Joskus näkee varsinkin nuorilla naisilla linttaan poljettuja kenkiä ja saappaita. Näyttävät toisinaan aika sexyiltä. Varsinkin kun joskus näkyy oikein paljon käytetyt, likaiset ja rikkinäiset yksilöt. Ilmeisesti käyttäjällekin on muodostunut jonkinlainen tunneside, jopa rakkaus kenkiinsä.
Linttaan poljetut
kengät/saappaat
2734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Palava halu koskettaa tuollaisia ilmestyksiä. Varsinkin, jos ovat muuten siististi pukeutuneella kauniilla neitosella.
Tapaus kaukaa 90-luvun alusta, minulla oli ilo huomata naisystäväni tai paremminkin "hoitoni" ostaneen kirpparireissulla valkoiset suomitennarit, joita hän käytti innolla koko kesän, niin töissä puutarhafirmassa, kuin muutenkin. Ei voi tennari kurjempaan kuntoon mennä kuin sen kesän aikana, ison naisen paineessa.Sekstailtiin joskus spontaanisti luonnon helmassa, niin että tätsyn tennararit nitisivät. Onneksi sain pelastettua syksyllä tennarit, kun tämä minua kuusi vuotta vanhempi nainen löysi unelmansa.Käytin tennareita itsekin seuraavana kesänä, sillä lintaan poljettu 41 mahtui aika vaivattomasti 42 jalkaani. Oli siis ainakin pieni tunneside niihin.