Lahjavero

Luulimme, että voisimme vähän suunnitella perintöasioita etukäteen ja ilahduimme hallituksen päätöksestä verovapauttaa alle 20 000 euron lahjan rintaperilliselle. Vielä lakimieskin laatiessaan lahjakirjaa näin luuli. Nyt sain sitten toista tonnia maksettavaa pienestä pläntistä keskellä ei mitään. Eipä kuulemma koskenutkaan verovapaus elossa olevien antamia lahjoja vaan kuolleilta saatuja. Hiphurraa kun kiitin mielessäni verottajaa ja hallitusta. Onko todella näin, että ihmisiä voidaan harhauttaa tekemään tällaisia hölmöyksiä ja tätä lahjaahan voidaan vielä isän kuoleman jälkeen verottaa toiseen kertaan kertoi verottaja tänään. Voisiko lahjan peruuttaa??
5442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sitä lakimiestäkin vähän kovistella. Itse en ole muuta kuvittellutkaan kuin, että perintöveron alaraja nousi rintaperillisillä 20000e. Ennakkoperintökin on asia erikseen.Itsekin kirjoitat että lahjakirja laadittiin lakimiehellä. Ennakkoperintöä eikait jaeta lahjana kenenkään mielestä? Lahjana annettu verotetaan lahjana.

Äänestä

En ole kuullutkaan, että kuollut henkilö voisi antaa lahjan. Kyllä se silloin on perintö.

Äänestä

Verottoman lahjan yläraja on 3999 €, se oli ennen 3399 €. Tällaisen lahjan voi antaa kelle hyvänsä kolmen vuoden välein ilman veroseuraamuksia.
Tuo 20000 € koskee vain perintöjä. Ennakkoperintöä verotetaan aina kuten lahjaa. Lopullisessa perinnönjaossa ennakkoperinnön arvo sisällytetään sinun perintöosasi arvoon ja nyt maksamasi vero vähennetään perintöverostasi.

Perintöasioita kannattaa suunnitella, mutta vaihda lakimiestä sellaiseen, joka ei luule vaan ottaa selvää.
Tuon 3999 € arvosta voi kumpikin vanhemmistasi siis lahjoittaa kolmen vuoden välein, yhteensä 7998 €. Verottajalle noita ei tarvitse erikseen ilmoittaa, jos eivät kysy.

Jos olet tehnyt verottajalle ilmoituksen saamastasi lahjasta ja saanut jo päätöksen, ei peruuttaminen taida enää onnistua. Omistusoikeus on siirtynyt lahjakirjalla ja homma on sitä myöten selvä.

Äänestä

Näinhän se on, että kyllä se verottaja aina keksii keinot ottaa omansa. Nämä verohuojennukset ovatkin tietysti suunnattu sellaisille, joilla on huippujuristit. Osaavat kiertää veroja. Se lohtu tosiaan on,ettei joudu perintöveroja enää maksamaan. Tosin verottaja sanoi,että jos meitä olisi muita lapsia niin voisi katsoa minun saaneen ylimääräistä hyötyä ja siitä voisi vielä verottaa lopullisessa perintöverotuksessa. "Onneksi" olen ainoa lapsi!

Äänestä
  • No ei siihen mitään huippujuristia tarvita, normaali sisälukutaito riittää.

    "Ennakkoperintö" on lahja ja verotetaan lahjana.

    En kyl maksais tolle juristille pennin latia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielummin ilman lahjaa kirjoitti:

Luulimme, että voisimme vähän suunnitella perintöasioita etukäteen ja ilahduimme hallituksen päätöksestä verovapauttaa alle 20 000 euron lahjan rintaperilliselle. Vielä lakimieskin laatiessaan lahjakirjaa näin luuli. Nyt sain sitten toista tonnia maksettavaa pienestä pläntistä keskellä ei mitään. Eipä kuulemma koskenutkaan verovapaus elossa olevien antamia lahjoja vaan kuolleilta saatuja. Hiphurraa kun kiitin mielessäni verottajaa ja hallitusta. Onko todella näin, että ihmisiä voidaan harhauttaa tekemään tällaisia hölmöyksiä ja tätä lahjaahan voidaan vielä isän kuoleman jälkeen verottaa toiseen kertaan kertoi verottaja tänään. Voisiko lahjan peruuttaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu