Kokoomuksen Salolainen on herännyt syvästä unesta jota hänkin on nukkunut vuosikymmenen ja toistakin. Nyt hän on aloittanut kuin suurenkin havainnon julistamisen ja huutamisen tiedotusvälineissä, miten venäläiset ostaa suomesta maita ja muutakin omaisuutta ? Miksi ei toimi vastavuoroisuuden periaate. VOI ÄLYN VÄHYYTTÄ ! Voi herran pieksut nytkö herra Salolainenkin vasta herää ? Kansa on tuuleen huutanut jo toistakymmentä vuotta että miksi näin. Miten on mahdollista että maa mikä on meidän somenkansan omaa voidaan myydä rehellisen rahan venäläisille. Hyvä herra sSalolainen olet autuaan myöhäisessä junassa ja se näkyy nimenomaan lapsellisesta heräämisestäsi.
Salolainen
JÄRKI VIISAANA
191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin kyllä maanmyynti tulee kieltää ulkomaalaisille kuten ennenkin Suomessa laki oli että ulkomaalaiselle ei myydä. Ei myydä Tanskassakaan, viisas maa.
Käykääs tutustumassa adressiin asian puolesta:
http://www.adressit.com/eitonttikaupoille
Hyvä jos joskus poliitikot heräävät, vielä kun tekisivät asian eteen jotain!