Verkostotunkit

No hei

Taustoista sen verran ettei itselläni ole näistä verkostovisityksistä piiruakaan kosketuspintaa muutoin kun täältä ja viranomaisten suunnalta.

Ikää on siunaantunut tuo 41v joista viimeiset 15v oman yrityksen pyörittämisessä.

Tämän verkostopalstan lukemista olen harrastanut 3-4 kertaa viikossa ihan huumoripitoisen lukemisen vuoksi.

Realistipohjalla kun tätä verkostosotkua seuraa niin kyllähän se on niin että verkostoissa myydään moninkertaisella ylihinnalla ihan skeidaa ja tulot näyttävät tulevan naapureiden ja sukulaisten kusettamisesta.

mistään ei löydy edes yhtä puolueetonta tutkimustulosta että verkostoissa olisi mitään tuotetta mikä pystyisi millään tasolla hinta versus laatu kriteerein kilpailemaan normaalin verkkokaupan/kivijalkakaupan kanssa.

Väitteet tosin on toista, on bensasnsäästökapselia, pahanmakuista nonimehua, öljyn lisäaineita, vitamiinipilleriä, etc.

hands down, normi kauppojen logistiikka vie tämän erän 6-0.

Toinen hassuus liittyy siihen että mistä helvetistä nämä jantterit oikein löytyvät.

yli 20 vuotta työelämässä asiakaspalvelua harrastavissa yrityksissä eikä kertaakaan kukaan ole edes sivulauseessa ehdottanut liittymistä mihinkään.

yhdellä asiakkaalla olen nähnyt herbalifen T-paidan päällänsä ja yhden lapsuudenystävän vaimo harrastaa verkostokauppaa ainakin 4-5 eri viritykselle.

Kaveri siitäkin kyllä sanoin että se on harrastanut jo 7-8 vuotta toiminimellä 3-5 iltaa viikossa ja tappiollista toiminta on kokonaisuudessaan ollut aina tupperwaren kippoja lukuunottamatta. (herba, partylite, joku lastenvaatejuttu, ja kosmetiikkaa.)
Kaveri oli sitä mieltä että jos i ihan hirveetä tappiota tee niin harrastakoot.

Onko kusetettavat tosiaan ehtymätön luonnonvara ??

PS. Nämä pyramidikusetettavat oikeustoimikelvottomaksi luokiteltavat rahaa taivaalta felix linnun tuomana jätän ihan omaan arvoonsa sillä kotona on opetettu ettei invalidit, edes aivoinvalidit saisi olla pilkan kohteina.
252008
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kerron nyt tässä oman tarinani kuinka tässä bisneksessä minulle aikoinaan kävi.

Monesti ihmiset puhuvat, että onko todellakin vieläkin näin tyhmiä ihmisiä jotka osallistuvat kyseiseen toimintaan.
Eihän näistä asioista puhuta missään, itse olen joutunut pyöritykseen koska menin hommaan mukaan, kaverini suosittelemana.

Ensinnäkin kun vouhottaja kertoi minulle tästä periaatteesta miten homma menee, juttu kuulosti tosi uskomattomalta ja hyvältä.
Olin kuullut aikaisemmin ohimennen näistä pyramidihuijauksista, mutta en todellakaan ajatellut että juuri tämä toiminta on sitä.

Ajattelin vain, että mikäs siinä, hyvä bisnes josta tienaa jos viittii nähdä vaivaa edes hieman homman eteen.

Homma meni, että en parin kuukauden aikana saanut ketään hommaan mukaan, osa ystävistäni tyrmäsi asian ja riitelin heidän kanssaan koska eivät ymmärrä toimintaa, osa tuli paikan päälle ja pistivät toiminnan harkintaan, loppujenlopuksi kukaan heistä ei lähtenyt mukaan ja jäin siten hommassa 1000 miinukselle, koska olin maksanut tämän aloituspaketin, johon kuuluu vuoden vitamiinit.
Koitin purkaa kesken sopimuskauden tämän tilauksen, mutta sopimusehdoissa luki, että tilauksen voi peruuttaa vasta 1 vuoden jälkeen, joten jouduin vain kiltistä mukisematta maksamaan vuoden tilauksen josta kuluja kertyi 1000€:n verran ja tuloja ei tullut yhtään.

Äänestä
  • 2-5 vuotta 10-15 tuntia viikossa ja 100 kontaktia kuukaudessa ja vasta tämän jälkeen saa tulosta niin miten 2 kuukauden jälkeen 5 kontaktilla voisi onnistua? Tarkoitus on myös synnyttää rojaltituloa jossa tulot muodostuu tuplaamisesta ja työn jakamisesta halukkaille. Laatu korvaa määrän. On selvää että jos haluaa yhden hyvän pitää sponssoroida vähintään 10.Näistä kymmenestä valikoituu se yksi hyvä joka jatkaa ja vie bisneksen eteenpäin. 100 kontaktia pitää olla että voi sponssoroida 10.

    Äänestä

  • lähtökohta on kirjoitti:

    2-5 vuotta 10-15 tuntia viikossa ja 100 kontaktia kuukaudessa ja vasta tämän jälkeen saa tulosta niin miten 2 kuukauden jälkeen 5 kontaktilla voisi onnistua? Tarkoitus on myös synnyttää rojaltituloa jossa tulot muodostuu tuplaamisesta ja työn jakamisesta halukkaille. Laatu korvaa määrän. On selvää että jos haluaa yhden hyvän pitää sponssoroida vähintään 10.Näistä kymmenestä valikoituu se yksi hyvä joka jatkaa ja vie bisneksen eteenpäin. 100 kontaktia pitää olla että voi sponssoroida 10.

    "Tarkoitus on myös synnyttää rojaltituloa "

    Miksi sinä nimität sitä rojaltituloksi? Rojalti tarkoittaa lähinnä tekijänoikeusmaksua. Mistä tekijänoikeudesta on jantteroinnissa kyse?

    " jossa tulot muodostuu tuplaamisesta ja työn jakamisesta halukkaille"

    Jos tarkoitat värväämistä, niin sano sitten niin. Sitähän se tuplaaminen on. Hyvä, kun myönnät että tulot eivät muodostu tavarakaupasta...

    " On selvää että jos haluaa yhden hyvän pitää sponssoroida vähintään 10."

    Viimeksi väitit, että vain viisi prosenttia on niitä hyviä. Sinulla nuo luvut heittelevät ihan mielesi mukaan. Taidat vetää ne hatusta.

    Äänestä

  • Pisenestiikeri kirjoitti:

    Juuri nuo perinteiset, Kynttilä, Tuupovaara, Herbes, Golden ja Dildo. Näistä systeemeistä täällä pitää vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia.

    Ex vaimolle joskus joku kävi esittelemässä niitä Tuupovaaran muovikulhoja. Alkuun sanoin että sellaista ei tarvi meille hommata mutta muutama kulho sitten tuli kuitenkin ja ihan hyviä ovat.
    Tästä kertoo sekin että nappasin ne mukaani kun vaihdoin kahvinkeittäjää. Exä ei lähtenyt siihen itse mukaan, mikä oli hänen oma järkevä päätös.
    Vapaa-aika on vapaa-aikaa että saa normaaliduunin hoidettua ja jaksaa joka suhteessa.

    Toi mitä joku kirjoitti etä vaimo harrastaa niin se on ihan ok. Jos on kotiaiti niin henkisesti on tärkeetä että pääsee irti lasten hoidosta ja kotitouhuista ja saa jotain muutakin tekemistä ja itselle ehkä hyvää mieltä. Tärkeää ja hyödyllistä on sekin että pääsee tapaamaan muita ihmisiä.

