Otto Wille Kuusinen oli AITO DEMARI!
Sosialistinen aate on koko olemassaolonsa ajan ollut kovin eripurainen.
Joka puolella sosialistiset aatteet ovat taistelleet keskenään joko asein, tai puoluhajaannuksin.
Sumessakin sosialidemokraatit ovat jakaantuneet lukuisia kertoja eripuraisuuttaan eri leireihin.
Otto Wille Kuusinen oli SDP.n puheenjohtajana, mutta myöhemmin hän loikkasi Neuvostoliittoon, kun hänelle ei enään Suomessa annettu mielestään riittävästi arvostusta.
Tälläkin hetkellä demareissa on ainakin kolme eri "lahkoa", tuomiojalaiset, lipposlaiset ja SAK-siipi. On vain ajan kysymys, kun taas kerran osa demareista eroaa porukasta ja perustaa oman TPSL.nsä.
Talvisota alkoi, kun suomalainen sosialidemokraatti perusti oman "hallituksensa" ja pyysi Neuvostoliittoa "vapauttamaan Suomen porvarin ikeestä".
Tällöin suomalaisten demareiden enemmistö tajusi, että heidän poliittinen ja muukin historiansa loppuisi, jos punikkidemari Otto Wille Kuusinen saisi voiton tässä demareiden sisäisessä mittelössä. Kuusinen laski, että sosialismi olisi suomalaisille demareille tärkeämpää, kuin suomalainen kansallisvaltio. Tuo oli väärä oletus, sillä yllätykseksi suomalaisille Suomi olikin tärkeämpi, kuin internationalistinen sosialismin haara.
Summa summarum, Otto Wille Kuusinen oli AITO DEMARI.
Onhan muutama demari myöhemminkin vappupuheissaan vaatinut Suomea liittymään Neuvostoliittoon.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Otto-Wille Kuusinen oli kommunisti, joka oli pakotettu kuulumaan demareihin, koska kommunistinen puolue oli tuolloin Suomessa kielletty! Eli kommarit toimi sen ajan minkä toimivat illegaalisena demareihin kätkeytyneenä! Mutta eivät koskaan saavuttaneet määräävä valtaa demareissa. Hitlerkin totesi. Kommarista ja porvarista saa natsin helpolla, mutta näistä demareista ei tekemälläkään! Nykyinen aate veljesi Hitler on sinun suur idolisi, jonka syntymä päiville matkustat tunnuksiesi kanssa.
Jos pieni kommariryhmä vain piti pesäänsä demareissa, kun muuta ei voinut.
Miksi kummassa tämä demarien valtaryhmä valitsi kommari-Kuusisen puheenjohtajakseen ja vieläpä olisi halunnut hänen jatkavan puheenjohtajana 1913 jälkeenkin?
Kyllähän se taitaa olla niin, että Kuusinen oli tuolloin aito vasemman laidan demari niin kuin Jutta Urpelainen on tällä hetkellä vasemman laidan demari.
Joillekin näistä demarivihaajista aatehistorian peruskurssi olisi tosiaankin tarpeen. Sosialistit olivat samaa puoluetta kansainvälisestkin ennen Venäjän vallankumousta 1917, jolloin äärivasemmistolainen kommunismi syntyi ja maltillisempi vasemmisto ryhmittyi moderniksi sosialidemokratiaksi. Otto Ville Kuusinen siis teki merkittävimmät tekonsa kommunistina, vaikka hänen voidaan sanoa olleen entinen demari mutta myös entinen vanhasuomalainen (kokoomuksen edeltäjä).
Kannattaa myös muistuttaa, että kommunistien päävihollisia olivat usein juuri demarit. Esim. Venäjän bolsevikkivallankumouksen jälkeen huonoiten kohdeltiin juuri mensevikkejä, noita "työväenluokan pettureita".
Jutta Urpilainen ja Otto Ville Kuusinen ovat yhtä kaukana aatteellisesti toisistaan kuin vaikkapa
Jyrki Katainen ja Espanjan oikeistodiktaattori kenraali Franco. Yli päätään tällainen henkilötason vertailu on lähinnä jälkiviisastelua, jossa historiaa ei oikeastaan haluta ymmärtää. Modernissa Suomessa kaikki eduskuntapuolueet kannattavat demokraattista järjestelmää eikä ole järkevää kaivaa esille sen paremmin oikeisto- kuin vasemmistodiktatuurin haamuja. Taitaa vain olla niin, ettei porvarihallituksen kannattajat löydä enää asia-argumentteja sen tueksi, nyt kuin markkinafundamentalismikin on siirtymässä kommunismin tapaan aatteiden hautausmaalle.
Kyllä menee todella amerikkalaisen oppikirjan mukaan tuo paskanjauhaminen! Ei pienintäkään hajua asiasta, mutta valhetta suollat kuin Goebbels aikoinaan.
Sanotaan nyt kuitenkin yksi positiivinen puoli sinusta: Sinä olet aito PERSEREIKÄ!
Paskaa molemmista päistä, mutta semmosiahan ne ovat kaikki karvapersedemarit