kansainvälinen

rantautuu myös suomeen, sanoi peruukkipää äsken radiossa. vaan minusta syypää suomen kuntien taantumaan on hoitohenkilökunnan järjettömät palkankorotukset! mistä kunnat semmoisia maksaisisvat, kun muut tulot tippuvat ja ne neiti-tietävät ja rouva-kaikkitietävät ovat olevinaan niiden korotusten arvoisia?
ennen palkkaneuvotteluja he valittivat, kuinka nääntyvät työtaakan alle. kun heille sitten tarjottiin normaalia palkankorotusta ja luvattiin lisäkäsiä avuksi, niin eihän se kelvannut. yhtäkkiä raha korvasikin kaiken sen nääntymisen ja työtaakan!!!????? mihin ne katosivat taikaiskusta?
ainakaan noilla työntekijöillä ei ole mitään saumaa enää valittaa työtaakastaan tai vaatia lisätyövoimaa nyt, kun he eivät sitä ajoissa huolineet.
sanoin jo silloin, että tämä tilanne on edessä ja ihmettelin, miten maan johtoporras ei muka sitä näe, kun sen näkee tavallinen tallaajakin.
vaan nytpä saavat syödä omaa lääkettään, kun heitä (hoitoväkeä) kohta irtisanotaan ja uusia filippiiniläisiä aletaan jäljelle jääneiden avulla oppisopimuskouluttaa. siinähän palkka on pienempi pitkän aikaa, kunnat säästävät ja saavat hoitohenkilökuntaa, joka jo lapsena opetetaan kunnioittamaan vanhuksia ja sairaita. joten tulossa on uusi hoitohenkilöstö, joka ei syötä vanhuksille nappeja naamaan saadakseen heidät hiljaisiksi ja itse laiskotella, jätä samoihin vaippoihin, viitsi ulkoiluttaa, tiuski, unohda syöttää yms.
tervetuloa filippiiniläiset! :)))))))
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taantuma kirjoitti:

rantautuu myös suomeen, sanoi peruukkipää äsken radiossa. vaan minusta syypää suomen kuntien taantumaan on hoitohenkilökunnan järjettömät palkankorotukset! mistä kunnat semmoisia maksaisisvat, kun muut tulot tippuvat ja ne neiti-tietävät ja rouva-kaikkitietävät ovat olevinaan niiden korotusten arvoisia?
ennen palkkaneuvotteluja he valittivat, kuinka nääntyvät työtaakan alle. kun heille sitten tarjottiin normaalia palkankorotusta ja luvattiin lisäkäsiä avuksi, niin eihän se kelvannut. yhtäkkiä raha korvasikin kaiken sen nääntymisen ja työtaakan!!!????? mihin ne katosivat taikaiskusta?
ainakaan noilla työntekijöillä ei ole mitään saumaa enää valittaa työtaakastaan tai vaatia lisätyövoimaa nyt, kun he eivät sitä ajoissa huolineet.
sanoin jo silloin, että tämä tilanne on edessä ja ihmettelin, miten maan johtoporras ei muka sitä näe, kun sen näkee tavallinen tallaajakin.
vaan nytpä saavat syödä omaa lääkettään, kun heitä (hoitoväkeä) kohta irtisanotaan ja uusia filippiiniläisiä aletaan jäljelle jääneiden avulla oppisopimuskouluttaa. siinähän palkka on pienempi pitkän aikaa, kunnat säästävät ja saavat hoitohenkilökuntaa, joka jo lapsena opetetaan kunnioittamaan vanhuksia ja sairaita. joten tulossa on uusi hoitohenkilöstö, joka ei syötä vanhuksille nappeja naamaan saadakseen heidät hiljaisiksi ja itse laiskotella, jätä samoihin vaippoihin, viitsi ulkoiluttaa, tiuski, unohda syöttää yms.
tervetuloa filippiiniläiset! :)))))))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu