Urpilainen puhuu..

Asiaa:

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen haluaa Suomesta punavihreän, ekososiaalisen yhteiskunnan.

- Porvarihallituksen kova oikeistopolitiikka on tullut tiensä päähän globaalin talouskriisin siivittämänä. Uusi talouskasvu on rakennettava kestävälle ja sosiaalisesti oikeudenmukaiselle pohjalle. Ihminen on nostettava politiikan keskiöön spekulatiivisen voitontavoittelun sijaan.

Yllä otanta Urpilaisen kannanotosta. Olen samaa mieltä. Hallitus on kaadettava ja edustajat vaihtoon. Kenelläkään sellaisella ei pitäisi olla mitään asiaa päättämään kansan asioista, joilla on suurpääomasijoittajiin kytköksiä. Nythän se on nähty mihin tätä maatamme on johdettu kun suursijoittajat ovat olleet vallalla. Valtio omisti aikoinaan paljonkin yrityksiä, joiden tehtävänä oli mm antaa työtä kansalle. Missä ovat nämä vakaat yritykset nyt? Poliitikkomme myivät nämä yritykset ulkoaalaisomistukseen, ja työttömyys vaan lisääntyy, eikä hallituksella ole muuta keinoa "kohentaa" taloutta kuin lisäämällä velkataakkaa. Siitä hyvässä mallissa asiat sentään ovat, heh, että vaikka mediasta saa jatkuvasti kuulla miten lomautuksia annetaan, yrityksiä kaatuu konkursseihin,ja työvoimaa vähennetään kaikilla aloilla, niin työttömyys ei yleensä ole silti kasvanut, vaan suomessa on työvoimapula. Miten minusta tuntuu siltä että jokin taho valehtelee,heh..

1

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gimurantti

      Joku poliitikko sentään puhuu asiaa, hyvä Urpilainen!

      Hahhah, toi osui: valtionyritysten tehtävänä oli aikoinaan antaa mm. työtä kansalle... Nykyäänhän kansa toimii pelkästään niiden kuppausmateriaalina että ns. eliitti (eli kansakunnan henkinen pohjasakka) saa käärittyä lisää rahaa itselleen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      33
      7887
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4553
    3. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      31
      4325
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      189
      3569
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      2753
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      2616
    7. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      33
      2339
    8. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2323
    9. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      164
      2023
    10. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      50
      1660
    Aihe