Tapasin äskettäin pitkään sinkkuna eläneen naisen. Hän oli kaikin puolin hyvin naisellinen jne. Mutta sängyssä tuli ongelmia. En saanut kaluani sopimaan pilluun en sitten millään vaikka levittelin ja nostelin hänen jalkojaan. Kyllä se märältäkin tuntui, mutta ahtaalta yhdellä sormellakin. Eikä ollut syy, etteikö mulla seisonut, oli tosi kova. Eikun ei. Naisella oli yksi tytärkin (17 v). En kehrannut kysellä enempää, mutta saamatta jäin. Muuten ihan mukava nainen, harmi. Mulla ei ole edes mikään kauhea mela, vaan se tavallinen.
tiukka
Liian
62027
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olisiko syynä voinut olla se että vaikka nainen oli halukas ja märkä niin huulet olivat tiellä ja jarruttelivat näin ollen kalun sisään vientiä?
Eli levittelitkö hänen huuliaan pois tieltä tai olisikohan nainen kenties jännittänyt lihaksiaan niin ettet sen vuoksi vain saanut kaluasi hänen sisäänsä.
Vaikea kuvitella ettei "normaalin kokoinen" mies mahdu naisen sisään.
milläs pirulla tämä nainen on lapsen saanut. ei kai nimi ollut Maria? on tainnut olla vain kokeneempi mies edellisellä kerralla. naista tulee hyväillä ennen yhdyntää. jos sormeilut ei riitä niin esim. nuolemalla. on se kyllä aika kumma jos ei aikuiseen naiseen sen jälkeen sovi kalu.
Kyllä mulla kokemuksia naisista on tosi paljon, varmaankin kolminumeroinen määrä.
Mielestäni osaan lämmitelläkin naisen hyvin, ainakin edellisiä, kun kaikki on sujunut ihan hyvin. En tiedä sitten onko tämän naisen kohdalla käytetty miten paljon leikkausapua alapäähän synnytyksen ajaksi vaiko keisarinleikkauksella sitten. Ei se yksi synnytys aina takaa, että paikat ovat väljät senjälkeen? Olen edelleekin ymmällä. Koskaan ei ole sattunut vastaavaa...
Luulette että se naisen elin jollain tavalla väljenisi lasten putkahdettua maailmaan. Mä olen synnyttäny 3 lasta ja kaikki alakautta ja olen edelleen tiukka. Voi olla että urheilutausta vähän helpottaa palautumista mutta se on harhaluulo että kaikki synnyttäneet naiset olisi väljiä.
Ei me miehet mitään luulla...jos aikaisempaa kokemusta on matkassa. Mulla meni poikuus 16 vuotiaan tytön kanssa ja tämä oli tosi väljä. Kokemusta on myös 13 vuotta naimisissa olevasta - tosin lapsettomasta - kaunoluistelutaustan omaavasta naisesta, joka oli käsittämättömän piukka!! Ko. lihaksien hallinnasta tuo on hyvin pitkälle kiinni, eli eikun tytöt treenaamaan ;)
tosiaan jos naisia on loukattu. toki tiedän että lapsia tehnyt voi olla tosi tiukka. eiköhän se mahd. "löystyminen" synnytyksen jälkeen johdu siitä että nainen ei ehdi treenaamaan lastenhoidolta vähään aikaan. eikös se ole enimmäkseen lihaskunnosta kiinni se tiukkuus.joskus on kyllä käynyt ihan niinkin että kun olen pyytänyt tyttöä/naista tiukentamaan niin hän on huomannut mitä voi alapäällään tehdä. jotenkin tuntuu että näistä ei voida vieläkään puhua suoraan kumppanin kanssa? olenko oikeassa.ymmärrän toki että naisesta voi kuulostaa loukkaavalta jos mies vihjaa väljyydestä. mitä mieltä naiset ovat?