    Äänestä

  • Pisenestiikeri kirjoitti:

    "Tarkoitus on myös synnyttää rojaltituloa "

    Miksi sinä nimität sitä rojaltituloksi? Rojalti tarkoittaa lähinnä tekijänoikeusmaksua. Mistä tekijänoikeudesta on jantteroinnissa kyse?

    " jossa tulot muodostuu tuplaamisesta ja työn jakamisesta halukkaille"

    Jos tarkoitat värväämistä, niin sano sitten niin. Sitähän se tuplaaminen on. Hyvä, kun myönnät että tulot eivät muodostu tavarakaupasta...

    " On selvää että jos haluaa yhden hyvän pitää sponssoroida vähintään 10."

    Viimeksi väitit, että vain viisi prosenttia on niitä hyviä. Sinulla nuo luvut heittelevät ihan mielesi mukaan. Taidat vetää ne hatusta.

    itsellesi näin ison ongelman? Kysymyshän on muiden tekemisestä työstä, jossa muut kuin sinä tekevät päätökset. Monille asiansa osaaville verkostoihmisille löytyy asiakkaita niinpäin, että asiakas haluaa ostaa tuotteita tai tehdä bisnestä. Sinä ja muut vastaavat jotka eivät ole panostaneet omaan myyntiosaamiseen luulevat että ihmisille pitää jotenkin tyrkyttää tai pakottaa. Osaaja ei tälläiseen sorru, vaan ihmisiä riittää jonoksi asti. Suunta on asiakkaista myyjään päin. Osaajalle tämä ei ole ongelma.

    Äänestä

  • tehnyt tästä kirjoitti:

    "Miksi olet tehnyt tästä itsellesi näin ison ongelman?"

    Ei kai minulle mikään henkilökohtainen ongelma kirjoittelusi ole. Ihmettelen vain miksi viitsit kirjoittaa niin paljon puuta heinää. Miksi esim. sitkeästi puhut rojaltitulosta, vaikka siitä ei ole laisinkaan kyse? Miksi puhut tuplaamisesta, vaikka kyse on ihan arkisesti vain värväämisestä? Miksi lukusi heittelevät ihan tilanteen mukaan?

    "Kysymyshän on muiden tekemisestä työstä, jossa muut kuin sinä tekevät päätökset. "

    Mikä tuossa tarkoittaa sitä, että en voi kysymyksiä esittää?

    "Monille asiansa osaaville verkostoihmisille löytyy asiakkaita niinpäin, että asiakas haluaa ostaa tuotteita tai tehdä bisnestä."

    Jännä juttu. Minä taas en löydä verkosta edes Amwayn hinnastoa, muuta kuin Intian Amwayltä...

    "Sinä ja muut vastaavat jotka "

    Sano ihan reilusti vaan, että asiakkaat. Niitähän meidän pitäisi sinun näkökulmastasi katsoen olla.

    "luulevat että ihmisille pitää jotenkin tyrkyttää tai pakottaa."

    Niin kuin sanoin, olen asiakkaan asemassa. Tiedän kyllä hyvin, että ostan tuotteita ilman tyrkytystä, pakottamista tai suostutteluakaan. Eli mistä olet näkemyksesi kehittänyt?

    "Osaaja ei tälläiseen sorru, vaan ihmisiä riittää jonoksi asti. "

    No miten se näkyy esim. Amwayn tilinpäätöksessä? Sinullahan ei ollut verkostossasi muuta kuin niitä menestyjiä. Kai se jotenkin heijastuu Amwayn konsernitasonkin menestykseen? Voitko laittaa linkin, missä Amway esittelee lukunsa?

    "Suunta on asiakkaista myyjään päin. Osaajalle tämä ei ole ongelma. "

    Eli niitä, jotka haluavat ostaa kahdeksan kattilaa hintaan 1300 euroa on tosiaan jonoksi asti? Toivottavasti et pahastu, jos en ihan sinun ilmoituksesi perusteella tuota niele.

    Äänestä

roolissa olen ja en halua opetella uusia ammatteja. Niin miksi pelkkä tavaran ostaja ostaisi verkostomyyjältä ?

Itse ostan tavarani marketeista ja halpakaupoista (kute tarjoustalo, TL-tukku, vapaavalinat ... jne). Aina olen ollut tyytyväinen hinta/laatu suhteeseen. Bytkin on (taas) pesuainetiiviste pakeetti siivouskomerossani, hinta 1,39 euroa 500 grammaa, olen tyytyväinen pesutulokseen, hinta/laatu suhde on siis kiitettävä.

Mikä on kaupankäynnin tarkoitus, eikö se ole se että OSTAJA saa tuotteen, johon on tyytyväinen.

Onko verkostomarkkinoinnin kaupankäynnin idea jokin muu kuin myydä asiakkaalle hänelle sopiva tuote ? Minusta tuntuu että VM:ssa on kyse jonkunlaisesta omasta tulonsiirtosysteemistä, kuten on kunnilla esim. toimeentulotuki.

Verkostomarkkinoijat ovat siis "toimeentulotuen" saajia omassa pienessä piirissään.

Äänestä
  • johon osalla ihmisistä on oma intohimo. Sitä tehdään tietyillä pelisäännöillä ja siihen pitää olla myös tiettyä intohimoa. En usko sinä olet oikeaa kohderyhmää. Verkostomarkkinointi ei ole kaikkien juttu. Tämän nyt jokainen tietää, mutta suuresta kontaktipinnasta löytyy aina halukkaat mihin vaan. Tosiasia kuitenkin on, että myydä voi mitä vaan aina silloin kun 2 ihmistä kohtaa ja myyjä osaa hommansa. Verkostomarkkinointi sopii niille ihmisille jotka HALUAVAT OPPIA UUTTA ja OVAT ITSE MOTIVOITUNEITA. Läheskään kaikki eivät täytä näitä kriteereitä. Asiakkaita on yhtä helppo löytää samoilla periaatteilla yrityksistä tai yksityisistä kuin missä tahansa suoramyynnissä. Tuotteita voi myydä erilaisten terveys/laihdutus/ruuanlaiton/teknisten tapahtumien varjolla. Monet ihmiset ostavat helposti tuotteita erilaisista tapahtumista. Hinta on sivuasia monille.

    Äänestä

  • on oma laji kirjoitti:

    johon osalla ihmisistä on oma intohimo. Sitä tehdään tietyillä pelisäännöillä ja siihen pitää olla myös tiettyä intohimoa. En usko sinä olet oikeaa kohderyhmää. Verkostomarkkinointi ei ole kaikkien juttu. Tämän nyt jokainen tietää, mutta suuresta kontaktipinnasta löytyy aina halukkaat mihin vaan. Tosiasia kuitenkin on, että myydä voi mitä vaan aina silloin kun 2 ihmistä kohtaa ja myyjä osaa hommansa. Verkostomarkkinointi sopii niille ihmisille jotka HALUAVAT OPPIA UUTTA ja OVAT ITSE MOTIVOITUNEITA. Läheskään kaikki eivät täytä näitä kriteereitä. Asiakkaita on yhtä helppo löytää samoilla periaatteilla yrityksistä tai yksityisistä kuin missä tahansa suoramyynnissä. Tuotteita voi myydä erilaisten terveys/laihdutus/ruuanlaiton/teknisten tapahtumien varjolla. Monet ihmiset ostavat helposti tuotteita erilaisista tapahtumista. Hinta on sivuasia monille.

    motiivi, eli kun nyt kuitenkin eletään melko turvattua elämää ja kukaan ei jää ilman saippuaa ja ruokaa, niin onko tuo verkostomarkkinointi erään laista virtuaalista yrittämistä eli näyttelemistä ?

    Tulee ensiks mieleen moni uskonto, mutta tuohon liittyy enemmän toimintaa, filosofianahan se on melko ontto, mutta onttoudessaan kaikki on rikasta jos oma elämä on vielä tyhjempää (ja on vielä rahaa ostaa pyykinpeuainepaketti 30 eurolla).

    Ja vielä on yksinäinen ihminen ?...

    Äänestä

  • Hintatietoinen-1 kirjoitti:

    omien unelmien tähden on taitolaji. Tämän vain harvat osaavat. Esim 2000 euroa/kk bonuksia normaalin palkkatyön päälle, muuttaa kummasti elämää ja tarjoaa ajallisia vapauksia, johon ei pääse normaalissa palkkatyössä. Verkostoyritys tarjoaa vain toimintaympäristön, samalla tavalla kuin vaikka jääkiekko tai jalkapallo. Kipinä saada itselle muutos pitää lähteä itsestä. Palkkatyössä ja rojaltin rakentamisessa on kuitenkin valtava ero ja on valintakysymys kumpaa tulonmuodostusta pitää itselle arvokkaampana. Vapaus on jotakin mitä monet tavoittelee ja mitä ei voi saada palkansaajana. Se syntyy ensin ajatuksesta, josta syntyy myöhemmin toimintaa. Kaikki eivät siihen pysty. Jos ajatus miksi on mukana puuttuu, ei synny toimintaa.

    Äänestä

  • ja toimia kirjoitti:

    Älyttömyyksiä. Viitsitkö kommentoida alla olevia asiallisesti, ilman tuota naurettavaa jargonia.

    1."omien unelmien tähden on taitolaji."

    Jokainen toimii omien unelmien tähden. Amwayssä se on epätoivoisinta

    2."Esim 2000 euroa/kk bonuksia normaalin palkkatyön päälle"

    Ainakin itsellä napsahtaa lisäansoista 60 pinnaa veroja, joten ei paljon naurata "lisäansio" johon pitää vääntää omien sanojesi mukaan 5-10 vuotta hommia ja tunahsia kontakteja vuodessa. Lopputuloksena olen yksi 10000:sta amway yrittajästä (joko siis tilastojen mukaan voi päästä 2000:n euron kuukausituloihin) ja saan noin 700 euroa käteen kuussa. Aivan helvetin epätoivoista hommaa ja sitä sinä veron kiertäjä et edes tajua. Uskomatonta.

    Tuossa em esimerkissäkin täysyy huomata että olen tuon rupeaman jälkeen erittäin poikkeuksellinen tapaus amwayssä, missä 99,7 prosenttia jää kokokaan tappiolle toiminnassaan.

    3."Verkostoyritys tarjoaa vain toimintaympäristön, samalla tavalla kuin vaikka jääkiekko tai jalkapallo."

    Varmaan, mutta tuosta paskasta kertookin paljon se että maalimalla on jumalattoman paljon enemmän ammattijääkiekkoilijoita kuin amway ammattilaisia. Kyseessä on kuitenkin laji jota ei harrasteta oikeastaan missään. Jos et ymmärrä edes esimerkkisi typeryyttä, niin miten ihmeessä sinunn voi luottaa yrityselämässä?

    4."Kipinä saada itselle muutos pitää lähteä itsestä."

    Mikä muutos ja miksi? Esim itse tienaan täysin varmasti huikeasti enemmän kuin sinä. En kehu sillä, mutta mikä sinä olet kertomaan esim, minulle muutoistarpeistani? Älä kerro muillekaan.

    5."Palkkatyössä ja rojaltin rakentamisessa on kuitenkin valtava ero ja on valintakysymys kumpaa tulonmuodostusta pitää itselle arvokkaampana."

    Sinulla raukalla ei ole hajuakaan mitä tarkoittaa "Rojalti". Opetele ensin ennen kuin vertaat sitä värväysbonuksiin.

    6."Vapaus on jotakin mitä monet tavoittelee ja mitä ei voi saada palkansaajana."

    Voi perkele!.. :-) HAHHAHAHAHAAAAaa..

    Käsitätkö edes olevasi järjenkäytön alapuolella loisiva mato? No et varmaan, ei se mitään.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    myyntityössä pitää pystyä näkemään ne palkinnot ensin, joiden eteen tekee töitä. Onko tätä kenties sinulle ihan uusia asia kun närkästyt näin paljon täällä palstalla?

    Ihan etukäteen tiedetään, että oma toiminta ja motivaatio on suorassa suhteessa siihen kuinka tarkasti pystyt itse määrittelemään nämä palkinnot ja aikataulut, miksi tekisit töitä niiden hyväksi? Tämä on tärkeää siksi ,että kukaan ei tule ikinä vaatimaan sinulta mitään ja siksi kaiken pitää lähteä sinun yrittäjäkipinästä.

    Kerrotko meille mitä sinun palkinnot pitää sisällään? Ilman positiivisia ajatuksia, ei ole toimintaa. Arvaan/tiedän, että sinulla ei ole sitä ajatusta joiden eteen myisit tuotteita tai opettelisit mitään.

    99,7% prosenttia ei pidä ainakaan minun verkostossa paikkansa. Verkostoissa on aina ihmisiä joka lähtöön ja monet luulee että aloittaminen riittää. Ainoastaan heitä kannustetaan, joilla on todelliset unelmat ja aikaa niiden toteuttamiseen , onko sinulla,ei?

    Varmuudella ylälinja ei rakenna alalinjalle mitään verkostoja. Ammattilainen kyllä osaa valita parhaat ihmiset omaan verkostoon ja auttaa heitä siihen 2000 euroon/kk. 6:lla tälläisella ansaitsee noin 100000 euroa vuodessa ja pääsee timantiksi. Matematiikka kyllä toimii. 6 pystyy tekemään enemmän kuin yksin tekisi. Satoja ihmisiä ei tarvita. On totta läheskään kaikki ei tee mitään, entä sitten? Olet heistä yksi esimerkki, entä sitten? Maailmassa on muitakin ihmisiä.

    Raha ei siis tule aloitusmaksuista vaan verkostossa olevien ihmisten tekemästä myyntityöstä jäsen ja asiakasostoista. Jokainen valitsee itse mitä haluaa. Ketään ei vedetä väkisin mukana. Varmasti mikään bisnes ikinä ei ole yhdestä ihmisestä kiinni, eikä kenenkään mielipiteistä. Joten on yhdentekevää mitä mieltä sinä siitä olet.

    Eli verkostojantteria vietiin kuin litran mittaa taas.

    tuo 700 euroa kk käteen 5-10 vuoden puurtamisen jälkeen kuullostaa kyllä melko surkealta.ja siihen lisäten se että tuo on paras 1:10 000 osa esimerkiksi Amwayn ns organisaatiosta.

    tuon 5-10 vuotta törsäten siihen leipätyöhän ja sijoittamalla ne saadut nettotulot olisivat ilmeisesti parempi suorite kuin tuo.

    varovaisesti arvioiden verkostojantteroinnin työmäärä ansiotyössä tekisi nettotuloihin vuositasolla jonkun 5-10k€ ja sitä 5-10 vuotta huomioiden vielä kumuloituneet kasvut sijoittamisesta.

    summarum 70-300k€ riippuen intensiviteetistä.

    tuolla saa vuositasolla pörssiyhtiöistä 3-15k€ osinkotuottoa koskematta pääomaan tai huomioimatta sen kasvuun tai näin laman kourissa sen supistumiseen.

    siitä verot pois niin ollaan pyyhitty lattioita verkostojantterin terävimmän kärjen suhteen.

