Saatana jos demari saa sakset, niin tuhoa syntyy vähäosaisille. Pitäkää hyvät ihmiset huoli, ettei demarit tule koskaan hallitukseen, vaikka tuskinpa sivistyvässä maailmassa enää sitä pelkoa onkaan.
Mutta tyhmimmätkin huomioikaa tämä varoitus.
Eläkkeennekään ei nouse silloin ikinä, eikä koskaan leikata suureläkkeitä, joita nykynuoriso joutuu makselemaan hautaansa asti, itse menettäen omaa eläkettään.
Eläkekatto se on muissakin maissa. Samoin mikään muu maa kuin DEMARI-SUOMI EI OLE ANANTANUT LUPAA OPTIOROSVOTA ENERGIALLA YHTEISKUNTAA KÖYHIEN KÄRSIMYKSEKSI,
SAMOIN MENEE KUNTIEN RAHAT ÖKYROSVOJEN PERSEESEEN. SÄHKÖNSÄ NEKIN JOUTUVAT MAKSAMAAN.
Demarit pitävät köyhyyttä tahallisesti yllä, jotta heillä olisi äänestäjiä.
DEMARIT OVAT ÖKYROSVOJEN KÖYHIEN KUSETUSSIIPI, JA YHTEISKUNNAN SYÖPÄ.
Puolueilta pitää poistaa valtion tuet, niin demarit kuihtuu siihen.
Nythän SAK pakkoryöstää sellaisiltakin, jotka eivät demareita kannata,ja syytää rahat demuille. Onneksi on loimaanliitto olemassa samoin eduin halvemmalla.

Vastaukset 4
Vanhimmat
korruptiota!!??? Ei toimivaa hallitusta!!!!Vaihtoehtona on vain Somaleita.
SAATANA JOS KOLMANNEN KERRAN PORVARI HALLITUS NIIN TULIS SELLANEN LAMA ETTÄ EI NOUSTAIS IKINÄ
Sehän olisi vain hyväksi Suomen taloudelle.
Antaisko demarit porvarien rahaa muka työtä tarvitseville?
Mitä hyvää sossut on koskaan saanu aikan?
Ei mitään.
jäänmurtajalakkoja, jottei tavarat kulje.
Kuljetusalan lakkoja jottei tavarat kulje.
Ahtaajien lakkoja jottei tavarat kulje.
tuotantolaitoksien lakkoja, jotta tavaraa ei tulisi.
Paperialan lakkoja, joista tuhansien miljonien seisokkimenot.
Otk varasti ihmisten rahat.
Lipponen leikkasi kaikkein vähäosaisimmilta.
JNE.JNE.
Sossut on yhteiskunnan syöpä.
Sossut on sijoituksillaan ja ilman ostamisillaan hupuloineet Suomen rahoja kaikkein eniten ulkomaille.
Sossut ovat vain rikastuttaneet SAK:ta omaa emäänsä ja imisäsikaansa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000042720054