Eilisessä YLE:n Irtisanomisillassa Heinäluoma ei ymmärtänyt ollenkaan Sarasvuon kommenttia eläkeuudistuksen haitoista. Siis siitä, että eläkevakuutuksen ottajat jäävät eläkkeelle 2.5 vuotta myöhemmin, kuin keskimäärin ja voi olla ongelma hos näitä ihmisiä on vähemän. Vastauksessaan Heinäluoma perusteli, että vaikutus on alle vuoden, kun nykyään yksilöllisen eläkkeen ottaneet jäävät hieman yli 61 vuotiaana eläkkeelle. Tiedoksi vain Heinäluomalle, että jos näitä keskimääräistä eläkeikää nostavia henkilöitä, siis yksilöllisen eläkevakuutuksen ottajia on vähemmän, myös eläkkeelle jäädään aiemmin ihan samassa suhteessa:
Oletetaan:
- 20% väestöstä on eläkesäästäjiä
- eläksesäästäjät jäävät keskimäärin 61 vuotiaana eläkkeelle
- keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä on 58
Jos eläkesäästämisen keskimääräistä eläkeikää nostava vaikutus lakkaa, laskee keskimääräinen eläkeikä seuravasti:
58 = 0.8 X 0.2 * 61
X = ( 58 - 0.2 * 61 ) / 0.8
X = 57.25
Eli keskimäärin väestö jää eläkkeelle 9 kuukautta aiemmin. Tämä taas tekee muutenkin tulevaisuudessa huononevaan huoltosuhteeseen n. 37 500 henkilön suuruisen loven. Jotta huoltosuhde säilyisi nykyisessä 1.2:ssa, pitää uusia työpaikkoja vuoteen 2010 mennessä luoda entisten 360 000 lisäksi n. 7 500. Mistähän Heinäluoma nuo työpaikat meinaa taikoa?
Tuossa laskelmia siitä, ketä eläkesäästöuudistus hyödyttää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000104&posting=22000000001724631
Välikysymykseni työllisyyydestä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000104&posting=22000000001774197
Tuo yksinkertainen laskelma osoittaa, että hallitukselta on mopo lähtenyt käsistä jo alkumetreillä. Luvataan kuuta taivaalta, vaikka edes suihkumoottoria ei ole keksitty. Mitään keinoja uhkaavan huoltosuhteen heikkenemisen korjaamiseksi ei ole tehty.
Lisäksi Heinäluoma kehtasi moittia yritysten optiojärjestelyjä, vaikka hän itse on henkilökohtaisesti ollut vuosi pari sitten päättämässä mm. SAK:n sihteerien iritisanomisista ja eläkkeelle siirtyvien johtokunnan jäsenten (mummonmarkoissa) miljoonaluokkaa olevaista kultaisista kädenpuristuksista. Puolueen jäsenkirja onkin ilmisesti riittävä kriteeri tällaisten optioiden keruulle? Aika kaksinaamaista meininkiä. Olisiko näissä työläisiä sortavissa toimissa se todellinen syy SAK:n jäsenistön joukkopakoon?
Kun ay-jäsenmaksuista sai vähennyksiä yhteensä 464 milj. euroa vuonna 2001 ja valtion tuloverotuksessa valtio keräsi 11 097 milj. eur, voidaan todeta jäsenmaksun vaikuttavan veroprosentiin 4.2%:lla nostavasti. Kun keskimääräinen veroprosentti samana vuonna oli 26.1%, voidaan ay-maksujen absoluuttisen vaikutuksen valtion tuloverotukseen laskea olevan 1.1%. Siis tuon verran voitaisiin valtion tuloveroprosenttia laskea, jos ay-jäsenmaksut eivät olisi verovähennyskelpoisia tai jos ne supistuisivat nollaan. Mutta, olen jo aiemmin sanonut, että valinta ay-jäsenmaksun ja työeläkekassan välillä on henkilökohtainen, enkä lähde siinä ketään neuvomaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.