Turun taidemuseo

Turun molemmissa museoissa on omituinen kyttäysmeininki.

Kun käyn ulkomailla tai Kiasmassa, en samankaltaiseen kyyläämiseen ole törmännyt. Museovahdin tehtävissä toimijoiden pitäisi ymmärtää hienovaraisuus näyttelyvieraita kohtaan.

Taideteoksia ei ole kiva katsoa, kun sinua tarkkaillaan, se on todella epämiellyttävä kokemus.

Käyt museoissa ilmeisesti harvoin? Ole huoleti: jokaista sisääntulijaa tarkkaillaan kaikissa vastaavan tasoisissa museoissa. Valvojien ainoana tehtävänä on huolehtia taideteosten turvallisuudesta. Siksi sinua katsotaan, siksi sinua seurataan. Kaikki muu olisi tehtävien laiminlyöntiä.
Oletko miettinyt sitä, että valvojien erityiseen tarkkaavaisuuteen (nähtävästi tulkitset sen näin) voi olla syynä sinun tai seurueesi käytös? Oletteko menneet niin lähelle teoksia että valvojarukka saa koko ajan surra, milloin se sormi koskee siihen särfpekkiin ja miten siitä voisi kohteliaasti herralle/rouvalle/piltille huomauttaa ettei siitä kovasti mieli pahoitu?
Oletko koskaan matkustellut Euroopassa tai Yhdysvalloissa ja käynyt paikallisissa museoissa? Jos et, tulet todennäköisesti kohtaamaan epämukavalta tuntuvia tilanteita. Saatat joutua turvatarkastuskeen tai tilanteeseen, jossa vierelläsi kulkee vartioliikkeen edustaja joka sekunti. Suomi on tässäkin asiassa vielä lintukoto - ja hyvä niin.

Kävin tänään ostoskeskuksessa. Vastaan käveli kaksi isokokoista miestä tummanpuhuvissa asuissaan, selässä luki isolla VARTIJA. Kyllä minua pientä hentoa naista ahdisti. Katsoivatkin pitkään. Aivan taatusti epäilivät, että varastan kaupoista tavaraa. Muistuttaahan ulkonäkönikin Winona Ryderia. Samat miehet tulivat vastaan monta kertaa. He varmasti seurasivat minua. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Samaisessa ostoskeskuksessa on läjäpäin kameroita. Niitä on yleisövessoihin johtavilla käytävillä, varmasti myös kätkettynä vaatekauppojen pukukoppeihin. Ihan taatusti keskusvalvomossa vartijat tarkkailivat minua näyttöpäätteiltään kun ahdoin itseäni alennusbikineihin.

Kotimatkalla poikkesin Valintataloon ostamaan peruselintarvikkeita. Myymälähenkilökunta ei tervehtinyt minua, näytti lähinnä kyttäävän milloin poistun kaupasta. Aistin todella vihamielisen ilmapiirin. Kassa pyöritteli käsissään turhan kauan ostoksiani, hän varmasti syväanalysoi koko elämäni niiden perusteella. Tunsin oloni todella epämiellyttäväksi. Miespuolinen kassa jopa silmäili pukeutumistani, muttei sentään kommentoinut mitään. Aivan varmasti hän mietti ovatko rintani täytetty silikonilla vai ovatko ne luomut. Hävyttömästi hän toivotti minulle "Hyvää illanjatkoa!" Mitähän hän silläkin tarkoitti?

Voisitteko neuvoa te paljon kokeneemmat ihmiset täällä keskustelupalstalla. Olen aikeissa matkustaa heinäkuun lopulla Turkuun ja tarkoitus olisi purjelaivojen katsomisen lisäksi vierailla paikallisissa museoissa. Minua olisi erityisesti kiinnostanut kohua herättänyt avantgarde-näyttely Wäinö Aaltosen museossa ja myös Turun taidemuseon näyttelyt. Mutta uskaltaako näihin museoihin astua lainkaan sisälle? Tuleeko jo ovella turpaan niin että tukka lähtee? Vai tyytyykö henkilökunta ainoastaan nauramaan minut ulos rakennuksesta? Olisin syvästi kiitollinen neuvoistanne, että voisin jo etukäteen varautua traumatisoivaan kokemukseen.
PS. Turun linnan olen jo sulkenut pois sopivista vierailukohteista. Ihmisten epämiellyttävän käytöksen pystyn vielä jotenkin käsittelemään, mutta tonttujen osalta en halua ottaa riskiä.

Kyllä aloittajan pitäisi hankkia oma elämä. Kyllä Turun linnan tapaus oli niin törkeä, että empä ihimettele, jos muissakin laitoksissa ollaan nyt vähän kuin varpaisillaan.
Laita kuvasi tänne, niin arvioin, kuinka epäilyttävän näköinen tyyppi olet. Olen ihmistuntija parhaasta päästä.

