Euro Samara oli paras.

Kanto.

Suomessa ollaan valmistettu henkilöautoja useampaa erimerkkiä. Sellaista kansan autoa joka sopisi tavalliselle ihmiselle ei ollut muita kuin Euro Samara.Talbotista ei ollut sellaiseksi,sehän oli kesäsydämmen auto, ei siitä ollut talviautoksi. Saabin hinta taasen hinattiin niin korkealle, että ei sitä pystynyt ostaan tavallinen kansa.Eihän kukaan osta Saabia jolla oli ajettu päälle sadan tuhannen,hinta vielä pilvissä.Euro Samaran kokoaminen olisi pitänyt alkaa aikaisemmin, tai sitten ottaa uudempi malli koottavaksi. Suomen puolelta olisi pitänyt silloin esittää, että täällä olisi myös Suomalaistakin "vivahdetta" laitettu Samaraan. Samaran kokoaminen alkoi valitettvasti liian myöhään. Näitten jälkeen tehtyjen autojen kohdalla mielikuvitus pomppasikin sitten pilvien yläpuolelle ja vieläkin korkeammalle lopullisesti kansan ulotumattomiin, jos niitä sitten olisi joku halunutkin ostaa.

9

579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totta turiset

      Samara on kieltämättä parhaasta päästä oleva työväenluokan ajoneuvo. Silti työväenluokka ostaa nykyään lähinnä Toyota -merkkistä henkilöautoa. Se on sääli, sillä Lada on niin paljon parempi ja tyylikkäämpikin...

    • tuomari juonio

      Niin kyllä tuohon hintaan joka Eurosamaralla oli, olis pitäny saada hiukan enemmän suomalaista vivahdetta, jos oikein muistan halvimmat pösöt oli suunnilleet samoissa hinnoissa.
      Ko. auton varsinainen markkialue taisi olla itäeurooppa, lopullinen syy valmistuksen lopettamiseen taisi venäläinen autoverotus.

      • omistaja 02

        Syy sen lopetukseen löytyi kyllä täältä Suomesta.Alkoi yltiökuluttamisen aika ja kaikesta mikä oli vaatimatonta piti eroon päästä.Maksoi mitä maksoi hallitus teki kaikkensa,että neuvostojäljistä ei jäänyt mitään.Siinä huumassa meni esim Kemira mirjardien arvoinen lannoitejätti ilmaiseksi norjalaisille.Jos jotain pitää tästä syyttää lamasta joka voi olla ihan kohtalokas meille jäljet vie eduskuntataloon,ei Amerikkaan.On vain parin vuoden kysymys ajassa kun Nokia on täällä vain ehkä toimisto Helsingissä ei muuta.Ei sillä ole mitään tuotantoa enää kuin muutamassa paikassa ja ne kaikki ovat lopetusuhan paikkoja.Jos Samaran tuotantoa olisi kehitetty siitä olisi muotoutunut maailman luokan auto.Ei Suomessa ollut mitään halua siihen.Ideologia pakotti muuhun ja ei nyt hyvältä näytä Uudessakaupungissa

      • Kanto.
        omistaja 02 kirjoitti:

        valtio olla jämerämmin mukana siinä autoasiassa. Hyviä työpaikkoja menetettiin ja ehkä myös tuleviakin työpaikkoja.Varmasti Suomessa olisi ollut markkinarako Samaralle jos olisi haluttu se pitää. Tuntuu siltä, että ei ajatella, en sanoisi köyhää mutta sinne päin kuitenkin olevaa ihmistä. Onhan heilläkin halu ajaa uudella autolla ja sellainen oli juuri Samara.Uuden ulottuvuuden olisi tuonut tosiaan Ladalle se, että Suomalaiset olisivat saaneet sitä kehitellä oman maan ostajille mieluiseksi autoksi.

      • tehtaan edustaja
        omistaja 02 kirjoitti:

        Syy sen lopetukseen löytyi kyllä täältä Suomesta.Alkoi yltiökuluttamisen aika ja kaikesta mikä oli vaatimatonta piti eroon päästä.Maksoi mitä maksoi hallitus teki kaikkensa,että neuvostojäljistä ei jäänyt mitään.Siinä huumassa meni esim Kemira mirjardien arvoinen lannoitejätti ilmaiseksi norjalaisille.Jos jotain pitää tästä syyttää lamasta joka voi olla ihan kohtalokas meille jäljet vie eduskuntataloon,ei Amerikkaan.On vain parin vuoden kysymys ajassa kun Nokia on täällä vain ehkä toimisto Helsingissä ei muuta.Ei sillä ole mitään tuotantoa enää kuin muutamassa paikassa ja ne kaikki ovat lopetusuhan paikkoja.Jos Samaran tuotantoa olisi kehitetty siitä olisi muotoutunut maailman luokan auto.Ei Suomessa ollut mitään halua siihen.Ideologia pakotti muuhun ja ei nyt hyvältä näytä Uudessakaupungissa

        Olisihan niitä Samaroita tehty ja kehitetty mutta miksi ette ostaneet niitä. Kentät olivat täynnä Uudessakaupungissa kun kukaan ei halunnut ladaa. Markkinataloudessa ei voi vain valmistaa tuotetta jota kukaan ei osta. Ettekö muista miten kenttää tyhjennettiin lopuksi suurilla alennuksilla ja silti kukaan ei vaan halunnut Ladaa.

        Valmistuksen loppuminen Venäjällä ei ollut mikään yllätys minulle. Yllätys oli se että se jatkui näin pitkään.

      • Kanto.
        tehtaan edustaja kirjoitti:

        Samaraa valmistettiin niin minä jouduin ammattini vuoksi ajamaan pakettiautolla. No se meni näin,Samaran suhteen eikä sitä enään voi muuksi muutta.

    • <<<<

      VOLGA 3110 GAZ JA VOLGA M24 JA BA3 2103

    • ladamies nro 185

      tossa pihalla Euro-Samara vm 2003. Ostin sen 2005, yheltä papalta, kun se ol niin vähän ajettu. Nythän tuos on viljalti matkaa mittarissa, mutta se vaan kulkee edelleen. Oon tosin jo vähän harkinnu Kia Ceediä, koska se on ehkä lähimpänä Samaraa kaikilta osin. Tosin, jos ostan uuden auton, siinä pitää olla automaattivaihteisto.

    • ladamies nro 185

      että koska Samara on täysin eri auto, kuijn nuo pyäreälammppuiset Ladat, sitä tulee tituleerata vain Samaraksi, ei Ladaksi. Omasta Samarastani irrotin "Lada"-tekstin kokonaan, niin se näyttäähienommalta persuuksista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe