Keskustalainen maatalouspolitiikka on suosinut suuria yksiköitä ja kokopäivätomista tehomaataloutta. Maatalouden tukijärjestelmät laadittiin sotien jälkeen Maalaisliiton johdolla sellaisiksi, että tuista pääsivät nauttimaan vain suurimittaista eli kokopäivätoimista peltoviljelyä ja karjanhoitoa harjoittavat tilat. Maataloustuet siis palkitsivat ennen muuta ns. ökyisäntiä.
Mutta ei tällainen maatlouspolitiikka ollut aikoinaan vaihtoehdoton. 1950-luvulla käytiin Maalaisliiton sisällä kovaa kiistaa maatalouden ja aluepolitiikan suunnasta. Urho Kekkonen ja ns. K-linja olivat toisella puolella ja heidän kantansa voitti. Toista käsitystä puolueessa edusti Veikko Vennamo ja hänet lopulta erotettiin puolueesta mielipiteittensä vuoksi. Sittemmin Vennamo perusti oman puolueen eli pientalonpoikien puolue, joka laajeni myöhemmin Suomen maaseudun puolueeksi.
Mitä Vennamo sitten ajatteli maaseudusta ja aluepolitiikasta? Vennamo on julkaissut käsityksiään parissa muistelmakirjassaan. Vennamon mielestä peltoviljelyyn perustuva maatalous ei sopinut lainkaan Suomen oloihin. Kylmä ja karu ilmasto antoi niin suuren kilpailuedun eteläisimmille maille, ettei meillä ole järkeä ryhtyä kilpailemaan tehomaataloudessa. Vennamon käsityksen mukaan maatalouspolitiikka olisi tullut rakentaa pienviljelyn, osapäiväviljelyn, kotitarveviljelyn ja harrasteviljelyn pohjalla. Maataloudessa olisi hänen mukaansa myös ollut kannattavaa erikoistua hyväkatteisiin pienten markkinoiden tuotteisiin. Myöhemmin Vennamo on nähnyt mm. biotekniikan alalla mahdollisuuksia. Vennamon toinen tavoite oli ns. koti kaikille -kampanja. Tämä liittyi osin karjalaisten asuttamiseen, mitä vennamo virkamiehenä ansiokkaasti johti ja se nostikin hänen kansansuosionsa suureksi. Urho Kekkonen koki Vennamon pahimmaksi kilpailijakseen puolueessa ja tällaisia kohtaan Kekkonen on ollut aina armoton. Lopputulema oli siis ASOn lopettaminen ja Vennamon erottaminen.
Vennamo ajama aluepoltiikka olisi hänen myöhempien kannanottojen sa mukaan taannut sen, ettei maaseutu olisi autioutunut. Maalaisliitto/Kepun politiikkaa Vennamo kuvasi K-linjalaiseksi suuren rahan politiikaksi ja talonpoikien tappolinjaksi. Kun nyt katsotaan tuloksi, voidaan ehkä sanoa, ettei Vennamo kovin väärässä ennusteineen ja ajatuksineen ollut. Vennamon perustama puolue lähti ajamaan tämän unohdetun kansanosan asiaa, muttei saavuttanut mitään tuloksia, koska vennamolaisia ei koskaan päästetty hallitusvaltaan. Hallituspuolue SMP:sta tuli vasta Pekka Vennamon johtokaudella, mutta silloin unohdettu kansa oli astunut jo haudan lepoon tai muuttanut Ruotsiin ja kaupunkeihin.
Vennamon SMP sai toki poliittista kannatusta. Presidentinvaaleissa 1968 Vennamo menestyi hyvin, kun Kekkosvastaisia protestiääniä ohjautui hänelle. Se suututti tietysti Kekkosta. Pari vuotta myöhemmin SMP saavutti legendaarisen ja kaikkien aikojen suurimman Suomessa nähdyn vaalivoiton, kun yhden edustajan puolue kasvoi hetkessä 18 kansanedustajan pienpuolueeksi. Kekkonen hajotti pian Eduskunnan vennamolaisten tiputtamisen toivossa, mutta SMP uusi jäsenmääränsä vuoden 1971 vaaleissa. Tämän jälkeen Kekkosen oli enää mahdoton ajatella sitä, että hän asettuisi presidenvaaleissa ehdokkaaksi, kun vastapuolella olisi joka tapauksessa jo aiemmin häntä nöyryyttänyt Vennamo. Pian Vennamon puolue kuitenkin onnistuttiin hajottamaan puoluerahoitusjärjestelmää uudistamalla. Vennamo käyttääkin tässä puolueensa luopioista nimitystä seteliselkärankaiset. Seuraavissa vaaleissa SMP:n kannatus putosi, mutta kasvoi taas myöhemmin 8 ja sitten 17 edustajaan. Pääkannattajajoukon ongelmat oli kuitenkin tulleet jo Vennamoiden sukupolvenvaihdoksen myötä luonnollista tietä ratkaistuiksi ja sosiaalinen tilaus SMP:lle loppui. Näin puolue kuihtui pois puoluekartalta kokonaan. Veikko Vennamon värikkään poliittisen historian peruspilarina ollut alkiolainen aate pientalonpoikien ja heikko-osaisten puolustajana on kuitenkin jälkeenpäinkin mielenkiintoinen. Se ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota, koska Vennamosta haluttiin tehdä poliittisen populistipellen kuva, jotta hänen sanomansa voitaisiin mitätöidä. Diskriminoinnille oli kuvaavaa se, että puolue asetettiin alunperin Eduskunnassa istumaan Kepun ja SDP:n väliin, mutta siirrettiin myöhemmin - Vennamon mukaan Kekkosen käskystä - äärioikealle. SMP:hän ei tosiasiallisesti ollut mikään oikeistopuolue laisinkaan, kun katsellaan politiikan sisältöä. Sen suhteen alkuperäinen sijainti oli paljon kuvaavampi.
Olisiko Veikko Vennamon alue- ja maatalouspolitiikka estänyt maaseudun autioitumisen? Tähän on vaikea tai lähes mahdoton vastata. Ainakin se olisi edellättynyt, että haja-asutusalueille olisi syntynyt muuta yritystoimintaa. Maalaisliiton ajama maatalouspolitiikka on varmistanut sen, että väki on maaseudulta vähentynyt. Nyt sitten naristaan näiden EU-tukiaisten kanssa, kun ensin on ajettu itsemme tähän hullunmylly-maatalousmalliin. Vennamon ajama malli olisi ollut ainakin paljon kivuttomampi, koska rahoja ei olisi tarvinnut tuhrata suuriin investointeihin.
No niin. Tässä tuli sanottua maatslouspolitiikan ohella paljon myös Vennamosta ja hänen puolueestaan. Ehkä sekin kirvoittaa joitain vastakommentteja.
Mutta ei tällainen maatlouspolitiikka ollut aikoinaan vaihtoehdoton. 1950-luvulla käytiin Maalaisliiton sisällä kovaa kiistaa maatalouden ja aluepolitiikan suunnasta. Urho Kekkonen ja ns. K-linja olivat toisella puolella ja heidän kantansa voitti. Toista käsitystä puolueessa edusti Veikko Vennamo ja hänet lopulta erotettiin puolueesta mielipiteittensä vuoksi. Sittemmin Vennamo perusti oman puolueen eli pientalonpoikien puolue, joka laajeni myöhemmin Suomen maaseudun puolueeksi.
Mitä Vennamo sitten ajatteli maaseudusta ja aluepolitiikasta? Vennamo on julkaissut käsityksiään parissa muistelmakirjassaan. Vennamon mielestä peltoviljelyyn perustuva maatalous ei sopinut lainkaan Suomen oloihin. Kylmä ja karu ilmasto antoi niin suuren kilpailuedun eteläisimmille maille, ettei meillä ole järkeä ryhtyä kilpailemaan tehomaataloudessa. Vennamon käsityksen mukaan maatalouspolitiikka olisi tullut rakentaa pienviljelyn, osapäiväviljelyn, kotitarveviljelyn ja harrasteviljelyn pohjalla. Maataloudessa olisi hänen mukaansa myös ollut kannattavaa erikoistua hyväkatteisiin pienten markkinoiden tuotteisiin. Myöhemmin Vennamo on nähnyt mm. biotekniikan alalla mahdollisuuksia. Vennamon toinen tavoite oli ns. koti kaikille -kampanja. Tämä liittyi osin karjalaisten asuttamiseen, mitä vennamo virkamiehenä ansiokkaasti johti ja se nostikin hänen kansansuosionsa suureksi. Urho Kekkonen koki Vennamon pahimmaksi kilpailijakseen puolueessa ja tällaisia kohtaan Kekkonen on ollut aina armoton. Lopputulema oli siis ASOn lopettaminen ja Vennamon erottaminen.
