Olen ihastunut veljeni lapsuudenkaveriin

Olen keski-ikäinen nainen ja olen ihastunut veljeni lapsuudenkaveriin. Varhaisnuoruudessani (josta on n. 30v), tuo nykyinen ihastukseni kohde kävi kotonamme isoveljeni luona aika harvoin, muistaakseni vain joitakin kertoja. Kaiketi veljeni kävi enemmän hänen luonaan, sillä perheemme oli iso ja yksityisyyttä sai hakemalla etsiä.

Asuimme samassa pihapiirissä. Silloin ei minulla ollut tunteita tuota nuorta poikaa kohtaan ja ikäeroakin oli silloin kamalan paljon - parisen vuotta.

Noin 5 vuotta sitten tapasin tuon veljeni lapsuudenaikaisen kaverin ensimmäisen kerran sitten lapsuuteni ja se tapahtui täysin odottamattomassa tilanteessa. Hänet nähdessäni lapsuuteni maisema avautui siinä samassa kipuineen iloineen silmieni eteen. Kysyin oliko se todella hän ja niin hän hymyillen myönsi olevansa juuri hän. Emme kuitenkaan jutelleet sen enempää.

Näimme samoissa ympyröissä vielä muutaman kerran, jonka jälkeen en enää häntä nähnyt, kunnes viime syksynä näin hänet jälleen pitkästä aikaa, samankaltaisissa ympyröissä kuin edellisilläkin kerroilla. Tervehdimme, emme muuta, mutta samalla koin ihastuksen nostavaan päätään sydänalassani. Hämmästyin tunnetta, mutta niin vain kävi, tunne oli lahjomaton.

Toivoin jälleen pian näkeväni hänet, mutta sain odottaa seuraavaa kohtaamista puoli vuotta. Näin hänet viime viikolla. Kun näin hänet ja katseemme kohtasivat, olin kypsää kauraa ja valtava ihastuksen hymy levisi kasvoilleni, jonka yritin salata muulta väenpaljoudelta. Myös hän hymyili. Tervehdimme toisiamme kaukaa, emmekä nytkään päässeet keskustelemaan, vaikka olin päättänyt ottaa härkää sarvista kiinni, jos hänet tapaisin.

Mahdollisesti näen hänet jälleen reilun viikon päästä, jos vain pääsen lähtemään tilaisuuteen, jossa tiedän hänen olevan mukana. Olen kummastellut häntä kohden kasvavaa lämmintä tunnetta sisälläni, vaikken tiedä miehestä käytännössä mitään. Sormusta en ole nähnyt hänen sormessaan, niin kuin sitä ei ole omassanikaan. Uskon, että koska tunteeni on häntä kohtaan näinkin vahva, täytyy se olla sitä hänelläkin minua kohtaan. Niin ihastus- ja rakkausasiat yleensä menevät.

Tilanne on erikoinen siksi, koska hän on ja tulee aina olemaan veljeni lapsuudenaikainen kaveri. Tämä on faktaa, vaikkeivät he enää olisi kavereita. En tiedä heidän nykytilannetta lainkaan. Häntä lähestyminen on ison kiven takana. En osaa lähestyä häntä luontevasti. Miehiin tutustuminen ei ole tuottanut minulle aiemmin näin suuria ponnistuksia. Olen kiinnostunut hänestä, mutta samalla olen kipsissä. Tahtoisin jutella hänen kanssaan, mutta samalla minulla on lapsellinen tunne siitä, että entä jos hän kertookin kaiken veljelleni..! Kertakaikkisen superlapsellista. Pitkä aika tapaamisten välillä saa kaipaamaan häntä entistä enemmän.

En pahastuisi, jos joku kommentoisi. Kiitos.