Eela ja hyvä yhteistyö

Vasemman jalan saapas

Alasatakunnassa Eela tänään hehkutti hyvästä yhteistyöstä, jonka voimin on tehty kuntaliitossuunnitelmaa. Mitä hyvää on kiristämisessä? Hänhän itse Lallintalolla totesi Euran ja Kiukaisten toimineen hänen selän takanaan ja sote-yhtistyökelkan kääntyneen lopulta kuntaliitosvaateeksi Euran taholta. Tältä pohjalta on enää vaikea tehdä "hyvää yhteistyötä" muuta kuin puheissa. Mutta näin tulee mielestäni pettäneeksi kuntalaisia.

Hän on myös taitava sekoittamaan tuon kuntaliitoksen ja palvelujen säilymisen. Tämä on tarpeettomien uhkakuvien maalailua. Eihän palvelut lopu kuin seinään jos kunnat eivät liity. Sote- yhteityö on se, mitä pitää ensisijaisesti tutkia. Aikalisän voi ottaa vuoteen 2013, ja tästä esim. Köyliössä tehtiin valtuustoaloitekin. Puhutaan kiireestä, vaikka se on täysin tekaistua

Koko juttu on nurinkurinen: ensin päätetään ja sitten aletaan tutkimaan. Esim. Helsinki ja Vantaa aloittivat ensin asian tutkimisen ja korostavat, että se ei tarkoita kuntaliitosta ennenkuin faktat ovat selvillä. Siellä ei tietenkään ole suuren väestöpohjan vuoksi valtion "pakkoa" liitokselle, mutta päätöksentekokulttuurissa on paljon opittavaa meikäläisten päättäjillä.

17

1196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Firman piikkiin..

      Hallitus on käsittääkseni sopinut yhteisöveron kuntaosuuden kasvattamisesta 10 %-yksiköllä. Tällä on merkitystä etenkin jos ei tämän varjolla sälytetä mitään uusia velvoitteita kunnille. Tämä on myös asia, joka pitää ottaa huomioon kun miettii oman kuntansa itsenäisyyttä...

      • Epäileväinen

        Tätä asiaa on viestitetty. Mutta kokonaan on jätetty kertomatta esim. lastensuojelumuutos aiheuttaa kunnille melkoisia lisäkustannuksia ja uusinnan alla oleva vammaispalvelulaki nostaa sekin astuessaan voimaan kuntien kustannuksia. Lain muutoksilla yleensä on ollut kustannuksia lisäävä vaikutus.
        Mitä sitten tulee kuntien lisärahoitukseen, nähtäväksi jää toteutuuko se kaikkien kuntien kohdalla. Nykytilanteessa on vaikea uskoa, että sellaiset kunnat joissa työttömyys pyörii 5%:n
        paikkeilla, jäävät rahanjaossa vähemmälle, varsinkin kun on kuntia ja kaupunkeja joissa em luvun ovat 20%:n paikkeilla.
        Näin se on kait nähtävä


    • Laskutaitoinen

      Euran ja Kiukaisten kuntaliitoksen 1.1.2009 yhdistymisavustus on yhteensä 3.6 milj.euroa

      Toteutettaessa Pyhäjärviseudun kuntien yhdistyminen vuonna 2011 on avustus yhteensä 6,1 milj. euroa

      Uuteen Euraan kohdistuva yhdistymisavustus on siis yhteensä 9,7 milj. euroa

      Jos yhdistyminen tehtäisiin vuosina 2012-2013, putoaisi avustus 2,5 milj. eurolla 3,6 milj.euroon.

      Yhdistymissopimiksen mukaisesti "porkkanarahan" jakajia on neljä, mutta tosiasillisesti vuonna 2011 enää Eura, Köyliö ja Säkylä.

      Yhdistymissopimuksen mukainen laajentuneen Euran osuus on n. 3 milj. euroa (väestöpohjan mukaan laskettu osuus olisi n. 3,8 milj. euroa) ja Säkylän osuus on 1,5 milj. euroa, kun väestöpohjan mukainen osuutemme olisi noin 1,4 milj. euroa. Yhdistymisavustuksen määrä muodostuu nimenomaan yhdistyvien kuntien määrästä mutta siihen vaikuttaa myös asukasmäärät.

      Kysymys: Jos uuden Euran yhdistymisavustus on yhteensä 9,7 milj. euroa niin eikö silloin Säkylän osuuden pitäisi olla isompi kuin 1.5 milj. euroa? (laskettiinpa se asukasmäärän tai kuntien määrän perusteella) Onkohan säkyläläisneuvottelijoita kusetettu oikein kunnolla vai onko laskutaidossa parantamisen varaa?

      • Ennustaja2

        KUOLEVAT KUNNAT EI TARVITSE SITÄ RAHAA YHTÄÄN MIHINKÄÄN. ANTAKAA NIIDEN OLLA RAUHASSA TÄMÄ TERMINAALIVAIHE JOTTA YMMÄRTÄISIVÄT MISTÄ ON KYSE.

        KYLLÄ NE SITTEN ITKIEN PARKUEN SIELTÄ NÖYRÄSTI KUNTALIITOSTA PYYTÄVÄT KUN PERUSPALVELUJEN TUOTTO EI ENÄÄ ONNISTU KUN VELAN MÄÄRÄ KASVAA EKSPOTENTIAALISESTI SEURAAVAN 15 VUODEN AIKANA.

        KUOLKOON POIS MOLEMMAT KUNNAT SANON MINÄ!


      • Vasemman jalan saapas
        Ennustaja2 kirjoitti:

        KUOLEVAT KUNNAT EI TARVITSE SITÄ RAHAA YHTÄÄN MIHINKÄÄN. ANTAKAA NIIDEN OLLA RAUHASSA TÄMÄ TERMINAALIVAIHE JOTTA YMMÄRTÄISIVÄT MISTÄ ON KYSE.

        KYLLÄ NE SITTEN ITKIEN PARKUEN SIELTÄ NÖYRÄSTI KUNTALIITOSTA PYYTÄVÄT KUN PERUSPALVELUJEN TUOTTO EI ENÄÄ ONNISTU KUN VELAN MÄÄRÄ KASVAA EKSPOTENTIAALISESTI SEURAAVAN 15 VUODEN AIKANA.

        KUOLKOON POIS MOLEMMAT KUNNAT SANON MINÄ!

        Niinkuin olet varmasti todennut lehtien palstoilta, on melkoinen sakki Säkylän ja Köyliön itsenäisyyden takana. Eli tuskin kuolevat ne kunnat. Valtio jos joskus pakottaa, niin se on eri juttu.

        Velan määrä taas kasvaa samalla tavalla kaikissa tämän alueen kunnissa. Ei siihen tuo helpotusta kuntaliitokset.


      • Laskutaitoinen
        Ennustaja2 kirjoitti:

        KUOLEVAT KUNNAT EI TARVITSE SITÄ RAHAA YHTÄÄN MIHINKÄÄN. ANTAKAA NIIDEN OLLA RAUHASSA TÄMÄ TERMINAALIVAIHE JOTTA YMMÄRTÄISIVÄT MISTÄ ON KYSE.

        KYLLÄ NE SITTEN ITKIEN PARKUEN SIELTÄ NÖYRÄSTI KUNTALIITOSTA PYYTÄVÄT KUN PERUSPALVELUJEN TUOTTO EI ENÄÄ ONNISTU KUN VELAN MÄÄRÄ KASVAA EKSPOTENTIAALISESTI SEURAAVAN 15 VUODEN AIKANA.

        KUOLKOON POIS MOLEMMAT KUNNAT SANON MINÄ!

        Eura, jos joku on kuoleva kunta ja se tarvitsee hätäisesti uusia veronmaksajia (lue kuntia) jotta saavat nykyiset ja lähitulevaisuuden HIRMUVELAT maksettua! Tosi on!


    • Vasemman jalan saapas

      Olivat kuulemma herrat vaatineet Huittisilta nimenomaan kuntaliitosta. MIKSI? Niin Eela ja kumppanit esittivät kiristyksen uhria Lallin Talolla ja nyt sitten käydään Huittisissa sanomassa että sote- yhteistyö ei käy. Olen sen verran vihainen, että sanon:"S---anan valehtelijat!!" Älkää enää ikinä sanoko tai antako ymmärtää että Eura kiristää teitä liitokseen. Onko noin vaikea tehdä sukupolvenvaihdos kunnallispolitiikassa, että pitää jopa oma kunta siihen uhrata? Kuinka lapsellinen voi joku Eelakin olla. Hän sanoi Lalliksella, että sote- yhteistyö oli Eurankin kanssa tavoitteena ja että sitten Eura alkoikin vaatia liitosta. Siis miten tämä oikeasti meni?

