Heips!
Olen lähihoitaja, vanhainkodissa. Yövuorossa kohdalleni "osui" ensimmäinen kuolemantapaus. Kyseessä oli hengenahdistus tapaus, jossa myös ambulanssi tilattiin. Elvytin myös elämäni ensimmäistä kertaa, mutta valitettavasti mitään ei ollut tehtävissä.
Asukkaan kuoleman tapaus tulee kyllä jokaiselle omalle kohdalle aina ennemmin tai myöhemmin, mutta kyllä tämä ensimmäinen kerta jää vaan aina mieleen. Sitä vaan mietti, että mitä jos olisi tehnyt jotain toisin..olisiko kuolemalta vältytty?
Seuraavana yönä, kun menin itse nukkumaan, tuntui,että minultakin olisi loppunut happi..jotenkin ahdisti..
Kommentteja..miten te olette käsitelleet kuoleman tapausta? Oliko teillä vastaavia oireita..
ensimmäinen exitus
työvuorossani
13
3650
Vastaukset
- Lähihoitsu myös
Teit varmasti parhaasi, vaikka jäitkin miettimään omaa panostasi. Itseäni myös pelotti "se ensimmäinen" kuollut. Ensimmäisen kuolleen näkeminen ja toteaminen helpotti jatkossa. Se vaan on arkea vanhojen, monisairaiden ihmisten kanssa.
Toivottavasti olet voinut keskustella työpaikallasi asiasta? Mielestäni se on tärkeää!- mieltä tosta
"vaan on arkea vanhojen, monisairaiden ihmisten kanssa."
neljännesvuosisata hoitajana ja voin sanoa et koskaan kenenkään kuolema ei ole tuntunut "arjelta". Aina se on yhtä "harras" hetki. Tietenkin jonkinlaista ammatillisuutta tulee kokemuksen myötä, mutta "arkea" se ei ole koskaan mielestäni. Päättyyhän siinä aina jonkun elämä kuitenkin. - ...joka voi
Ensimmäinen exitus kun tapahtui työvuorossani, niin olin töissä yksin. Useamman viikon mietin, että mitä olis voinu tehdä toisin, että se ihminen olisi vielä joukossamme. Seuraavan työvuoron kun tein, niin koko ajan oli vilun väreet ja kaikki pienetkin rapsahtelut säikäytti. Pyysin saikkua, että saan itse käsitellä tapahtunutta. Työnantaja ei ymmärtänyt, vaan antoi potkut! En kuulemma sovellu vanhuspuolelle, jos en kestä kuolemaa!!??? Toki ymmärrän, että vanhojen ja monisairaiden parissa kuolema on läsnä, silloin kun sen aika on. Mutta ei kait se silti tarkoita, että kulemaan tulee tottua tai siitä tulee ihan rutiinia?
- tarvitse tottua
...joka voi kirjoitti:
Ensimmäinen exitus kun tapahtui työvuorossani, niin olin töissä yksin. Useamman viikon mietin, että mitä olis voinu tehdä toisin, että se ihminen olisi vielä joukossamme. Seuraavan työvuoron kun tein, niin koko ajan oli vilun väreet ja kaikki pienetkin rapsahtelut säikäytti. Pyysin saikkua, että saan itse käsitellä tapahtunutta. Työnantaja ei ymmärtänyt, vaan antoi potkut! En kuulemma sovellu vanhuspuolelle, jos en kestä kuolemaa!!??? Toki ymmärrän, että vanhojen ja monisairaiden parissa kuolema on läsnä, silloin kun sen aika on. Mutta ei kait se silti tarkoita, että kulemaan tulee tottua tai siitä tulee ihan rutiinia?
... mutta ei se sairaslomalle jääntikään asiaa auta. Päinvastoin asian käsittely työkavereiden kesken tai vaikka työnohjauksessa olisi varmasti paikallaan. Lisäksi jos oma suhtautuminen kuolemaan ja hengellisiin asioihin on kunnossa, helpottaa varmasti kuoleman kohtaamista hoitotyössä. Ja tällä en tarkoita sitä, että pitäisi olla uskossa, vaan itsensä kanssa sinut noissa asioissa.
- Lähihoitsu myös
mieltä tosta kirjoitti:
"vaan on arkea vanhojen, monisairaiden ihmisten kanssa."
neljännesvuosisata hoitajana ja voin sanoa et koskaan kenenkään kuolema ei ole tuntunut "arjelta". Aina se on yhtä "harras" hetki. Tietenkin jonkinlaista ammatillisuutta tulee kokemuksen myötä, mutta "arkea" se ei ole koskaan mielestäni. Päättyyhän siinä aina jonkun elämä kuitenkin.En kirjaimellisesti tarkoittanut kuoleman kohtaamisessa "arkea", mutta pelko asiaa kohtaan huomattavasti vähenee kokemuksien myötä.
Ehkä itse mietin kuolemasta eri tavalla, olen joutunut konkreettisesti kohtaamaan sen silmästä silmään omassa elämässäni. Kuolemahan on luonnollinen osa elämää... - antaa potkuja
...joka voi kirjoitti:
Ensimmäinen exitus kun tapahtui työvuorossani, niin olin töissä yksin. Useamman viikon mietin, että mitä olis voinu tehdä toisin, että se ihminen olisi vielä joukossamme. Seuraavan työvuoron kun tein, niin koko ajan oli vilun väreet ja kaikki pienetkin rapsahtelut säikäytti. Pyysin saikkua, että saan itse käsitellä tapahtunutta. Työnantaja ei ymmärtänyt, vaan antoi potkut! En kuulemma sovellu vanhuspuolelle, jos en kestä kuolemaa!!??? Toki ymmärrän, että vanhojen ja monisairaiden parissa kuolema on läsnä, silloin kun sen aika on. Mutta ei kait se silti tarkoita, että kulemaan tulee tottua tai siitä tulee ihan rutiinia?
Keneltä sairaslomaa olet pyytänyt? Sitä ei nimitäin myönnä työantaja vaan lääkäri pätevästä syystä. Tietyistä syistä työantaja voi olla maksamatta palkkaa sairaslomalta, mutta jos on toditus niin siihen ei ole työnantajalla mitään sanomista. Työterveyslääkärin pitäisi puuttua moisessa tilanteessa työnpaikan työnohjaukseen, vaikeat tilanteet hoidetaan puhumalla.
- mielipide....
...joka voi kirjoitti:
Ensimmäinen exitus kun tapahtui työvuorossani, niin olin töissä yksin. Useamman viikon mietin, että mitä olis voinu tehdä toisin, että se ihminen olisi vielä joukossamme. Seuraavan työvuoron kun tein, niin koko ajan oli vilun väreet ja kaikki pienetkin rapsahtelut säikäytti. Pyysin saikkua, että saan itse käsitellä tapahtunutta. Työnantaja ei ymmärtänyt, vaan antoi potkut! En kuulemma sovellu vanhuspuolelle, jos en kestä kuolemaa!!??? Toki ymmärrän, että vanhojen ja monisairaiden parissa kuolema on läsnä, silloin kun sen aika on. Mutta ei kait se silti tarkoita, että kulemaan tulee tottua tai siitä tulee ihan rutiinia?
No ei ensimmäinen exitus ole mikään syy jäädä sairauslomalle. Kyllä minäkin työnantajani tekisin sen johtopäätöksen, että et hallitse työtehtäviäsi ja sen mukaan voi irtisanoa.
Sinun olisi pitänyt mennä töihin ja jutella muiden hoitajien kanssa tai sanoa osastonhoitajalle, että tapaus vaivaa sinua ja voisitko saada jutella. Näin selviäisit paremmin seuraavista exituksista. Olisit ollut edes sen verran fiksu, että haet saikkaria jostain muusta syystä. Tuo on tietty kokemattomuuden, mutta myös heikkouden merkki. Kyllä ammattilainen pitää työt työnä ja selviää työtehtävistään, vaikka jonkun painajaisen näkisikin silloin tällöin, sä voit käydä asiaa itseksesikin läpi muutenkin kun olemalla saikkarilla. Puhuminen ja ehkä aikakin auttaa. Omista työtehtävistä luistaminen ei auta, eikä heti jäädä sairauslomalle, kun onkin vähän rankempaa, ne asiat kuuluu hoitotyöhön...
Toiseksi, ei aina voi jäädä saikkarille ekasta elvytyksestä, ekasta katetroinnista, ekasta tosi pahasta haavasta, ekasta sairaasta lapsesta jne...
Ammattitaitoon kuuluu osata hoitaa nuo hommat itsensä kanssa, vaikka ei saa tulla tunteettomaksi ja kylmäksi ihmiseksi, Joku etäisyys asioihin täytyy pitää, muuten työtä ei jaksa! - on vaan
mielipide.... kirjoitti:
No ei ensimmäinen exitus ole mikään syy jäädä sairauslomalle. Kyllä minäkin työnantajani tekisin sen johtopäätöksen, että et hallitse työtehtäviäsi ja sen mukaan voi irtisanoa.
Sinun olisi pitänyt mennä töihin ja jutella muiden hoitajien kanssa tai sanoa osastonhoitajalle, että tapaus vaivaa sinua ja voisitko saada jutella. Näin selviäisit paremmin seuraavista exituksista. Olisit ollut edes sen verran fiksu, että haet saikkaria jostain muusta syystä. Tuo on tietty kokemattomuuden, mutta myös heikkouden merkki. Kyllä ammattilainen pitää työt työnä ja selviää työtehtävistään, vaikka jonkun painajaisen näkisikin silloin tällöin, sä voit käydä asiaa itseksesikin läpi muutenkin kun olemalla saikkarilla. Puhuminen ja ehkä aikakin auttaa. Omista työtehtävistä luistaminen ei auta, eikä heti jäädä sairauslomalle, kun onkin vähän rankempaa, ne asiat kuuluu hoitotyöhön...
Toiseksi, ei aina voi jäädä saikkarille ekasta elvytyksestä, ekasta katetroinnista, ekasta tosi pahasta haavasta, ekasta sairaasta lapsesta jne...
Ammattitaitoon kuuluu osata hoitaa nuo hommat itsensä kanssa, vaikka ei saa tulla tunteettomaksi ja kylmäksi ihmiseksi, Joku etäisyys asioihin täytyy pitää, muuten työtä ei jaksa!onneksi tuo on vaan sun mielipitees. työnantajan kanssa olisi pitänyt asiasta keskustella, mutta ei ollut halukas.
- vanha hoitaja
mielipide.... kirjoitti:
No ei ensimmäinen exitus ole mikään syy jäädä sairauslomalle. Kyllä minäkin työnantajani tekisin sen johtopäätöksen, että et hallitse työtehtäviäsi ja sen mukaan voi irtisanoa.
Sinun olisi pitänyt mennä töihin ja jutella muiden hoitajien kanssa tai sanoa osastonhoitajalle, että tapaus vaivaa sinua ja voisitko saada jutella. Näin selviäisit paremmin seuraavista exituksista. Olisit ollut edes sen verran fiksu, että haet saikkaria jostain muusta syystä. Tuo on tietty kokemattomuuden, mutta myös heikkouden merkki. Kyllä ammattilainen pitää työt työnä ja selviää työtehtävistään, vaikka jonkun painajaisen näkisikin silloin tällöin, sä voit käydä asiaa itseksesikin läpi muutenkin kun olemalla saikkarilla. Puhuminen ja ehkä aikakin auttaa. Omista työtehtävistä luistaminen ei auta, eikä heti jäädä sairauslomalle, kun onkin vähän rankempaa, ne asiat kuuluu hoitotyöhön...
