Kertokaa millasta intissä on?

Minäkin olen yrittänyt metsästää tietoa intin ekojen päivien ohjelmista ja muustakin "tosi"käytännön asioista. Itseäni armeija ei pelota (vaikka kehoni takia todellakin pitäisi). Olen erittäin laiha ja lihaskuntoni on heikko. Cooperissakin pääseen vain 2000-2200m. Kuitenkin haluaisin päästä AUKiin. Onko se edes mahdollista, jos kuntoa ei (ainakaan aluksi) ole. Älystä tuskin jää kiinni ;).

Omat kokemukseni ovat ehkä jo vähän ikääntyneitä (saapumiserä II/95), mutta tässä tulee kuitenkin.

Ei inttiä kannata liikaa jännittää. Vaikka kaikenlaisia tarinoita alokasajan rääkkäyksestä kuulee, sitoo ryhmänjohtajia aika tiukat säännöt ja viime kädessä Suomen laki, joten mihinkään ihmeempään helvettiin ei tarvitse pelätä joutuvana. Alikersanttien yms. pitämää meteliä ei kannata säikähtää, vaikka se vähän poikkeaakin siviilipuolen toiminnasta. :)

Palvelukseenastumispäivänä muistaakseni hakeuduttiin enemmän tai vähemmän hyvässä järjestyksessä johonkin liikuntasaliin, josta oman yksikön alikersantit kävivät hakemassa porukkaa ryhmä kerrallaan kamojen noutoon. Siinä sitten marssittiin (tai yritettiin marssia) kolmijonossa kohti varusvarastoa, josta saatiin iso säkillinen tavaraa. Tämän jälkeen hypättiin kuorma-auton lavalle ja köröteltiin omalle kasarmille.

Kasarmilla "ilmoittauduttiin palvelukseen", eli seisottiin jossakin asentoa jäljittelevässä yksikön päivystäjän pöydän edessä ja luettiin valmis litania, suunnilleen "Herra alikersantti, alokas Senjanen, ilmoittaudun palvelukseen." Tämän jälkeen ryhmänjohtajat opastivat äänekkääseen tyyliinsä alokkaat omiin tupiinsa varustesäkit mukanaan.

Ensimmäisen illan ohjelmana oli tavaroiden siirtäminen varustesäkistä kaappiin tarkkaan määrättyyn järjestykseen ja punkan petaamine. Jotkut omassa tuvassani alkoivat hajota jo paitojen taitteluun, mutta ilmeisesti heillä äiti oli hoitanut pyykkiruljanssin. :) Kaapin järjestämisen lomassa oman ryhmän alikersantti kävi esittäytymässä ja kertoilemassa talon tavoista. Mitään ihmeempää ei ensimmäisenä iltana tapahtunut. Uni kyllä antoi hieman odottaa itseään. :)

Ensimmäisenä aamuna herätys kyllä hieman raju meikäläisen makuun. Punkasta pitää pinkaista heti pystyyn ja valmistautua rituaalinomaiseen aamupesuun ryhmänjohtajan karjuessa ohjeita korvan juuressa. Kun aamupesuun tarkoitettu aika on käytetty häröilyyn, on aika pukeutua ja siirtyä aamupalalle. Kaikkeen tähän liittyy erilaisia rituaaleja, pukeutumisesta ja saippuarasian kantamisesta lähtien, mutta niihin kyllä pääsee sisälle parissa päivässä.

Koulutus koostuu lähinnä oppitunneista ja kevyistä harjoituksesta, kunnes lääkärintarkastukset on ohi ja rokotukset saatu. Omassa yksikössäni tähän meni pari viikkoa. Tämän jälkeen alkoivat ainakin meillä aamulenkit ja rankemmat harjoitukset.

Oppitunneilla käydään läpi perusasioita kaikkeen palvelukseen liittyvästä ja usein ne ovat tappavan tylsiä (yleensä luennoitsijoiden syytä). Oppituntien annista järjestetään kuitenkin kokeita, joilla on merkitystä johtajakoulutukseen pääsyssä, joten seuraaminen kannattaa.

Varsinkin monet rutiinit ja niiden opiskelu saattavat tuntua täysin järjettömiltä ja turhauttavilta, mutta niistä ei kannata käpyä polttaa. Helpoimmalla selviää pilke silmäkulmassa, sillä jos alkaa stressata heti alussa, menee hommasta se vähäkin maku joka siinä voi olla. Lisäksi kapinalliset ja lyhytpinnaiset pääsevät pian "ei johtaja-ainesta"-listalle, joka ei tee hyvää ainakaan RUK/AUK-rupeamaa havitteleville.

Oman kokemukseni mukaan porukkaan oli aika helppo tutustua, jos vain oli itse avoin. Yhteishenki oli ainakin meillä kohdallaan, kun me sotilaspoliisit oltiin niin paljon parempia kuin kaikki muut. :) Armeija on tasapäistävä laitos, sillä palvelukseen astuessa kaikki ovat samalla tasolla, lyhyessä tukassa, maastopuvussa ja täysin pihalla kaikesta. Kellään ei valmiiksi ole ääliön leimaa otsassa, ellei sitä itse välttämättä siihen lyö. Aidosti kusipäät kyllä aina erottuvat, kun eletään ja asustetaan tappituntumalla. Kaikki, joiden kanssa olen puhunut, ovat olleet vakuuttuneita, että Euroopan hölmöin kaveri on palvellut juuri heidän yksikössään. :)

Älä jännitä inttiin menoa, vaan ota rennosti ja ole kärsivällinen. Se loppuu aikanaan, ja itse ainakin pääsin tekemään kaikkea hauskaakin, ampumaan eksoottisilla tuliaseilla, räjäyttelemään autonromuja ja improvisoituja pommeja, laskeutumaan köydellä talojen seiniä ja raitista ulkoilmaelämääkin makkaranpaistoineen tuli vietettyä. :)

Ja joo, vessoissa on ovet.

kuvaamatta, hauskaa se kokonaisuudessaan oli, jos välillä hässäkkä tai mettäkeikat 20 asteen pakkasissa vi*******n raskaasti, mutta ei siellä mitään säikkymisen arvoista ollut, nykyään huomattavasti helpompaakin. Nuo kysymäsi tutustumiset yms. kyllä järjestyvät ihan itsekseen ja huomaamatta.
Parasta kuitenkin, että voi näin jälkikäteen muistella huumorilla sitä ryynäämistä, ei moittimista.

aisha aisha damdidi daa..

Alkuaika intissä on aika höykytystä ja silloin monia vituttaa ja jättää leikin kesken. Se on kuitenkin tosi hölmöä sillä touhu muuttuu siitä. Liian tosissaan ei kannata hommaa ottaa, silloin ei tule mitään. Jos olet huonokuntoinen voi alussa olla hankaluuksia mutta jotenkin porukan mukana jaksaa kummasti. Metsäleireillä voi välillä olla tosi kovilla mutta senkin jaksaa tsempata kyllä vaikka koko ajan väsyttää perkeleesti. Tosiaan, intti on loppujen lopuks lyhyt aika elämästä mitä on sitten hauska muistella jälkikäteen. Välillä on hyviä hetkiä ja toisinaan on kova vitutus päällä, semmosta se on.

Kannattaa käydä tässä linkissä. Siellä on eri henkilöiden kirjoittamia inttipäiväkirjoja. Olen myös lähdössä inttiin tammikuussa ja ainakin toivon, että niistä on jotain hyötyä minulle.

http://koti.mbnet.fi/huhtama/sota-pk/milli02.htm

Ei se intti niin kamalaa ollut kuin peloteltiin mutta ei se tosin hauskaakaan myöskään ollut,itselleni jäi paha maku suuhun koko hommasta.
Paska reissu mutta tulipahan tehtyä,turhaan tosin jännität sinne menoa....

eka päivä oli kamojen vastaanottoa ja totuttelua vihreeseen arkeen. toinen päivä oli jo osittain inttikuriin totuttautumista, joskaan aamuherätys ei ollu läheskään niin kauhea kuin mitä intin käyneet kaverit oli kerenny pelotella, eli ei hirmuista huutoa tuvan ovella, vaan leppoisaa määkimistä käytävällä..kavereihin ei tarvinnut oikeen tutustumalla tutustua, se kävi ikäänkuin itsestään iltaisin jutustellessa ja pian oltiin hyviäkin kavereita..ja ollaan yhä

Saapumiserä II/00.

Aluksi piti mennä 2.JK:jan aulaan josta meijät ohjattiin oikeaan komppanjaan. Sitte varustesäkit olalle ja kaapin särmäykseen.

Aamulla herätys oli suht ison huudon saattelemana(ainaki heräs) ja sitte aamupalalle. Sitte oppitunteja, sulkeisia ja rastikoulutusta eli arvomerkkien opettelua ja esimiehen puhuttelun opettelua.

Oli sielä muistaakseni joku lääkärin tarkastuski, en muista tarkkaan.


Hyödyllisin asia mikä intistä jäi, on se että ujous katos ja isolle porukalle puhuminen ei jännitä enää yhtään, ja tietenki itsevarmuus nousi.


Muista se, että sielä on kaikki samassa jamassa. Ei tartte täristä.