Katulapsi

Sä kuljit yksin syysiltaa,
kivijalkoja nuollen ja risteyksissä kadun yli juosten.
Mä odotin jotain autossain,
sä lähestyit ja mä näin et olit sä joutunut paikkaan väärään,
ei katu ole kotisi vaikkakin oisit tehnyt jotain muka väärää.
Mä puhuttelin sua autoni ikkunasta,
sä katsoit mua kuin ankaraa isää.
Mihin lie matkasi lapsi kulta, mä kysyin sulta.
En mihinkään,oli vastaus arka ja katseen käänsit mun katseen alta.
Tule siis kyytiin ja istu tähän, mä tarvitsen juttu seuraa vähän.
Mä tiedä sun kyytiis tulla, mut mulla kylmä on ja nälkäkin vähän, jos annan suosiolla niin jääkö se tähän.
Et ole mulle sä velkaa, en velvoita sua siis älä sä pelkää.
Hän viereeni istui ja viluaan puisti, pienet kätensä ristiin pisti.
Kiitos sulle kun huomasit minut.
Älä suotta sä mua kiitä, sä lienet se enkeli,
joka mulle kerto et elämää vielä on muakin varten,
mä meinasin sen päättää tähän.
Sit kysyin mä hältä,
mitä sä meinaat huomenna tehdä.
Sä katsot mua suoraan silmiin, ne oli arat ja hyvin kauniit.
Ei mulla ole suunitelmia, ei tänään ei huomenna ei ehkä koskaan, mä liikun kadulla kuin mikäkin roska.

No hyvä, jos sovitaan hieman, me yhdessä jos jatkamme tästä matkaa.
Se mitä vielä äsken oltiin se joutakoon roskien lailla koppiin.
Huomenna alamme elämän uuden ja rinnatusten kohtaamme tulevaisuuden.
Hän katsoi mua uudestaan ja sanoi kyynel silmin.
Sä varmaan oot taivaan enkeli, mut nyt jos vain sä sallit, mä nukahdan vähän, vai loppuuko tämä satu tähän.
Nuku vaan mä sanoin hälle, mä lähden ajeleen maailmalle.
Hän nukahti melkein heti ja mä ajelemaan siittä lähdin.
Nyt olemme kulkeneet laaksot ja vuoret, on takana monet yhteiset elämän vuodet.