    Äänestä

  • sivujuoni kirjoitti:

    hänen oma näkemys tapahtumista. Hänenlaisia on aina 5% kaikista ihmisistä. Totuus on kuitenkin ihan muuta. Omassa kaveripiirissäni on toistakymmentä vähintään smaragditason ihmistä (vuositulo yli 50000 tai enemmän euroa/v). Tämä on siis passiivista tuloa ja kaikki vain minun kaveripiirissä. Ihmisiä on muitakin kuin minä( myös itse kuulun heihin). Palkintomatkoilla joille pääsee ilmaiseksi vaaditaan vähintään 2000 euron bonukset/kk. Näitä on etelässä muutama lentokoneellinen vuodessa. Nopeasti laskettuna muutamia satoja. En tiedä ketään joille tämä väh. 2000 kk ja matkat ei kelpaa. Useimmat ovat tämän rakentaneet sivutoimisesti.

    Äänestä

  • provisiopohjaisessa kirjoitti:

    myyntityössä pitää pystyä näkemään ne palkinnot ensin, joiden eteen tekee töitä. Onko tätä kenties sinulle ihan uusia asia kun närkästyt näin paljon täällä palstalla?

    Ihan etukäteen tiedetään, että oma toiminta ja motivaatio on suorassa suhteessa siihen kuinka tarkasti pystyt itse määrittelemään nämä palkinnot ja aikataulut, miksi tekisit töitä niiden hyväksi? Tämä on tärkeää siksi ,että kukaan ei tule ikinä vaatimaan sinulta mitään ja siksi kaiken pitää lähteä sinun yrittäjäkipinästä.

    Kerrotko meille mitä sinun palkinnot pitää sisällään? Ilman positiivisia ajatuksia, ei ole toimintaa. Arvaan/tiedän, että sinulla ei ole sitä ajatusta joiden eteen myisit tuotteita tai opettelisit mitään.

    99,7% prosenttia ei pidä ainakaan minun verkostossa paikkansa. Verkostoissa on aina ihmisiä joka lähtöön ja monet luulee että aloittaminen riittää. Ainoastaan heitä kannustetaan, joilla on todelliset unelmat ja aikaa niiden toteuttamiseen , onko sinulla,ei?

    Varmuudella ylälinja ei rakenna alalinjalle mitään verkostoja. Ammattilainen kyllä osaa valita parhaat ihmiset omaan verkostoon ja auttaa heitä siihen 2000 euroon/kk. 6:lla tälläisella ansaitsee noin 100000 euroa vuodessa ja pääsee timantiksi. Matematiikka kyllä toimii. 6 pystyy tekemään enemmän kuin yksin tekisi. Satoja ihmisiä ei tarvita. On totta läheskään kaikki ei tee mitään, entä sitten? Olet heistä yksi esimerkki, entä sitten? Maailmassa on muitakin ihmisiä.

    Raha ei siis tule aloitusmaksuista vaan verkostossa olevien ihmisten tekemästä myyntityöstä jäsen ja asiakasostoista. Jokainen valitsee itse mitä haluaa. Ketään ei vedetä väkisin mukana. Varmasti mikään bisnes ikinä ei ole yhdestä ihmisestä kiinni, eikä kenenkään mielipiteistä. Joten on yhdentekevää mitä mieltä sinä siitä olet.

    Et sitten viitsi vastata rehellisesti?

    1."myyntityössä pitää pystyä näkemään ne palkinnot ensin, joiden eteen tekee töitä."

    Siinäpä se. Sinäkään et "asiantuntijana" osaa sanoa ainuttakaan järkevää syytä missä amway palkitsee paremmin kuin normi myyntityö.

    2."Onko tätä kenties sinulle ihan uusia asia kun närkästyt näin paljon täällä palstalla? "

    Ei vaan olen seurannut teidän koijauksia sen verran paljon, että osaan kylmästi sanoa sinun puhuvan ns. paskaa. Toisin sanoen se närkästyttää, että juuri sinun laisten koijareiden takia 99,7 prosenttia amwayn epätoivoisista aloittajista häviää rahansa peliin. Syynä on se että sinun laiset koijarit puhuvat kirjoittamasi tyylistä paskaa vähäosaiselle kansanosalle, eli tyypillisille uhreillenne. Lopuksi vielä syytätte koijaamianne, että "ette unelmoi tarpeeksi" yms. sontaa.

    3."Ihan etukäteen tiedetään, että oma toiminta ja motivaatio on suorassa suhteessa siihen kuinka tarkasti pystyt itse määrittelemään nämä palkinnot ja aikataulut, miksi tekisit töitä niiden hyväksi?"

    Eihän tuossa ole mitään ihmeellistä. Ainoa vaan että vähänkään ajatteleva ei lähde toimimaan amwayhin, vaan ihan muille aloille.

    4."Tämä on tärkeää siksi ,että kukaan ei tule ikinä vaatimaan sinulta mitään ja siksi kaiken pitää lähteä sinun yrittäjäkipinästä. "

    Älä puhu yrittäjistä ja verkostokoijarteista samassa takoituksessa. Nimenomaan sinulta vaaditaan aktivointiostoja ynnä muuta sontaa, jotka on tyypillisiä näille koijauksille. Amway ei ole hyväntekeväisyyslaitos, vaan taysin päinvastoin. Se on luonut kätevän tavan myydä bulkkikamaa tolloille, vaikka nämä ei niitä kamoja edes tarvitse.

    5."Kerrotko meille mitä sinun palkinnot pitää sisällään? "

    Mitkä helvetin "palkinnot"?

    No ainakin helvetin paljon paremman palkan kuin sinulla. Koska verotietojen mukaan yksikään koijari amwayssä ei tienaa edes samaa vertaa kuin minä. Ei vaikka laksetaan tuo timanttipariskunta yhteen.

    6."Arvaan/tiedän, että sinulla ei ole sitä ajatusta joiden eteen myisit tuotteita tai opettelisit mitään. "

    Osaan takuu varmasti enemmän kuin sinä. Et ilmeisesti tajua että maailmaa pyörittää hieman eri osaaminen kuin sinun unelmamarkkinasi.

    7."99,7% prosenttia ei pidä ainakaan minun verkostossa paikkansa. "

    Ei tietenkään pidä. Se ei pidä teidän koijareiden mielestä ikinä paikkaansa, mutta kas kun amwayn oli pakko ilmoittaa briteissä oikeudelle nuo luvut. Arvaa kumpaan luotan enemmän sinuun vai emoyrityksesi pakon edessä antamiin tietoihin? Missä viipyy suomen amwayn tilastot? :-)

    8."Ainoastaan heitä kannustetaan, joilla on todelliset unelmat ja aikaa niiden toteuttamiseen , onko sinulla,ei?"

    Kuten sanottua olen omat unelmani toteuttanut aina ja niistä unelmista sinä saat todellakin vain unelmoida. Kätevää, eikö totta?

    9." Ammattilainen kyllä osaa valita parhaat ihmiset omaan verkostoon ja auttaa heitä siihen 2000 euroon/kk."

    Monelle sinun "alaisellasi" on 2000 euron säännölliset tulot amwaystä? Tuo tilikin on kuitenkin toimeentulon rajoilla. Ei paljoa unelmia toteuteta. Huom. nyt älä valehtele, koska tiedän suht tarkkaan koko scandinavian alueen tienausluvut.

    10." 6:lla tälläisella ansaitsee noin 100000 euroa vuodessa ja pääsee timantiksi. Matematiikka kyllä toimii. 6 pystyy tekemään enemmän kuin yksin tekisi."

    Niin no omassa yrityksessäni on 30 työntekijää ja pesemme helposti suomen amwayn vuotuisen liikevaihdon, että se siitä.

    12."jäsen ja asiakasostoista."

