jokaisella kansalla on omat quislinginsa ja on erittäin tärkeää, että tämä dosentti bäckmann nyt pitää itseään ja suomalaista kommunistia esillä. kansan vastenmielisyys kommunismia kohtaa vain yltyy; näkyypä televisiossa dosentti bäckmann veljeilemässä putin-nuorison kanssa tai näkyypä televisiossa omaan ääneensä rakastunut dosentti bäckmann puhumassa muiden päälle ja vääristelemässä historiaa kremlin laskuun. jonkun lehden pääkirjoituksessa puhuttiin tämän nashi-mielenosoituksen aikana myös heidät maahankutsuneesta tahosta ja näiden “hämäristä päämääristä”. on hyvä, että tuo hämäryys poistuu ja kansa näkee selvästi kommunistien päämäärien läpi. venäläistäminen. kommunismin alasajo on alkanut. seuraavissa vaaleissa ei tule edes sitä puolta prosenttia. kommunistit ovat nyt näyttäneet kansalle olevansa ulkopuolisen työnantajan palveluksessa ja protestiäänet taitavat taas kääntyä muualle.
nyt olisi demokratian ja totuuden kannalta erittäin tärkeää, että kommunistit pysyisivät julkisuudessa; kansa alkaa vihdoinkin nähdä kommunistien läpi; näkee heidän tökerön historianvääristelynsä samoin kuin näkee, että kommunismilla ei ole mitään tekemistä työväen saati rauhan tai demokratian kanssa. kommunistit ovat pelkästään moskovan palvelijoita ja ajamassa moskovan etua. pahin mitä nyt voi tapahtua on se, että kommunistit taas vetäytyvät maan alle ja että kansa unohtaa heidät koska silloin he voivat taas ripotella sieltä tunkion takaa epämääräisiä totuuksiaan kansan niskaan. mutta niinkauan kuin kommunistit ovat äänessä ja näkyvissä, kansa tunnistaa heidät ja sanoo heille - kuka nauraen ja kuka hampaitaan kirskuttaen mutta kuitenkin -ei.
nyt olisi demokratian ja totuuden kannalta erittäin tärkeää, että kommunistit pysyisivät julkisuudessa; kansa alkaa vihdoinkin nähdä kommunistien läpi; näkee heidän tökerön historianvääristelynsä samoin kuin näkee, että kommunismilla ei ole mitään tekemistä työväen saati rauhan tai demokratian kanssa. kommunistit ovat pelkästään moskovan palvelijoita ja ajamassa moskovan etua. pahin mitä nyt voi tapahtua on se, että kommunistit taas vetäytyvät maan alle ja että kansa unohtaa heidät koska silloin he voivat taas ripotella sieltä tunkion takaa epämääräisiä totuuksiaan kansan niskaan. mutta niinkauan kuin kommunistit ovat äänessä ja näkyvissä, kansa tunnistaa heidät ja sanoo heille - kuka nauraen ja kuka hampaitaan kirskuttaen mutta kuitenkin -ei.
Vastaukset 10
Vanhimmat
juttuja alkoi mieleen tulla epäilys hänen palkanmaksajastaan, onkohan Venäjän nykyisellä KGB:n seuraajalla sormensa pelissä. Vaikeaa on muutoin ymmärtää hänen juttujaan.
Tuo kuvaamasi totuudella tappaminen taitaa olla paras keino päästä eroon komuista. Totuus kun poistaa sen hämärän verhon jota he luovat peitteekseen täälläkin esiintyvällä esitystyylillä, tyylistä josta ainakaan pahimmat pukarit eivät näköjään pääse eroon ja tähän päivään.
Viron historian valaisemisessa. Tilasin heti Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kirjan, koska se oli kirjakaupasta jo loppunut.
Bäckmanin stalinistis-kommunistiset KGB-kiihkopuheet olivat siitä hyödyllisiä, että ne todella lisäsivät kiinnostuksen NL:n ihmisrikkomusten selvitämiseen!
minulla henkilökohtaisesti ei ole ollut minkäännäköistä hinkua kyseiseen kirjaan - finlandiapalkinto ei mielestäni tee automaattisesti kirjailijasta mielenkiintoista tai mukaansatempaavaa - mutta ihan periaatteesta kun joskus se "puhdistus"-kirja osuu silmiin kaupan hyllyillä niin nakkaan sen ostoskoriin. ollaan kirjasta ja kirjailijasta mitä mieltä tahansa niin minulle ei ulkomailta tule minkäännäköinen - mitään mistään tietämätön ulkoa johdettu kakaralauma huutamaan, että sananvapaus täytyy lakkauttaa. päinvastoin; sananvapautta täytyy tukea, varsinkin kun maailmassa näyttää demokratia kokoajan vaan kutistuvan ja kun keskushallinnot kirjoituttaa historiat uusiksi ja alkaa aivopestä lapsia kannattamaan diktatuureja ja diktaattoreita ja kun näitä tämmöisiä historiaa uusiksi kirjoittavia dosentteja todennäköisesti ja todella valitettavasti alkaa todennäköisesti tulevaisuudessa nousta esiin kuin sieniä sateella ja niille varmaan kohta moskovaan perustetaan joku oma opinahjo niin tälläisten mattimeikäläisten - sinun ja minun - täytyy omalla toiminnallaan nousta vastustamaan vihaa ja suvaitsemattomuutta ja tietämättömyyttä.
bäcman saattaa kyllä nämä viimeiset bolsevikit häpeään. on nautinnollista seurata toverin selittelyä. silmäripset räpyttävät tiuhaan.
vai edutaako tämä johan edes kommunismia vaan sen jälkeen syntynyttä traumaattista tilaa, jota yritetään selitellä aivan uusilla utopioilla.
teistä ne jotka elävät pitenpään, näkevät minne nämä "sankarit" katovat. historian hämärään hölmöinä.
tulee järkiinsä
"En tiedä mikä minuun meni"
tukilista:
http://www.adressit.com/allekirjoitukset/johantuki
Bäckman on tuskin mikään kommunisti eikä hän ole keskittynyt kommunismin puolustamiseen. Hänen näkökulmansa on pikemminkin panslavistinen, venäläiskansallinen. Siinä totuutta katsotaan venäläisten silmälasien takaa riippumatta siitä, mikä yhteiskuntajärjestys Venäjällä kulloinkin on vallalla. Tästä näkökulmasta Bäckman saattaisi pitää esimerkiksi Suomen autonomian aikaa 1809-1917 Suomen kulta-aikana, mikä oli yksin venäläisten jalomielisyyden ansiota.
Bäckmanhan puolustelee sekä venäläisten Neuvostoliiton aikaisia toimia että nykyisen kapitalistisen Venäjän toimintaa. Jos Bäckmanin näkemys liittyisi kommunismiin, hän tuskin puolustaisi kapitalistista Venäjää millään lailla.
Voi tietysti kysyä, miksi Bäckmanin näkemys on niin vahvasti venäläistynyt. Yksi selitys on siinä, että hän kokee aidosti russofobian vainoharhaisuutena ja on katsonut tehtäväkseen valistaa ja parantaa fobian ahdistamat mielet. Russofobia on hänen mielestään kaikkein pahinta Virossa ja Baltian maissa, missä se on johtanut rasismiin ja apartheid-politiikkaan, joksi hän asiaa nimittää. Bäckman on minusta tässä oikeilla jäljillä sikäli, että niin Baltian maissa kuin Suomessakin russofobia elää vahvana ja voi hyvin. Venäläisille ei haluta antaa anteeksi heidän isiensä pahoja tekoja ja Venäjä demonisoidaan ikuiseksi pahan valtakunnaksi, mistä ei koskaan tule mitään hyvää. Tämä muistuttaa jo paljossa juutalaisten demonisoimista.
Bäckman tekee asialleen karhunpalveluksen siinä, että hän panee kaiken överiksi. Se vie hänen näkemyksiltään kaiken uskottavuuden. Hän näkee eräissä kohdin venäläisten julmuudet suorastaan hyvinä tekoina. Siperiaan kyyditykset olivatkin rantalomien järjesteämistä virolaisille ja rintamalintojen puhdistusta, etteivät naiset ja lapset jäisi tulevan sodan jalkoihin. Anna Politkovskaja oli puolestaan stressaantunut amerikkalainen CIA-agentti, joka teki itsemurhan ampuen varmuuden vuoksi kaikkiaan kolme laukasta päähänsä.
Yhtä selitystä Bäckmanin ristiretkelle voi hakea hänen persoonastaan. Hän näyttäisi olevan luonteeltaan riidankylvijä ja riitelijä, joka nauttii tästä roolista. Hänen koko uraansa varjostaa julkinen riiteleminen, joka alkoi jo reilusti 90-luvun puolella. Häntä on uhattu oikeudenkäynneillä ja hän on uhannut muita oikeudenkäynneillä. Hän tuntuu olevan kaikkea muuta kuin viileä tiedemies. On vaadittu hänen dosentin oikeuksiensa jäädyttämistä oikein meppien voimalla jne. Hän provosoi ja ärsyttää ilmeisen tietoisesti saadakseen julkisuutta ja riitaa aikaiseksi. Tämä Nashi-ryhmän kutsuminen oli tässä suhteessa hänen huippuhetkensä Suomessa. Virossa hän on jo entuudestaan paljon tunnetumpi suomalainen ja itse asiassa yksi tunnetuimmista. Ei hän ainakaan paranna meidän suomalaisten kuvaa virolaisten keskuudessa, mutta tekee sen ehkä sitten kyllä venäläisten parissa.
Ulkopuolisin silmin (siis omieni kautta)tarkasteltuna tässä on molemmin puolin kyse voimakkaasta nationalistisesta asenteesta. Vastakkainasettelu on venäläiskansallinen ja virolaiskansallinen. Nationalistinen kärjistys ei koskaan tiedä mitään hyvää. Koko EU:n ideahan on osin päästä eroon nationalismista. EU:n ytimen sisällä siinä on onnistuttu kohtalaisesti, mutta reunavaltioiden osalta aika huonosti. Nationalismissa valitaan aina oma puolensa ja mennään siiten kritiikittömästi sitä puolustaen hyvin pitkälle. Tässä Viro-Venäjä keskustelussa on paljon tällaisia piirteitä ja silloin totuuden ei olekaan mikään perimmäinen tarkoitus.
ja miksipä ei? marssiihan suomalainen kommunisti yhdessä bäckmanin ulkomailta tuottaman aineksen kanssa sekä tekee sydämellistä yhteistyötä suomen islamilaisen puolueen kummankin jäsenen kanssa. miksipä siis bäckmannia ei yhdistettäisi suomalaiseen kommunistiin? saattaahan toki hän pitää kommunistia vain hyödyllisenä idioottina mutta näinhän kommunismi usein toimii; hyödyllisten idioottien voimin. ja kumartaa bäckman sitten tsaarin venäjälle, kommunistien neuvostoliitolle tai putinin kapitalismille niin pitkälti näyttää kommunisteillekin olevan se yksi ja sama, onko venäjällä vallassa mustista mustin kapitalisti vai punaisista punaisin tsaari; venäjä on aina se tärkein ja sitä puolustellaan keksimällä mitä ihmeellisimpiä ja jopa tragikoomisia puolustuspuheita... bäckman ei ole ainoa jonka historialliset faktat muodostuvat lukion oppimääristä tai kolmeen kertaan suoritetuista itsemurhista tai - holokaustin kieltäminen on rikos tietyissä maissa - suorastaan vastenmielisistä puolustuspuheista mitä tulee syytöksiin kommunismin rikoksista ihmisyyttä kohtaan; kyyditykset muuttuvat rantalomiksi ja työhän ja nälkään tappamiset gulageissa yhteisiksi talkoiksi tai vaikkapa katynin metsän joukkomurha vaan maton alle lakaistavaksi tarkoitetuksi pikkujutuksi...
pitäköön bäckman ääntä; en usko, että suomesta löytyy hänen kiihotukselleen altista ryhmää - pl marginaaliryhmät - siis sellaista merkittävää ryhmää, joka saattaisi langeta moiseen vihanlietsontaan ja epätotuuteen ja yksinapaiseen nationalismiin. suomalaiset ovat rauhallinen ja itsenäinen kansa; meitä ei johdatella kuin lampaat narussa teuraaksi vaan me osaamme ajatella omin voimin. siksi meidän lapsista ei kasvakaan minkäänsortin jugendin edustajia. annetaan bäckmanini puhua; ehkäpä hän saa jotain hyvää aikaiseksi ja kommunistisen liikkeen on pakko alkaa siivota ainakin näitä kaikkein kahelimpia jäseniään pois. bäckman saattaa tuoda muassaan jotain hyvääkin vaikkakin epäilemättä -kuten sanoit - hänen riidanlietsojansa luonteen vastaisesti. hän olisi varmasti toivonut mielenposoitukseltaan muutakin kuin pelkästään hänelle ja ryhmälleen nauravia suomalaisia hekottamaan iltapäivänsä ratoksi. ei nationalistilla eikä kommunistilla ole suomessa tulevaisuutta.
mutta kaikkea hyvää bäckmanille; hän tekee tärkeää kommunismin/äärinationalismin vastaista työtä vaikkakin pelkään, että kansan kiitollisuus häntä kohtaan jää laimeaksi; ehkäpä samansortin kiitollisuudeksi mitä tunnemme otto-ville kuusista kohtaan; että passi pois eikä viisumia myönnetä.
mennään. Ei teidän porvarien tarvitse työväkeä ja kansaa peltä vaan toisianne.
Kommunistit eli yhteisölliset eivät ole kiinnostuneita muusta kuin oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, veljeydestä ja jos tämä ei porvaristolle kelpaa niin omapa on murheenne.
Äläkä säkätä aina vierestä.
Tasa-arvo meillä on mutta sinun kanssasi en
veljeile sekuntiakaan.
Oikeudenmukaisuuttakin on kun Helsingin Hovioikeus
ei antanut sinun varastaa sellaista joka ei ollut
sinun.
Että silleen.