannok-
sina.
Siinä on Simonin ja sinun välinen ero.
Toisella on homma hanskassa ja toinen näkee
unia leireistä johon kärräisi demareita ja
muita puolueita äänestävät kansalaiset.
Olet paskalle haiseva limanuljaska.
Henkisesti. hannu_rainesto kirjoitti:
ilmeisestikään et.
Mielenosoituksen kannanotot ja motiivit selviävät hyvin Suomen antifasistisen komitean sivuilta. Siksi ne on nyt helposti luettavissa myös tällä listalla. Onko niissä jotain mitä et hyväksy?
Mielenilmaus oli fasismia vastaan, vähemmistön sortoa vastaan, rotuhygieniaa vastaan, venäläisten sortoa vastaan Virossa, historian vääristelyä vastaan eli tieteen puolesta myös historiaa kirjoitettaessa.
Mikä noista ei sinulle kelpaa...?? Onko tuossa joku asia joka ei kelpaa Suomen kommunisteille, kerrohan?
On myös merkittävää, että mielenilmaus sai tukea Simon Wiesentahl keskukselta. Onko nyt niin, että Suomen oikeisto ei ota tuota tulkea vastaan, vaan asettautuu avimesti fasistien leiriin. Ainakin uutisalähetyksistä voisi niin päätellä.
Lisäksi tulee huomata, että olin mukana, kun osoitetiin mieltä Israelin lähetystön edessä Israelin palestiinalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa vastaan. Silloinkin olin siis fasismia vastaan. Olen myös vaatinut julkisesti Israelin johtoa Haagiin, kansanväliseen tuomioistuimeen tuomittavaksi.
Johdonmukaisuus Ihmisoikeusasioissa ei ole mukana oikeiston linjauksissa, mutta ne ovat sitä minun linjauksissa.
On hyvin vaikeaa ymmärtää asioita, jos ei osaa niitä purkaa alkutekijöihinsä. Sama ongelma on Suomen oikeuslaitoksella, oikeistolla, fasisteilla ja muilla rajoittuneilla.
Abstarahointi prosessointi auttaa kummasti, kuten myös dialektisen ja historiallisen metodin hallinta. Totuus löytyy paljon helpommin ja paljon varmemmin.
Huomioikaa myös, että dosentti Bäckmann oppettaa oikeustiedettä, joten me antifasisti osaamme olla objektiivisia myös itseääme kohtaan, jos huomaat yhtäläisyyksiä oikeuslaitoksen ja tämän suhteen.perustaa antikommunistinen komitea kuin antifasistinen. Komut täällä vielä sinnittelevät mutta fasisteja ei ole näkynyt enää kymmeniin vuosiin.
- virolaisittain
virolais-venäläinen dialogi muutui virolais-suomalaiseksi monologiksi. Venäläiset kärsivät sekä Stalinin vainoista että Hitlerin hirveyksistä ihan tarpeeksi. Me emme suostu syntipukiksi. Me emme suostu hajoamaan moneksi kymmeneksi pikkuvaltioksi, me haluamme laulaa laulujamme omalla kielellämme ,kuten virolaisilla "miehitetyssä" Virossa on ollut tapana ja "miehittäjät" jopa tukivat näitä tilaisuuksia, missä kymmeniä tuhansia virolaisia kuorossa lauloivat vironkielellä. Eikä siinä mitään pahaa ole, jos demokraattisen valtion vähemmistö haluaa säilyttää oman identiteetin. Muuten se valtio ei ole demokraattinen ja teillä ei ole mitään opetettavaa venäläisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062501Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321433
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141423- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011134Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938