    Näin se homma etenee. Kauan meni sinulta tunnustaa tuo.

    Äänestä

  • oli vain kirjoitti:

    hänen oma näkemys tapahtumista. Hänenlaisia on aina 5% kaikista ihmisistä. Totuus on kuitenkin ihan muuta. Omassa kaveripiirissäni on toistakymmentä vähintään smaragditason ihmistä (vuositulo yli 50000 tai enemmän euroa/v). Tämä on siis passiivista tuloa ja kaikki vain minun kaveripiirissä. Ihmisiä on muitakin kuin minä( myös itse kuulun heihin). Palkintomatkoilla joille pääsee ilmaiseksi vaaditaan vähintään 2000 euron bonukset/kk. Näitä on etelässä muutama lentokoneellinen vuodessa. Nopeasti laskettuna muutamia satoja. En tiedä ketään joille tämä väh. 2000 kk ja matkat ei kelpaa. Useimmat ovat tämän rakentaneet sivutoimisesti.

    1."En tiedä ketään joille tämä väh. 2000 kk ja matkat ei kelpaa. Useimmat ovat tämän rakentaneet sivutoimisesti. "

    Itse vältän korruptio markoja kuin ruttoa. Noita voisi tehdä vuoden aikana lukemattoamia, mutta kun ei kertakaikkiaan kiinosta tuhlata vapaa-aikaa johonkin firman promo/hype -matkaan. Olen onnellinen jos moisista tykkäät. Minä en.

    Tiedätkö muuten kuinka monta lentokoneellista keskiverto suomalainen firma käyttää porukkaa ulkomailla? En minäkään, mutta aika helvetin paljon enemmän kuin amway suomalaisia käyttää.

    2."hänen oma näkemys tapahtumista. Hänenlaisia on aina 5% kaikista ihmisistä."

    Minunlaisia on, luojan kiitos, yli 99 prosenttia kaikista ihmisistä. Luku tarkoittaa sitä määrää jotka eivät lahde koskaan missään tapauksessa mukaan verkostoihin. Esim. Amwayhin. Muut luvut ovat amwayn itse oikeudelle ilmoittamia. Missä viipyy suomen amwayn tulokset?

    Väitätkö pokkana että sinulla on yli kymmenen kaveria jotka sipaisevat passiivisena tulona yhteensä reilusti yli puolimiljoonaa? Msitä nämä rahat tulevat? Suomen amwayn viimeisimmät ilmoitetut liikevaihdot kertovat tuon luvun olevan täysin mahdoton.

    Äänestä

  • oli vain kirjoitti:

    hänen oma näkemys tapahtumista. Hänenlaisia on aina 5% kaikista ihmisistä. Totuus on kuitenkin ihan muuta. Omassa kaveripiirissäni on toistakymmentä vähintään smaragditason ihmistä (vuositulo yli 50000 tai enemmän euroa/v). Tämä on siis passiivista tuloa ja kaikki vain minun kaveripiirissä. Ihmisiä on muitakin kuin minä( myös itse kuulun heihin). Palkintomatkoilla joille pääsee ilmaiseksi vaaditaan vähintään 2000 euron bonukset/kk. Näitä on etelässä muutama lentokoneellinen vuodessa. Nopeasti laskettuna muutamia satoja. En tiedä ketään joille tämä väh. 2000 kk ja matkat ei kelpaa. Useimmat ovat tämän rakentaneet sivutoimisesti.

    ... noista "ilmaisista" palkintomatkoista?

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... noista "ilmaisista" palkintomatkoista?

    Ja mitaan ette voi...

    kuvittelekkaan saavasi "vm-yrittäjiltä" vastausta vero-asioissa.Kyselin eilen (taas vaihteeksi), mutta
    unelmakauppiaat ja kontaktoijat katosivat kuin pieru Saharaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Et sitten viitsi vastata rehellisesti?

    1."myyntityössä pitää pystyä näkemään ne palkinnot ensin, joiden eteen tekee töitä."

    Siinäpä se. Sinäkään et "asiantuntijana" osaa sanoa ainuttakaan järkevää syytä missä amway palkitsee paremmin kuin normi myyntityö.

    2."Onko tätä kenties sinulle ihan uusia asia kun närkästyt näin paljon täällä palstalla? "

    Ei vaan olen seurannut teidän koijauksia sen verran paljon, että osaan kylmästi sanoa sinun puhuvan ns. paskaa. Toisin sanoen se närkästyttää, että juuri sinun laisten koijareiden takia 99,7 prosenttia amwayn epätoivoisista aloittajista häviää rahansa peliin. Syynä on se että sinun laiset koijarit puhuvat kirjoittamasi tyylistä paskaa vähäosaiselle kansanosalle, eli tyypillisille uhreillenne. Lopuksi vielä syytätte koijaamianne, että "ette unelmoi tarpeeksi" yms. sontaa.

    3."Ihan etukäteen tiedetään, että oma toiminta ja motivaatio on suorassa suhteessa siihen kuinka tarkasti pystyt itse määrittelemään nämä palkinnot ja aikataulut, miksi tekisit töitä niiden hyväksi?"

    Eihän tuossa ole mitään ihmeellistä. Ainoa vaan että vähänkään ajatteleva ei lähde toimimaan amwayhin, vaan ihan muille aloille.

    4."Tämä on tärkeää siksi ,että kukaan ei tule ikinä vaatimaan sinulta mitään ja siksi kaiken pitää lähteä sinun yrittäjäkipinästä. "

    Älä puhu yrittäjistä ja verkostokoijarteista samassa takoituksessa. Nimenomaan sinulta vaaditaan aktivointiostoja ynnä muuta sontaa, jotka on tyypillisiä näille koijauksille. Amway ei ole hyväntekeväisyyslaitos, vaan taysin päinvastoin. Se on luonut kätevän tavan myydä bulkkikamaa tolloille, vaikka nämä ei niitä kamoja edes tarvitse.

    5."Kerrotko meille mitä sinun palkinnot pitää sisällään? "

    Mitkä helvetin "palkinnot"?

    No ainakin helvetin paljon paremman palkan kuin sinulla. Koska verotietojen mukaan yksikään koijari amwayssä ei tienaa edes samaa vertaa kuin minä. Ei vaikka laksetaan tuo timanttipariskunta yhteen.

    6."Arvaan/tiedän, että sinulla ei ole sitä ajatusta joiden eteen myisit tuotteita tai opettelisit mitään. "

    Osaan takuu varmasti enemmän kuin sinä. Et ilmeisesti tajua että maailmaa pyörittää hieman eri osaaminen kuin sinun unelmamarkkinasi.

    7."99,7% prosenttia ei pidä ainakaan minun verkostossa paikkansa. "

    Ei tietenkään pidä. Se ei pidä teidän koijareiden mielestä ikinä paikkaansa, mutta kas kun amwayn oli pakko ilmoittaa briteissä oikeudelle nuo luvut. Arvaa kumpaan luotan enemmän sinuun vai emoyrityksesi pakon edessä antamiin tietoihin? Missä viipyy suomen amwayn tilastot? :-)

    8."Ainoastaan heitä kannustetaan, joilla on todelliset unelmat ja aikaa niiden toteuttamiseen , onko sinulla,ei?"

    Kuten sanottua olen omat unelmani toteuttanut aina ja niistä unelmista sinä saat todellakin vain unelmoida. Kätevää, eikö totta?

    9." Ammattilainen kyllä osaa valita parhaat ihmiset omaan verkostoon ja auttaa heitä siihen 2000 euroon/kk."

    Monelle sinun "alaisellasi" on 2000 euron säännölliset tulot amwaystä? Tuo tilikin on kuitenkin toimeentulon rajoilla. Ei paljoa unelmia toteuteta. Huom. nyt älä valehtele, koska tiedän suht tarkkaan koko scandinavian alueen tienausluvut.