      Toinen on tämä Köyliön useamman kauden laskevaa suosiota nauttinut, joka vannotti kuntalaisia vain luottamaan edustajiinsa. Mikä hän on sitä sanomaan, kun eivät juuri häneenkään luottaneet? Ei olisi äänet enää riittäneet kuin riviedustajaksi ja siihen ei ylpeys antanut myöden, mutta eipä saa Köyliötä muutkaan, hän varmaan tuumi.

      Noista päättäjistä ei yksikään ole tehnyt kunnon töitä, jossa olisi joutunut olemaan toisten kanssa tekemisissä. Miten ylimieliseksi voikaan joku tulla ja tärkeäksi itsensä nostaa. Jos olisi psykiatri, olen varma että tähän sopisi jokin kompleksi tms. selittämään tapahtunutta.

      • Kovin on erilaista tietoa

        siitä, kun Eura, Säkylä ja Köyliö vierailivat Huittisissa kaupungin kutsumana. Sinulla on uusi versio. kysyn olitko itse läsnä?
        Huomautan, että huhuja ei kannata liiemmälti kommentoida.
        Juttuja mahtuu maailmaan aina yksi enemmän kuin kertojia.

        En tiedä, mitä ovat puhuneet, mutta lähtökohdat Euralla, Säkylällä ja Köyliöllä ovat juridisesti omien valtuustojen yksimieliset päätökset uuden kunnan perustamisesta. On ymmärrettävää, ettei Huittinen halua esittää vierailleen yksimielisten päätösten purkamista. Kolmen kunnan edustajien on pysyttävä tehdyissä päätöksissa. jos näin ei olisi, he tekisivät ulvilalaiset. Vapaita käsiä näillä kolmella ei enää ole, ilman että valtuusto peruu päätöksensä. Sitä tuskin tapahtuu.

        Vasemman jalan saapas ota pariksesi jo se oikeakin. Tasapainoinen saapastelu vie reippaasti eteenpäin


      • Vasemman jalan saapas
        Kovin on erilaista tietoa kirjoitti:

        siitä, kun Eura, Säkylä ja Köyliö vierailivat Huittisissa kaupungin kutsumana. Sinulla on uusi versio. kysyn olitko itse läsnä?
        Huomautan, että huhuja ei kannata liiemmälti kommentoida.
        Juttuja mahtuu maailmaan aina yksi enemmän kuin kertojia.

        En tiedä, mitä ovat puhuneet, mutta lähtökohdat Euralla, Säkylällä ja Köyliöllä ovat juridisesti omien valtuustojen yksimieliset päätökset uuden kunnan perustamisesta. On ymmärrettävää, ettei Huittinen halua esittää vierailleen yksimielisten päätösten purkamista. Kolmen kunnan edustajien on pysyttävä tehdyissä päätöksissa. jos näin ei olisi, he tekisivät ulvilalaiset. Vapaita käsiä näillä kolmella ei enää ole, ilman että valtuusto peruu päätöksensä. Sitä tuskin tapahtuu.

        Vasemman jalan saapas ota pariksesi jo se oikeakin. Tasapainoinen saapastelu vie reippaasti eteenpäin

        Eli on siis olemassa ristiriita siinä, että nämä Eura- kiihkoilijat vaativat esittämään parempia vaihtoehtoja ja tuomaan niitä konkreettisesti esille. Nämä vaatimukset ovat siis vain silmänlumetta demokraattisen kansalaisvaikuttamisen mielikuvan säilyttämiseksi? Sisältivät lienee sitten esittäjältään olettamuksen, että mitään aitoa ei tulekaan. Olipa siis harkitsematon vaade.

        Eikö tuo vaatimus vaihtoehdoista ole siis de facto minkään arvoinen? Eela vain totesi, että kiireessä tehtiin tällainen päätös ja että ei parempaakaan ole. Ja siinä se, niinkö? Ulvilassahan päättäjät olivat rohkeita ja kuuntelivat kansalaisia, vai oletko kuullut paljonkin negatiivista kritiikkiä ulvilalaisilta?

        Olen jonkin verran lähetellyt päättäjille sähköpostia saamatta vastausta yksinkertaiseen kysymykseen: Miksi on pakko tehdä kuntaliitos, jos perusteluna käytetään kuitenkin sote- yhteistyön edellyttämää väestöpohjaa? Toinen kysymykseni on koskenut konkreettisia hyötyjä kuntaliitoksesta vs. sote- yhteistyö. Uskotko, että en ole saanut ensimmäistäkään vastausta?


    • Vihainen säkyläläinen

      Tänään Satakunnan kansasta sai lukea, että Euran, Köyliön ja Säkylän neuvottelijat olivat ajaneet keskiviikkona Huittisiin vastaamaan Huittisten SoTe-yhteistyö neuvottelukutsuun.

      Neuvotteluja ei käyty, koska uuden Euran perustaminen vie kaikki "mehut" neuvotteloilta.
      Näin Säkylän neuvottelijoina olleet
      Esko Eela, Juha Nummela, Pekka Kinkku, Teijo Mäenpää ja Jari Rantala pyyhkivät perseesensä säkyläläisten vaatimukseen käydä aidot neuvottelut SoTe-yhteistyöstä Huittisten kanssa.

      Kylläpä meidän johtavat poliitikot ja virkamiehet tekevät kaikkensa löytääkseen Säkylälle sen parhaan vaihtoehdon tulevaisuutta silmällä pitäen. Jos on noin "väsy puserossa" tällä hetkellä niin ei muuta kuin neuvottelijat vaihtoon ja heti!!!!

      • Pidän sinua

        säkyläläisenä " ykssilmäsenä ", syystä, että et tunnu titetävän
        kunnallislaista ja kunnan hallinnosta alkeitakaan. Säkylän neuvottelijat valtuuston pj, valtuston varapj, kunnanhallituksen pj
        sekä kunnan virkamiesjohto toimi Huittisissa moitteeettomasti.
        Euran, Köyliön ja Säkylän neuvottelioita sitoo valtuustojen tekemät
        päätökset uuden kunnan perustamisesta. Jos he tästä poikkeavat, he tekevät ulvilalaiset. Ei heillä ole enää mitään vapaita käsiä kuten Huittisilla vielä on. On täysin ymmärrettävää, etä Huittinen ei halua sekaantua naapureittensa asioihin. Kertaan vielä: neuvottelijoiden
        " vapaat kädet " edellyttävät valtuustojen päätösten perumista
        ja sitä en usko tapahtuvan. Ennenkuin alat kovasti hyökkämään
        Säkylän kunnan johtoa vastaan, tutustu vähän kunnalliseen päätöksentekoon ja toimintatapoihin.


      • Vielä vihaisempi

        Mediassa oli tapahtumista hieman vääristynyt kommentti. Näistähän pro -liike on istekin viime aikoina mediaa arvostellut...

        Mietitäänpä vaihtoehtoa. Pro -liike oli pari viikkoa sitten Säkylässä ja Köyliössä vaatinut, että heidän edustajiensa pitää päästä neuvottelemaan sote -yhteistyöstä eri kumppaneiden kanssa. Mikä olisi ollut seuraus?

        Paikalla olisivat olleet rivivaltuutetut, joilla 1. ei ole Kuntalakiin perustuvaa mandaattia neuvotteluihin
        2. riittävää tietoa aikaisemmista neuvotteluista
        3. hyviä välejä omien saatikka muiden puolueiden edustajien kanssa

        Jokainen vähänkin neuvottelutaitoa hallitseva henkilö tietää, että tällä tavalla ei olisi saavutettu minkäänlaista sopimusta lainvoimaisuudesta puhumattakaan. Minkään kunnan arvostettavat ja vastuulliset luottamushenkilöt eivät ole valmiita neuvottelemaan näiden sisällissotaa lietsovien, valhetta levittävien ja muita parjaavien kumppanusten kanssa. Perussuomalaiset ovat ainoita, jotka ymmärtäisivät näiden puheita, mutta heillä ei ole päätösvaltaa asioissa.

        Pro -liikkeen edustajat eivät nauti luottamusta muiden luottamushenkilöiden keskuudessa. Heillä ei tule olemaan merkittävää asemaa itsenäisissä saatikka uusissa kunnissa.

        Merkittävät paikat jaetaan puolueiden neuvottelujen perusteella ja valittujen henkilöiden tulee nauttia luottamusta yli puoluerajojen!


    • ei enää ole

      Kyllä se nyt vaan on niin ettei Eelan puheita ota
      enää kukaan tosissaan,Eela oli ja meni,nyt on uudet kaverit kyttäämässä jalka ovenraossa koska
      vastaiskuun ryhdytään?
      t.liike suuremman kunnan puolesta

    • mahtimiehen mukaan

      Mainittu Pyhäjärviseudun aluevastaava kertoi piakkoin ehdottavansa uutta nimeä Euralle. En tiedä, onko ehdotus jo julkistettu, mutta itse haluaisin kunnioittaa tätä ideoiden isää muuttamalla nimen Eura muotoon "Eula". Se olisi sopivasti lähellä "Eelaa".
      Tai jos tilanne Eulassa lähivuosina menee liian riitaisaksi ja jos väki sen takia innostuu muuttamaan muualle, niin nimen voisi päivittää vaikkapa muotoon: "Seula".

      • Salasatakunta

        Olen pitkään ollut sitä mieltä, että ainoa näitä seutuja yhdistävä nimi on Alasatakunta. Ainoa järkevä ja yhdistävä nimi uudelle kunnalle. Jos euralaiset hyväksyy sen, niin se olis näyttöä siitä, että ovat tosissaan tekemässä uutta kuntaa, eikä laajentamassa Euraa. Alasatakunta löytyy historiankirjoista jokaisen kunnan, Euran Säkylän ja Köyliön kohdalta.
        Nyt tuntuu, että Salasatakunta sopii paremmin. Ei oo Isoilla Pojilla ihan puhtaat jauhot pussissa.


      • Suuruudenhullu
        Salasatakunta kirjoitti:

        Olen pitkään ollut sitä mieltä, että ainoa näitä seutuja yhdistävä nimi on Alasatakunta. Ainoa järkevä ja yhdistävä nimi uudelle kunnalle. Jos euralaiset hyväksyy sen, niin se olis näyttöä siitä, että ovat tosissaan tekemässä uutta kuntaa, eikä laajentamassa Euraa. Alasatakunta löytyy historiankirjoista jokaisen kunnan, Euran Säkylän ja Köyliön kohdalta.
        Nyt tuntuu, että Salasatakunta sopii paremmin. Ei oo Isoilla Pojilla ihan puhtaat jauhot pussissa.

        Lopetetaan koko paskanjauhanta jostain säälittävästä 20 000 asukkaan tuppukylästä.
        Lyödään koko paska samaan läjään Satakunnassa ja muutetaan Satakunnan nimi Sotekunnan kaupungiksi
        Siinä sitä olisi näillä pikku-Liliuksilla
        (mm. Lahtinen, Eela, Kalli) miettimistä kun ei olekaan enää valta ja kunnia hyppysissä!


      • Salasatakunta vai
        Salasatakunta kirjoitti:

        Olen pitkään ollut sitä mieltä, että ainoa näitä seutuja yhdistävä nimi on Alasatakunta. Ainoa järkevä ja yhdistävä nimi uudelle kunnalle. Jos euralaiset hyväksyy sen, niin se olis näyttöä siitä, että ovat tosissaan tekemässä uutta kuntaa, eikä laajentamassa Euraa. Alasatakunta löytyy historiankirjoista jokaisen kunnan, Euran Säkylän ja Köyliön kohdalta.
        Nyt tuntuu, että Salasatakunta sopii paremmin. Ei oo Isoilla Pojilla ihan puhtaat jauhot pussissa.

        Rauman maalaiskunta, sijaintinsa mukaan. Rauma on keskiaikainen kaupunki, siinä saisi pro-liikekin on barbaari-roolinsa, nämä räksyttäjät kuuluvat keskiaikaan. Sitähän
        pro-liike edustaa käytöksellään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe