Etsin netistä Ahvenanmaan sopimusta koskevia sivuja. Luin joitakin tulkintoja.
Sopimushan oli alunperin kansainvälinen ja luonteeltaan sotilaspoliittinen.
Missään kohdassa EI ollut mainintaa ruotsinkielestä ja SEN suojelusta.
Myöhemmin lisätty "kansallisuussuoja"-kohta koskee VAIN Ahvenanmaan asukkaita kielestä ja taustasta RIIPPUMATTA.
Svekot siellä ja myös täällä mantereella ovat esittäneet asian niin, että ruotsin suojelu ja myös suomen syrjintä olisi jotenkin tuohon sopimukseen liittyvä kohta.
Näinhän ei ole. Kysymys on tietoisesta harhautuksesta. Toiminta on moraalitonta ja jopa laitonta.
Onhan Ahvenanmaalla asuvat suomenkielisetkin "kansallisuussuojan" alaisia.
Kysymys kuuluu. Miksi kukaan ei suojaa heidän oikeuksiaan, vaikka se on jopa sopimuksessa mainittu?
Näin suomalaisia on huijattu ja huijataan edelleen.
Vastineeksi Suomi syytää suomalaisten verorahoja kiitokseksi syrjinnästä.
Jotain on vikaa Suomenmaassa...
Ahvenanmaan...
13
477
Vastaukset
- huippu!
Niin alentavaa kuin suomalaisuuden kyykyttäminen omassa maassaan on, Ahvenanmaan tapaus vie sen huippuunsa.
Ahvenanmaa on vanhaa suomalaista aluetta ja se kuuluu Suomeen.
Kuitenkin suomenkieli ja kulttuuri on suorastaan vainottuna siellä.
Ulkomaalaiset ovat ihmeissään ja häpeissään suomalaisten puolesta.
Svekot kabineteissaan skoolaavat ja nauravat virallisen Suomen sinisilmäisyydelle ja huijattavuudelle. - MBCJT
Miten tämä asia liittyy RKP puolueeseen? Eihän RKP vaikuta maakunnassa eikä ole ollut sopimusten osapuolena.
Jos maakunnan suomenkielisten oikeuksia on loukattu niin syytätkö siis RKPtä siitä? Onhan toki RKP hallituspuolue mutta yhtä hyvin voisit syyttää Keskustaa ja Kokoomusta asiasta.- kieli puolue joka yrittää
tuhota ja tappaa sukupuuttoon suomen kielen ja suomalaiset ?
- Klasu45
”1. Finland, resolved to assure and to guarantee to the population of the Aaland Islands the preservation of their language, of their culture, and of their local Swedish traditions, undertakes to introduce shortly into the Law of Autonomy of the Aaland Islands of May 7th, 1920, the following guarantees:
”2. The Landsting and the Communes of Aaland Islands shall not in any case be obliged to support or to subsidize any other schools than those in which the language of instruction is Swedish. In the scholastic establishments of the State, instruction shall also be given in the Swedish language. The Finnish language may not be taught in the primary schools, supported or subsidized by the State or by the commune, without the consent of the interested commune.
”3. When landed estate situated in the Aaland Islands is sold too a person who is not domiciled in the Islands, any person legally domiciled in the Islands, or the Council of the province, or the commune in which the estate is situated, has the right to buy the estate at a price which, failing agreement, shall be fixed by the court of first instance (Häradsrätt) having regard to current prices.
”Detailed regulations will be drawn up in a special law concerning that act of purchase, and the priority to be observed between several offers.
”This law may not be modified, interpreted, or repealed except under the same conditions as the Law of Autonomy.
”4. Immigrants into the Aaland archipelago who enjoy rights of citizenship in Finland shall only acquire the communal and provincial franchise in the Islands after five years of legal domicile. Persons who have been five years legally domiciled in the Islands shall not be considered as immigrants.
”5. The Governor of the Aaland Islands shall be nominated by the President of the Finnish Republic in agreement with the president of the Landsting of the Aaland Islands. If an agreement cannot be reached, the President of the Republic shall choose the Governor from a list of five candidates nominated by the Landsting, possessing the qualifications necessary for the good administration of the Islands and the security of the State.
”6. The Aaland Islands shall have the right to use for their needs 50% of the revenue of the land tax, besides the revenues mentioned in Article 21 of the Law of Autonomy.
”7. The Council of the League of Nations shall watch over the application of these guarantees. Finland shall forward to the Council of the League of Nations, with its observations, any petitions or claims of the Landsting of Aaland in connection with the application of the guarantees in question, and the Council shall, in any case where the question is of a juridical character, consult the Permanent Court of International Justice.”
Kysehän on selvästi ruotsinkilisen kulttuurin suojaamisesta Suomen alaisuudessa.- Jan-Magnus
vaadita, että suomalaisille ei saa antaa mitään oikeuksia.
- b3nh2o
Jan-Magnus kirjoitti:
vaadita, että suomalaisille ei saa antaa mitään oikeuksia.
tarkoittanet "suomenkielisille"? Ovathan ahvenanmaalaisetkin suomalaisia kansallisuudeltaan.
Millaisia oikeuksia kaipaat suomenkielisille ahvenanmaalaisille? Edustako itse tätä kansanryhmää? Miksei suomenkielisten etujärjestö maakunnassa nimeltä Ahveniset ole ollut enemmän esillä vaatimassa "oikeuksia"? - väärässä!
Ensimmäisessä kohdassa luvataan turvata Ahvenanmaan väestön kieli ja kulttuuri.