    10." 6:lla tälläisella ansaitsee noin 100000 euroa vuodessa ja pääsee timantiksi. Matematiikka kyllä toimii. 6 pystyy tekemään enemmän kuin yksin tekisi."

    Niin no omassa yrityksessäni on 30 työntekijää ja pesemme helposti suomen amwayn vuotuisen liikevaihdon, että se siitä.

    12."jäsen ja asiakasostoista."

    Näin se homma etenee. Kauan meni sinulta tunnustaa tuo.

    Oman myyntiryhmän rakentamisesta, josta se maksaa bonuksia/rojaltia. Tarkoittaa, että raha tulee ilman omaa työtä! Tätä ei voi saada tekemällä yksin myyntiedustajana. Käytäntö on ihan normaali monissa muissakin myyntiyriksisssä, esim asunto/autokaupassa. Perustaja ansaitsee muiden tekemästä työstä.

    Et varmaan ymmärrä syitä lukujen takana, miksi kaikki eivät ansaitse. Tiedetään että suurinosa jättää toiminnan aloittamiseen, jonka jälkeen he jäävät odottamaan. Mistä heille pitäisi maksaa jos ei itse ota vastuuta toiminnan pyörittämisestä? Jokaisella on ns. "paperiverkosto" (ihmiset jotka ovat vain nimi paperilla ja jotka eivät tee itse mitään.) Sitten on pieni ydinjoukko jotka tarkasti tietävät mitä ovat tekemässä. Tämä pieni joukko 6/100:sta osallistuu kaikkiin tapahtumiin ja pyörittävät itse toimintaa. Vain tämä ryhmä ansaitsee ja lasketaan verkostoksi. Näitä 94/100:sta ei kukaan jää muistelemaan. He eivät ota itse vastuuta. Näin hed eivät voi rahaakaan saada! Amwayssa on täysi palautusoikeus kaikille tuotteille, eikä pakkoja ole. Säännöt samat kaikille ja toiset pystyvät sopeutumaan niihin hyvin ja toiset nostavat kädet ylös.

    En ikinä jahtaa ketään väkisin. Todellisuudessa en tarvitse ihmisiä omaan bisnekseen. On kuitenkin niin että on aina ihmisiä jotka tarvitsevat/löytävät minut ja ja bisneksen itselleen. Kerro missä tee väärin? Jokainen on verkostooni itse löytänyt ja haluavat itse olla siinä mukana.

    Äänestä

  • palkitsee kirjoitti:

    "Amway palkitsee oman myyntiryhmän rakentamisesta"

    Mutta jos jokainen on oma pomonsa ja itsenäinen yrittäjä, kuten olet monesti väittänyt, niin missä mielessä he ovat sinun myyntiryhmääsi?

    "josta se maksaa bonuksia/rojaltia."

    Missä mielessä saat tekijänoikeusmaksuja? Voisitko selventää?

    "Tarkoittaa, että raha tulee ilman omaa työtä!"

    Raha tulee toisten työstä... Etkö sitä paitsi ole aina väittänyt, että vain tehdystä työstä saa palkkion?

    "Käytäntö on ihan normaali monissa muissakin myyntiyriksisssä, esim asunto/autokaupassa."

    Voitko kertoa esimerkkejä, miten esimerkiksi kiinteistövälittäjä saa provikkaa myöhemmin firmaan tulleen toisen kiintestövälittäjän kaupoista?

    "Perustaja ansaitsee muiden tekemästä työstä."

    Mitä sinä muka olet perustanut, jos jokainen on oma pomonsa?

    "Et varmaan ymmärrä syitä lukujen takana, miksi kaikki eivät ansaitse."

    Kyllä minä ymmärrän ihan hyvin niitä syitä. Kauppa ei käy, koska tuotteet ovat vain silmänlumeena pyramidin naamioimiseksi. Niiden hinnat eivät ole likimainkaan kilpailukykyisiä (jos olet eri mieltä, niin kaikin mokomin laita meille hinnastonne nähtäville niin arvioidaan hintoja yhdessä). Järjestelmän tarkoituksenakin on vain tulonsiirrot omista ostoista pyramidin alaosilta ylätasoille.

    "Tiedetään että suurinosa jättää toiminnan aloittamiseen, jonka jälkeen he jäävät odottamaan."

    Eikö teillä pitänyt olla 50 vuoden kokemus koulutuksesta ja järjestelmä on täydellisyyteen hiottu? Eikö teillä pitänyt olla oven takana pitkä jono halukkaita janttereita, joista yhdellä silmäyksellä osaatte valita ne voittajaluonteet? Ei oikein vaikuta siltä. Mutta sinähän olet monet kerrat jo sotkeutunut sanoihisi täällä. Se sinussa hauskaa onkin.

    "Mistä heille pitäisi maksaa jos ei itse ota vastuuta toiminnan pyörittämisestä?"

    Miksi he ottaisivat vastuun toiminnan pyörittämisestä, jos he kuuluvat sinun "myyntiryhmääsi"? Silloinhan vastuu on sinulla.

    "Tämä pieni joukko 6/100:sta osallistuu kaikkiin tapahtumiin"

    Eli maksavat sinulle koulutuksen varjolla jonninjoutavista cd:stä ja seminaareista...

    "Vain tämä ryhmä ansaitsee ja lasketaan verkostoksi.

    Tuo 6/100 on Amwayn itse ilmoittamien lukujen perusteella roimasti yläkanttiin. Oikea luku on 3/1000, eli 20-kertaa pienempi kuin se mitä sinä yrität esittää. Mutta sinullahan luvut tunnetusti heittävät sinne tänne. Viimeksi esitit, että 10% on sitä oikeaa ainesta. Sitä ennen sen osuus oli 5% ja nyt se on 6%.

    "He eivät ota itse vastuuta. Näin hed eivät voi rahaakaan saada! "

    Jos he ottavat itse vastuun, niin miksi he antaisivat sinulle yhtään mitään osuutta myyntivoitoistaan? Et kanna vastuuta, et ansaitse mitään saadakaan.

    "Todellisuudessa en tarvitse ihmisiä omaan bisnekseen. "

    Ei niin, tarvitse aaseja. Toisekseen, miksi kukaan liittyisi sinun bisnekseesi? Eivätkö he olekaan itsenäisiä yrittäjiä ja omapomoja?
    Näitä 94/100:sta ei kukaan jää muistelemaan. He eivät ota itse vastuuta. Näin hed eivät voi rahaakaan saada! Amwayssa on täysi palautusoikeus kaikille tuotteille, eikä pakkoja ole. Säännöt samat kaikille ja toiset pystyvät sopeutumaan niihin hyvin ja toiset nostavat kädet ylös.

    En ikinä jahtaa ketään väkisin. Todellisuudessa en tarvitse ihmisiä omaan bisnekseen. On kuitenkin niin että on aina ihmisiä jotka tarvitsevat/löytävät minut ja ja bisneksen itselleen. Kerro missä tee väärin? Jokainen on verkostooni itse löytänyt ja haluavat itse olla siinä mukana.

    "Kerro missä tee väärin? "

    Osallistut kusetusjärjestelmään, jonka ainoa tarkoitus on valehdella ihmisille menestymisen mahdollisuuksista ja pumpata heistä sitä myötä mahdollisimman paljon rahaa.

    "Jokainen on verkostooni itse löytänyt ja haluavat itse olla siinä mukana. "

    Missä mielessä se on sinun verkostosi? Heidän itsensähän pitää kantaa toiminnan pyörittämisestä vastuu tai muuten kukaan ei jää heitä muistelemaan. Niinhän sinä sanoit. Jos vastuu on alalinjassasi, miten voit että sinulla on mitään roolia?