Vennamo ajama aluepoltiikka olisi hänen myöhempien kannanottojen sa mukaan taannut sen, ettei maaseutu olisi autioutunut. Maalaisliitto/Kepun politiikkaa Vennamo kuvasi K-linjalaiseksi suuren rahan politiikaksi ja talonpoikien tappolinjaksi. Kun nyt katsotaan tuloksi, voidaan ehkä sanoa, ettei Vennamo kovin väärässä ennusteineen ja ajatuksineen ollut. Vennamon perustama puolue lähti ajamaan tämän unohdetun kansanosan asiaa, muttei saavuttanut mitään tuloksia, koska vennamolaisia ei koskaan päästetty hallitusvaltaan. Hallituspuolue SMP:sta tuli vasta Pekka Vennamon johtokaudella, mutta silloin unohdettu kansa oli astunut jo haudan lepoon tai muuttanut Ruotsiin ja kaupunkeihin.
Vennamon SMP sai toki poliittista kannatusta. Presidentinvaaleissa 1968 Vennamo menestyi hyvin, kun Kekkosvastaisia protestiääniä ohjautui hänelle. Se suututti tietysti Kekkosta. Pari vuotta myöhemmin SMP saavutti legendaarisen ja kaikkien aikojen suurimman Suomessa nähdyn vaalivoiton, kun yhden edustajan puolue kasvoi hetkessä 18 kansanedustajan pienpuolueeksi. Kekkonen hajotti pian Eduskunnan vennamolaisten tiputtamisen toivossa, mutta SMP uusi jäsenmääränsä vuoden 1971 vaaleissa. Tämän jälkeen Kekkosen oli enää mahdoton ajatella sitä, että hän asettuisi presidenvaaleissa ehdokkaaksi, kun vastapuolella olisi joka tapauksessa jo aiemmin häntä nöyryyttänyt Vennamo. Pian Vennamon puolue kuitenkin onnistuttiin hajottamaan puoluerahoitusjärjestelmää uudistamalla. Vennamo käyttääkin tässä puolueensa luopioista nimitystä seteliselkärankaiset. Seuraavissa vaaleissa SMP:n kannatus putosi, mutta kasvoi taas myöhemmin 8 ja sitten 17 edustajaan. Pääkannattajajoukon ongelmat oli kuitenkin tulleet jo Vennamoiden sukupolvenvaihdoksen myötä luonnollista tietä ratkaistuiksi ja sosiaalinen tilaus SMP:lle loppui. Näin puolue kuihtui pois puoluekartalta kokonaan. Veikko Vennamon värikkään poliittisen historian peruspilarina ollut alkiolainen aate pientalonpoikien ja heikko-osaisten puolustajana on kuitenkin jälkeenpäinkin mielenkiintoinen. Se ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota, koska Vennamosta haluttiin tehdä poliittisen populistipellen kuva, jotta hänen sanomansa voitaisiin mitätöidä. Diskriminoinnille oli kuvaavaa se, että puolue asetettiin alunperin Eduskunnassa istumaan Kepun ja SDP:n väliin, mutta siirrettiin myöhemmin - Vennamon mukaan Kekkosen käskystä - äärioikealle. SMP:hän ei tosiasiallisesti ollut mikään oikeistopuolue laisinkaan, kun katsellaan politiikan sisältöä. Sen suhteen alkuperäinen sijainti oli paljon kuvaavampi.
Olisiko Veikko Vennamon alue- ja maatalouspolitiikka estänyt maaseudun autioitumisen? Tähän on vaikea tai lähes mahdoton vastata. Ainakin se olisi edellättynyt, että haja-asutusalueille olisi syntynyt muuta yritystoimintaa. Maalaisliiton ajama maatalouspolitiikka on varmistanut sen, että väki on maaseudulta vähentynyt. Nyt sitten naristaan näiden EU-tukiaisten kanssa, kun ensin on ajettu itsemme tähän hullunmylly-maatalousmalliin. Vennamon ajama malli olisi ollut ainakin paljon kivuttomampi, koska rahoja ei olisi tarvinnut tuhrata suuriin investointeihin.
No niin. Tässä tuli sanottua maatslouspolitiikan ohella paljon myös Vennamosta ja hänen puolueestaan. Ehkä sekin kirvoittaa joitain vastakommentteja.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Näinhän se meni.
Seuraavan mittaluokan vahingon Maalaisliiton dominanssi sekä taloudelliset ja poliittistet sijoitukset maatalouteen aiheuttivat 60- ja 70-luvuilla. Maaseuduilta poistuvat ihmiset eivät päässeet alikehittyneeseen teollisuuteen eivätkä pienelle palvelusektorille töihin. Heidän oli todellakin paettava Ruotsin dynaamiseen ympäristöön.
Vielä 2000-luvulla Maalaisliitto on veronmaksajien tukiasten ansiosta voimissaan. Mitä enemmän rahaa talodellisesti kuolleeseen maatalouteen kaadetaan, sitä enemmän lisää vaaditaan.