Muutama viikko sitten kokeilin linjakkaan urheiluautoni kiihtyvyyttä ja jousitusta matkalla Turkuun. Uusi moottoritie tunneleineen vaikutti pintapuolisesti melko toimivalta. Tosin päällystetyön epätasaisuus hieman haittasi ajomatkasta nauttimista, eivätkä näkymät tien varrella luonnollisesti ole yhtä kiinnostavat kuin Ligurian rannikon jylhät maisemat, jossa vihreät vuoret nousevat kutakuinkin pystysuoraan ylös alhaalla kimaltelevasta Välimerestä.

Vierailu helteisessä entisessä pääkaupungissa oli sangen miellyttävä. Pysäköin autoni lähelle kukkulaa, jolla Turun taidemuseo jykevästi seisoo. Koska kävelyreittini keskikaupungille kulki tuon arvorakennuksen sivuitse, päätin vilkaista samalla kiviseinien sisäpuolelle. Ulko-ovella vastaan lehahti miellyttävä viileys, ilmastoidussa rakennuksessa helteellä pistäytyminen on aina yhtä virkistävää. Museon kodikkaalta tuntuvassa aulassa istui kahvilla muutama turisti, museon työntekijä, arvatenkin vartija, seisoi sivummalla. Myönnettäköön, he katsoivat minua aika uteliaasti ja pitkään. En kuitenkaan kokenut heidän katseitaan tungettelevina, olenhan tottunut huomioon missä ikinä liikunkin. Heilautin kiusoittelevasti tummia kiiltäviä kiharoitani ja tunsin hiusten liikkeen paljaalla selälläni. Täydellinen rusketukseni ja iholle kevyesti välkettä antava maahohde, muotojani hyväilevä Diane von Furstenbergin silkkinen kesämekko sekä elegantit Christian Louboutinin korkokengät näyttivät tekevän vaikutuksen katsojiin. Ja mikäs sen tärkeämpää kuin tehdä näyttävä entrée. Muikistin huolellisesti punattuja, hivenen kosteita huuliani, riisuin Bvlgarin aurinkolasit ja suuntasin keinuvin askelin kohti museon kassapistettä.

Kassalla istui hyvin viehättävä nuori nainen. Hänellä oli ystävällinen hymy, kaunis luonnonkihara tukka, kasvot kuin enkelillä ja varsin antelias mekko. Tervehdin häntä nyökkäämällä. Enkeli vastasi iloisesti sekä toivotti lämpimästi tervetulleeksi. Pyysin yhden lipun museon näyttelyihin ja kaivoin maksukortin matelijannahkaisesta käsilaukustani. Mutta tyrmistyttävää, musta Amexini ei kelvannut tässä taiteen pyhätössä. Rakas korttini, joka on minut moninkertaisesti pelastanut niin Milanon kuin Dubainkin boutiqueissa. Nyt tuo musta muovinpala petti minut kuin Berlusconi kansansa. Hävyttömästi ja häikäilemättä. Kassaneito päästi huomaamattaan hermostuneen hihityksen. Ilmapiiri oli jännittynyt.

Koska käteisen mukana kantaminen ei kuulu tapoihini, oikaisin varteni koko 180 sentin mittaansa, käännyin koroillani ja toivotin kaikesta huolimatta kaikille hyvää kesän jatkoa. Kassaa hoitanut kaunotar kuitenkin hiukkasi perääni, että minun sopi mennä tutustumaan näyttelyihin ilman maksuakin. Hän arvatenkin aisti minua ympäröivän glamuröösin maailmannaisen atmosfäärin. Harvoinhan sitä pääsee turkulainen asioimaan piireihin kuuluvan kanssa. Nautin pikaisen näyttelykierroksen innokkaiden vartijamiesten opastaessa ja tunsin saaneeni erinomaista palvelua. Oliko syy hyvään palveluun kaula-aukostani vilkkuvien La Perlojen tai lämpimältä iholtani nouseva Issey Miyaken tuoksu? Vastaus ei minua juurikaan kiinnosta. Tulin kohdelluksi juuri sellaisena kuin olen, arvonsa tuntevana kaunottarena!

taidetarjonnasta riippuen käymme Turussa joka vuosi kerran tai pari kolmekin kertaa. Kertaakaan ei kohdallemme ole sattunut moista, henkilökunta on ystävällistä ja aulista ja vaihdankin joka kerta muutaman sanan jonkun tai joidenkin sisääntuloaulan henkilöiden kanssa.

Näyttelysalien valvojien tehtävänä onkin tarkkailla vierailijoita, taideteokset ovat liiankin helposti käsin kosketeltavissa, ja jokainen lähemmäs teosta tarkkailemaan menevä on aina potentiaalinen uhka. Turha onkin tarkkailla valvojien olemisia ja tekemisiä, hehän ovat "kalustoa", jonka voi sivuuttaa kuten muunkin kaluston. Taidettahan sinne kai sentään mennään katsomaan.

Muistat tietysti tervehtiä aulan henkilökuntaa sisään mennessäsi, sanoa pari ystävällistä sanaa kassalle ja kiitoksella hyvästellä lähtiessäsi?

Leporannan Taidekeskuksessa (www.leporannantaidekeskus.com) on eri tilanne: annetaan katsoa rauhassa, ei seurata, on hiljaista. Mainio paikka!