Tällä tasolla liikutaan piireissä, jotka ovat vastuussa Suomesta.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) myöntää lähettäneensä sähköpostiviestejä keskustan kuntavaaliehdokkaana olleelle naiselle. Vanhasen mukaan viestittelyssä oli vitsailua, mutta se ei ollut erityisen sopimatonta.
Nainen kertoo 7 päivää -lehdessä saaneensa Vanhaselta vihjailevina pitämiään sähköpostiviestejä. Yhteydenpito kesti yhden illan ajan viime vuoden lopulla.
ONNEKSI ON PERUSSUOMALAISET, JOIHIN VOI LIITTYÄ!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.