ei kerrokaan - kuten yleesnä luullaan - kahden viikon ryyppäämisestä ja sen aiheuttamista pelkotiloista. Jiin mukaan hän tapasi Rossossa yhden Nina-nimisen naishenkilön ja lähti sieltä Nalkalanpuistoon (siis Tampereella), jossa lehmuksen alla vissiin sitten tehtiin "Pyhä toimitus". Ja tästä yöstä kertoo kappale 15. yö..
15.yö
juusoko
3437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
eikös kyseessä ollut kaiken lisäksi H.Rinteen tyttöystävä ja jonkinlainen kosto?
Harri Rinteen tyttöystävä oli kyseessä, muttei varsinaisesti kosto.
Asioiden aikajärjestys on nimittäin sellainen, että Juicen ja kyseisen naisen yhteinen yö tapahtui jo aikanaan ennen kuin nainen ja Rinne alkoivat olla yhdessä.
Kun Juicen vaimolla ja Rinteella myöhemmin oli jonkin sortin romanssi, Juice vasta silloin kostoksi kertoi Rinteelle, että hänkin on aikanaan ollut Rinteen naisen kanssa.
80-luvulla kun virsikirjaa uudistettiin... tai siis uudistivat, en ollut mukana. Juicelta kysyttiin mielipidettä ja se oli hänestä ihan OK, jolloin toimittaja kysyi mitä mieltä hän olisi, jos joku alkaisi laulamaan 16.-yö. Siihen Juice vastasi... muistaakseni: "Mikäs siinä, jos vetää henkilökohtaisesti pidemmän putken kuin minä silloin."