synkille matkoilleen. Tiedän yhden vl-miehen joka kertoi liikkeen ULKOPUOLISELLE oikein nimeltä mainiten kenen luo on menossa ja millä asioilla; -nuhtelemaan eli "hoitamaan" miestä koska tämän oli tiedetty ostaneen olutta kaupasta.
Että sillä lailla... voisin laittaa halutessani nimen ja paikkakunnankin mutta olkoon nyt kun ei sattunut omalle kohdalle. Muuten laittaisin!
Yhä vielä "hoitomiehet"
5
469
Vastaukset
- kyllä
todellakin loukkavaa. Se loukkaa yksityisyyden suojaa. Miten tällaista voikin tapahtua?
- POIS LESTOISTA
Saarnatkin jotku keksivät toisten kantamista juoruista. Onko Herra todella sanonut niin, herää kysymys, kun sanotte, että Hän on sanonut tai käskenyt sanomaan näin ja näin.
Voi paimenparkoja ja Puhuja parkoja.
Kyllä suulaki maistaa ruuan maun. Siksi sitä on turhaa yrittää kansalle syöttää eilistä lämmitettyä. Siihen kyllästyy, jos aina tarjotaan eilisen jämät. RUOKAHALUA kuitenkin
- Helsinkiin
hoitomiehet muutama vuosi sitten panemaan vl-teologiopiskelijat kuriin kun erehtyivät julkisesti esittämään hoitokokousajan tutkimista. Näiden teologiopiskelijoiden joukossa oli pari tunnettuakin nimeä..
- Niinhän ne tekee isotherrat
Helsingissä, että ottavat yksityiskoneen ja näin pääsevät nopeasti kohteeseen, mihin ovatkin menossa ja mitä tekemääm???
ja peruskoulun käyneenä, antaa itseään jonkun hoitomiehen hoitaa ja nuhdella niin antaa olla sitten.
Tälle hulluudelle ei näemmä mitään mahda.
Että ihan teologian opiskelijoillekkin annetaan kurinpalautusta ja sitten näille nuorille vl-äideille, jotka uskaltautuivat televisioon.
Sitähän vain kieltäydytään ottamasta vastaan sellaisia hörhelöitä, eihän ne toki kimppuun voi käydä vai voivatko?
Ennen se oli toista. Asioista ei tiedetty niin paljon kuin nyt tiedetään. Vl-ihmiset eivät tienneet, että heidän ei tarvitse totella ukko ylijumalia SRK:sta.
Kaikista pahintahan tässä on ollut se, että ihminen on nostanut itsensä jumalaksi Jumalan paikalle. Muutenhan he eivät ole voineet toista ihmistä tuomita.
Onko nyt niin, että edelleenkin saarnamiehet ja SRK:n johtomiehet ovat tavallisen vl-ihmisen yläpuolella? Miten muuten he voivat määrätä mitä uskovaiset voivat ja saavat tehdä? Kuka sen ihmisjärjestyksen on tehnyt ja luonut?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p636141Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813766Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242801- 232310
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol422221Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61689Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85130281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 301226