Velat

Hello:

Lähin ihan semmoista kirjoittelemaan, että en voi ymmärtää miksi velat sen 4-vuodenkin jälkeen pitää maksaa, koska siitä on koitunut niin paljon harmia jos on luottotiedot menneet. Itselläni on perhe ja uuden asunnon hankkiminen/vuokraaminen on täysin mahdotonta ja uutta työtä on vaikeampaa saada, koska jotkut työnantajat tarkistavat luottotiedot, uskomatonta mutta totta. Mielestäni jos ihminen kärsii tuon 4-vuotta niin se on kuin "lievä" vankeustuomio, koska kaikki on silloin hankalempaa. Itse voin sanoa, että monta kämppää on mennyt ohisuun ja veikkaan et en ole saanut muutamaa työpaikkaa koska luottotiedot on menneet, eikö tämä ole kuin lievä vankeustuomio?? Ainut vain, että tuomiota kärsitään sivilissä ja pidennettynä 4-vuotta on kumminkin pitkä aika perheelliselle. Mielestäni tuon 4-vuoden jälkeen velat pitäisi kuittautua jos nyt ei ole mitään kymmenen tuhanne €:n velat tai siitä ylös päin... Isot lafkat voisivat ottaa yksityisen henkilön velat tappiona ja varmasti tietoisena siitä, että henkilö on kärsinyt 4-vuotta "huonona kansalaisena". Se ei olisi mikään tappio edes ajatelkaa miten paljon kaupoista varastellaan. Varastelu on kuitenkin suurempi ongelma per vuosi.

Eiköhän tässä tullutkin juttua jo. Kommentoikaa asiaa jos haluatte mielipiteet ovat tervetulleita. Mielummin rakentavaa keskustelua kuin asiatonta huutelemista.
101632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Et siis ymmärrä että velat täytyy maksaa?

Mitä arvelet, mitä siitä seuraisi jos kaikki tietäisivät että 4 vuotta ja sen vanhempia velkoja ei tarvitse maksaa milloinkaan?

Äänestä
  • Siis luitko juttuani ollenkaan?? Vai otsikon perusteella lähit vastaamaan?? Väännetääs rautalangasta, 4-vuotta pienissä veloissa on pitkä aika, ok. Perheelliselle se on sama kuin vankeustuomio jota suoritetaan siviilissä, ok... Eikö ihmiset vapauduttua vankilastakin ole velattomia, vastaus on kyllä... ok. Vankilalla he ovat kuitanneet velkansa, ok. Mielestäni minä 4-vuoden jälkeen olen kuitannut velkani, koska siitä on niin paljon haittoja jopa työttömyyteni yksi syy, ok... Mieti asiaa velallisenkin kannalta´vasta sitten lähde vastailemaan, ok... Toivottavasti ymmärsit!

    Äänestä

  • Seppo Nöyrä kirjoitti:

    Siis luitko juttuani ollenkaan?? Vai otsikon perusteella lähit vastaamaan?? Väännetääs rautalangasta, 4-vuotta pienissä veloissa on pitkä aika, ok. Perheelliselle se on sama kuin vankeustuomio jota suoritetaan siviilissä, ok... Eikö ihmiset vapauduttua vankilastakin ole velattomia, vastaus on kyllä... ok. Vankilalla he ovat kuitanneet velkansa, ok. Mielestäni minä 4-vuoden jälkeen olen kuitannut velkani, koska siitä on niin paljon haittoja jopa työttömyyteni yksi syy, ok... Mieti asiaa velallisenkin kannalta´vasta sitten lähde vastailemaan, ok... Toivottavasti ymmärsit!

    Luin kyllä viestis ja huomasin että sinusta on kiva ottaa velkaa mutta et tykkää maksaa sitä takaisin.

    Ymmärsitkö sinä paria lausettani ollenkaan? Vai tuijottelitko vain omaa napaasi kun piti ajatella? Vedä se pää pois perseestäsi.

