Sinulle kirjoittaja, joka kerroit oman sielun-
maiseman avoimesti, annoit minullekin paljon.
Luettuani kirjoituksen oivalsin itse käyneeni
samantuntuisen vaiheen elämäni varrella läpi.
Kieltojen sijaan päädyin ajattelemaan kuitenkin
Jeesuksen opetuksia ja Raamatun "henkeä" ylei-
senä uskon opettajana. Voisinkohan sanoa niin,
että Jumala kutsui alhaalta minut takaisin.
Kävi niin, että suuren ahdistusta, kuoleman-
pelkoa ja "etsikon aikaa" läpikäyvä urheilija
lähestyi minua ja kysyi uskonperusteista
ja kertoi paljon ajatelleen uskomisen asioita,
kertoi elämastään, mahdottomuuden tunteestaan,
valvoen öitä, itkien, etsien, kokeillen, turhaan.
Minulle kävi samoin kuin tuolle ystävälleni.
Eksyksissä sain oppaan. Pääsin iloon ja vapauteen. Minua kosketti voimakkaasti laulun
sanat: Jeesus,missä olet Jeesus...
Kun sitten ajattelen näitä keskusteluja ja juttuja, en voi olla lainaamatta Raamatun sanaa
"portti on ahdas ja tie on kaita, joka vie
taivaaseen ja jota vain harvat kulkevat" tai
Raamatun kertomuksia parannuksen teoista tai
"Näitäkö he olivat, joita me pilkkana ja nauruna
pidimme" tai Jeesuksen kehoitus julistaa: "Tehkää
parannus ja uskokaa evankeliumi"
Kysyin usein itseltäni, missä se parannus on
suomalaisessa kristillisyydessä. Minä en sitä
sieltä vaan löytänyt.
Ahdistuksen sääntöviidakko on väärä leima. En
lähtenyt seuraamaan organisaatiota, vaan Jeesusta, omana vapahtajana. On kuitenkin niin,
että he uskovat samalla tavalla.
Kun löysin ilon ja vapauden uskoa, ajattelen usein ahdistusta, joka vallitsee yhteiskunnassamme:- miten paljon ahdistusta tuo
uskottomuus, -lapsille avioerot, -huumeet ja
viina, miten ahdistunut onkaan ihminen.
Ehkäisy ym asiat nousevat yleensä esiin siinä
valossa, että organisaatio paimentaa. Se on
väärä ajatus. Jokainen on yksilö vastuussa
Jumalalle ja sitä taustaa vasten on helppo uskoa.
Kysymys on yleensäkin vain siitä, mikä vie pois
Jumalasta ja mikä on hänen tahtonsa. Sen olen
kuitenkin saanut kokea, että etsivää ja suurta
syntistä hän rakastaa.
maiseman avoimesti, annoit minullekin paljon.
Luettuani kirjoituksen oivalsin itse käyneeni
samantuntuisen vaiheen elämäni varrella läpi.
Kieltojen sijaan päädyin ajattelemaan kuitenkin
Jeesuksen opetuksia ja Raamatun "henkeä" ylei-
senä uskon opettajana. Voisinkohan sanoa niin,
että Jumala kutsui alhaalta minut takaisin.
Kävi niin, että suuren ahdistusta, kuoleman-
pelkoa ja "etsikon aikaa" läpikäyvä urheilija
lähestyi minua ja kysyi uskonperusteista
ja kertoi paljon ajatelleen uskomisen asioita,
kertoi elämastään, mahdottomuuden tunteestaan,
valvoen öitä, itkien, etsien, kokeillen, turhaan.
Minulle kävi samoin kuin tuolle ystävälleni.
Eksyksissä sain oppaan. Pääsin iloon ja vapauteen. Minua kosketti voimakkaasti laulun
sanat: Jeesus,missä olet Jeesus...
Kun sitten ajattelen näitä keskusteluja ja juttuja, en voi olla lainaamatta Raamatun sanaa
"portti on ahdas ja tie on kaita, joka vie
taivaaseen ja jota vain harvat kulkevat" tai
Raamatun kertomuksia parannuksen teoista tai
"Näitäkö he olivat, joita me pilkkana ja nauruna
pidimme" tai Jeesuksen kehoitus julistaa: "Tehkää
parannus ja uskokaa evankeliumi"
Kysyin usein itseltäni, missä se parannus on
suomalaisessa kristillisyydessä. Minä en sitä
sieltä vaan löytänyt.
Ahdistuksen sääntöviidakko on väärä leima. En
lähtenyt seuraamaan organisaatiota, vaan Jeesusta, omana vapahtajana. On kuitenkin niin,
että he uskovat samalla tavalla.
Kun löysin ilon ja vapauden uskoa, ajattelen usein ahdistusta, joka vallitsee yhteiskunnassamme:- miten paljon ahdistusta tuo
uskottomuus, -lapsille avioerot, -huumeet ja
viina, miten ahdistunut onkaan ihminen.
Ehkäisy ym asiat nousevat yleensä esiin siinä
valossa, että organisaatio paimentaa. Se on
väärä ajatus. Jokainen on yksilö vastuussa
Jumalalle ja sitä taustaa vasten on helppo uskoa.
Kysymys on yleensäkin vain siitä, mikä vie pois
Jumalasta ja mikä on hänen tahtonsa. Sen olen
kuitenkin saanut kokea, että etsivää ja suurta
syntistä hän rakastaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.