Laiva lähtee Suntinsuusta
Jouko Pensaari - Kokkolassa vajaat kaksi vuotta palvellut ravintola-ja hotellilaiva irtautuu jäiden lähdettyä Suntinsuun laiturista ja matkaa kohti etelää.
- Se hinataan Aurajokeen, jossa sen oikea paikka on, kertoo yrittäjä Esa Yli-Hallila.
Sopimusneuvottelut Yli-Hallilan ja sopimuskumppaneiden kesken ovat sinettiä vaille valmiita.
- Toimintaa rupeavat pyörittämään alan ammattilaiset, joilla on useita ravintoloita ja niin edelleen. Olen lupautunut itsekin auttamaan aluksi.
Lähtö liittyy kiinteästi siihen, ettei Yli-Hallila jatka enää yrittäjänä Suntinsuun leirintä-alueella.
- Ei olisi saatu enää synergiaetua, eikä homma olisi enää toiminut.
Yli-Hallilan mukaan Turussa laivan tuloon suhtauduttiin ensin penseästi. Mutta kun he saivat tietää, että se on katsastettu majoituskäyttöön, asenne muuttui.
- Itse asiassa se on ainoita vastaavia majoituslaivoja, jotka on virallisesti katsastettu ja tarkastettu. Ei muuta kuin sähköjohdot ja viemäriputket kiinni ja toiminta voi alkaa.
Yli-Hallila on tehnyt laivaansa remontteja, rakentanut ajanmukaiset kokoustilat ja hälytysjärjestelmän.
Kokkolassa suhtautuminen ei ole aina Yli-Hallilan mukaan ollut kovin myönteistä.
- Mulle sanottiin suoraan kaupunginjohdon taholta, että kunnallispoliittinen ura haittaa yhteistyötä kaupungin kanssa. Miksi, sitä ei sanottu.
25.3.2009
http://personal.inet.fi/yritys/suntinsuu/Liaghthouse/Lighthouse.htm
Aurajokee tulos Kokkolast
6
322
Vastaukset
- mikä tämä on?
Onk tää joku lintu vai kala? Hökötykseltä näyttää mun silmi. Lighthouse hotel? Laiva jonka nimi on majakka hotelli? Rumalta ilmestykseltä näyttä. En halu tota aurajoke rumistama. Menkkö pois mun miälest.
- Nimbalkauhia
Menkkö pois mun miälest ja
- rumimmista
rumin!
- WeijoLindroos
Entisetkin juoppolaivat pitäisi siirtää pois Aurajoen kulttuurimaisemasta.
Jos joku tahtoo juopotella laivassa, niin sitä varten on ...
Joo tiedätte kyllä. - "juoppolaivat"
WeijoLindroos kirjoitti:
Entisetkin juoppolaivat pitäisi siirtää pois Aurajoen kulttuurimaisemasta.
Jos joku tahtoo juopotella laivassa, niin sitä varten on ...
Joo tiedätte kyllä.Oikea sanavalinta. Hyvä.
Kyl turkulaise ova tyhmii, jos ottava semmose uure laiva rumentama Aurajokke. - VOI TEITÄ
"juoppolaivat" kirjoitti:
Oikea sanavalinta. Hyvä.
Kyl turkulaise ova tyhmii, jos ottava semmose uure laiva rumentama Aurajokke.En osaa muuta sanoa,että teillä on RUMA murre,hyi hitto!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760