Paavi on antanut sukupuolivalistusta afrikkalaisille, vaikka eihän Paavi niistä asioista voi kovin paljon tietää koska hän on poikamies.
Kaleva-lehden keskustelupalstalla ovat jotkut kovasti huolissaan lestadiolaisäideistä.
Väitetään, että lestadiolaisäidit voivat vaarantaa terveytensä kun he tekevät niin paljon lapsia.
Jos lääkäri sanoo lestadiolaiselle,että seuraavan lapsen tekeminen aiheuttaa äidin kuoleman, ei kukaan perheenisä halua luopua vaimostaan.
Varsinkin jos olisi vaarassa jäädä yksin seitsemän alaikäisen kanssa. Lisäksi tilannetta helpotaa paljon se, että Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja on luvannut pitää katseensa poissa lampaidensa makuukamarista.
Kaikkein ylimmän tuomarin näkövinkkelistä katsottuna olisi vaimon raskaaksi saattaminen lääkärin varoituksista huolimatta tappo, tapon yritys, jos vaimo jäisi henkiin. Jos tulevan vauvan kuolemanvaaraan saattamisesta olisi varoitettu, olisi asianlaita sama. Jos vakavia ongelmia ei ole, antakaamme lestadiolaisten lisääntyä kaikessa raihassa.
Lisäksi valitettavasti suuri osa näistä jälkeläisistä aikaa myöten liittyy tavallisten luterilaisten ryyppyporukoihin.
Kun lestadiolaisten terveysriskeistä puhutaan, ei meidän tule unohtaa sitä suurta perheenisien määrää, jota viina ei ole saanut tapettua. Kuinka paljon vauvoja on jäänyt henkiin aivan vain siksi kun heillä on ollut niin hyvä tuuri että ovat saaneet kasvaa lestadiolaisäidin kohdussa.
Paavin kanssa lestadiolaiset ovat samaa mieltä tässä ehkäisyasiassa, mutta Paavi on mennyt yli sen, mitä sanassa tästä asiasta neuvotaan.
Ehkäisystä sanassa puhutaan hyvin vähän. Jotakin voidaan päätellä kuitenkin siitä että Nooan pojat saivat jälkeläisiä vasta vedenpaisumuksen jälkeen. Olisi hyvä, että me ihmiset emme keksisi omia sääntöjä toisten noudatettavaksi.
Ehkäisykysymys !
4
251
Vastaukset
- vastaajat?
Tässähän oli vähän aikaa sitten vastauksia, niin mihin kummaan Bergeronnette ne hävitit?
"Tässähän oli vähän aikaa sitten vastauksia, niin mihin kummaan Bergeronnette ne hävitit?"
Tämän palstan moderointilinjassa. Keskusteluista tulee tynkiä kun luuta lakaisee ahkerasti viestejä pois keskusteluista. Monesti huomaa, että vilkaasta keskutelusta on tullut ykskaks tynkä, useita viestejä poistunut:(
- ryyppyporukoita
on muissakin yhteisöissä kuin vain luterilaisissa. Kyllä moni vapaiden suuntien valittukin tarttuu pulloon kun oikein alkaa pollaa pakottamaan. Kuka voi sanoa olevansa synnitön? En ainakaan minä.
- luterilainen & uskossa
"tavallisten luterilaisten ryyppyporukoihin."
Ihan kuin luterilaisuus tarkottaisi jumalattomuutta? Huomauttaisin tässä, että se että joku kuuluu kirkkoon, ei tee hänestä luterilaista. Niin että jätetäämpä se luterilaisten tuomitseminen suosiolla, sillä Herrahan kieltää tuomitsemasta.
"Olisi hyvä, että me ihmiset emme keksisi omia sääntöjä toisten noudatettavaksi."
Aivan, siksi ei ketään tulisikaan pakottaa synnyttämään väkisin, jos hän ei sitä tahdo.
Aika jännä että nämä ehkäisyä vastaan olevat ovat lähes poikkeuksetta olleet miehiä. Kas, ei osatakaan ajatella naisen näkökulmasta. Itselläni on synnyinvika, enkä tiedä voinko sen vuoksi saada koskaan lapsia vaikka niitä vuosien päästä voisin toivoakin. Ja vaikka tätä vikaa ei olisi, koen myös henkiset syyt yhtä painavina.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646205Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813856Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242841- 232380
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452272Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851322- 341281
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266