    Äänestä

  • ja toimia kirjoitti:

    omien unelmien tähden on taitolaji. Tämän vain harvat osaavat. Esim 2000 euroa/kk bonuksia normaalin palkkatyön päälle, muuttaa kummasti elämää ja tarjoaa ajallisia vapauksia, johon ei pääse normaalissa palkkatyössä. Verkostoyritys tarjoaa vain toimintaympäristön, samalla tavalla kuin vaikka jääkiekko tai jalkapallo. Kipinä saada itselle muutos pitää lähteä itsestä. Palkkatyössä ja rojaltin rakentamisessa on kuitenkin valtava ero ja on valintakysymys kumpaa tulonmuodostusta pitää itselle arvokkaampana. Vapaus on jotakin mitä monet tavoittelee ja mitä ei voi saada palkansaajana. Se syntyy ensin ajatuksesta, josta syntyy myöhemmin toimintaa. Kaikki eivät siihen pysty. Jos ajatus miksi on mukana puuttuu, ei synny toimintaa.

    Minulla on pari hyvää ystävätärtä. Hekin osaavat unelmoida ja tienaavat ainaskin tuon 2000 e/kk tavallisen palkkatulon päälle. He tapaavat jatkuvasti uusia ihmisiä ja ovat tyytyväisiä saavuttamaansa vapauteen. Heidän verkkosukkabisnes on taitolaji, jonka harvat osaavat. Kaikki eivät siihen pysty. Mikset sinäkin toimi jo tänään!

    Äänestä

  • palkitsee kirjoitti:

    Oman myyntiryhmän rakentamisesta, josta se maksaa bonuksia/rojaltia. Tarkoittaa, että raha tulee ilman omaa työtä! Tätä ei voi saada tekemällä yksin myyntiedustajana. Käytäntö on ihan normaali monissa muissakin myyntiyriksisssä, esim asunto/autokaupassa. Perustaja ansaitsee muiden tekemästä työstä.

    Et varmaan ymmärrä syitä lukujen takana, miksi kaikki eivät ansaitse. Tiedetään että suurinosa jättää toiminnan aloittamiseen, jonka jälkeen he jäävät odottamaan. Mistä heille pitäisi maksaa jos ei itse ota vastuuta toiminnan pyörittämisestä? Jokaisella on ns. "paperiverkosto" (ihmiset jotka ovat vain nimi paperilla ja jotka eivät tee itse mitään.) Sitten on pieni ydinjoukko jotka tarkasti tietävät mitä ovat tekemässä. Tämä pieni joukko 6/100:sta osallistuu kaikkiin tapahtumiin ja pyörittävät itse toimintaa. Vain tämä ryhmä ansaitsee ja lasketaan verkostoksi. Näitä 94/100:sta ei kukaan jää muistelemaan. He eivät ota itse vastuuta. Näin hed eivät voi rahaakaan saada! Amwayssa on täysi palautusoikeus kaikille tuotteille, eikä pakkoja ole. Säännöt samat kaikille ja toiset pystyvät sopeutumaan niihin hyvin ja toiset nostavat kädet ylös.

    En ikinä jahtaa ketään väkisin. Todellisuudessa en tarvitse ihmisiä omaan bisnekseen. On kuitenkin niin että on aina ihmisiä jotka tarvitsevat/löytävät minut ja ja bisneksen itselleen. Kerro missä tee väärin? Jokainen on verkostooni itse löytänyt ja haluavat itse olla siinä mukana.

    Ei oikein mene putkeen taas tuo sinun luikertelusi:

    1. "Oman myyntiryhmän rakentamisesta, josta se maksaa bonuksia/rojaltia."

    Miksi et voi sanoa rehellisesti, että varväyspalkkiota?. Rojaltien kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.

    2. "Tätä ei voi saada tekemällä yksin myyntiedustajana."

    Ei niin jopa lähes yhtä suuresti halveksimani b2b myyntimiehet sentään tienaavat jotain. Miten teillä yrityskauppa on hoidettu?

    3."Perustaja ansaitsee muiden tekemästä työstä."

    Näin se menee amway:ssä nauretaan koko matka pankkiin kun tollot myy toisilleen helvetin kalliita bukssituotteita, eikä palkkaa tarvitse maksaa käytännössä ollenkaan. Näppärää, eikö totta.

    4. "Et varmaan ymmärrä syitä lukujen takana, miksi kaikki eivät ansaitse."

    Ymmärrän täydellisesti miksi 99,7 prosenttia ei ansaitse. Yksinkertaisesti siitä syystä että systeemi on luotu tekemään tuon verran häviäjiä. Katsos kun jonkun mitää rahoittaa sisäpiirimarkkinoiden toiminta. Nyt ne rahoittajat ovat onnettomia bisneshenkilöitä.

    5."Tiedetään että suurinosa jättää toiminnan aloittamiseen, jonka jälkeen he jäävät odottamaan."

    Tämä on amwaylle optimaalinen tilanne, varsinkin jos aloituspaketit ja muutama aktivoitiostos on suoritettu.

    6."Mistä heille pitäisi maksaa jos ei itse ota vastuuta toiminnan pyörittämisestä?"

    Ei mistään.

    7."Jokaisella on ns. "paperiverkosto" (ihmiset jotka ovat vain nimi paperilla ja jotka eivät tee itse mitään.) "

    Jaa jaa, kuinka iso sinun "paperiverkosto" on? Paljonko olet saanut pääkällorahoja heistä?

    8."Tämä pieni joukko 6/100:sta osallistuu kaikkiin tapahtumiin ja pyörittävät itse toimintaa."

    Sano mieluummin että 1 tuhannesta, niin olet lähellä totuutta ja emoyhtiösi kantaa.

    9."Näitä 94/100:sta ei kukaan jää muistelemaan."

    Ei niin he joutavat roskakoppaan, kunhan ovat maksunsa maksaneet. Ja ei muuta kuin uusia värväämään.

    10."Amwayssa on täysi palautusoikeus kaikille tuotteille, eikä pakkoja ole."

    Kuka maksaa palautukset ja kenelle? Miten yrityskaupassa palautuksien kanssa toimitaan, eli kuka maksaa yritykselle takaisin rahat? Mitä tarkoittaa täysi palautusoikeus?

    11."Todellisuudessa en tarvitse ihmisiä omaan bisnekseen."

    Jaa jaa että olet sitten mukana oikeasti tuottavassa kuviossa eli varjopyramidissa nimeltä koulutusorganisaatio?

    12."Kerro missä tee väärin? Jokainen on verkostooni itse löytänyt ja haluavat itse olla siinä mukana. "

    Viimeinen mutta ei vähäisin: Kuinka suuri on oraganisaatiosi, paljonko on oraganisaatiosi liikevaihto vuodessa ja paljonko tienaa amwayllä (poislukien kaikki varjopyramidi rahastukset eli koulutukset ja kouluts materiaalit) kesimääräinen henkilö organisaatiossasi?

    Äänestä

  • Tina T kirjoitti:

    Minulla on pari hyvää ystävätärtä. Hekin osaavat unelmoida ja tienaavat ainaskin tuon 2000 e/kk tavallisen palkkatulon päälle. He tapaavat jatkuvasti uusia ihmisiä ja ovat tyytyväisiä saavuttamaansa vapauteen. Heidän verkkosukkabisnes on taitolaji, jonka harvat osaavat. Kaikki eivät siihen pysty. Mikset sinäkin toimi jo tänään!

