Mediassa on ollut paljon puhetta äitien asemasta vl:ssä mutta kukaan ei ole toistaiseksi kiinnostunut lasten asemasta. Jokainen täysjärkinen tajuaa ettei nykypäivänä 8-> lasta pysty hoitamaan kunnolla vaan osa jää heitteille. Esim. monet vl:t ovat joutuneet tunnustamaan että jopa alaikäiset lapset on pantu hoitamaan pienempiään kun vanhemmilla ei aika riitä eikä ehdi. Lapselle kuuluu lapsuus eikä ole kohtuullista vaatia pieneltä lapselta varaisäksi tai varaäidiksi ryhtymistä.
Samoin huolestuttaa viestit esim. nettipalstoilla joissa kerrotaan lestadiolaisperheissä harjoitetusta ruumiillisesta kurituksesta. Monet vl:t netissä ovat yrittäneet puolustaa väkivallan käyttöä raamatunlausein kuten "joka vitsaa säästää se lastaan vihaa". Jos viestejä selaa tyaaksepäin, tälläkin palstalla löytyy joidenkin omakohtaisia kertomuksia kuinka on myös pakotettu uskonnonharjoituksiin erilaisin keinoin painostamalla.
Tämä kaikki on erittäin surullista luettavaa varsinkin nykypäivänä. Kysymys kuuluu voiko joku ihmisryhmä pelkän uskonnonharjoituksen perusteella laatia kokonaan omat perustuslaista ja yleisesti hyväksytyistä ihmisoikeuksista piittaamattomat pelisääntönsä joiden mukaan elävät ja vaativat toisiltaan mukautumista?
Jokainen tajuaa myös sen ettei taloudellinen tilanne voi olla kovin turvattu jos lapsia siitetään pelkästään uskon käskyjen mukaan arvioimatta onko oikeasti (omalla työllä) varaa elättää 10 lasta! Sanotaan ettäaika kovapalkkainen virka pitää olla varsinkin kun äiti ei ole yleensä työssä. Lapsilisien osuus ym. muiden yhteiskunnan tukimuotojen, on varmaan suuri ellei suuRIN osa normi vl-perheen tuloista. Joka tapauksessa on oletettavaa että jos ei suorastaan puutteessa niin ainakin niukkuudessa joudutaan elämään näiden yhtälöiden toteutuessa. Usein kuulee että lestadiolaisten toditelevan että jätetään ikäänkuin "Jumalan huoleksi" talouden hoito, mutta kyllä se on aikuiselta ihmiseltä vastuutonta puhetta. Vielä vastuuttomampaa on tehdä lapsia sokeasti uskonkäskyjä totellen ja luottaen siihen että kaikki käy hyvinpäin kuin itsestään. Muistakaa lestadiolaiset siinä yltiöuskossanne että LAPSI on aina tärkeämpi kuin uskonne tai uskonlahkon määräämät käskyt!
Mikään oppi ei voi riistää ihmisoikeutta eikä saattaa lasta eriarvoiseen asemaan muihin nähden uaskon toteuttamisen varjolla! Sen sanon että on teillä julma jumala joka panee moista aikaan!
Onneksi kirkolla tässä maassa on edes jalat kutakuinkin maan pinnalla että sillä on eri oppikäsitykset kuin uskonlahkollanne.
Miettikää asioita ja arvostelkaa kerrankin OMILLA ajatuksillanne ja rohkaistukaa myös kyseenalaistamaan opit joita teille on syötetty! Voitte yllättyä positiivisesti siitä mitä kaikkea elämä voi tarjota ilman kirkon opista poikkeavan uskonlahkon määräämiä ahtaita rajoja!
Lasten asema vl:ssä
Sääliksi käy
0
143
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p565735Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752902Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella212137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401925Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611829- 191818
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v51548Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83117281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah69996