Tyttäreni on 1-vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Lapsen isä käy kylläkin usein katsomassa lastaan ja muutenkin vanhemmat tulevat hyvin keskenään toimeen.
Ikää minulla on pian 60 -vuotta ja tämä lapsi on ensimmäinen lapsenlapsemme ja hyvin rakas meille isovanhemmillemme.
Lapsella oli pienenä koliikki, jolloin tyttäremme tarvitsi paljon meidän tukeamme. Koliikin poistuttua, on lapsi nukkunut hyvin, mutta nyt on kääntänyt kaiken päälaelleen; nukkumaan laitettaessa rupeaa kovasti itkemään ja tyttärelläni menee paljon voimavaroja, että saa lapsen vihdoin nukkumaan. Öisinkin pitää laittaa muutaman kerran tuttia suuhun. Lapsen nukahdettua ovat sitten vielä kotityöt, jolloin hän pääsee sänkyyn itse vasta keskiyöllä.
Olen ollut häntä paljon auttamassa, mutta öisin valvon ja murehdin, että miten tyttärelläni silläkin hetkellä menee, enkä meinaa saada unta itse silmään. Tyttärestäni huomaa, että hän rupeaa olemaan aika "naatti" tästä "nukutusrumpasta", on väsyneemmän ja totisemman näköinen nykyään.
Miten itse olette toimineet vastaavassa tilanteessa?
Täällä mummolassa on kyllä sänky ja vaunut lapselle, joten tyttäreni voisi tulla tänne yötä milloin vain tai minä voisin mennä hänen luokseen yötä, niinkuin olen muutaman kerran nyt tehnytkin. Surettaa hirveästi, vaikka tietääkin, että tuokin on varmaan vain väliaikaista
Ikää minulla on pian 60 -vuotta ja tämä lapsi on ensimmäinen lapsenlapsemme ja hyvin rakas meille isovanhemmillemme.
Lapsella oli pienenä koliikki, jolloin tyttäremme tarvitsi paljon meidän tukeamme. Koliikin poistuttua, on lapsi nukkunut hyvin, mutta nyt on kääntänyt kaiken päälaelleen; nukkumaan laitettaessa rupeaa kovasti itkemään ja tyttärelläni menee paljon voimavaroja, että saa lapsen vihdoin nukkumaan. Öisinkin pitää laittaa muutaman kerran tuttia suuhun. Lapsen nukahdettua ovat sitten vielä kotityöt, jolloin hän pääsee sänkyyn itse vasta keskiyöllä.
Olen ollut häntä paljon auttamassa, mutta öisin valvon ja murehdin, että miten tyttärelläni silläkin hetkellä menee, enkä meinaa saada unta itse silmään. Tyttärestäni huomaa, että hän rupeaa olemaan aika "naatti" tästä "nukutusrumpasta", on väsyneemmän ja totisemman näköinen nykyään.
Miten itse olette toimineet vastaavassa tilanteessa?
Täällä mummolassa on kyllä sänky ja vaunut lapselle, joten tyttäreni voisi tulla tänne yötä milloin vain tai minä voisin mennä hänen luokseen yötä, niinkuin olen muutaman kerran nyt tehnytkin. Surettaa hirveästi, vaikka tietääkin, että tuokin on varmaan vain väliaikaista
Vastaukset 10
Vanhimmat
on väliaikaista. Luulisi sinun muistavan sen niiltä ajoilta, jolloin tyttäresi oli vauva.
Käykö tyttäresi töissä, eli milloin hänen herätyskellonsa soi? Keskiyöllä sänkyyn pääseminen on meikäläiselle yli 60-vuotiaalle kahta työtä tekevälle ylellisyyttä!
Olen varma, että tyttäresi pyytää sinulta apua sitä tarvitessaan, koska on sitä aikaisemminkin saanut. Sinun murehtimisesi ei hyödytä mitään. Nuku sinä vain yösi rauhassa, tai sairastut itsekin, ja tyttäresi joutuu pian huolehtimaan lapsen lisäksi myös äidistään.
Tämä koliikkivauva todella vie voimat vanhemmilta, mutta pahin on jo ohi ja vie vielä hetken aikaa kun lapsi oppii oikean unirytmin.
Lapsella on alitajunnassa että nukkuminen ja nukkumaanmeno rituaalit ovat olleet ikäviä, vaikka asian ydin on toinen.Kaikki nukkumiseen liittyvä tietää pahaa, koska hän ei sitä ymmarrä vielä. Se menee ohi, tiedän kokemuksesta. Osasinkohan tämän sanoa selventävästi jotta mistä on kysymys.Mummo voi huoletta nukkua yönsä, ei se auta asiaa, vaikka kuinka olisi huolissaan, viitaten edelliseen kommenttiin.
Voi kuule, kyllä tytär pärjää yksin -
yksi lapsi ei ole liikaa - yksinhuoltaja tai ei -
kun aikoo hommata lapsia, pitää tietää että se on ympärivuorkautista hoitamista eikä helpota oikeastaan ikinä - vaikka lapset on aikuisia on heistä ainainen huoli vaikka heillä menee hyvin ja vaikka sattuu olemaan yksi/kaksin vauvan/vauvojen kanssa...
Ihanaa, että huolehdit tuolla tavalla lapsesi jaksamisesta! Voi, kun kaikki ihmiset välittäisivät tuolla tavalla lähimmäisistään, niin olisi kaikkien asiat paremmin. Aika monella näyttää olevan asenne, että kun kerran olet lapsen hankkinut, hoida itsekin...
Olen itse samassa tilanteessa kuin tyttäresi. Olimme tosin naimisissa, mutta mies otti ja lähti. Sen verran lienee eroa, että itse olen jo päälle 30 ja koulut käynyt ja pitkään työelämässä ollut. Taloudellisesti asiat on oikein hyvin.
Itsekin tarvitsin paljon äitini ja siskoni apua itkuisen vauvan kanssa - yökyliä emme harrastaneet, koska ajattelin sen olevan rankkaa sekä lapselle että isovanhemmille, mutta päivisin olivat paljonkin apuna. Avun pyytäminen on tosi vaikeaa - juuri siksi, että tietää, kuinka raskasta vauvan kanssa on ja vanha ihminen ei enää välttämättä jaksa vaikka haluaisikin. Eli tajoa apua, jos jaksat - tyttäresi ei varmaan sitä halua pyytää.
Lohduttavaa oikeasti on, että vauvan kanssa helpottaa koko ajan. Kolme ekaa vuotta on raskaimmat, mutta kyllä se siitä lähtee sujumaan. Ymmärrän surusi sen puolesta, että tyttäresi on iloton ja väsynyt, mutta sekin asia varmaan vielä muuttuu. Tyttäressä saattaa olla paljon katkeruutta, kun on jäänyt vauvan kanssa kahden - se on minusta kaikista pelottavin ajatus. Väsymyksestä selviää, mutta katkeruus on raskas taakka kannettavaksi loppuelämäksi...
Ole vaan tukena ja kuuntelijana, mutta ole myös itsellesi armollinen ja huolehdi itsestäsi.
Olettenko neuvolasta kysynyt Unikoulua. Minun eräällä tutulla oli vaikeuksia lapsensa kanssa nukkumaan laittaessa ja koko yön. He saivat lapselleen unikoulun ja lapsi on nukkunut sen jälkeen hyvin .Kysykääs!!!!
Tuossa rääkissä voi helposti sairastua masennukseen.
Oma ikäsi estää kuitenkin hoitamasta vauvaa välillä jotta äiti saisi nukuttua?
Jos niin olisi hyvä saada välillä joku hoitamaan vauvaa jotta uupunut äiti saisi nukkua ja kerättyä voimaa näin.
toivoisin niin kovin, että minunkin lapsillani olisi noin ihana mummo!
ja hänen kykyynsä hoitaa lapsensa.
Totta kai lapsen syntyminen mullistaa äidin elämän ja vetää vakavaksi. Se on osa äidiksi kasvamista. Kyllä hänestä vielä hyvä äiti ja yökaudet huolissaan valvova mummo kehittyy, kunhan aikaa kuluu tarpeeksi.
Sinä sen sijaan voisit jo ottaa rennommin. Etkö malta myöntää, että lapsesi on kasvanut aikuiseksi? Yritätkö hänen kauttaan elää uudeleen niitä aikoja, jolloin sinulla oli pikkulapsi?
Joutsenlaulun sanoin: "Nyt mitä vaistollas teet
kun linnut pesästään on pois lentäneet? On enää valokuvat kellastuneet. Ne selaat taas uudelleen
ja taas uudelleen."
Iloista kevättä!
Ensinnäkin; tyttäreni on jo asunut pois kotonaan 6 vuotta, joten maltan myöntää, että hän on aikuinen !!
Kysymys ei ole siitä, ettenkö luottaisi tyttäreeni, vaan olen huolissani hänen tämänhetkisestä hyvinvoinnistaan, syystä että, hänellä on valvomisen seurauksena (yötyöstä johtuen) puhjennut aikaisemmin kaksi kertaa masennus. Nämä masennusjaksot ovat olleet työelämässä ennen vauvan syntymää.
Minusta hän on äitinä pärjännyt oikein hyvin vauvansa kanssa, vaikka onkin yh-äiti, mutta myöntää, että raskasta on yksin kantaa vastuu pienokaisesta.
Mutta, totta on, että herään öisin ja mietin tyttäreni ja vauvan hyvinvointia. He kun ovat minulle, että miehelleni rakkaita.
Tarjoa apua. Muuta et kai voi tehdä.
Käykö tytär töissä? Silloin yövalvomiset voivat olla tosi hankalia...
Tyttäresi voisi tehdä kotityöt (ja kaiken muunkin) silloin kun lapsi on hereillä. Illalla kävisi sitten nukkumaan samaan aikaan kuin lapsi, ehkä lapsi osaisi rauhoittua paremmin kun äitikin rauhoituu nukkumaan samaan aikaan.