    Mikä parasta, työtä voi tehdä lepoasennossa vaikka sohvalla maaten ja vapaa-ajalla. Ei vaadi motivaatio-cd:tä ja työvälineet on jokaisella jo omasta takaa. Tavaraansa ei tarvitse auton takakontissa kuljettaa. Työskentelytavat on 5000 vuoden aikana hiottu täydellisyyteen. Haittapuolena on, että ylälinjan heebo tulee usein vinkumaan osaansa tienesteistä, vaikka itse ei mitään rahan eteen tee.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ei oikein mene putkeen taas tuo sinun luikertelusi:

    1. "Oman myyntiryhmän rakentamisesta, josta se maksaa bonuksia/rojaltia."

    Miksi et voi sanoa rehellisesti, että varväyspalkkiota?. Rojaltien kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.

    2. "Tätä ei voi saada tekemällä yksin myyntiedustajana."

    Ei niin jopa lähes yhtä suuresti halveksimani b2b myyntimiehet sentään tienaavat jotain. Miten teillä yrityskauppa on hoidettu?

    3."Perustaja ansaitsee muiden tekemästä työstä."

    Näin se menee amway:ssä nauretaan koko matka pankkiin kun tollot myy toisilleen helvetin kalliita bukssituotteita, eikä palkkaa tarvitse maksaa käytännössä ollenkaan. Näppärää, eikö totta.

    4. "Et varmaan ymmärrä syitä lukujen takana, miksi kaikki eivät ansaitse."

    Ymmärrän täydellisesti miksi 99,7 prosenttia ei ansaitse. Yksinkertaisesti siitä syystä että systeemi on luotu tekemään tuon verran häviäjiä. Katsos kun jonkun mitää rahoittaa sisäpiirimarkkinoiden toiminta. Nyt ne rahoittajat ovat onnettomia bisneshenkilöitä.

    5."Tiedetään että suurinosa jättää toiminnan aloittamiseen, jonka jälkeen he jäävät odottamaan."

    Tämä on amwaylle optimaalinen tilanne, varsinkin jos aloituspaketit ja muutama aktivoitiostos on suoritettu.

    6."Mistä heille pitäisi maksaa jos ei itse ota vastuuta toiminnan pyörittämisestä?"

    Ei mistään.

    7."Jokaisella on ns. "paperiverkosto" (ihmiset jotka ovat vain nimi paperilla ja jotka eivät tee itse mitään.) "

    Jaa jaa, kuinka iso sinun "paperiverkosto" on? Paljonko olet saanut pääkällorahoja heistä?

    8."Tämä pieni joukko 6/100:sta osallistuu kaikkiin tapahtumiin ja pyörittävät itse toimintaa."

    Sano mieluummin että 1 tuhannesta, niin olet lähellä totuutta ja emoyhtiösi kantaa.

    9."Näitä 94/100:sta ei kukaan jää muistelemaan."

    Ei niin he joutavat roskakoppaan, kunhan ovat maksunsa maksaneet. Ja ei muuta kuin uusia värväämään.

    10."Amwayssa on täysi palautusoikeus kaikille tuotteille, eikä pakkoja ole."

    Kuka maksaa palautukset ja kenelle? Miten yrityskaupassa palautuksien kanssa toimitaan, eli kuka maksaa yritykselle takaisin rahat? Mitä tarkoittaa täysi palautusoikeus?

    11."Todellisuudessa en tarvitse ihmisiä omaan bisnekseen."

    Jaa jaa että olet sitten mukana oikeasti tuottavassa kuviossa eli varjopyramidissa nimeltä koulutusorganisaatio?

    12."Kerro missä tee väärin? Jokainen on verkostooni itse löytänyt ja haluavat itse olla siinä mukana. "

    Viimeinen mutta ei vähäisin: Kuinka suuri on oraganisaatiosi, paljonko on oraganisaatiosi liikevaihto vuodessa ja paljonko tienaa amwayllä (poislukien kaikki varjopyramidi rahastukset eli koulutukset ja kouluts materiaalit) kesimääräinen henkilö organisaatiossasi?

    Ihan oikeaa asiaa kirjoitat, mutta yksi kohta pisti silmään: Miksi halveksit BtoB-myyntimiehiä? En minäkään myyjistä pidä, mutta en lähtisi ketään sellaista halveksimaan, joka joutuu elantonsa repimään niinkin vittumaisesta hommasta.

    Eli puhutaan asiaa, mutta ei heittäydytä ylimielsiksi.

    Äänestä

  • Entinen jantteri kirjoitti:

    Ihan oikeaa asiaa kirjoitat, mutta yksi kohta pisti silmään: Miksi halveksit BtoB-myyntimiehiä? En minäkään myyjistä pidä, mutta en lähtisi ketään sellaista halveksimaan, joka joutuu elantonsa repimään niinkin vittumaisesta hommasta.

    Eli puhutaan asiaa, mutta ei heittäydytä ylimielsiksi.

    No sanotaan näin, että suurimman osan myyntimies etiikka ei ole ihan sillä tasolla jota esim. minä vaadin kun hankin yritykselleni jotain. Annetaanpa nyt matkalaukkukauppiaiden kuitenkin olla, koska he sentään tekevät jotain tavallaan rehellistä palkkansa eteen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ihmettelevä einari kirjoitti:

No hei

Taustoista sen verran ettei itselläni ole näistä verkostovisityksistä piiruakaan kosketuspintaa muutoin kun täältä ja viranomaisten suunnalta.

Ikää on siunaantunut tuo 41v joista viimeiset 15v oman yrityksen pyörittämisessä.

Tämän verkostopalstan lukemista olen harrastanut 3-4 kertaa viikossa ihan huumoripitoisen lukemisen vuoksi.

Realistipohjalla kun tätä verkostosotkua seuraa niin kyllähän se on niin että verkostoissa myydään moninkertaisella ylihinnalla ihan skeidaa ja tulot näyttävät tulevan naapureiden ja sukulaisten kusettamisesta.

mistään ei löydy edes yhtä puolueetonta tutkimustulosta että verkostoissa olisi mitään tuotetta mikä pystyisi millään tasolla hinta versus laatu kriteerein kilpailemaan normaalin verkkokaupan/kivijalkakaupan kanssa.

Väitteet tosin on toista, on bensasnsäästökapselia, pahanmakuista nonimehua, öljyn lisäaineita, vitamiinipilleriä, etc.

hands down, normi kauppojen logistiikka vie tämän erän 6-0.

Toinen hassuus liittyy siihen että mistä helvetistä nämä jantterit oikein löytyvät.

yli 20 vuotta työelämässä asiakaspalvelua harrastavissa yrityksissä eikä kertaakaan kukaan ole edes sivulauseessa ehdottanut liittymistä mihinkään.

yhdellä asiakkaalla olen nähnyt herbalifen T-paidan päällänsä ja yhden lapsuudenystävän vaimo harrastaa verkostokauppaa ainakin 4-5 eri viritykselle.

Kaveri siitäkin kyllä sanoin että se on harrastanut jo 7-8 vuotta toiminimellä 3-5 iltaa viikossa ja tappiollista toiminta on kokonaisuudessaan ollut aina tupperwaren kippoja lukuunottamatta. (herba, partylite, joku lastenvaatejuttu, ja kosmetiikkaa.)
Kaveri oli sitä mieltä että jos i ihan hirveetä tappiota tee niin harrastakoot.

Onko kusetettavat tosiaan ehtymätön luonnonvara ??

PS. Nämä pyramidikusetettavat oikeustoimikelvottomaksi luokiteltavat rahaa taivaalta felix linnun tuomana jätän ihan omaan arvoonsa sillä kotona on opetettu ettei invalidit, edes aivoinvalidit saisi olla pilkan kohteina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu