Onneksi vartija voittaa aina! Eiku maahan ja kiinni!
Mies häiriköi kauppakeskus Columbuksessa Helsingin Vuosaaressa ja nujakoi hätiin tulleiden vartijoiden kanssa lauantaina.
Välikohtaus alkoi kauppakeskuksen Alkossa ja ruokakaupassa noin kello 13 iltapäivällä. Vuonna 1956 syntynyt mies käyttäytyi liikkeissä häiritsevästi ja paikalle kutsuttiin vartijat, jotka taluttivat miehen ulos.
Häirikkö löi vartijaa ja yritti lyödä vielä toisenkin kerran, mutta vartijat laittoivat miehen käsirautoihin ja kaatoivat hänet maahan. Mies sai lieviä vammoja ja hänet vietiin tarkistettavaksi sairaalaan.
Myös vartijat loukkaantuivat lievästi. Toinen vartijoista loukkasi kätensä, toiselle tuli naarmuja kaulaan ja kasvoihin. Häiriköinyttä miestä epäillään pahoinpitelystä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta

Vastaukset 12
Vanhimmat
ihan perusettiä näissä hommissa...
http://www.vartti.fi/artikkeli/d3ade05e-270f-4e9d-a5b2-88d690db292a
Kun näitä juttuja laitetaan tänne, olisi oikea tapa laittaa osuva otsikko, lyhyehkö lainaus itse jutusta, ja sen jälkeen linkki uutiseen. Jutussasi otsikko oli hyvä.
Itse uutisesta sanoisin että ei se sentään kai ihan jokapäiväistä ole että yli viisikymppinen henkilö alkaa kahdelle vartijalle vastaan tappelemaan. Columbus taitaa olla Turvatiimin paikka?
On kyllä G4S:n paikka!!! Jos siellä olisi tuhatiimi niin vartijat olisi juossut pakoon:):)
Taitaa Metrot olla kaikki G4S:n hallussa?
Ei nyt jokapäiväistä, mutta usein kuitenkin.
Kun näitä tilanteita tulee ja pitää raudoittaa niin millaset raudat on parhaat. Hankin omiksi raudoiksi saranaraudat ja ne on osoittautuneet toisinaan kömpelöiksi käyttää. Millaset olisi parhaat?
Ihan sama. Parhaimmat on ne perusraudat ketjuilla.
saranoita kun oppii käyttämään, niin ei halua enää ketjuihin vaihtaa
Raurat laitetahan ranteesihin lyämällä eikä aleta tuhraamahan. Näin ne menöö nopiasti eikä rikoollisesta oo vastahan panijaksi.
Saat olla hyvä ja käydä kokeilemassa tätä "turvatiimi juoksee pakoon"-teoriaasi Itäkeskuksessa. Voin vannoa, että luuttuavat sinulla lattiaa kuhan annat vain syyn ;)
Mielenkiintoinen kirjoitus, jos siellä olisi ollut tuhatiimi, niin olisi juosseet pakoon. Ensinnäkään et näytä osaavan kirjoittaa yrityksen nimeä oikein ja leimaat jonkun firman työntekijät huonommiksi kuin jonkun muun firman. Juuri tuollaista ajatusmallia viljelevät alan työntekijät syövät vartijoiden uskottavuutta. Samaa duunia täällä tehdään firmasta riippumatta ja niin kauan kun suoritteita arvioidaan yritysten nimien perusteella, niin mennään p....e edellä puuhun.
kun siellä näkyy olevan turva alan ammattilaisia, ni olette varmaan huomannut, että itäkeskus on jo hieman onnistunut siistimään mustalaisten nuorten koulutuksen, ja siirtämään sitä mm kolumbuksen kauppakeskukseen. Siellä mannenuoret opettelee esim. pyytämällä kiltin oloisia pari vuotta nuorempia kiristämällä esim ostamaan itselleen juotavaa.Ei iso rikos sinällään, mutta systeemi on ihan selkee. Olen sellaiset 30 vuotta seurannut tota ilmiötä, eikä ne nuoret sitä itse keksi. Sanokaa vaan rasistiksi ja vetäkää se natsikortti esille, mut kun toi jatkuu, on ihan turha odottaa meidän nuorison hyväksyvän vähemmistöjä. Tarttukaa asiaan.