Eivätkö suomenkieliset ahvenanmaalaiset kuulu väestöön?
Jos tämän myönnät, niin heidänkin kieli ja kultturi pitää turvata.
Omien lakien säätäminen ei muuta asiaa. Olihan apartheid-säädökset voimassaolevia ja laillisia Etelä-Afrikassa. - Sopimuksen henki
väärässä! kirjoitti:
Ensimmäisessä kohdassa luvataan turvata Ahvenanmaan väestön kieli ja kulttuuri.
Eivätkö suomenkieliset ahvenanmaalaiset kuulu väestöön?
Jos tämän myönnät, niin heidänkin kieli ja kultturi pitää turvata.
Omien lakien säätäminen ei muuta asiaa. Olihan apartheid-säädökset voimassaolevia ja laillisia Etelä-Afrikassa.Sopimusta voi aina tulkita sana sanalta tarkoituksenhakuisesti mutta käytännössä sopimusosapuolet ovat varmaan olleet yhteisymmärryksessä sopimuksen tarkoitusperästä joka oli että maakunta katsotaan olevan yksikielisesti ruotsinkielinen. Muunkielisen väestön tarpeisiin ei sopimus ota kantaa.
Sitävastoin:
"The Landsting and the Communes of Aaland Islands shall not in any case be obliged to support or to subsidize any other schools than those in which the language of instruction is Swedish".
Ihmetettelen miksi maakunnan suomenkieliset eivät ole olleet enemmän äänessä jos ovat joutuneet syrjinnän tai rasismin kohteeksi. - mutta oolanti on tai
Sopimuksen henki kirjoitti:
Sopimusta voi aina tulkita sana sanalta tarkoituksenhakuisesti mutta käytännössä sopimusosapuolet ovat varmaan olleet yhteisymmärryksessä sopimuksen tarkoitusperästä joka oli että maakunta katsotaan olevan yksikielisesti ruotsinkielinen. Muunkielisen väestön tarpeisiin ei sopimus ota kantaa.
Sitävastoin:
"The Landsting and the Communes of Aaland Islands shall not in any case be obliged to support or to subsidize any other schools than those in which the language of instruction is Swedish".
Ihmetettelen miksi maakunnan suomenkieliset eivät ole olleet enemmän äänessä jos ovat joutuneet syrjinnän tai rasismin kohteeksi.ainakin pitäsi olla osa suomea, ja niin se tulee olemaankin suomea taas ja melko piankin ?
- paikkansa!
Sopimuksen henki kirjoitti:
Sopimusta voi aina tulkita sana sanalta tarkoituksenhakuisesti mutta käytännössä sopimusosapuolet ovat varmaan olleet yhteisymmärryksessä sopimuksen tarkoitusperästä joka oli että maakunta katsotaan olevan yksikielisesti ruotsinkielinen. Muunkielisen väestön tarpeisiin ei sopimus ota kantaa.
Sitävastoin:
"The Landsting and the Communes of Aaland Islands shall not in any case be obliged to support or to subsidize any other schools than those in which the language of instruction is Swedish".
Ihmetettelen miksi maakunnan suomenkieliset eivät ole olleet enemmän äänessä jos ovat joutuneet syrjinnän tai rasismin kohteeksi.Ahvenanmaan suomenkieliset ovat vaatineet omakielistä seurakuntaa ja koulua.
Niitä ei myönnetty vedoten "sopimukseen".
Mitä se on muuta kuin syrjintää?
- lisäys!
En löytänyt sopimustekstiä suomeksi netistä.
Ei ihme, sillä sitä tuskin kannattaa mainostaa suomeksi. Sen verran törkeästi unohdetaan suomenkieliset.
Syynä voi olla sekin, että 20-luvulla Ahvenanmaalla tuskin asui montaakaan suomenkielistä.
Silloin sopimus on vanhentunut ja se pitää uudistaa vastaamaan nykyaikaa.
Toinen syy on kiista omistuksesta. Eräänlaisena "hyvityksenä" tappiosta Ruotsin annettiin sanella yksityiskohdat ja kieliasiat.- suomenkielisiä
"Syynä voi olla sekin, että 20-luvulla Ahvenanmaalla tuskin asui montaakaan suomenkielistä."
Tuo ei pidä paikkaansa ollenkaan. Ahvenanmaan oli osa Turun ja Porin lääniä 1600-luvulta asti. Sinne on muuttanut noiden vuosisatojen aikanan paljon suomenkielistä väestöä maata viljelemään ja erityisesti kalastajiksi. Ja he olivat olemassa v. 1922 myös kun heiltä vietiin kielelliset ihmisoikeudet.
Esim. Präntiössä oli vanhoissa kartoissa vielä kyläkin jolla oli suomenkielinen nimi.
Etninen puhdistus on tehty kartoissakin, mutta kun ruotsikko syrjii se onkin hianooo...
- omassa maassa
Tulkaa Raaseporin kaupunkiin kokeileen
vielä pahempi kuin ahvenanmaa kunkaliitoksen
jälkeen suomenkielistä pannaan kuin mätää kukkoa ruotsinkieliset saavat paremman kohtelun
jopa työvoimatoimistossa eli parhaat paikat,
ammattikoulutus työvoimapoliittinen koulutus
ruotsinkielisille suomenkielisille
Salo Lohja Espoo Vantaalla
kelassa sama tyyli Raasepori uusi Ahvenanmaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 935984
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963025Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262810Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262085Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191496Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764