Niin. En vaan jaksa enää. Mitä ihmettä mä voin tehdä. Joka ikinen päivä on sitä yhtä ja samaa ruokaa, liikuntaa, kaloreita, oksennusta, läskiä, paskaa. Kavereita ei enää ole, ystävistä puhumattakaan. Ei yhtäkään.
En osaa puhua. Mulla on terapia ja perhe, mutta kummastakaan ei ole mitään hyötyä, kun en tiedä mitä sanoisin. Ei mulla ole mitään asiaa.
En osaa edes kirjoittaa tätä ulos. Mun on varmaan pakko vaan kuolla. Säälittävä paska. Mikähän idea tässäkin viestissä taas oli.
En osaa puhua. Mulla on terapia ja perhe, mutta kummastakaan ei ole mitään hyötyä, kun en tiedä mitä sanoisin. Ei mulla ole mitään asiaa.
En osaa edes kirjoittaa tätä ulos. Mun on varmaan pakko vaan kuolla. Säälittävä paska. Mikähän idea tässäkin viestissä taas oli.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi ei! Saman tyylistä ajatusta täällä. Vielä kuitenkin ollaan molemmat hengissä... En minäkään tiedä miten ratkaista tää kaikki. Onko se kuolemakaan hyvä ratkasu. Haluan elää, en vaan osaa.
Joo... yhtä vähän ideaa tässä. Taitaa molemmilla olla vaan kauhean paha olla.
Ja kamalinta tässä on tää hirvee häpeä! Pelkään et monet tietää mun ongelmista,enkä voi olla varma oikeen koskaan. Ja kun häpeää on pahaolo,ja mässyttää enemmän ja eristäytyy muista:/.. Tää on niin kamala oravanpyörä,et kuolema olis oikeasti helpotus eikä yhtään huono asia.. Ja sekin on niin typerää,et häpeän takia varon elämästä,vaikka oonkin ihan jees tyyppi oikeesti:/. Miten vitussa tästä selviää??, kun mitä enemmän on yksin, sitä useemmin sitä syö yksinäisyyteen,ja häpeään ja kaikkeen! Ja häpeän takia ei oikeen kehtaa tutustua keneenkään.
Kuulostaa siltä että oot aika pitkälle sulkenu tuntees pois ja oksentaminen on se keino tukahduttaa kaikki, oksentaa se paska ulos. Itekki hyvin usein, ilman että ees tekee mieli, syön ja oksennan, etenkin jos oon yksin kotona. Sun pitäs löytää joku jolle puhua että oppisit purkaa ajatuksia ja tunteita. Se terapia nyt tuskin haitakskaan on. Täällä vaan liian moni voi pahoin, itekki vetäny yliannostukset ja juonu jo kauan ja runsaasti, se rentouttaa. Kavereita kyllä on mut ei oo viimeviikkoina tullu kauheesti nähtyä niitäkään, ei vaan oo jaksanu.... Sometimes life is so sad.
Kun koko ikäni oon vaan kasannut kaiken sisälle, ja se on automaattista!,unissani sitten riitelen ja pahoipitelen muita(ihan hullua:b,mut tuun väkivaltasesta kodista).. Oon ajanut itseäni vaan nurkkaan,vaikka tahdoin paeta. Pakenin kyllä muilta,ja nyt ei ookkaan enään paljon ketään jäljellä..
Mikään ei kyl tapahdu tosta noin vaan, mut joka päivä voi edistyä. Itekki tavallaan jouduin avun piiriin, pukasin kaiken paskan sillä että dokasin, vedin lääkkeitä, tappelin, viiltelin ja nyt sit vielä tää oksentelu, muutaman kerran viikossa. Mulla on tapahtunu ilmeisesti tunteissa joku muutos koska en enää himoitse ruokaa niinku ennen. Syön kuitenkin, sehän on ollu tapa. Enkä oo nähny itteäni enää niin oksettavana ku joskus, ku otti sairaalloisesti päähän läskit, ois vaan halunnu ne pois, se ois ollu pelastus. Puhuminen, tai sen opettelu pikkuhiljaa, on tärkeetä, et saa ees osan purattuu pois sisältä. Itellä meni monta vuotta, ennen ku tajusin ees että on mielenterveysongelmia, ahdistusta lähinnä. Ja nyt oon 2 v. ollu hoidon piirissä ja auttanut syön masennuslääkkeitä. Dokaan kylläkin mut ei oo kaikki enää niin mustaa...se oli hirveetä aikaa onneks tajusin että jotain pitää tehdä. Ja oot sinäki tajunnu ;)
Johan oli selitys,haha
jep.samaa paskaa täällä. en enää oksenna pahemmin, tai nyt on taas ollut kausi jolloin syön vähän, ahmin ja urheilen.........tänäänkin, vietettiin isän synttäreitä, juustokakkua, ranskalaisia, lihakastiketta, suklaakeksejä miljoona, leipää. enkä nyt ähkyssä jaksa urheilla.
mitä elämää tää on?? yhyy vittu. en jaksa tätä paskaa.tai voisinko edes laihtua kiitos. toisaalt tällänen läski ansaitseeki kaiken kärsimyksen.
huonoja neuvoja voin heittää,mut niintä on vaan haittaa paranemiselle. Oon itekkin miettiny laitos jaksoa,miettisit säkin?
Mutta et mitään itsaria rupea suunnittelemaan! Itekkin oon aika samassa tilanteessa,ja oon ollu jo kaks vuotta. Nykysin ei ole kun poikaystävä,(jos sitäkään enään kauaa)ja sen kaverit ei kai ees pidä musta,perhe(jossakin väleissä),ja kaks kaveria..(jos me enään ees oikeesti ollaan kavereita). Sain äskettäin lääkityksen ja yritän tosissani päästä b.eroon,mutta se on aika ankeaa kun on niin saatanan yksin. t.18-
Sama tunne täällä.. Kaikki tuntuu niin HIRVEÄN vaikealta ja on kauhea elämäntuska..:( voi meitä..