kuin on patiotilannekin. Me emme selviä lamasta ilman patioiden remontointia, fantastista yliopistouudistusta ja lisääntynyttä kaverimäärää. Mutta lohtuna..
Meillä Suomessa on onneksi sillä tavalla hyvä tilanne, ettei meidän juurikaan tarvitse huolehtia sellaisista asioista mistä muut maat huolehtivat kuten taloudesta, velanotosta, työttömyydestä ja yritysjohtajien ylisuurista bonuksista. Meillä on varaa ajatella patioita ja kavereita tässä tilanteessa. Onneksi meillä on valtion asioita hoitamassa ihminen, joka niin selväjärkisesti ja isänmaallisestä näkee Suomen syvimmät ongelmat.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kaverit lisääntyy, ystävät kaikkoaa
Toisaalta ei meidän kaveritilanne ole huolestuttava.Mitä enemmän voimme puristaa köyhiä, sen enemmän meillä kaveritilanne helpottaa.Patiotilannekin on paranemaan päin, sillä suuri johtajamme nostaa köyhille veroja.Toivotalkoot panemme käyntiin, kun lumet sulavat.Meillä on paljon aitojenmaalauksia.Meillä on tunnetusti tahtotila fantastisella pohjalla.