Filmin kehittäminen itse

Tässä juuri paljastui, että mummulasta löytyy kuulemma pieni keittokomero (jonka olemassa olosta en edes aiemmin tiennyt :D ), jota mm. täti on käyttänyt nuorempana valokuvien kehittämiseen. Häneltä löytyy edelleen vanha 70-luvun kamera, jolla on tuolloin kuvannut ja kehittänyt mustavalkoisia kuvia itse.

Nyt tässä ruvettiin miettimään, että jos tuota kehitystä haluaisi itse tehdä tänä päivänä niin kaikki välineet siihen löytyy muuten, mutta mistähän mahdollisesti voisi saada hankittua noita litkuja sekä sitä itse paperia, jolle tuo kuva sitten kehitetään? Mitään hyviä linkkejä, esim. verkkokauppoihin joissa noita olisi myynnissä. Ei haittaa jos joutuu tilaamaan ulkomailtakin asti.
21265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Eli käväisinpä tuolla kiertelemässä valokuvausliikkeitä ja sieltähän niitä sitten löytyikin. Kiitokset linkistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mistä aineet? kirjoitti:

Tässä juuri paljastui, että mummulasta löytyy kuulemma pieni keittokomero (jonka olemassa olosta en edes aiemmin tiennyt :D ), jota mm. täti on käyttänyt nuorempana valokuvien kehittämiseen. Häneltä löytyy edelleen vanha 70-luvun kamera, jolla on tuolloin kuvannut ja kehittänyt mustavalkoisia kuvia itse.

Nyt tässä ruvettiin miettimään, että jos tuota kehitystä haluaisi itse tehdä tänä päivänä niin kaikki välineet siihen löytyy muuten, mutta mistähän mahdollisesti voisi saada hankittua noita litkuja sekä sitä itse paperia, jolle tuo kuva sitten kehitetään? Mitään hyviä linkkejä, esim. verkkokauppoihin joissa noita olisi myynnissä. Ei haittaa jos joutuu tilaamaan ulkomailtakin asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu