Kuka voisi opastaa, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että vääristä hengistä pitää tehdä parannusta?
Ainakin Jeesus ajoi väärät/kautta pahat henget ihmisestä pois. Asian juju on siinä, että Jeesus osoitti pahanhengen vallassa olevan ihmisen olevan riivattu, IHMISEN OMALLA TAHDOLLA EI OLLUT ASIAN KANSSA MITÄÄN TEKEMISTÄ. Lisäksi Jeesus ei koskaan heittänyt riivattua saatanalle.
Vl-henkioppi antaa ymmärtää ihmisen olevan omasta tahdostaan silkkaa pahuuttaan väärässä hengessä.
Mistä vl-henkioppi pohjaa? Se ainakin on täysin vastoin Jeesuksen opetuksia ja toimintaa.
Henkiparannuksista
21
731
Vastaukset
selitää tätä asiaa. Kuka voisi opastaa, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että vääristä hengistä pitää tehdä parannusta? Todettakoon heti aluksi ettei raamattu tunne henkiparannusta vaikka oppi raamatusta onkin vedetty.
Eli yksi sellainen raamatun paikka on - hedelmistään puu tunnetaan. Ajateltiin siis että jos ihminen on Pyhän Hengen temppelli hänen uskonsa näkyy uskon hedelminä. Ehkäisemöttömyys korvakorutomuus jne..
Jos ihmisen tuottamat hedelmät eivät olleet oikan uskon mukaiset ajateltiin että nuo hedelmät ovat jonkun muun kuin Pyhän Hengen hedelmiä. Eli että ihminen on jonkun muun hengen tempeli kuin Pyhän Hengen.
Ei riittänyt että ihminen teki parannusta tuosta teosta vaan pitä tehdä parannus väärästä hengestä. Koska teko oli vain väärän hengen hedelmää. Eli syntiin joutunut ihminen oli kokovikainen oikeasta uskosta osaton.
Ja ajteltiin että niin kauan aikaa kun ihminen ei ymmärrä tuota että teot ovat väärän hengen aikaan saamia ja tee parnnusta väärästä hengestä hän ei voi olla oikein uskomassa.
Mitä siten raamattu sanoo - on totta että ihminen tekee syntiä ajatuksin sanon ja teoin. Uskovainenkin ihminen. Synti eroitaa Jumalasta - onko synti jonka raamattu ja Jumalan sana meille synniksi kirkastaa meille Jumalaa rakaanpi. Synti tulee ihmisen ja Juamalan välille niin ettei ihminen halua etisä Jumalan tahtoa. Mutta niin raamattu ei opeta että ihminen kieltää yksitäisellä teollaan uskonsa.
Jos niin olis ei olsi yhtään uskovaista ihmistä.
Raamattu opetaa meitä luopumaan synnistä joka eroitaa meidät Jumalsta.
Sitten on vielä se näkökulma että koska usko on Jumalan teko kuinka ihminen omalla työllään (parannuksella) vosi ajaa pois väärän hengen.
Toisaalta ollaan ansioopissa - oikea henki tuli näkyä tiettyinä hedelminä.
Minulla kovalevy lataa vähän hitaasti. Mutta aloitetaan tästä ... kysy tai komentoi***Ei riittänyt että ihminen teki parannusta tuosta teosta vaan pitä tehdä parannus väärästä hengestä. Koska teko oli vain väärän hengen hedelmää. Eli syntiin joutunut ihminen oli kokovikainen oikeasta uskosta osaton.
Ja ajteltiin että niin kauan aikaa kun ihminen ei ymmärrä tuota että teot ovat väärän hengen aikaan saamia ja tee parnnusta väärästä hengestä hän ei voi olla oikein uskomassa.***
Tuossa vl-käsityksessä ihminen on uhri, pahojen henkien uhri. Sen seurauksena ihminen ei voi tehdä hyvää, eikä olla hyvä kun hellii sisällään pahaa henkeä OMASTA TAHDOSTAAN. Siitä seurauksena ihmisen pitää omasta tahdostaan tehdä parannusta, ajaakseen pahanhengen sisältään pois.
Lisättäkööt vielä, ettei kenesäkään väärähenkiseksi todetussa ollut klassisia riivatun merkkejä. Vielä lisäksi, jos ihmisessä oikeasti on paha henki, hän ei voi sitä omalla tahdollaan karkottaa, eikä edes pyytää apua siihen.Devoit kirjoitti:
***Ei riittänyt että ihminen teki parannusta tuosta teosta vaan pitä tehdä parannus väärästä hengestä. Koska teko oli vain väärän hengen hedelmää. Eli syntiin joutunut ihminen oli kokovikainen oikeasta uskosta osaton.
Ja ajteltiin että niin kauan aikaa kun ihminen ei ymmärrä tuota että teot ovat väärän hengen aikaan saamia ja tee parnnusta väärästä hengestä hän ei voi olla oikein uskomassa.***
Tuossa vl-käsityksessä ihminen on uhri, pahojen henkien uhri. Sen seurauksena ihminen ei voi tehdä hyvää, eikä olla hyvä kun hellii sisällään pahaa henkeä OMASTA TAHDOSTAAN. Siitä seurauksena ihmisen pitää omasta tahdostaan tehdä parannusta, ajaakseen pahanhengen sisältään pois.
Lisättäkööt vielä, ettei kenesäkään väärähenkiseksi todetussa ollut klassisia riivatun merkkejä. Vielä lisäksi, jos ihmisessä oikeasti on paha henki, hän ei voi sitä omalla tahdollaan karkottaa, eikä edes pyytää apua siihen.Ei vaan ihminen joka helii väärää henkeä pimentynyt. Ja kuten sanot hän helii sitä väärää henkeä omata tahdostaan.
Eli jos ihminen teki parannusta synnistä eikä hengestä katsotiin ettei hänen ymmärys omasta tilastaan avuennut - heitetiin saatanalle.
Toinen mahdollisuus oli että vaikka ihminen ei ymmärtänytkään mistä häntä syytetiin - hän kuitenkin teki parannusta sillä perusteella ettei jumalan valtakunta (pienellä) voi hoitaa väärin.
Oli kyse myös kuuliaisuudesta. Alistuuko ihminen rakkaudella hoidettavaksi silloinkin kun ei ymmärrä mistä parannusta vaaditaan.
Raamatunmukaita on se että jos ihinen joutu syntiin asia avoidaan tarkastella Jumalan sanan valossa. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan ihminen joutui väärään henkeen joten yksiätäisten syntien pois panemisella ei ollut merkitystä.
Tuli myös julkirippi eli ihminen joka oli väärässä hengessä oli julkijumalaton ja julkiparannus oli ainoa hyväksytty parannus.
Katumuksen syvyyden tarkastelu oli yksi...
"Lisättäkööt vielä, ettei kenesäkään väärähenkiseksi todetussa ollut klassisia riivatun merkkejä. Vielä lisäksi, jos ihmisessä oikeasti on paha henki, hän ei voi sitä omalla tahdollaan karkottaa, eikä edes pyytää apua siihen. "
Nämä asiat ovat niin lähellä totuutta että on vaikea nähdä mikä on totuus ja mikä sitä ei ole. Ja siinä mielessä ei ole kummaa että moni eksyi tekemään parannusta väärästä hengestä.
Ihmisille ilmoitetiin jonkun teon olevan merkki kososlaisesta hengestä. Ja siitä piti tehdä parannusta.
On kyse myös tuomiovallasta siitä että ihminen tuomitsi toista ihmistä oman ymmärryksensä jälkeen. Jos vaellus ei ollut kelvollista ihminen oli väärässä hengessä ja matkalla hevletiin. Jos ihminen epäili hoitajan hotoa hän tuolla osoitti etti halua olla kuuliainen surakunnan äänelle.
Erehtymätön ja oikea seurakunta. Hoitojen siunauksellisuutta on perusteltu sillä että kunhan vain ihmiset olisivat tehneet parannusta niin olisi ymmärryskin ennen pitkään auvennut hoidon siunauksellisuudelle.Devoit kirjoitti:
***Ei riittänyt että ihminen teki parannusta tuosta teosta vaan pitä tehdä parannus väärästä hengestä. Koska teko oli vain väärän hengen hedelmää. Eli syntiin joutunut ihminen oli kokovikainen oikeasta uskosta osaton.
Ja ajteltiin että niin kauan aikaa kun ihminen ei ymmärrä tuota että teot ovat väärän hengen aikaan saamia ja tee parnnusta väärästä hengestä hän ei voi olla oikein uskomassa.***
Tuossa vl-käsityksessä ihminen on uhri, pahojen henkien uhri. Sen seurauksena ihminen ei voi tehdä hyvää, eikä olla hyvä kun hellii sisällään pahaa henkeä OMASTA TAHDOSTAAN. Siitä seurauksena ihmisen pitää omasta tahdostaan tehdä parannusta, ajaakseen pahanhengen sisältään pois.
Lisättäkööt vielä, ettei kenesäkään väärähenkiseksi todetussa ollut klassisia riivatun merkkejä. Vielä lisäksi, jos ihmisessä oikeasti on paha henki, hän ei voi sitä omalla tahdollaan karkottaa, eikä edes pyytää apua siihen.Uhri asia käsitelemättä. Ei ihminen joka omasta syystään - eli halutomuudestaan - helli väärää henkeä voi olla uhri vaan syyllinen. Vain jos ihminen ymmärsi väärän hengen tai ainakin nöyryi parnnukseen hänestä tuli uhri.
Ja mikä tahansa uhri ei kelvannut vaan hänen tuli uhrata ymmärryksensä kuuliaisuudella ajalliselle seurakunnalle ja osoitaa ajalliselle seurakunnalle että pitää tätä erehtymättömänä.hyshys kirjoitti:
Uhri asia käsitelemättä. Ei ihminen joka omasta syystään - eli halutomuudestaan - helli väärää henkeä voi olla uhri vaan syyllinen. Vain jos ihminen ymmärsi väärän hengen tai ainakin nöyryi parnnukseen hänestä tuli uhri.
Ja mikä tahansa uhri ei kelvannut vaan hänen tuli uhrata ymmärryksensä kuuliaisuudella ajalliselle seurakunnalle ja osoitaa ajalliselle seurakunnalle että pitää tätä erehtymättömänä.***mikä tahansa uhri ei kelvannut vaan hänen tuli uhrata ymmärryksensä***
Tuo lause "räjäytti pankin", voiko paremmin asian ilmaista?
Tietenkin ihminen leimattiin syylliseksi, jos helli pahaa henkeä sisimmässään, mutta siitä voitaisiin analysoida vl-käsityksen olevan ihmisestä itsessään viattomana.
Tyyliin: "Enhän minä mitään pahaa, vaan se henki minussa." Jos ei itse tunnistanut henkeä, ihmisen nuhteeton vaellus ei riittänyt, kun se oli toisten mielestä vääränhengen hedelmä.
Järjetöntä, voiko väärästä hengestä tulla huonoa hedelmää? Jeesuksen mukaan ei voi. Hän sanoi, että vain hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää.
Voin esittää kysymyksen: Montako kertaa Pyhä Henki, leimattiin vl-seurakunnan toimesta vääräksi hengeksi?Devoit kirjoitti:
***mikä tahansa uhri ei kelvannut vaan hänen tuli uhrata ymmärryksensä***
Tuo lause "räjäytti pankin", voiko paremmin asian ilmaista?
Tietenkin ihminen leimattiin syylliseksi, jos helli pahaa henkeä sisimmässään, mutta siitä voitaisiin analysoida vl-käsityksen olevan ihmisestä itsessään viattomana.
Tyyliin: "Enhän minä mitään pahaa, vaan se henki minussa." Jos ei itse tunnistanut henkeä, ihmisen nuhteeton vaellus ei riittänyt, kun se oli toisten mielestä vääränhengen hedelmä.
Järjetöntä, voiko väärästä hengestä tulla huonoa hedelmää? Jeesuksen mukaan ei voi. Hän sanoi, että vain hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää.
Voin esittää kysymyksen: Montako kertaa Pyhä Henki, leimattiin vl-seurakunnan toimesta vääräksi hengeksi?Hän sanoi, että vain hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää.
Tekee mieli kysä kuinka rikkavilja sitten itää ja siementää jos se ei tee hedelmää. Pistokaista vai juurivesoista. Vai riitääkö vain pala tuota vahingonaiheutajaa kasvatamaaan uuden huonon puun.
Vai onko kyse siitä ettemme pidä hedelminä hedelmää joka eivät ole hyviä. Vaikka koristeomenapuun hedelmä se toki on kaunis ja kaikkea mutta se on niin pahan makuinen ettei kelpaa linnuille kuin äärimmäisessä hädässä jos silloinkaan.
Olen nähnyt vain yhden ainoan kerran linnun syövän tuota hedelmää.
Hyvä voi takoitaa myös kelvollista hedelmää.
Kyllä "oikea usko" vati hoitokokousissa sen ymmärryksen uhriksi. Ihmisen pitä nöytyä yhteiseen ymmärykseen olipa se sitten hyvä tai paha.hyshys kirjoitti:
Hän sanoi, että vain hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää.
Tekee mieli kysä kuinka rikkavilja sitten itää ja siementää jos se ei tee hedelmää. Pistokaista vai juurivesoista. Vai riitääkö vain pala tuota vahingonaiheutajaa kasvatamaaan uuden huonon puun.
Vai onko kyse siitä ettemme pidä hedelminä hedelmää joka eivät ole hyviä. Vaikka koristeomenapuun hedelmä se toki on kaunis ja kaikkea mutta se on niin pahan makuinen ettei kelpaa linnuille kuin äärimmäisessä hädässä jos silloinkaan.
Olen nähnyt vain yhden ainoan kerran linnun syövän tuota hedelmää.
Hyvä voi takoitaa myös kelvollista hedelmää.
Kyllä "oikea usko" vati hoitokokousissa sen ymmärryksen uhriksi. Ihmisen pitä nöytyä yhteiseen ymmärykseen olipa se sitten hyvä tai paha.****Vai onko kyse siitä ettemme pidä hedelminä hedelmää joka eivät ole hyviä. Vaikka koristeomenapuun hedelmä se toki on kaunis ja kaikkea mutta se on niin pahan makuinen ettei kelpaa linnuille kuin äärimmäisessä hädässä jos silloinkaan.****
Näin on, ettei huonoa vl-hedelmää saa myöntää, vaikka se on kaunis, mutta karvas syödä.
Olen viime päivinä havainnut yhden vl-hedelmän joka on hyvä. Ihmeellisintä, että olen havainnut sen voimakkaana itsessäni.
- Kempelainen
Henkivallat ovat olemassa, sillä Jeesushan uhrasi 2000 sikaa, siirtämällä henget heihin, ja ajamalla siat turmioon. Hän ei säätänyt eläimiä, pelastaakseen ihmisen. Sama on Jumalalla, joka ei ota vastaan Jumalan viimeistä sopimusta, joutuu uhraamaan aina viattoman eläimen verta, syntiensä voivutuskeksi.
Henkivallat ovat meillä aina läsnä, ja tekevät mielellään yhteistyötä.
Mutta Johannes kirjeessään kertoo sen, miten on varmistuttava siitä, että henki on Pyhä. I Joh 4;1 Rakkaat ystävät, ÄLKÄÄ USKOKO KAIKKIA HENKIÄ. KOETELKAA NE JA TUTKIKAA, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.. 2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, JOKAINEN JOKA TUNNUSTAA JEESUSEN KRISTUSEN, LIHAKSI TULLEEKSI, ON JUMALASTA. 3 YKSIKÄÄN HENKI, JOKA KIELTÄÄ JEESUKSEN, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa.
Mutta useat ihmiset näyttivät olevansa oikeassa uskossa, näyttivät, että he ovat oikein uskomassa, siihen ei ole se oikea tie, että panee Pyhän Hengen seinää vasten, Hän ei suostu siihen. Tästä Mooses. (5 Moos 18:10-12) Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta.
Tälläisissä karkeloissa ei korotu Henki, vaan saatana ja ihminen.
Samoin ennustamiseen Paavali suhtautuu varoen.
Apt 16
16 Kun taas olimme menossa rukouspaikalle, kohtasimme orjatytön, jossa oli tietäjähenki ja joka ennustamalla HANKKI ISÄNTÄVÄELLEEN RAHAT.
17 Tyttö lähti Paavalin ja meidän muiden perään ja huusi: "Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita ja osoittavat teille pelastuksen tien!" 18 Näin hän teki useana päivänä, kunnes Paavali menetti kärsivällisyytensä, kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinua: lähde hänestä!" Siinä samassa henki lähti. ** Jeesuksen nimi vain voittaa Hengen, ei Jumalan, joka ei ole Jumalan nimi, vaan luonnehdita Hänestä.
Jatkuu > 19 Mutta kun tytön isännät huomasivat, ettei heillä enää ollut toivoa tuloista, he ottivat Paavalin ja Silaksen kiinni ja raahasivat heidät torille viranomaisten luo.
20 Kaupungin hallitusmiesten edessä he sanoivat: "Nämä miehet aiheuttavat levottomuutta kaupungissamme. He ovat juutalaisia*** Raha on juuri se, mikä on usealle jumala, kuten heille ja siinä juuri oli mukana väärä henki.
Jatkuu > 22 Kansakin nousi heitä vastaan. Hallitusmiehet käskivät repiä heiltä vaatteet päältä ja ruoskittivat heidät. 23 Kun heidät oli perin pohjin piesty, heidät teljettiin vankilaan. Vartija sai määräyksen valvoa heitä tarkoin,
24 ja niinpä hän saamansa käskyn mukaisesti VEI HEIDÄT VAKILAN PERIMMÄSIEEN SOPPEEN ja vielä varmuudeksi pani heidät jalkapuuhun.*** Juuri näin, kuten hoitokokoukset.
Jatkuu >> 25 Keskiyön aikaan Paavali ja Silas rukoilivat ja laulaen ylistivät Jumalaa, ja toiset vangit kuuntelivat heitä. 26 Yhtäkkiä tuli raju maanjäristys. Vankilan perustukset järkkyivät, kaikki ovet lennähtivät auki, ja kaikkien kahleet irtosivat. *** Jos SRK olisi puhut ihmiselle Jeesuksen voimasta, eikä vain verestä, siitä MIKÄ ON VAIN HYTYÄ HEILLE, olivta He tienneet, että Jumalan voima on Pojassaan SUUREMPI, KUN srk., JA ISTEMURHAT OLIVTA JÄÄNEET KOKONAAN POIS.
Jatkuu > 27 Vartija havahtui unestaan, ja kun hän näki vankilan ovet selkoselällään, hän luuli vankien karanneen ja tempasi miekan surmatakseen itsensä.
28 Silloin Paavali huusi kovalla äänellä: "Älä tee itsellesi mitään! Me olemme kaikki täällä."29 Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen.30 Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin 31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi*** Näin olisi käynyt ja käy vieläkin, jos ihmisen tunnustaa Jeesuksen Herraksi.
32 He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.
Lisää otteita ja varoituksia.
(3 Moos 19:31) Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.** Emme saa hakea voimia, emmekä palvoa vainajia.
(3 Moos 20:6) Ja jos joku kääntyy vainaja- tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet hänen kansastansa.** Tässä nyt kerrotaan mitä on HAUREUS, se on poikkeamista Jumalan tietä, Uuden liiton aikana Jeesuksen tietä.
Sitten kommetteja:
Kuka voisi opastaa, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että vääristä hengistä pitää tehdä parannusta?** Kirjoitus. Meidän tulee seurata Jeesusta, joten jos olemme mukana noissa edellä kuvatuksissa jutuissa, ASIATA ON TEHTÄVÄ PARANNUS.
Ainakin Jeesus ajoi väärät/kautta pahat henget ihmisestä pois. Asian juju on siinä, että Jeesus osoitti pahanhengen vallassa olevan ihmisen olevan riivattu, IHMISEN OMALLA TAHDOLLA EI OLLUT ASIAN KANSSA MITÄÄN TEKEMISTÄ. Lisäksi Jeesus ei koskaan heittänyt riivattua saatanalle.** Eikä tehnyt myöskään sopimuksia Hänen kanssaan, kuten SRK
Vl-henkioppi antaa ymmärtää ihmisen olevan omasta tahdostaan silkkaa pahuuttaan väärässä hengessä.** Hui sentään, puhukoot vain omasta puolestaan, mehän olemme Jumalan kuvia, onko heidän jumala paha, siihen KANNATTAA TEHDÄ PARANNUS.
Hysin osioon.
selitää tätä asiaa. Kuka voisi opastaa, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että vääristä hengistä pitää tehdä parannusta? Todettakoon heti aluksi ettei raamattu tunne henkiparannusta vaikka oppi raamatusta onkin vedetty.** Miten on kätten päätepaneminen, sen Hengen työtä, ja jos sen opiksi ottaa, ei ole ollenkaan paha. Mutta Henkien avulla ei voi uskova mitään tehdä, sillä heitä on Pyhiä vain yksi, Jumalan Pyhä Henki, joka laskeutui kyykyn lailla Vapahtajamme päälle.
Eli yksi sellainen raamatun paikka on - hedelmistään puu tunnetaan. Ajateltiin siis että jos ihminen on Pyhän Hengen temppelli hänen uskonsa näkyy uskon hedelminä. Ehkäisemöttömyys korvakorutomuus jne..** Taidat nyt vetää aika tsoukkia. Mitä tarkoitat??
Jos ihmisen tuottamat hedelmät eivät olleet oikan uskon mukaiset ajateltiin että nuo hedelmät ovat jonkun muun kuin Pyhän Hengen hedelmiä. Eli että ihminen on jonkun muun hengen tempeli kuin Pyhän Hengen. ** No niin, nyt tajusin. Kiitos.
Ja ajteltiin että niin kauan aikaa kun ihminen ei ymmärrä tuota että teot ovat väärän hengen aikaan saamia ja tee parnnusta väärästä hengestä hän ei voi olla oikein uskomassa.** Olen ennekin sen kertonut, Jumala ei opeta mitään uutta, ennenekuin etiset on opittu, siksi meidän tulee tuntea kirjoitukset, tietää se, mitä Jumala sanoi juutalaisille, se on VT;ssä.
Mitä siten raamattu sanoo - on totta että ihminen tekee syntiä ajatuksin sanon ja teoin. Uskovainenkin ihminen. Synti eroitaa Jumalasta - onko synti jonka raamattu ja Jumalan sana meille synniksi kirkastaa meille Jumalaa rakaanpi. *’ Tämä juuri on se vedenjakaja, kumpi on meille Rakkaampi, Elohiim, vai itsemme.
Synti tulee ihmisen ja Juamalan välille niin ettei ihminen halua etisä Jumalan tahtoa. Mutta niin raamattu ei opeta että ihminen kieltää yksitäisellä teollaan uskonsa.** Kieltää Jeesuksen Herruuden, on parempi sanoa, Vl usko on vain usko uskojen joukossa, JOSTA Raamatussa ei puhuta mitään.
Jos niin olis ei olsi yhtään uskovaista ihmistä.** Ei vaan usko, vaan USKO Keneen, eli Herraan.
Raamattu opetaa meitä luopumaan synnistä joka eroitaa meidät Jumalsta.** Amen. Mutta alkutekstissä erotta meidät Elohiin;istä, eli kolmiyhteisestä.
Sitten on vielä se näkökulma että koska usko on Jumalan teko kuinka ihminen omalla työllään (parannuksella) vosi ajaa pois väärän hengen.** Jumala ei ole ihmisen kanssa missään tekemisissä, sen jälkeen kun on aikuisuus saavutettu, vain vetää meitä Kristukseen.vl opetuksesta henkiopeista vai jostain muusta.
VL henkioppi on sitä että jos ihmine tekee syntiä (tekoja) hän on väärässä hengeesä ja hänen pitää tehdä parannus epäuskonsa tilasta. Tälläistä opteusta raamattu ei minusta tunne.
Synti tulee ihmisen ja Juamalan välille niin ettei ihminen halua etisä Jumalan tahtoa. Mutta niin raamattu ei opeta että ihminen kieltää yksitäisellä teollaan uskonsa.** Kieltää Jeesuksen Herruuden, on parempi sanoa, Vl usko on vain usko uskojen joukossa, JOSTA Raamatussa ei puhuta mitään.
Siitten tämä - minä puhun yksitäisestä teosta. En Jeesuksen kieltämisestä. - kielsi teoilaan uskonsa. - vl ajatus siitä että yksitäinen asia - tv katselu - kielsi teoilaan uskonsa. Eli kyse minunsta oli ja on edeleen tekojen tulkinta opista jossa tietyt teot kieltävät ihmisen uskon Jeesukseen Herrana.
Uskon kieltäminen kohdistuu Jeesuksen asemaan elämässä. Vl mielestä mikä tahasa teko voitiin tulkita uskon kieltämiseksi.
- HENKIPARANNUKSISTA
ODOTELLAAN ILTAA. AURINKOISTA PÄIVÄÄ SINULLE
- iltalukua varten vastaus******
Devoit kirjoitti:
MALTTAMATTOMANA TÄSSÄ ODOTTELEN ILTAA. AURINKOISTA PÄIVÄÄ MYÖS SINULLE.
Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.2 Korinttolaiskirje 13: jae 13
***********************************************
Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa
1 Kor:4:20
------------------------------------------------
Nyt sitten varsinaiseen asiaan, mitä lupasin kertoa illalla.
Lueppas Matteus 10.luku ja jae 1
lue Markus 6:7 jae
lukaseppas Matt 12: 28 jae
ja vielä Luukas 10:20 jae.
Lue alaviitteet myös. tutki sanasta löydät aivan mahtavia asioita, mihin voimme, kun Jumalan Henki saa vallata.
Älkää iloitko, että Henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä että nimenne on kirjoitettu taivaissa.
Ei näitä missään hoitokokouksissa voi, jos Jumalan Henki, Pyhä Henki ei ole saanut täyttää omiaan.
Ei nämä ole mitään senkummallisempia asioita, kuin muutkaan Jumalan lupaukset, mitä raamatussa sanotaan. Kaikki ne minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa, myös sinä saat sanoa saman omalle kohdallesi.
Nyt ei muuta, kuin sanan tutkisteluun ja pyytämään voimia Pyhältä Hengeltä ja Hän on luvannut antaa alttiisti ja soimaamatta jokaiselle, joka sitä Häneltä pyytää.
Toivon jokaiselle veljelle ja sisarelle käytännöntasolta toteuttamaan Jumalan antamia lupauksia.
RAUHAA KAIKILLE jEESUKSEN OMILLE iltalukua varten vastaus****** kirjoitti:

RAUHAA KAIKILLE jEESUKSEN OMILLEOlisi reilua jos olisit tuonut ne Raamatunkohdat esiin.
- Hoitokokous olisi
nykyaikainen tapa ajaa pois pahoja henkiä;)
- palvelua
järjestää markettien kappeleissa? Vaikka vapaaehtoista maksua vastaan!
- kilahtaa
palvelua kirjoitti:
järjestää markettien kappeleissa? Vaikka vapaaehtoista maksua vastaan!
niin sielu taivaaseen vilahtaa, niin hyvä ehdotus.
Vakavasti otettuna taitaa tuo Devoit olla oikeassa eli henkioppi on tyhjästä nyhjäisty siinä merkityksessä, että siitä parannusta voisi tai pystyisi tekemään.
Eikös S.Lohi jo tuominnutkin ko. opin.
Liekö virallinen SRK:n virallinen kanta nykyisin? ***Jospa
Hoitokokous olisi 27.3.2009 klo 16.59
nykyaikainen tapa ajaa pois pahoja henkiä;)**
Niin se onkin. Kun ihmiset ovat laiminlyöneet henkilökohtaisen Raamatun tuntemuksen opiskelun, heille voidaan syöttää mitä tahansa sontaa, muka Jumalan sanana.kilahtaa kirjoitti:
niin sielu taivaaseen vilahtaa, niin hyvä ehdotus.
Vakavasti otettuna taitaa tuo Devoit olla oikeassa eli henkioppi on tyhjästä nyhjäisty siinä merkityksessä, että siitä parannusta voisi tai pystyisi tekemään.
Eikös S.Lohi jo tuominnutkin ko. opin.
Liekö virallinen SRK:n virallinen kanta nykyisin?On meitä paljonkin, jotka ymmärrämme henkiopin Raamatun vastaisuuden.
Koko opin nielaiseminen tuli siitä kun ihmiset puhujia myöten, eivät tunne Raamattua.palvelua kirjoitti:
järjestää markettien kappeleissa? Vaikka vapaaehtoista maksua vastaan!
***Voisko semmoista
palvelua 27.3.2009 klo 17.40
järjestää markettien kappeleissa? Vaikka vapaaehtoista maksua vastaan!****
Älä paljasta hyvää liikeideaasi, takaan että tuolla idealla tulisit miljonääriksi. Lisäksi pääsisit Reutersin uutisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1532617
- 1971890
- 701667
- 921628
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91351- 721031
- 811020
- 95999
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes190924- 67901