vanhemmillani on 7v lapinkoiranarttu. perusluonteltaan erittäin kiltti,tosin pelännyt vieraita hieman aluksi, ainakin jos vieraat "tekevät itseään tykö" koiralle. yleensä koira on pihalla kytkettynä ollessaan haukkunut tuntemattomia, mutta vieraan lähestyessä mennyt kauemmaksi, eli on pelännyt. kerran on pari-kolme vuotta sitten purrut appiukkoani, joka oli koiralle aivan vieras. koira oli kytkettynä ulko-oven lähellä ja appiukkoni ajoi mieheni kanssa pihaan ja käveli vain kohti. muita tuttuja ei ollut paikalla.appiukkoni pelkää koiria.
toinen kerta pari vuotta sitten :koira oli ihmisten kanssa sisällä.joku tuli yllättäen ulkoeteisestä sisälle siten ettei kukaan ollut kuullut mitään.yht`äkkiä vieras(koira ei ollut koskaan tavannut aikaisemmin henkilöä)oli nenän edessä.koira sai raivarin ja pääsi melkein puremaan, mutta saatiin kiinni ajoissa.
nyt koiralle on tapahtunut valtavasti. koira sairastui diabetekseen kesällä ja oli kuolla,kohtu poistettiin alkusyksystä. koiran "oma ihminen", pikkuveljeni, muutti syksyllä pois kotoa ja nyt koira tuskin näkee omaa ihmistään. lisäksi koira on sokeutunut syksyn aikana. koira on kyllä pirteä ja muuten hyväkuntoinen.
tapahtui viimeviikolla: äitini oli järvenrannassa kävelemässä koiran kanssa, sitonut tämän viereiseen puuhun siksi aikaa kun keräsi mustikan varpuja. lenkkeilijä pariskunta kulki vähän matkan päästä ohi ja rauhoitteluista huolimatta koira meinas käydä väkisin päälle. onneksi oli kiinni.
tapahtui toissapäivänä:koira oli ulkona ulko-oven vieressä vaijerissa . kaupustelijapoika tuli pihaan koira räksytti pahasti ja yritti näykkiä, mutta äitini ehti väliin ja pyysi kaupustelijan sisälle. kaupustelijan lähtiessä äitini oli saattanut kaupustelijan ulos,jutellut ystävällisiä kaupustelijan kanssa ja koira oli hyökännyt ja purrut.
tapahtui eilen:äitini oli ollut koiran kanssa lenkillä ja takaa samaa puolta oli tullut lenkkeilijä. lenkkeilijän ohittaessa koira oli käynyt kiinni.
Mitä koiralle tapahtuu? miten tämän saa loppumaan? mitä asialle on tehtävissä? auttakaa!!!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikuttaa aivan siltä että koirassa on pelkopurijan vikaa, se ajattelee että hyökkäys on paras puolustus. Toiset koirat piiloutuvat peloissaan ja toiset valitettavasti purevat. Pelkotiloja lisää sekin että koira ei näe mikä sitä lähestyy -tilanne on todella ahdistava oli sitten kyse mistä eläimestä tahansa, varsinkin jos eläin on jo ennestään ihmisarka. Jos koiraa pidetään pihalla kytkettynä, pitäisi paikan olla sellainen josta ei kulje ohi ketään -ihan koiran mielenterveyden ja ohikulkijoiden turvallisuuden vuoksi. Aina parempi vaihtoehto on tarha (varustettuna kopilla), ihmiset eivät näin pääse liian lähelle ja koira pääsee tarvittaessa koppiin turvaan. Lenkkeillessä koiran kanssa kannattaa koira pitää vasemmalla puolella ja mielellään lyhyessä hihnassa ja kulkea aivan tien laidassa niin että kaikki ohikulkijat menevät sinun ohitsesi ja olet itse ikäänkuin suojana välissä -koira tuntee näin olonsa turvallisemmaksi. Ja missään nimessä koiraa ei saa jättää esim. kaupan eteen odottamaan yksin tai mihinkään muualle missä ihmiset voivat mennä liian lähelle (ei edes kotiovenpieleen!!) tai koira hyökätä ohikulkijan kimppuun. Kuonokoppa ei myöskään ole poissuljettu kapine, se ainakin suojelee kanssakulkijoita puremilta ja toisaalta varoittaa heitä jo ennalta -kukaan tuskin haluaa lähestyä tarpeettomasti koiraa joka on varustettu kuonokopalla. Toivottavasti näistä vinkeistä on apua. Pääsääntöisesti kannattaa aina ja jokapaikassa tehdä koiran olo mahdollisimman turvalliseksi -tietysti on sitten olemassa näitä ammattilaisia jotka hoitavat ongelmallista käytöstä ja voisivat auttaa koiraa. Mutta kotikonstein kannattaa yrittää aluksi. Toivotan Onnea.
AIVAN KUULOSTAA PELKOPURIJALTA. MYÖS SAIRAUDET LISÄÄVÄT HERKKYYTTÄ PUREMISEEN. NÄÖN HEIKKENEMINEN MYÖS LISÄÄ HYÖKKÄYKSIÄ. KOIRA PUOLUSTAA ITSEÄÄN, KOSKA ON EPÄVARMA JA PELKÄÄ.
JOS KOIRASI ON PERSO HERKUILLE.VOISIT KOITAA SILLÄ ET ANNAT AINA VIERAIDEN IHMISTEN ANTAA JOTAIN HERKKUJA.ELI KOIRA YHDISTÄÄ ET VIERAS IHMINEN, NAM HERKKUA!JA LUOTTAMUS KASVAA VIERAISIINKIN IHMISIIN.TILANNE KANNATTAA ENNAKKOON SUUNNITELLA ET KOIRA EI PÄÄSE PUREMAAN VAAN HAISTAA ENSIN MAKUPALAN JA JOS HYVIN SATTUU OTTAA SEN VIERAAN KÄDESTÄ. TOISTOJA TARVITAAN ERITTÄIN PALJON.
ONNEA YRITYKSEEN