ketään mummoa, joka on vielä tiivisti työelämässä?
Itse olen työssä, joka vaatii aika tavalla. Olen todella väsynyt työviikon jälkeen. Lomat hupenevat liian usein siihen että käyn tapaamassa omia vanhempani, jotka taistelevat erilaisten sairauksien kanssa ja ovat välillä todella masentuneita. He asuvat noin 300 kilometrin päässä.
Kaipaan kovasti lapsenlapsiani. Matkaa heidän luokseen on yli 500 kilometriä. Eli kulkemiset puolin ja toisin ovat hankalia. Näen heitä siis vain pari kertaa vuodessa. Luonani he vain käyvät, sillä yöpyminen onnistuu vähän kehnosti. Tilaa ei paljoa ole, mutta aina joku lapsista on yötäkin. Koko perhe ei ikävä kyllä oikein sovi (5 henkeä).
Koen valtavaa riittämättömyyden tunnetta mummona. En saakaan tehdä niitä kivoja asioita, joita haaveilin tekeväni.
Väkisinkin vertaa itseään ns. vanhan ajan mummoihin. Tyttäreni on välillä loukkaantunut. Ymmärrän häntä, mutta hän ei oikein ymmärrä tilannettani. Hänen isovanhempansa olivat jo eläkkeellä, eikä kummallakaan ollut juuri mitään harrastuksiakaan, joten aikaa ja energiaa oli. Samoin on lasten isän ukilla, lisäksi hänellä on maatila, jossa on tilaa temmeltää.
Kaiken tämän päälle en ole ihan ehkä se tavallisin mummi. Kuulun tähän kaupunkilaissukupolveen, jolla ei ole muutoinkaan ollut elämässä perinteisiä malleja. Enkä siis nytkään koe halua muuttua muuksi kuin mitä olen.
Mutta sen oman tavan olla mummo, se on hankalaa. Minkälainen sitä pitäisi olla ja mitä ei saisi olla?
Onko teillä kenelläkään ajatuksia tai kokemuksia?
Onko täällä palstalla
14
1070
Vastaukset
- ei mummouteen ole mitään ka...
Aloittajalle: Ole vaan omanlaisesi mummo, sillä ei mummouteen ole mitään kaavaa. Kyllä tyttäresi pitää aikuisena jo ymmärtää, että olet vielä työelämässä ja iäkkäänä emme jaksa sitä mitä nuorena. Pitää myös itse levätä kunnolla.
Asiasta toiseen, saatko järjestettyä iäkkäille vanhemmillesi kotiapua ja tarkista lääkärin kanssa heidän lääkityksensä. Ei vanhankaan ihmisen tarvitse olla masentunut. - Tai sitten, kannattaisiko vanhempiesi harkita jo palvelutaloon pääsyä.
- Ja kolmas asia, ei lapset aina asu lähellä: puhelinkin toimii nykyaikana ja onko tyttäresi aina otettava koko perhe mukaan kyläillessä luonasi? Ja kai hän auttaa sinua toimissasi, ettei vain odota käynneillään palvelua ja lastenhoitoa äidiltään? - Ja kun menet heidän luokseen, nauti joskus olostasi ja lähde lenkille vaikka jonkun lapsen kanssa. Näin virkistyt itsekin. - Minäkin olen mummo, joka en enää leivo, kokkaa tai passaa koko aikaa. Sitä varten on valmistaikinat, einekset ym helpotukset tulleet kkaupankin hyllyille. Ennen yritin olla niin hyvä emäntä ja tein kaiken itse ja siinä väsyin. Samoin lasten ja lastenlasten tullessa kylään meillä pelaa 'itsepalvelu' ja he tuovat aika paljon itse ruuat mukanaan, joskus jopa liinavaatteetkin. - Olen välillä myös väsynyt, vaikka en ole enää työelämässä, mutta nautin niin kanssakäymisistä puolin ja toisin. Saan viereiluista iloa pitkäksi aikaa ja osaan laiskotella myös.- mummomuori
mutta mietin miten luoda ”uudenlaista” mummoutta ilman syyllisyyden tunteita.
Vanhemmillani oli ensin toisella ja nyt toisella syöpä ja rankat hoidot. Toinen on jo paremmalla puolella syövänhoidossa, mutta muut sairaudet painavat päälle. Kai se kuoleman pelko ja jatkuva huono olo ja kipu masentavat ketä tahansa. Molemmat ovat huonoja liikkumaan, eli voimat ei enää riitä. Kyllä siellä apua käy, mutta ovat vain kaksistaan muuten. Toimin enemmän henkisenä tukena.
Kyllä me soittelemme tytön ja lastenlasten kanssa aina silloin tällöin, mutta eihän puhelimessa ole samanlaista kuin tavatessa – etenkään lastenlasten kanssa. Pääsen käymään tytön luona vain pitempinä loma aikoina, ja nekin lomat kun olisi jaettava kahden poikani kanssa jotenkin – saati että itse saisin levätä. Jo matkat ovat todella rasittavia, eikä se uni aina tule vieraassa paikassa.
Tuli mieleen että lapsen lapset alkavat olla jo sen ikäisiä, että ehkä he osaisivat tulla jo itsenäisesti vaikka junalla tai bussilla käymään. Tätä täytyy ehdottaa!
Olen työssä erittäin paljon ihmisten kanssa. Eli ”annan”, kuuntelen, ymmärrän, innostan ja kannustan. Sitten energiaa ei tahdo riittää enää vapaa ajalla samaan. Toki yritän jaksaa, mutta lepoa on juuri se, ettei tarvitse olla ihmisten kanssa. Luonto, vain oleminen, hiljaisuus ja yksin puuhastelu tai miehen kanssa puuhastelu on sitä joka lataa akkuja.
Ehkä pitäisi investoida johonkin kesäpaikkaan, niin edes kesällä voi olla vapaammin yhdessä koko joukkona ja tilaa olisi. Vaikka näin lama aika onkin. En vain keksi muuta toimivaa ratkaisua.
Tuntuu vain niin painostavalta, kun ajattelee, ettei ole ”hyvä” mummo. Osaako joku vinkata, onko jotain millä voisi tilannetta ehkä parantaa? - 55-vuotias mummu
mummomuori kirjoitti:
mutta mietin miten luoda ”uudenlaista” mummoutta ilman syyllisyyden tunteita.
Vanhemmillani oli ensin toisella ja nyt toisella syöpä ja rankat hoidot. Toinen on jo paremmalla puolella syövänhoidossa, mutta muut sairaudet painavat päälle. Kai se kuoleman pelko ja jatkuva huono olo ja kipu masentavat ketä tahansa. Molemmat ovat huonoja liikkumaan, eli voimat ei enää riitä. Kyllä siellä apua käy, mutta ovat vain kaksistaan muuten. Toimin enemmän henkisenä tukena.
Kyllä me soittelemme tytön ja lastenlasten kanssa aina silloin tällöin, mutta eihän puhelimessa ole samanlaista kuin tavatessa – etenkään lastenlasten kanssa. Pääsen käymään tytön luona vain pitempinä loma aikoina, ja nekin lomat kun olisi jaettava kahden poikani kanssa jotenkin – saati että itse saisin levätä. Jo matkat ovat todella rasittavia, eikä se uni aina tule vieraassa paikassa.
Tuli mieleen että lapsen lapset alkavat olla jo sen ikäisiä, että ehkä he osaisivat tulla jo itsenäisesti vaikka junalla tai bussilla käymään. Tätä täytyy ehdottaa!
Olen työssä erittäin paljon ihmisten kanssa. Eli ”annan”, kuuntelen, ymmärrän, innostan ja kannustan. Sitten energiaa ei tahdo riittää enää vapaa ajalla samaan. Toki yritän jaksaa, mutta lepoa on juuri se, ettei tarvitse olla ihmisten kanssa. Luonto, vain oleminen, hiljaisuus ja yksin puuhastelu tai miehen kanssa puuhastelu on sitä joka lataa akkuja.
Ehkä pitäisi investoida johonkin kesäpaikkaan, niin edes kesällä voi olla vapaammin yhdessä koko joukkona ja tilaa olisi. Vaikka näin lama aika onkin. En vain keksi muuta toimivaa ratkaisua.
Tuntuu vain niin painostavalta, kun ajattelee, ettei ole ”hyvä” mummo. Osaako joku vinkata, onko jotain millä voisi tilannetta ehkä parantaa?Minäkin olen vielä täysiaikaisesti työssäkäyvä mummu , 33 vuotta takanapäin ja työsarkaa vielä jäljellä 6 vuotta ,jos terveys sallii.Myös minun työni on kuluttavaa ja raskasta ja tunnen useinkin väsymystä ja suoranaisia kipujakin on.Teen kolmivuorotyötä vanhusten hoitajana hoitokodissa,eikä se ole todellakaan mitään kevyttä puurtamista!Nytkin edessä kaksi raskasta yötä valvottavana yökkönä.
Ei ole mukavaa tuntea syyllisyyttä mummoudestaan,kun olosuhteet ovat nuo,mitkä kerroit.Voin ehdottaa erästä tapaa,jota itse olemme toteuttaneet jo useina vuosina sen helppouden,mukavuuden ja ihan vain vaihtelunkin vuoksi.Meillä on kyllä tilava,perinteinen omakotitalo pihoineen,johon lapset perheineen mahtuvat tulemaan Jouluna,Pääsiäisenä,Juhannuksena,lomillaan ja aina kun vain haluavat,ovatkin tervetulleita.Myös äitini 85v on vielä mukana täysillä,mutta hän asuu palvelutalossa ,jossa käyn usein.Mutta "onnekseni" hän saa siellä kaiken tarvitsemansa hoidon,sillä tuntuu etten jaksaisi hoitaa häntä oman samanlaisen työni vuoksi.Mutta henkinen ja sosiaalinen kanssakäyminen kyllä meillä pelaa hyvinkin ;) ....Niin,ja se vinkki sitten on ehdotus ,että katselet nyt, ja varaat kesäksi teille koko sakille ison mökin jostain sopivasta paikasta ,vaikka viikoksi,johon kaikki sitten voivat tulla mahdollisuuksiensa mukaan(ainakin viikonlopuksi) Siellä on sitten mukavaa uida,saunoa,soutaa,onkia,retkeillä ja olla lasten kanssa. Ja kaikki yhdessä osallistuvat askareisiin,niin saa mummokin levätä ja nauttia ja kaiken saa jättää ,kun loma loppuu ja palata kotiin virkistyneenä ja hyvillä mielin.Kallistahan se on,mutta jos kaikki maksavat oman osuutensa,niin ei tule teille kohtuuttoman kalliiksi.Siitä tulee sitten kiva kesäinen tapa olla yhdessä jälkeläistensä kanssa.Kokeilkaapa vain ! Netistä löydät paljon erilaisia vaihtoehtoja.Itse olen käyttänyt Huvila.nettiä ja joka vuosi on ollut eri paikka. On jännittävää aina tutustua uuteen paikkaan. Ja suunnitelkaa vähän yhdessä,että kaikilla olisi sopiva ajomatka. Tulevana kesänä me lähdemme vaihteeksi asuntoautomatkalle pohjoiseen Norjaan vanhimman tyttären perheen kanssa.Ahdasta tulee olemaan ,mutta varmaan mukavaa ja kuskejakin on sitten monta,niin ei tarvi mummun ajaa ollenkaan.Saankin sitten lukea monet sadut ja laulaa laulut pienelle tyttärentytölle matkalla :))
- nälkää
Niin uuden mallin mummuja taitaa olla aika vähän?
Yhteiskunta rakenteen muutoksen vuoksi kaupunkiin, ensin tehdastyöhön ja siitä muihin töihin, muuttaneita on vähemmän.
Kun katsoo omaa historiaansa ei enää itsekään tajua miten jaksoi kurjat alivuokralaisasunnot nälän ja turvattomuuden ensipolven kaupunkilaisena.
Työkavereissa silloin varmasti puolet oli kotonaan asuvia paljasjalkaisia kaupunkilaisia.
Nyt saa lukea syytteitä, kuinka on ikäpolvea joka on hoidattanut lapsensa muilla...
Vaikka lapsuuskoti oli maatalo, ei lapsiani ole hoidettu mummolassa. Samoin tunne monia ikäihmisiä joita ei maalaisyhteisön lapsuuskoti ole elämässä tuupannut edes limpulla, mutta työssä on käyty ruokapalkalla tai jopa eväät ja lakanat mukana mailla ja pelloilla maalaisserkkuja auttaen.
Oma mummula ei ollut mikään riemuriihi, eikä iloinen kyläpaikka, vain paikka jossa isovanhemmat asuivat.
Äitini vihasi mummua, siitä vihasta sai hyvää vierihoitoa, mummola ei ollut haave- unelma- eikä lämmin muisto.
Äitini kasvatti myös ulos mahdolliset haaveet mummolassa käynnistä.
Omilla lapsillani ei ole mielikuvaa mummulasta ja siinä jätän uuden perinnön ja mielikuvan kaupunkilais mummusta.
Saatan olla hyvin tavallinen nykymummu.
Olen eläkkeellä jääden keskivertoa nuorempana.
http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_sosiaaliturva.html#elakkeensaajat
olen suorastaan väsyttävän keskiverto kansalainen.
http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_asuminen.html#hallintaperuste
kuulun tuohon 59,4 % pankki pukkaa vielä 16 kk.
Tilaa on yhdelle hengelle 58 neliötä joka 20 neliötä keskivertoa enemmän..
yhden hengen talous kuten 40,4% tilaston mukaan
Taloutta sitten hieman kurittaa yhden hengen talous ja asuntolainan loppu.. ;) sekä tarvitsemani lääkkeet, jotka eivät ole KELA korvattavia, vain reseptillä sairauden sivuvaikutuksiin...
Kun vertaa pienten lasten ja aikuisten elämään;
Lasten vierailtua kodin siivous on suurempaa, tavarat liikkuvat pois paikoltaan,
pienet kädet jättävät jälkiä kaikkiin lasipintoihin ja peileihin.
Eteiseen kulkeutuu hiekkaa ja pyykkiä tulee vierailusta riippuen.
Tarjottavaa on oltava mehuja ja välipaloja..
Allergiat rajoittavat ja mieltymykset myös..
Mummola lelut ja kirjat kuitenkin ovat lapsen tila mummolassa ja toivottavat lapsen tervetulleeksi.
Kyllä miniä halusi ensi rajata vierailujen tekemisiä vain haluamiinsa juttuihin mutta,,,
poikani sanoi; saatte tehdä juuri mitä haluatte keskenänne.
Asun lähellä ja minulla on mummupäivä, kerran viikossa.
Jos hoitoa tarvitaan ole käytettävissä aina, se on ensisijainen toimeni.
En vaivaa päätäni millään mummu muotilla..
Tosin joskus koen haikeana vaihtovuoroisuuden vähäisyyden, suhteessa omiin lapsiin, molemmat lapseni ovat yli 30 v. joten aikuisia.
Yhteyttä pidetään, kun he tarvitsevat jotain..minä pyrin olemaan yhteyksissä, myös muuten, varsinkin poikamiespoikaan vien lämpimäisiä kudon sukkia..
Minulla on harrastuksia, vakituisia neljä kertaa viikolle..
Käyn kerran vuodessa jossain reissussa..
En utele nuorten asioita, ellei niistä kerrota sitten voi kysyä täsmennyksiä..
Sukulaisista olen eniten yhteyksissä pieneen pojan poikaani ja toinen on tulossa..
Monesti törmään miniän kohdalla eräänlaiseen tylyyteen, joka todennäköisesti on sitä Äiti-syndroomaa joka ei johdu anopista eikä mummusta.
Mummu ja Anoppi on helppo ja terveellinen tie purkaa kiukkua tai harmia parisuhteen solmuista.
Jos anopin mummun äidin tylytys silloin tällöin pitää parisuhdetta kunnossa, se on ihan OK.- Rajanka
hyvä, laajalle keskustelulle.
On vain sääli, että kovasti harvat ikäihmiset omaavat kiinnostuksen nettiin ja sen käyttöön.
Siis tuo edellä muu maa nälkää on minun kirjoitus.
Mielenkiintoista olisi myös puhua vanhenemisesta yleensä. Vanhenemin on myös oikeus ja elämän kiertokulun yksi vaihe.
Nykyinen ihmiskuva ei hyväksy vanhenevaa ihmistä, sitä pistetään vanhakin ihminen todistamaan nuorekkuuttaan.
Missään sukupolvessa aikaisemmin, ei ikäihminen ole ollut näin halveksittu yhteiskunnasta ulos työnnetty kuin nyt. - Pää pystyssä
Rajanka kirjoitti:
hyvä, laajalle keskustelulle.
On vain sääli, että kovasti harvat ikäihmiset omaavat kiinnostuksen nettiin ja sen käyttöön.
Siis tuo edellä muu maa nälkää on minun kirjoitus.
Mielenkiintoista olisi myös puhua vanhenemisesta yleensä. Vanhenemin on myös oikeus ja elämän kiertokulun yksi vaihe.
Nykyinen ihmiskuva ei hyväksy vanhenevaa ihmistä, sitä pistetään vanhakin ihminen todistamaan nuorekkuuttaan.
Missään sukupolvessa aikaisemmin, ei ikäihminen ole ollut näin halveksittu yhteiskunnasta ulos työnnetty kuin nyt.Minä olen vanha naisihminen, eläkkeellä ja mummo, mutta en todellakaan kenenkään halveksima.- Taloyhtiössämme on eri-ikäisiä ihmisiä ja olen joukossa mukana, kuten myös muutama rivitaloissamme asuva 'seniori'. Meitä pidetään kuin kukkaa kämmenellä pihatalkoissa ja kukaan meistä ei tunne itseämme ulkopuoliseksi. Teemme piha-askareita voimiemme mukaan ja juhlimme (hillitysti) saunailloissa mukana jne. Meitä kuunnellaan ihan yhtälailla kuin muita lapsiperheitä tai sinkkuja.
- Itse olen mummo lastenlapsilleni ja he ovat joskus mummolassa yökylässä. Parasta kun lastenlapsi sanoo: 'Mummo, mä lakastan suan'.
- Lapseni arvostavat minua ja meillä on hyvät välit ja tapaamme joko meillä tai heillä silloin tällöin.
- Joihinkin sukulaisiini olen yhteydessä säännöllisesti ja sieltä se tulee se lapsuudesta jo lähtenyt sukurakkaus, ja siitäkin olen kiitollinen.
- Harrastan mukavia ja hauskoja asioita ja lenkkeilen. Niistä saan iloa elämääni. Työelämä on takana 40 vuoden jälkeen ja olen eläkkeellä. Terveys on vielä hyvä ja olen elämänmyönteinen.
- Ei minua kukaan tallo - enkä minä latista ketään. Elämä on hyvää ja rikasta vanhanakin, vaikka se on totta, ihmisen täytyisi olla aina nuori, reipas ja terve. Totuushan on se, että sitä on vain elettävä päivä kerrallaan. - mummomuori
Rajanka kirjoitti:
hyvä, laajalle keskustelulle.
On vain sääli, että kovasti harvat ikäihmiset omaavat kiinnostuksen nettiin ja sen käyttöön.
Siis tuo edellä muu maa nälkää on minun kirjoitus.
Mielenkiintoista olisi myös puhua vanhenemisesta yleensä. Vanhenemin on myös oikeus ja elämän kiertokulun yksi vaihe.
Nykyinen ihmiskuva ei hyväksy vanhenevaa ihmistä, sitä pistetään vanhakin ihminen todistamaan nuorekkuuttaan.
Missään sukupolvessa aikaisemmin, ei ikäihminen ole ollut näin halveksittu yhteiskunnasta ulos työnnetty kuin nyt.että vähän huvitti tuo "ikäihminen" kohdallani. Olen ollut tietotekniikan kanssa tekemisissä vuodesta 83, joten eiköhän se suju jo.
Näin kaupunkilaisena en kokenut tuota murrosta noin. Oikeastaan enemmän vaikutti 70 luvun alun suuri murros, kulttuurin, musiikin ja asenteiden uudet tuulet. Kotikaupunkini oli pieni, ja olin tukehtua siihen ahdasmielisyyteen. Muutin varhain pois.
Muutimme maalle kun esikoiseni oli alle vuoden. Tutustuin minäkin kantovesiin ja puulämmitykseen. Nautin kyllä siitä elämästä, mutta henkisesti siellä elämä on raskasta. Olen asunut ympäri suomea, lähinnä pienillä paikkakunnilla. Lopulta muutin vähän isompaan taajamaan, ja olen nyt todella tyytyväinen asuinpaikkaani.
Päivähoito on minulle ihan normaalia, olinhan itsekin ”lastentarhassa” pienempänä, koska äitini kävi töissä. Toinen mummoista asui myös kaupungissa. Toisin asuimme puutaloyhteisössä, jossa elämä oli toisenlaista kuin nykyään kerrostaloissa.
Omat lapseni saivat olla kauemmin kotona, koska työskentelin silloin perhepäivähoitajana. En ole koskaan sietänyt ajatusta, että joku elättäisi minua. Ero tuli ensimmäiseen exääni siksi, että arvomaailmamme alkoivat kasvaa eri suuntiin. Mies halusi ostaa omakotitalot ja ”rensselit”, minä halusin muuta. Niinpä ei ole asuntolainaakaan, mutta opintolainaa kyllä. Olen sijoittanut mieluummin henkisiin arvoihin kuin ”elintaso” tavaraan. Aloin opiskella vasta aikuisena – eikä sille taida näkyä loppua…
Pienempinä lapsenlapsilla oli mummolassakin tekemistä (vierailivat useammin kun asuivat samalla paikkakunnalla), mutta nyt ei kuulemma ole ”mitään tekemistä”. Tottahan se on, Poika on kovin liikunnallinen, täytyy saada purkaa energiaa juoksemalla, kiipeilemällä, pelaamalla jne. Mummo vaan väsähtää niin nopeasti, eikä kaupungissa hirviä heitä päästää yksin seikkailemaan, vaikka paikkoja täältä kyllä löytyy – jopa luontoa. Sitten menee kähinäksi siskon kanssa. Ei minua pikku sotkut ja epäjärjestys niin rassaa, vaan ei jaksaisi tuota kähinää.
Nyt sitten syntyi pikkuveli, joka vauvana tietysti kaipaa kovasti hoitoa ja seuraa. Ehdotinkin tyttärelleni, että jospa he kävisivät erillään, niin sitten olisi jokaiselle sitä omaa yksilöllistä aikaa. tuntui suhtautuvan ihan ymmärtäväisesti. Ja jos olisi lääniä, niin jokainen löytäisi myös sitä omaa tekemistä helpommin ja toisaalta olisi jokaiselle oma rauhoittumispaikka. Eli kyllä taidan nyt investoida siihen mökkiin!
Toinen poikani on avioliitossa ja minulla on ulkomaalainen miniä. Siinäkin on oma lukunsa kun opettelemme yhteisiä säveliä. Hänen kulttuurissaan arvostetaan vanhempia todella paljon, ja hän on vähän pettynyt kun en olekaan niin perhekeskeinen kuin hän oli odottanut.
Elämän sisältöä on niin paljon muutakin kuin lapset ja perhe. Maailmassa on niin paljon kiinnostavia asioita, joihin haluaisin tutustua tai tehdä. Ihmiselämä ei vain riitä siihen kaikkeen, mutta mahdollisimman paljon aion yrittää. Rakastan kuitenkin lapsiani niin paljon, että haluan myös tehdä heidän eteensä jotain.
- on pitää
perinnemummoutta yllä.
Laitumet, kukkaniityt, heinäpellot, puhtaat uimavedet, kesäkuumat hiekkatiet, marjametsät, tuoksuvat tuvat, rantasaunat, puhdas ilma, kaikki kadonneet.
Mummon lihapullat, tuoksuva vehnänen, lätyt ja mansikkahillo muuttuivat epäterveelliseksi. Ei ole mustikkametsää, mistä saisi mustikat mustikkapiirakkaan. Hiivakin manipuloitiin 70-luvulla pahan hajuiseksi ja elimistölle sopimattomaksi. Ei vattupensaikkoa, missä poimia marjoja lapsanlapsen kanssa. Metsämansikoista ja mesimarjoista puhumattakaan.
Asfaltti- ja betonimummous ei innosta ollenkaan, mitä tehdä asfaltilla pölyn, pakokaasun ja dioksiinin seassa lapsenlapsen kanssa?
Tai kuluneilla tylsillä likaisilla pihoilla ja leikkikentillä, puistojen koirankakkanurmikoilla, meluisissa kauppakeskuksissa.
Millaisen muiston lapsenlapsiparka siitä saa.- sukurakas
Ymmärrän aloittajan toivottomuutta. Mutta hän on aidosti huolissaan ja välittää perheestään,se on tärkeintä. Olet jo siitä hieno Mummo! Se että pidät yhteyttä ja olet kiinnostunut (tärkeää) jälkeläistesi asioista on positiivista, vaikka ei aina jaksaisikaan.
Tottakai lapsuuden navetat ja räsymatot olivat niitä loppuelämän mahtavia muistoja, mutta aika on nyt toista. Ei ole sinun syysi. Yhteinen vuokramökki on hyvä idea ja samoin lasten junalla matkustaminen luoksesi. Silloin voitte tehdä yhdessä esim sinun reseptillä jotain ja takaan että lapset muistavat sen loppu elämän!! Ei tarvitse käydä shoppailemassa-ottakaa eväät ja käykää puistossa. Tai uimassa,keilaamassa,kirpputorilla,koiranäyttelyssä...hassutelkaa kun ovat luonasi. Pukekaa vaatteita,papiljotit päähän,meikatkaa-ei haittaa vaikka olisi poikiakin! Hauskaa on ja ei tarvitse paljoa voimavaroja.
Toisaalta jos tunnet todella tarvetta, voithan miettiä osaaika eläkettä tms.
Totta, puhelimessa puhelu on teennäistä varsinkin lasten kanssa. Anoppini asuu kaukana ja yhteydenpito on melkein meidän käsissä mutta hänellä on kiva tapa lähettää lapsille onnittelukortit syntymäpäivisin jossa on hänen oma pieni piirrustus. Se on kiva tapa lähestyä lasta ja kyllä lapset siitä ihastuvatkin:)
Kyllä sinä pärjäät tuolla välittämiselläsi! - mummomuori
sukurakas kirjoitti:
Ymmärrän aloittajan toivottomuutta. Mutta hän on aidosti huolissaan ja välittää perheestään,se on tärkeintä. Olet jo siitä hieno Mummo! Se että pidät yhteyttä ja olet kiinnostunut (tärkeää) jälkeläistesi asioista on positiivista, vaikka ei aina jaksaisikaan.
Tottakai lapsuuden navetat ja räsymatot olivat niitä loppuelämän mahtavia muistoja, mutta aika on nyt toista. Ei ole sinun syysi. Yhteinen vuokramökki on hyvä idea ja samoin lasten junalla matkustaminen luoksesi. Silloin voitte tehdä yhdessä esim sinun reseptillä jotain ja takaan että lapset muistavat sen loppu elämän!! Ei tarvitse käydä shoppailemassa-ottakaa eväät ja käykää puistossa. Tai uimassa,keilaamassa,kirpputorilla,koiranäyttelyssä...hassutelkaa kun ovat luonasi. Pukekaa vaatteita,papiljotit päähän,meikatkaa-ei haittaa vaikka olisi poikiakin! Hauskaa on ja ei tarvitse paljoa voimavaroja.
Toisaalta jos tunnet todella tarvetta, voithan miettiä osaaika eläkettä tms.
Totta, puhelimessa puhelu on teennäistä varsinkin lasten kanssa. Anoppini asuu kaukana ja yhteydenpito on melkein meidän käsissä mutta hänellä on kiva tapa lähettää lapsille onnittelukortit syntymäpäivisin jossa on hänen oma pieni piirrustus. Se on kiva tapa lähestyä lasta ja kyllä lapset siitä ihastuvatkin:)
Kyllä sinä pärjäät tuolla välittämiselläsi!sanoistasi!
Sain monta ihan käytännön ideaa, joita haluan kokeilla. Jahka nyt vain saan ne lapsukaiset luokseni.
Jätän ihan suosiolla nuo shoppailut ja muut "näyttelyt", en ole ikinä niistä pitänyt. Niissä on liikaa ihmisiä, juoksemista ympäriinsä, mutta vähän varsinaisia kokemuksia.
Olen pitänyt luontopäiväkirjaa ja kuvannut kaikkea hauskaa. Ehkäpä niistä saisi "mummokirjeitä" lapsille. Samoin tuo "meikkauspäivä" on mielenkiintoinen ajatus. Rannalla käydään uimassa, mutta ei uimahallissa. ehkä sitä voisi harkita vaikken siedäkään siellä sitä hälinää. Kyllä näistä uutta ideaa sikiää, kiitos!
Kirjoitan kaikenlaista. Tuli mieleen että voisin kirjoittaa myös ajatuksia siitä, mitä on kun siirtyy sukupolvien ketjussa eteenpäin. Kun aika jättää omista vanhemmista ja siitä tylyydestä, että kaikki vanhenevat vääjäämättä. Saavat lukea sitten aikuisina, "testamenttina". Olen alkanut jo surutyön omien vanhempieni kuolemien odotuksessa. En tiedä, kuinka tulen lopulta sen kestämään, mutta yritän ajatella sitä näiden lapsien silmin.
Kunhan vähän lapset kasvavat, aion viedä hänet konsertteihin, niin klassisen musiikin kuin rock konsertteihin. Itse olen kova hevimuusikin ystävä.
Ikävä kyllä minulla ei ole mahdollisuutta vielä osa-aikaeläkkeelle, jo senkään takia että en ole vakituisessa toimessa. Olen halunnut olla määräaikainen, sillä silloin saa enemmän vapaata. Toisaalta haaveissa on edetä opinnoissa, jotta voisin vaihtaa työtehtäviä vähän rauhallisemman tahtisiksi...
Eniten odotan kyllä eläkeikää, jolloin pääsisi opiskelemaan ihan kunnolla sekä tosissaan toteuttamaan elämänikäisiä haaveitani. Nyt olen tehnyt kaiken työn ohessa.
Eli tässä mielessä olen todella vähän erilainen muori :)... - Farmor Helsingistä
Ei kaikki ole ollut maalaisia! Kaupungissa voi tehdä lastenlasten kanssa tehdä vaikka mitä ja nauttia ihanista maisemista. Suomessa ei ole niin suurkaupunkeja että luontoon on pitkiä matkoja jos haluaa siitä nauttia. Helsinki on esim. mitä ihanin kaupunki vaikka viettää aikaa lastenlasten kanssa silloin kun retkelle haluaa lähteä.
Itse olen vaativaa työtä tekevä kolmen alle kouluikäisen iso-äiti, lapset ovat olleet kanssani vauvasta lähtien usein yökylässä, nautin siitä ajasta suunnattomasti. Ehdin silti hyvin nauttimaan omasta ajasta, matkustan ja harrastan. Minä usein pyydän lapsia luokseni, vanhemmat pyytävät kauniisti silloin kun tarvitsevat hoito-apua, jos minulle ei sovi asia on ok.
Lapsenlapset ovat rikkaus, vähän aikaa pieniä jolloin se ihana suhde luodaan. Ne suukot ja halit, ne pitää nuorena ja terveenä! - kun suurin
Farmor Helsingistä kirjoitti:
Ei kaikki ole ollut maalaisia! Kaupungissa voi tehdä lastenlasten kanssa tehdä vaikka mitä ja nauttia ihanista maisemista. Suomessa ei ole niin suurkaupunkeja että luontoon on pitkiä matkoja jos haluaa siitä nauttia. Helsinki on esim. mitä ihanin kaupunki vaikka viettää aikaa lastenlasten kanssa silloin kun retkelle haluaa lähteä.
Itse olen vaativaa työtä tekevä kolmen alle kouluikäisen iso-äiti, lapset ovat olleet kanssani vauvasta lähtien usein yökylässä, nautin siitä ajasta suunnattomasti. Ehdin silti hyvin nauttimaan omasta ajasta, matkustan ja harrastan. Minä usein pyydän lapsia luokseni, vanhemmat pyytävät kauniisti silloin kun tarvitsevat hoito-apua, jos minulle ei sovi asia on ok.
Lapsenlapset ovat rikkaus, vähän aikaa pieniä jolloin se ihana suhde luodaan. Ne suukot ja halit, ne pitää nuorena ja terveenä!osa mummoista asui vielä maalla mummonmökeissä tai maalaistaloissa, niin mitä siihen aikaan kaupunkilaismummovähemmistö teki lastenlastensa kanssa ja millainen mummo hän oli, miten toteutti isovanhemmuuttaan? Ehkä jollain tällä palstalla käyvällä entisellä lapsella on kokemusta omasta kaupunkimummostaan, niin voisi kertoa.
- omanlaisensa
Itse olen työelämässä myös,reilusti yli kymmenen vuotta pitäisi olla,jos täässä maassa nyt joskus työtä riittää.
Pitkät välimatkat hankaloittavat totta kai,mutta yhteyksiä voi silti pitää esim.soittelemalla.Omilla lapsenlapsilla toinen mummo asuu valtameren takana,mutta lapset tietävät kuitenkin mummonsa ja ovat innolla lähdössä tätäkin mummoa katsomaan kun kerran vuodessa käyvät.
Ole mummo omalla tavallasi ja mahdollisuuksien mukaan,ei kukaan voi määrittää sitä mikä on oikein ja sopivasti. - kuin olet!
mummona olemiseen ei tarvita jatkuvaa näkemistä, onnistuisiko puhelut pikkuisille? entä voisitko pitää yhteyttä tietokoneella tai kirjoittaa hassunhauskoja kirjeitä ja laittaa mukaan vaikka tarrakuvan tms. Pääasia on että kokevat sinun hellyytesi ja rakkautesi silloin kun voitte tavata ja jos mahdollista jatkaa puhelimella tms. Itse olen työssäkäyvä vielä monta vuotta ja pikkuiset asuvat lähellä mutta ei aina voi tavata, välillä menee monta viikkoa ennenkuin näkee, vaikka voisi olettaa että lähimummoa näkee jatkuvasti. uskon että sinusta tuntuu tosi pahalta kun etäisyys on noinkin paljon. Toivottavasti keksitte tavan pitää enemmän yhteyttä. Hyvää kevättä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965