usein seurapuheissa ja päivämiehessä kehoitetaan kantamaan toinen toistemme kuormia. Uusimmassakin Päivämiehessä käsiteltiin tätä. Kuinka auttaa niitä, joilla menee heikommin. Kuinka usein tämä toisten kuormien kantaminen käytännössä toteutuu?
Minulla on sellainen kutina, että vaikka kuinka tästä aiheesta puhuttais puheissa ja kirjoitettais Päivämiehessä, kyseinen asia ei toteudu läheskään kaikkien kohdalla. On olemassa perheitä, joilla menee huonommin. Turmeluksen alla he ovat voineet omaksua myös uskolle vaarallisia tapoja. Heillä ei ole luottoystäviä ja seuroihin menokin voi tuntua vaikealta. Voi olla paljon ajallisia murheitakin. Auttavaa kättä ei kuitenkaan siionista tarjota kaikille.
On olemassa perheitä ja yksinäisiä ihmisiä, jotka jäävät kaiken ulkopuolelle. Kukaan ei rohkene mennä näille puhumaan ja keskustelemaan asioista. Nuorisolla on monesti myöskin pelkona, että he saavat tästä takiaisen peräänsä!
Mieluummin heitetään vain reilusti sivuun, kuin autetaan. Sosiaalisemmat tapaukset vain menestyvät vl-liikkeessä. Ne, joilla menee muuten hyvin, voidaan auttaa, jos ajallisia murheita tulee. Joitakin perheitä ollaan ilomielin auttamassa jonkin katastrofin tullessa. Tai jos nähdään, että joku perhe painii taloudellisissa ongelmissa.
Kaikkien kohdalla tämä ei toteudu!
Tiedän perheen joilla meni hyvin heikosti. Auttavaa kättä ei tarjottu. Perhe väsyi. Ensimmäisenä tässä perheessä äiti kielsi uskonsa. Hän oli pettynyt siitä, kuinka seuroissa usein saarnattiin, ettei meille kenellekkään anneta enemmän kuormia, mitä jaksamme kantaa. Ja että kuinka uskovaiset auttavat toisia vaikeuksissa.
Äidin kieltäessä uskon isäntä joutui mielisairaalaan. Lapset otettiin huostaan.
Näkeekö siioni oikeesti, ettei heille annettu enempää kuormia, mitä jaksoivat kantaa. Ja entä toteutuiko tässä tapauksessa tuo kehoitus "kantakaa toinen toistenne kuormia?".
Kantakaa toinen toistenne
kuormia?
0
120
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760