Toiseksi, ei aina voi jäädä saikkarille ekasta elvytyksestä, ekasta katetroinnista, ekasta tosi pahasta haavasta, ekasta sairaasta lapsesta jne...
Ammattitaitoon kuuluu osata hoitaa nuo hommat itsensä kanssa, vaikka ei saa tulla tunteettomaksi ja kylmäksi ihmiseksi, Joku etäisyys asioihin täytyy pitää, muuten työtä ei jaksa!Ensimmäinen exitus on mielessä vielä eläkkeellä. Jos on yhtään ihmisrakkautta itsellä.
Tänä päivänä kun kuolema on viety laitoksiin, ei edes vanhainkodissa välttämättä kuolla, vaan ajoissa viedään sairaalaa.
Jos tarvitsee sairaslomaa kuoleman jälkeen, on se yhtä hyvä syy, kuin mikä tahansa sairaus. Kertoo vaan ko. paikan kylmästä ilmapiiristä, jos ei mitenkään huomioitu. Tsemmpiä Sinulle, toivottavasti löydät inhimillisemmän paikan. Ja mikähän heilauttaa tämän edellisen kirjeen kirjoittajaa? Enpä haluaisi häntä hoitajakseni.
- helpottaa
Muistan hyvin ensimmäisen exitukseni nuorena opiskelijana. Olin yövuorossa Valkeakosken aluesairaalassa kun noin 50-kymppinen mustelmille pahoinpidelty maksakirroosia sairastava nainen kuoli. Yövuorossa oleva sh jätti minut yksin kuolevan viereen, kehotti katsomaan kellosta kuolinajan kun hengitys loppuu. Itse hän meni kutsumaan lääkäriä toteamaan exituksen. Siinä sitten vähän vapisevana tarkkailin hiipuvaa hengitystä ja ja seurasin kelloa. Sitten "laitettiin" vainaja, sh avasi huoneen ikkunan ja laittoi oveen lapun:"Pääsy kielletty". Lopun yötä tuijottelin pelokkaana ohikulkiessani ovea jossa lappu heilahteli vedon aiheuttamassa tuulessa. Seuraavan aamuna nukkuessani näin unta että oli edellinen yö, kävelin osaston käytävällä, tuuli painoi huoneen oven auki ja mustelmainen kellertäväihoinen vainaja lehahti käytävälle valkoisessa paidassaan.
Nyt kolmekymmentä vuotta ja lukemattomia vainajia myöhemmin muisto hymyilyttää. Kuolema on osa elämää eikä elämästä selviä hengissä. - ei välty
Nykyään, kun kuolema on vieroitettu elämästä, on ihan selvää, että ensimmäistä exitusta aristaa ja sitä jää miettimään. En pitäisi ollenkaan huonoutena sitä, jos tulee vähän huono olo, jos joutuu miettimään tapahtunutta parin päivän saikulla. Asia on ihan hyvä pohtia edes kerran uransa aikana kunnolla. Yksin pohtien se vaan ei tule sen viisaammaksi, kuolema on aina isonpi asia mitä itse tai edes kokeneet konkarit yhteensä.
Katseen pitäisi kohdistua koulutukseen: on ihan ihme, jos lähihoitajan koulutuksen aikana ei ole tullut yhtään exitusta vastaan, vaan vasta valmiina joutuu tilanteeseen. Opiskelijanhan pitää etsiytyä kaikkiin mahdollisiin uusiin tilanteisiin, ja exitus lie yksi niistä. Harvalla nykypäivänä on kuolemasta mitään kokemusta. Luulisi jotenkin, että opettajat uskaltaisivat kehoittaa opiskelijaa hakeutumaan kuolevan lähelle, pitämään itse mielessä, että kertoo harjoittelupaikassa, että mieluusti tulisivat mukaan, jos jossain sattuu kuolema käymään.
Opiskeluaikana saa niin paljon enemmän anteeksi, voi olla niin pieni,kokematon ja tietämätön kuin on. Valmiina, vaikka ei se tutkintotodistus ketään tee valmiiksi hoitajaksi, edellytetään paljon enemmän, vaikka tosiasiassa ei olisi vielä ennättänytkään nähdä kaikkea maan ja taivaan, tai ajan ja ikuisuuden välillä.
Kuolema on edelleen sellainen asia, että jos se on tullakseen, niin se tulee. Se,että vaikka pohtisit lopun elämääsi, olisiko jotain voinut tehdä toisin, ei tuo jo lähtenyttä takaisin elävien kirjoihin. Toivota vaan rauhaa hänen sielulleen, ja anna itsellesikin rauha.
Olen hoitanut niin monta kuolevaa, etten ole enää vuosiin pystynyt laskemaan kuinka monta. Ensimmäisen vainajan muistan kuitenkin, sen miten avuton itse olin, miten rutiinilla sen öinen työparini vainajaa käsitteli. Opin jotain siitäkin, ja kun olen saanut etuoikeuden olla lähtevän lähellä, olen ottanut oikeudekseni hoitaa häntä parhaalla mahdollisella tavalla, kunnioittavasti, lämpimästi, hellästi.
Viimeinen ajatus viestistäsi.. aina kannattaisi tutkia tarkkaan potilaan tiedostoista, mitä on sanottu elvyttämisestä. Monissa vanhainkodeissa on alettu tehdä kattavasti päätöksiä elvyttämättä-jättämisestä. Päätöksen tietäminen kunkin potilaan kohdalla helpottaa hoitajanaoloa ja jaksamista, eikä tule hätäpäissään tehtyä mitään sellaista mitä pitää jälkeenpäin pohtia. Joskus elvyttäminen on isompi painajainen mitä elvyttämättä jättäminen. Kuten kukin tietää, riippuu tapauksesta, eikä tietenkään tarkoita, etten aloittaisi elvyttämistä, jos toisin ei päätetty. - Anonyymi
Voi vittu mitä luuserihoitajia. Kuolema todellakin on jos ei arkipäivää niin jopa viikottaista riippuen missä töissä. Vanhuspuolella ketään ei yritetä parantaa sairauksista ja elämää turhaan pitkittää, kuolema on täysin normaali ja useille sairaille vanhuksille helpotus pitkän kidutuksen jälkeen.,ja jos sitä ei kestä niin vaihtakaa alaa.
- Anonyymi
Ei ole mitään viikottaista. 16 viikkoa olin työharjoittelussa ja kukaan ei kuollut. Luojan kiitos. Yhellä osastolla sitten toisin, mutta ei kuulunut nämä onneksi minun työtehtäviin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mites meillä nainen tämä yhteys
Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest651208- 46839
Se viime kohtaaminen
Oli naine vähän sellainen kohmea. Nopeasti yritin etsiä merkkejä sinusta mutta en saanut mitään ilmi. Ajattelin että ny49769- 93743
Ihan rakentavassa mielessä
Haluaisin nainen kysyä sinulta ja myös itseltäni että mitä me oikein odotellaan? Olisiko aika jo käydä edes treffeillä?58740- 76690
- 41661
Mitä haluaisit sanoa
Minulle? Tiedän että aikaa on kulunut mutta ihan mielenkiinnosta, kuitenkin kutkuttelit mun sisintä. T. V42615Tiedät, että ottaisin yhteyttä heti
Ja ihan kevyesti, jos vain tietäisin, että se on toivottua. Miehelle naiselta.28611Miksi, siis miksi haluat kirjoitella minun kanssa?
En vain oikeen ymmärrä. Onko sulla tylsää, vai mikä homma?49594