    Olisi kiva jos kenenkään ei tarvitsisi maksaa velkojaan mutta kysyn edelleen, että mitä arvelisit yhteiskuntajärjestelmällemme tapahtuvan jos kaikki ihmiset saisivat velkansa anteeksi 4 vuoden kuluttua?

    Äänestä

  • tunnollinen kirjoitti:

    Onko tunnollisen ihmisen puhetta tuommoinen: "Vedä se pää pois perseestäsi"?? Mielestäni sinä et ole mikään sanomaan kenellekkään varsinkaan enää, kuin tommoisia juttuja kirjoittelet! Voin sulle sanoa vaan, että jos olisit sanonut tuon äskeisen juttus mulle päin naamaa niin turpaan olisit saanut ja kovaa. Valitettavasti en siihen pysty, koska hankala tulla tietokoneen kautta vääntämään sun pääs sun perseeseen ja sen jälkeen veisin sut kaatopaikalle missä kaikki muu paska makaa... Olet tyhmin ihminen mitä tiedän!

    Siis, taliaivo sanoin et laitetaan pienet velat kuittautumaan 4-vuodessa ja isommat perintään. Luottotietojen menetyksestä on ainakin minulle enemmän haittaa kuin varmasti monelle muulle. Sä olet ihmisiä jotka ei osaa muuta ku hokea maksa velkas maksa velkas, mutta mä maksan enemmänkin kuin kärsin sen 4-vuotta luottotiedottomana, tiedoksi vaan.... Kaiken sen jälkeen pitäis vielä kaikki koittaa maksaa korkojen kanssa ei sekään mielestäni oikein ole.... Kritiikki pois muutenkin en kaipaa kenenkään kritiikkiä ja varsinkaan sun, koska sä et ikinä mitään joudu maksamaankaan joten ole hiljaa vain molopää runkkari...

    Äänestä

  • tekstisi tällä palstalla tuoksahtaa hieman provolta, mutta taidanpa lähteä mukaan kuitenkin. Tuon esiin vaikkapa vähän velkojanäkökulmaa.

    Miten itse arvioisit, onko velkojasi saanut siitä taloudellista (tai mitään muutakaan) hyvitystä , että sinä olet ollut sen 4 vuotta luottotiedoton? Aivan oikein: ei mitään. Hän/se on edelleen sinun rahojasi vailla, eikä luottotiedottomuutesi ja siitä kenties johtunut kärsimyksesi ole millään tavalla parantanut velkojasi tilannetta tai tehnyt sinun maksamattomuudestasi johtunutta haittaa olemattomaksi.

    Äänestä

  • Seppo Nöyrä kirjoitti:

    Onko tunnollisen ihmisen puhetta tuommoinen: "Vedä se pää pois perseestäsi"?? Mielestäni sinä et ole mikään sanomaan kenellekkään varsinkaan enää, kuin tommoisia juttuja kirjoittelet! Voin sulle sanoa vaan, että jos olisit sanonut tuon äskeisen juttus mulle päin naamaa niin turpaan olisit saanut ja kovaa. Valitettavasti en siihen pysty, koska hankala tulla tietokoneen kautta vääntämään sun pääs sun perseeseen ja sen jälkeen veisin sut kaatopaikalle missä kaikki muu paska makaa... Olet tyhmin ihminen mitä tiedän!

    Siis, taliaivo sanoin et laitetaan pienet velat kuittautumaan 4-vuodessa ja isommat perintään. Luottotietojen menetyksestä on ainakin minulle enemmän haittaa kuin varmasti monelle muulle. Sä olet ihmisiä jotka ei osaa muuta ku hokea maksa velkas maksa velkas, mutta mä maksan enemmänkin kuin kärsin sen 4-vuotta luottotiedottomana, tiedoksi vaan.... Kaiken sen jälkeen pitäis vielä kaikki koittaa maksaa korkojen kanssa ei sekään mielestäni oikein ole.... Kritiikki pois muutenkin en kaipaa kenenkään kritiikkiä ja varsinkaan sun, koska sä et ikinä mitään joudu maksamaankaan joten ole hiljaa vain molopää runkkari...

    Oletko Seppo koskaan ajatellut että jos olisit maksanut "pienet velkasi" sen mukaan mitä sovit aikoinaan velkojasi kanssa niin sinulla ei olisi mitään ongelmia ?

    Äänestä

Niin makaa, kuin petaa. Ei siinä ihmeempää.

Äänestä
  • No niin... Tänään lyhensin velkaani vajaalla 1000€, että oletteko nyt tyytyväisiä?? Enää velkaa on 2174€, että elämä voittaa... Nyt minulle on ehkä työtäkin tiedossa, että elämä voittaa! Kyllä tämä tästä! Toki maksan velkani, mutta ei se kivaa ole... Minun velkanihan ne ovat joten ei auta valittaa... Joulun alla vaan vituttaa tämmöset menot, mutta minkäs teet! Ei ostella sitten lahjoja ei se sen kummempaa....!!

    Äänestä

  • Seppo Nöyrä kirjoitti:

    No niin... Tänään lyhensin velkaani vajaalla 1000€, että oletteko nyt tyytyväisiä?? Enää velkaa on 2174€, että elämä voittaa... Nyt minulle on ehkä työtäkin tiedossa, että elämä voittaa! Kyllä tämä tästä! Toki maksan velkani, mutta ei se kivaa ole... Minun velkanihan ne ovat joten ei auta valittaa... Joulun alla vaan vituttaa tämmöset menot, mutta minkäs teet! Ei ostella sitten lahjoja ei se sen kummempaa....!!

    Veli velkaa otettaessa, veljenpoika maksettaessa.

    Äänestä

Miksi firmojen pitäisi tyytyä siihen, että sinä olet joutunut kärsimään neljä vuotta ja sen vuoksi antaa velkasi anteeksi?

Ei firmojen tarkoitus ole hankaloittaa elämääsi, vaan ainoastaan saada rahansa pois, jotka sinä olet jättänyt maksamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Seppo Nöyrä kirjoitti:

Hello:

Lähin ihan semmoista kirjoittelemaan, että en voi ymmärtää miksi velat sen 4-vuodenkin jälkeen pitää maksaa, koska siitä on koitunut niin paljon harmia jos on luottotiedot menneet. Itselläni on perhe ja uuden asunnon hankkiminen/vuokraaminen on täysin mahdotonta ja uutta työtä on vaikeampaa saada, koska jotkut työnantajat tarkistavat luottotiedot, uskomatonta mutta totta. Mielestäni jos ihminen kärsii tuon 4-vuotta niin se on kuin "lievä" vankeustuomio, koska kaikki on silloin hankalempaa. Itse voin sanoa, että monta kämppää on mennyt ohisuun ja veikkaan et en ole saanut muutamaa työpaikkaa koska luottotiedot on menneet, eikö tämä ole kuin lievä vankeustuomio?? Ainut vain, että tuomiota kärsitään sivilissä ja pidennettynä 4-vuotta on kumminkin pitkä aika perheelliselle. Mielestäni tuon 4-vuoden jälkeen velat pitäisi kuittautua jos nyt ei ole mitään kymmenen tuhanne €:n velat tai siitä ylös päin... Isot lafkat voisivat ottaa yksityisen henkilön velat tappiona ja varmasti tietoisena siitä, että henkilö on kärsinyt 4-vuotta "huonona kansalaisena". Se ei olisi mikään tappio edes ajatelkaa miten paljon kaupoista varastellaan. Varastelu on kuitenkin suurempi ongelma per vuosi.

Eiköhän tässä tullutkin juttua jo. Kommentoikaa asiaa jos haluatte mielipiteet ovat tervetulleita. Mielummin rakentavaa keskustelua kuin asiatonta huutelemista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu