Olisi odottanut Kokkolan kaupungilta vähän kasvojen kohotusta näiden paskajuttujen jälkeen. Valot pois tunniksi! Yli 90 kaupunkia on tehnyt sen muualla Suomessa. Taitaa olla umpipaskaa koko päättäjä sakki!
Miksi Kokkola ei osallistunut Earth Hour tempaukseen
Keskikaupungin Elmeri
111878
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kokkolan kaupunginhallitus teki 9.3.2009 päätöksen kaupungin osallistumisesta Earth Hour 2009-tapahtumaan 28.3.2009 klo 20:30-21:30.
Ilmeisesti toteutus on tällä kertaa tyssännyt virkamieheen, joka totesi, että tässä ei voi hyödyntää henkilökohtaista Bonus-korttia!
Koko ilmaston lämpeneminen on yks iso huijaus.
Uskoo ken niin haluaa.
Näin päättivät ja näin oli.
Viestin alottaja on sokea. Kyllähän ne valot sammuivat vanhastakaupungista niinkuin päätettiinkin. Mutta eihän Kokkolassa kaikkia valoja voi sammuttaa, kun siellä ei uskalla päivälläkään kaduilla liikkua ettei joku tinttaa nyrkillä katuun
Taisi olla aiheen aloittajalla eilen vintti kirjaimellisesti pimeänä. Ota selvää asioista ennen kuin alat apinoimaan!
Ei voitu laittaa kaikkea pimeäksi, olisi ostetussa energiassa alennukset laskeneet.
Pitää kuluttaa, että saadan elvytettyä.
Pitää ottaa lisä lainaa, jolla maksetaan kaupungin herrojen tilaamien konsulttien laskut ja muut töppäykset.
Taitaa olla joillakin vintti kirjaimellisesti pimeänä.
Ota selvää asioista ennen kuin alat kapinoimaan!
Kokkolan kapunki osallistui Earth Hour -tapahtumaan. Joskus tulee se aika kun päädyt tuijottamaan syyllistä peilin kautta. Helppoahan se on syyttää "Kaupungin herroja" kaikista asioista, jotka on menny omassa elämässä vituiks.
Kyllä täällä sammui valot vanhasta kaupungista. Ja siellä järjestettiin ILMAINEN opastettu kävelykierros ja sen päätteeksi sai vielä mehua ja piparia. Tätä mainostettiin varmaan kaikissa alueen lehdissä. Tapahtuma oli yleisömenestys.
Ehkä sinunkin olisi kannattanut tulla iltakävelylle sinne, niin ei olisi noin huono mieli.
Meillä kävelyllä oli oikein kiva tunnelma. Lyhtyjen kanssa oli tunnelmallista kävellä. Kuulimme tarinoita vuosisatojen takaa, ja näin historia heräsi eloon.
Valoja ei ollut, mutta luonto osallistui tapahtumaan aloittamalla juuri puolen aikaan sakean lumisateen ja tuoden näin ollen valoa pimeyteen.
Monissakaan paikoissa ei ihan turvallisuussyistä sammutettu kaikkia valoja vaan ne sammutettiin erilaisista maamerkeistä. Lisäksi jokainen sai tuoda oman osuutensa tapahtuman sammuttamalla itse valot.
Onpa kyllä kurjaa, että tulee tällaisia viestejä, vaikka kaupunki on järjestänyt ilmaisen historiakierroksen tarjoiluineen.
Kirjoitin tarkoituksella kärkevästi ja sainhan keskustelua aikaan. Harmi vaan, että tempaus oli vain Neristanissa, joka on vain osa kanta kaupunkia. Siitä oli mainittu lehdessä, kuten kommenteissa sanottiin, anteeksi tietämättömyyteni ;-(. Mitä tulee ns kaupungin herroihin, puhdistus olisi paikallaan, kun on lukenut viime vuosien tapahtumista, jotka on pääsääntöisesti olleet negatiivisia.
varmistus!!! OLET IDIOOTTI!!!!
Sammuttaa valonsa tunniksi?
Kyllä sitä muilta ollaan vaatimassa, mutta miten itsensä laita?