Lukekaa ja ajatelkaa.

Rarry

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmean aineen pois: ensteksi kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on estetty. Kun silmää kirjelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan… Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ”epäsivistyneet” ihmiset, heidän tietämättäkään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litran Fairyä?!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme. Mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläimillä testimenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa, joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide:ä, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostatte eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku-veljeidemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään julmuutta.

13

950

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ................

      On kivaa olla vege ja käyttää Oriflamen tuotteita. :) Ei tartte kärsiä omantunnon tuskia paitsi et eihän kaikilla taida ees olla omaatuntoa. :/

    • Sannervo

      Olen onnellinen siitä, että lääkäri osaa määrätä minulle oikeita lääkkeitä sairauteeni - kiitos eläinkokeiden. Olen onnellinen siitä, että voin huoletta ostaa kaupasta hygieniatuotteita ja tiedän niiden olevan vaarattomia minulle - kiitos eläinkokeiden. Olen onnellinen siitä, että mummoni selvisi hengissä lääkärin määrättyä hänelle eläimillä testaamattomia sydänlääkkeitä, hänen käytyä 4 perättäistä sydänleikkausta ja vaihdettuaan reseptin lääkkeisiin, jotka LUOJAN KIITOS on ensin testattu eläimillä.

      • minä minä minä

        Kunhan MINULLA on hyvin ja kivaa, ei muulla sitten olekaan mitään väliä.


      • --

        Rotat tai kanit EIVÄT ole pieniä ihmisiä. Eläinkokeet ovat epätarkempia kuin vaihtoehtoiset testausmenetelmät ja juuri sen takia vuosittain kuolee paljon ihmisiä virheisiin, jotka eläinkokeet aiheuttivat.


      • nöpö-löpö
        -- kirjoitti:

        Rotat tai kanit EIVÄT ole pieniä ihmisiä. Eläinkokeet ovat epätarkempia kuin vaihtoehtoiset testausmenetelmät ja juuri sen takia vuosittain kuolee paljon ihmisiä virheisiin, jotka eläinkokeet aiheuttivat.

        Kaikki meikki ja muut kosmetiikka ja pesuaineet jotka ovat testattu eläimillä voitais tunkee sinne mistä uloste tulee. MUTTA eläinkokeet joilla on testattu lääkkeet, ne minä hyväksyn, MUTTA vain ne tärkeimmät, en suosi että testataan juuri jotain laihdutuslääkettä tai hiuksien kasvua lisäävää lääkettä, MUTTA mahtavaa on kun on sydänlääkkeitä yms.! Kunhan nekin pysyvät omassa rajassaan, ei tarvitse jokaisen yhtiön alkaa testaamaan samaan tarkoitukseen tulevaa lääkettä. Nämä lääkkeet ovat pelastaneet monen ihmisen elämän ja hengen.


      • kusipää

        voisit olla onnelline lääkkeistäs jotka on testattu vittu vaikka ittelläs..
        pedofiilien esim noi pitäs käriä eikä eläinte
        vaisit ostaa muutenkin hygienia tuotteita kaupasta joka ei tue elinkokeita voisit ottaa ihan minkä purkin vaan mikä kätee osuu ja jos ton tosissas kirjotat ton niin sun mummos olis mun puolest voinu vaan delaa


      • kissakiikii
        kusipää kirjoitti:

        voisit olla onnelline lääkkeistäs jotka on testattu vittu vaikka ittelläs..
        pedofiilien esim noi pitäs käriä eikä eläinte
        vaisit ostaa muutenkin hygienia tuotteita kaupasta joka ei tue elinkokeita voisit ottaa ihan minkä purkin vaan mikä kätee osuu ja jos ton tosissas kirjotat ton niin sun mummos olis mun puolest voinu vaan delaa

        olen aivan samaa mieltä!!!!!!!! Ihmiset vois testata niitä lääkkeitä ja muita tuotteita ittelleen niin tulisi ainakin takuuvarma tulos eikä viattomat luontokappaleet kärsisi.


      • nöpö-löpö
        kissakiikii kirjoitti:

        olen aivan samaa mieltä!!!!!!!! Ihmiset vois testata niitä lääkkeitä ja muita tuotteita ittelleen niin tulisi ainakin takuuvarma tulos eikä viattomat luontokappaleet kärsisi.

        Haluisin vain kysyä että kun kaikki niin kovasti vikisee että pitäisi testata kaikki ihmisillä, mutta kun ongelma on yleensä se ettei testattavia ole! Olen aika varma ettei puoletkaan läheskään valittajista ole itse mennyt testattavaksi...


      • et suinkaan
        kusipää kirjoitti:

        voisit olla onnelline lääkkeistäs jotka on testattu vittu vaikka ittelläs..
        pedofiilien esim noi pitäs käriä eikä eläinte
        vaisit ostaa muutenkin hygienia tuotteita kaupasta joka ei tue elinkokeita voisit ottaa ihan minkä purkin vaan mikä kätee osuu ja jos ton tosissas kirjotat ton niin sun mummos olis mun puolest voinu vaan delaa

        koskaan käytä lääkkeitä...


      • nöpö-löpö
        et suinkaan kirjoitti:

        koskaan käytä lääkkeitä...

        Olenko minä väittänyt jotakin muuta?


      • testattu
        nöpö-löpö kirjoitti:

        Olenko minä väittänyt jotakin muuta?

        Niin aivan, näin ihmisenä joka sairastaa pitkäaikais sairautta. Olen kyllä hyvin onnellinen lääkkeistä, vaikka ne ovatkin testattu lääkkeillä. Kuka muu ne olisi testannut? Pedofiilit ja juopot? Hm, tuskin testitulokset olisivat olleet kovin luotettavia.. Kuitenkin lääketiede on sen verran kehittynyttä ja tarkkaa, että tarvitaan useampia samalaisia geenejä ja eläimiä joilla tarkkailla lääkkeen tehoa, eikä jotain katuojasta nostettuja pummeja.

        Ja mitä tulee taas hygienia ym. tuotteisiin. Mietin sitä aikaisemmin tänään kaupassa ja olisin ostanut saippuaa jota ei ole testattu eläimillä, mutten löytänyt yhdestäkään purkista sitä pirun merkkiä (?), otin siis halvimman. On vaikea alkaa selailemaan usein meikeissä ym. missä on se ei eläin kokeilla- testattu, merkki! ja useinmiten, ei aina, ne ovat myöskin kalliimpia.

        Kun lääketiede vielä kehittyy ja löydetään parempi ja helpompi tapa testata lääkkeitä ja muita tuotteita, niin eläinkokeet poistuu, sitä nyt vain on odotettava. Siihen asti tyydyn vain olemaan itsekäs.

        Ja kun te itse sairastutte vakavaan sairauteen, olen aika varma, että napsitte ne lääkkeenne, ettekä jurputa eläimillä testauksesta..


      • mitä sinuakin
        nöpö-löpö kirjoitti:

        Olenko minä väittänyt jotakin muuta?

        huvittaa.
        se on ok jos et käytä mutta samaa et voi vaatia muilta.


    • Iik-Hui

      Julmaa noi eläinkokeet.
      Mutta kyllä lääkkeitä voi testata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe