Perusoletus on, että Hannu on tehnyt Suomen taloushistorian suurimman huijauksen. Jos näin on, niin Hannu tuomitaan ja ne rahat, mitä löydetään, tuomitaan valtiolle tai palautetaan osittain rikosilmoituksen tehneille.
Kuvitellaan toinen tilanne, että WC olisikin rehellinen. Pattitilanne on päällä siinäkin. Hannu ei selviä siitäkään kunnialla.
On sanottu, että W on Panamaan rekisteröity yhtiö ja sen omistaja on säätiö.
Offshore-yhtiöön sisältyy mm. täydellinen anonymiteetti. Anonymiteetti koskee niin yritystä, sen omistajia kuin myös jäsenistöä. WC on luvannut jäsenilleen, että se ei anna kolmannelle osapuolelle minkäänlaista tietoa jäsenistöstään tai heidän tiliensä tiedoista eikä julkaise liiketoiminnallisia tunnuslukujaan tai sopimus- tai yhteistyökumppaneitaan.
Ensiksi kuvitellaan, että mukana toiminnassa olisi vaikkapa ministeri tai kenraali. WC on luvannut, että mitään ei kerrota. OK, mitään ei kerrota ja tämä ministeri tai kenraali pysyy suojassa julkiselta riepottelulta. Hän on oikein tyytyväinen siihen, että WC noudattaa tehtyä sopimusta.
Toiseksi kuvitellaan, kuten myös totta onkin, että mukana toiminnassa on tavis-sponsorijäsen. WC on myös hänelle luvannut, että mitään ei kerrota. OK, mitään ei myöskään kerrota. Oikeus on kuitenkin suljetuin ovin takavarikoinut hänen omaisuutensa. Tämä sponsorijäsen on vallan tyytymätön siihen, että WC noudattaa tehtyä sopimusta. Sponsorijäsen haluaisi, että WC hänet pelastaa ikävästä tilanteesta.
Kolmanneksi kuvitellaan, että Hannun pitää pelastaa itsensä vankeudelta. Häntä ei kuitenkaan kaikinpuolisen anonymiteetin vuoksi voida yhdistää WC:hen, ei siihen liittyviin yrityksiin eikä siihen liittyviin mahdollisiin säätiöihin. Hannun pitää vaieta, hän ei saa pukahtaa sanaakaan, koska WC-sopimus sen kieltää. Hannu tullaan tuomitsemaan vähintään törkeästä petoksesta, koska hän ei voi puolustaa itseään.
Siinä vaiheessa, kun Hannu on A) joko rikkonut tekemänsä sopimuksen; tai B) istunut annetun tuomion, hänellä pitäisi olla iso kasa rahaa WC:n kautta. Tässä vaiheessa hän joko pitää rahat itse tai palauttaa ne oikeille omistajilleen.
Minun ajatukseni mukaan Hannun on joko rikottava tehty sopimus tai sitten hän istuu tuomionsa. Ihmettelen myös sitä, että miten Hannu olisi ollut valmis rikkomaan (todistelullaan) tuon sopimuksen Ruotsissa, mutta nyt hän ei sitä sopimusta Suomessa enää suostu rikkomaan.
Tilanne on sillä tavalla, että tekeepä Hannu millä tavalla tahansa, hän jättää jälkeensä ison kasan tyytymättömiä, vihaisia ja petetyksiä itsensä tuntevia jäseniä. Tällä hetkellä tyytyväisiä ovat ne "isokenkäiset", jotka ovat saaneet ison summan rahaa ja joita tehty anonymiteettisopimus suojaa. Muut ovat tyytymättömiä.
Hannu häviää
6
737
Vastaukset
- AdaFlink
... olenkin peräänkuuluttanut, jotta miksi Hande olisi saanut rikkoa Offshore-yhtiöitten salassapitovelvollisuuden Ruotsissa, mutta Suomessa moista ei saa tehdä. Ihan itehän se Hande on kuulemma oikein vinkumalla vinkunut Ruottin maalla haluavansa esitellä koko WinClubin/-Capitan treidaamisen historian. Hän on jopa pyytänyt, jotta tilaisuus, missä hän kertoo kaiken, kunhan vaan pääsee tietsikalleen (tuhoomaan tiedostoja?) vain noin tunnin ajaksi voidaan videoida ja läsnä voi olla sijoituksen ammattilaisia.
Joten on se vaan niin kumma (ja väärin), että offshore säännöt sallii Ruottissa todistelun, mutta taas Suomen maassa suukit pitää pitää kiinni. Perin kummalliselta tuollainen vaikuttaa.
Ja mitaan ette voi... - joskaan ne
Eivät ole tietenkään faktaa, koska aina tuntuu jokin asia olevan vailla ymmärrystä.
Kuten nyt tässäkin tapauksessa, niin ei mikään offshoresopimus estä Kailajärveä todistamasta käytyä valuuttakauppaa ko. yrityksissä viranomaisille, kun se on puolustuksellisista syistä tehtävä sitten, jos asia saadaan syyttäjälle.- mieltä, että
isokenkäiset rahaa saaneet jäsenet ovat salassapito-sopimukseen tyytyväisiä vai tyytymättömiä?
Miksi Hannu halusi todistaa Ruotsissa mutta ei Suomessa?
Hannu ei missään tapauksessa voi pitää lupauksiaan, jos haluaa asiasta selvitä. Eikä selvinne siitä huolimattakaan.
Ellei sinua itseäsi kiinnosta tällainen spekulointi täällä keskustelupalstalla, niin on helppo vaihtaa sivustoa. - AdaFlink
... kettuillaan. Sponsorit puhuu hengennostatustalkoissa, että Hande on tiukka jätkä ja pitää kynsin hampain kiinni kultaisesta Offshore-sopimuksesta, joka kieltää kolmansille osapuolille tiedon luovuttamisen.
Jos Hande olis Ruottinmaalla, niin sitten Hande vois pölöttää vaikka mitä, mutta Suomen maalla ei saa sanoa halaistua sanaakaan Offshore jutuista. On se vaan niin pirun ihmellistä, että esim. tuolla pohjolassa Torniossa riittää, että ottaa yhden pitkän askeleen ja on sitten Ruottin maaperällä ja voi sanella vaikka mitä, mutta otapas piruuksissa taka-askel ja oot Suomen puolella, niin jo vot suukki pitää pitää kiinni, kun jutellaan Offshore-puljuista.
Ihan oikeesti winkkarit. Oletteko oikeesti vähän ns. luojalta saamatta jääneitä, kun uskotte ihan kaikki, mitä teille sponsorien toimesta syötetään.
Ja mitaan ette voi... - ennätyksiä.
WinCapita on suomen taloushistorian suurin huijausrikos. Se on Suomen ennätys numero 1.
Capitaanot edelleen heittelevät veltosti ilman mitään järkevää faktaa:
" jos asia saadaan syyttäjälle."
Mitä tuollainen järjetön heitto voi tarkoittaa.
Tarkoittaako arvon Capitaano siis sitä, että olisi olemassa sellainenkin mahdollisuus ettei KRP edes lähettäisi esitutkinta-asiakirjoja syyttäjälle?
Poliisi siis vain käyttäisi oikeuttaan olla viemättä asiaa syyttäjän syyteharkintaan mikäli rikosta ei ilmiselvästi ole tapahtunut.
Järjetön ajatuskin.
Olisiko myös sellainen mahdollisuus, ettei syyttäjä nostaisikaan ketään vastaan syytteitä WinCapita jutussa?
Silloinhan saataisiin tehtyä se toinen Suomen ennätys, nimittäin yhdessä rikosjutussa jätettyjen aiheettomien rikosilmoitusten määrässä. WinCapitaa vastaan olisi siis n. 2.000 ihmistä erehtynyt tekemään rikosilmoituksen vaikka mitään rikosta ei olekkaan tapahtunut.
Kyllähän jokaisen täysipäisen ihmisen täytyy tajuta, ettei tuollaisissa ajatuskuluissa ole mitään pohjaa ja järkeä.
WinCapitassa on jo tehty kolme Suomen ennätystä.
1.
WinCapita on Suomen taloushistorian suurin huijausrikos euromääräisesti, 100.000.000 €.
2.
WinCapita on Suomen taloushistorian suurin huijaus, rikoksen kohteeksi joutuneiden ihmisten määrällä mitattuna, 10.000 huijattua.
3.
WinCapita on Suomen taloushistorian suurin rikos, yksittäisten ja erillisten rikosilmoitusten määrällä mitattuna, n. 2.000 rikosilmoitusta. - hiljaa
AdaFlink kirjoitti:
... kettuillaan. Sponsorit puhuu hengennostatustalkoissa, että Hande on tiukka jätkä ja pitää kynsin hampain kiinni kultaisesta Offshore-sopimuksesta, joka kieltää kolmansille osapuolille tiedon luovuttamisen.
Jos Hande olis Ruottinmaalla, niin sitten Hande vois pölöttää vaikka mitä, mutta Suomen maalla ei saa sanoa halaistua sanaakaan Offshore jutuista. On se vaan niin pirun ihmellistä, että esim. tuolla pohjolassa Torniossa riittää, että ottaa yhden pitkän askeleen ja on sitten Ruottin maaperällä ja voi sanella vaikka mitä, mutta otapas piruuksissa taka-askel ja oot Suomen puolella, niin jo vot suukki pitää pitää kiinni, kun jutellaan Offshore-puljuista.
Ihan oikeesti winkkarit. Oletteko oikeesti vähän ns. luojalta saamatta jääneitä, kun uskotte ihan kaikki, mitä teille sponsorien toimesta syötetään.
Ja mitaan ette voi...niistä Offshore-yhtiöistä, koska hän tarvitsee rahaa päästyään vankilasta. Naama on nimittäin syytä muuttaa ja H.K voisi muuttaa kamoineen Marsiin. Eiköhän sitä rahaa ole sen verran jäljellä.
Jäsen (en muuten menettäyt mitään, mutta vittuuntunut kuitenkin - moni muu syystä enemmän)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14811017
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485403Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414215Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352674Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1011588Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?751445Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396