En seuraa jatkuvasti näitä "koivuspalstoja", joten olisin kysynyt, miksi Ari Koivusella on nyt keikkatauko? Onko kyseessä ihan loma-loma ennen kesää vai tekeekö AK-bändi jotain materiaalia uudelle levylle vai onko joku "kriisi"?
Miksi on
keikkatauko?
241180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
No et todella seuraa yhtään Arin kuulumisia. Arin tämä vuosi on Amoralin ja nyt Amoral harjoittelee tiiviisti tulevaa keikkaputkea varten, keikat aloitetaan heti levyn ilmestyttyä toukokuussa.
Ari Koivunen -bändi lähtee sitten käsitykseni mukaan ensi vuonna taas tiiviimmin keikkailemaan. Tokihan yksittäisiä keikkoja saattaa tulla tällekin vuodelle.
että molemmat bändit keikkailee yli kesän ja Becomingkiertue jatkuu syksyyn. Amoralin keikat menevät edelle jos tulee päällekkäisyyksiä. AK tekee kolmannen levyn jonka aikataulusta ei ole ilmoitettu muuta kuin että menee aikaisintaan ensi syksyyn ennen kuin edes aloittavat. AKlla on nyt keikkatauko johtuen bändin jäsenten muista sitoumuksista sekä Arin treenitauosta Amoralin kanssa. Pelisäännöt vaikuttaa olevan olemassa ja asiat varmaan kehittyy tilanteen mukaan niinkuin niillä usein on tapana.
loppuun saakkaa, jonka jälkeen on muutaman kuukauden keikkatauko.
Nyt on kuitenkin kyse vuodesta 2009...
viime vuonna eli turhaan hämmennät. Becoming kiertueesta on virallisesti tiedotettu että se jatkuu ens syksyyn. Keikkojen määrät ja paikat riippuu siitä miten se saadaan sovitettua Amoralin kuvioihin.
Päivitetty, ja itse ainakin käsitin niin, että Becoming-kiertueen tänä keväänä alkanut TOINEN OSA jatkuu marraskuun loppuun saakkaa.
Popgeen sivuilla ei nimittäin enää lue mitään siitä, että Becoming jatkuu ensi syksyyn.
"Becoming-albumin kiertue jatkuu marraskuun loppuun saakka, jolloin yhtye siirtyy parin kuukauden keikkatauolle. Kiertueen toinen osa starttasi tammikuussa 2009. "
-Suora lainaus Popgeen sivuilta.
kiusallinen tilanne, kun keikkoja ei voi myydä, kun Amoralin keikkamyyjä panttaa omaa keikkamyyntiään.
jatkaa tien päällä kesän loppuun asti, mutta kuten huomaatte, teksi on otettu pois, ja tilalle on vaihdettu lause, jonka mukaan kiertue jatkuu marraskuun loppuun asti.
Eli missään ei ole tiedotettu virallisesti, että Becoming-kiertue päättyisi syksyyn.
Tuo "kiertue jatkuu marraskuun loppuun asti" on ollut sivuilla viime syksystä asti ja se nimenomaan tarkoittaa 2008 vuoden marraskuuta.
Ainoa lause mikä sieltä on otettu pois on "jatkaa tien päällä kesän loppuun asti" koska nyt siellä lukee vain "Kiertueen toinen osa starttasi tammikuussa 2009."
En usko, että montaakaan AK-keikkaa on tänä vuonna, mutta olemme varmasti paljon viisaampia kunhan Amoralin keikat julkaistaan.
panttaa? Vaikka sä et tietäiskään, niin luulempa että tieto keikkamyyjien kesken kulkee...
taas mahtavaa päästä keikalle katsomaan ja kuuntelemaan Aria!
jomman kumman bändin keikalle,mieluiten OTR
esim.!
jos on ihan pakko johonki keikal päästä. itel ei oo akuuttii tarwet mut kesäl on muutamaan härdelliin pakko päästä ja tulee moraalitki warmaan tsekattuu useempaanki kertaan.
kiinosta yhtään muut bändit!
kunnes tulee tsenssi ;)))
itteeni kiinnostaa noin satakunta bändii mut läheskään kaikkien keikoil ei oo asiaa ja osa on jo soittelemas jossai ikuisuuksis mut musahan elää.
tilanteessa vähän huolestunut...
lähes kaikkee ja saattaa yllättyy mist kaikest woi diggaa. se et diggaa jostain ja kuuntelee muit ei oo pois silt yhdelt waan päinwastoin saa musaan laajempaa käsityst. ite jos oon tykästyny johonki niin ei se siit oo muuttunu miksikään. päinwastoin on kyl käyny eli aluks en oo digannu ja sit yhtäkkii napsuu mut harwemmin niin. yleens joko diggaan tai en jo heti ekakuulemal. helppoo ku heinänuha.
loukkuun. ensimmäiselle bändille ei voi ottaa keikkoja
ennen kuin toisen bändin keikat on sovittu.
toiselle bändille ei voi ottaa keikkoja ennen kuin
ensimmäisen bändin keikkatauko loppuu...
pahemmin keikkoja asdgfgg
höpöhöpö pöhö.
ei se must oo loukos. keikkataukoo on muuten joillain bändeil wuosii et ei muutama kuukausi pitäis närästää;)))ootte waan tottuneet liikaan palweluun.
wiel ihan tarpeeks ilmesty et turha itkee etukäteen;)))
Halavatun papat laulaa kahen mopon loukusta ja velipoika joutu
kahen anopin loukkuun. ;))
waik kuus mopoo ku yhenkää anopin tosin jos ois makee mutsi morsiol niin wois sitäki koklaa ;)))